Miulan härkä painaa 500 kiloa, suuri on ja nyreä heilutellessaan paperein koristeltuja piikkejä selässään. Härkä parka, potkii areenan tomua valmiina kohtaamaan kuolemansa. Härät valittiin ja jalostettiin huolella, vain härkä joka taisteli ja kuoli mieluimmin kuin pakeni, kelpasi areenalle.
Valon puku miehen päällä välähti säteiden osuessa helmiin ja paljetteihin. Matador heilautti mulettaa, otti tarkoin harkitun askeleen, siirsi lantionsa eteen ja seurasi kuinka härkä juoksi kohti, sekunti ennen kohtaamista mies nosti mulettaa, härkä jatkoi juoksuaan kymmenen askelta, hidasti ja kääntyi katsomaan matadoria entistä äreämpänä.
Kolmekertaa härkää juoksutettuaan matador siirtyi areenan laidalle, vaihtoi kädessään olevan miekan uuteen ja jätti muletan picadorille, avustajalleen.
Nyt matador käveli keskelle areenaa, tuijotti härän mustiin silmiin ja usutti tätä hyökkäämään varmaan kuolemaan. Härkä polkaisi tomuista maata, tuhahti kahdesti ja painoi sarvet tanaan.
Jalat rummuttivat kumeasti maata, matador tarttui molemmin käsin miekkaan, nosti sen päänsä yläpuolelle ja valmistautui suoraan alaspäin suuntautuvaan iskuun.
Härän sarvi repi tiensä lihakseen, tunki valkeiden alushousujen bakteerittoman kankaan syvälle kudokseen. Matadorin revähtäessä härän selkää vasten, musta suuri musta otus oli jo kuollut. Ensiapumiehet juoksivat paareineen areenalle, matador tuijotti härän elottomiin silmiin. Liian monta onnistunutta kuolemaa tiesi huonoa.
Naiset katsomossa heiluttivat valkeita liinojaan, osoittaen matadorille kunniaa, mies kannettiin pois, paikattavaksi, odottamaan seuraavaa kohtaamista kuoleman kanssa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
"matador tarttui molemmin käsin miekkaan"
vai niin että molemmin käsin - melkoinen matador, täytyy sanoa...
hyvin tyylitelty, olitko sattumoisin espanjassa vähän aikaa sitten?
niin olisi asia niin olisi kannattanut siellä ollessa käydäkin härkätaistelussa ennen kuin siitä alkaa kirjoittaa (tai sitten tehdä se plagiaatti tarkemmin Dominguinin-Lapierren pohjalta kokonaan...).
siis tää ei olekaan
aito
?
Jos joku tällä palstalla osaa kirjoittaa täytyy tekstin olla plagiaatio, noinhan se, tai ehkei.
Kyllä kirjoittaa pitää niistäkin asioista joista ei tiedä, jos pitäisi aina ensin kokea ennen kuin kertoo? Voisi olla ettei kirjastoissa kovin montaa nidettä olisi.
Tyypistä Dominguinin-Lapierren en ole kuullut, joten kopiointi väite ei kolahda kohti.
Sitähän jo vähän ajattelin, että onko ihan suoraan kopsattu. Ja tää ei. OK.
Itse olen varsinainen tekstivaras, nappailen mitä mistä milloinkin siten, että "muokkailen" omiin tarkoituksiin. Juu. Näin on.
Kaikki Taiteilijatkin tekevät niin... milloin on antiikin kreikkalainen-egyptiläinen-kauko-itäläinen-mikä-nyt-milloinkin-mieleen-sattuu-tyylisuunta menossa.
Eikös se näin mene, miksipä ei sitten tällaisella kirjailijanalullakin.Inspiraatiolähteitä löytyy onneksi, että voi rakentaa omat juttunsa.
Ei tarvitse "kokea", mutta jos kirjoittaa nyt vaikka härkätaistelusta, pitäisi ensin ottaa selvää kuinka matador oikeasti toimii eikä pistellä ihan mitä sattuu...
Tämä on ihan perusasia.
Miten se härkätaistelija oikeasti toimii?
Kuvittelin lukeneeni aidon matadorin kuvauksen tapahtumasta, mutta ehkä se olikin feikkijuttu jonka joku vanhus oli lämpimikseen ladellut.
Mikä jutussa ei vastaa todellisuutta?
>>Kun joutuu kumartumaan yli härän komeiden sarvien survaitakseen miekan juuri oikeaan kohtaan juuri oikeaan aikaan, matador todellisuudessa ottaa mittaa itsestään.>>
Mutta oliko se tuo kohta joka ei pitänyt paikkansa? vai ehkä joku muu...
Härkätaisteluja on sekä perinteisiä että turisteille suunnattuja näytösluonteisia taisteluja. Kumpia sinä seurasit?
Valon puku saa nimensä peilin paloista joilla puku on koristettu. Kyllä nämä mielestäni faktoja ovat. Valon puku on perinteitä mukaillen tehty, 1600-luvulta peräisin oleva asukokonaisuus johon kuuluvat myös steriilit alushousun, nimenomaan syystä että kuituja usein menee haavoihin joita matador taistelussa saa.
mutta ikuisuuskysymyksiähän tämäkin, mikä tieto on todenmukaisinta?