Täällä on ollut juttua ulottuvuuden vaihtumisesta vuonna 2012. Kertokaapas kaikki mitä tiedätte tästä jutusta. Mikä on ulottuvuus? Miten ja miksi niitä syntyy? Onko rinnakkaisulottuvuuksia? miten ne eroavat toisistaan? Mistä tiedetään, että olemme nyt kolmannessa ulottuvuudessa? Voivatko ufot ja muut selittämättömät ilmiöt olla peräisin toisesta ulottuvuudesta? Jne.
Kiitos jos joku viitsii vastata. Älkää ehdottako mitään kirjoja, kun niitä kuitenkaan jaksa lukea.
Kiitos jos joku viitsii vastata. Älkää ehdottako mitään kirjoja, kun niitä kuitenkaan jaksa lukea.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Tätä on vaikea yksinkertaisesti, mutta tyhjentävästi selittää. Voisi verrata kanaviin TV:ssä. Olemme nyt kolmosella ja siirrymme neloselle. Siellä on kivempaa ohjelmistoa.
Kaikki ulottuvuudet ovat kyllä olemassa jo, mutta ne ovat eri aaltopituudella (värähtelytasolla), kuten TV -kuva tuolla ilmassa. Eihän ne kanavat sielläkään sekoitu.
Kyllähän korkeammilta tasoilta pystyy tänne matkustamaan, muttei päivastoin meidän tekniikalla, fyysisesti siis.
Siirtyessämme neljänteen ulottuvuuteen, saamme käyttöömme monenlaisia uusia kykyjä. Esimerkiksi ajatus toteutuu siellä paljon pienemmällä viiveellä, kuin täällä. Siksi henkilön tulee olla henkisesti kehittynyt ja ajatukset puhtaita, koska ajatus toteutuu lähes välittömästi. Siirrymme neljänteen siinä vaiheessa, kun planeetan väestön kollektiivinen massatietoisuus saavuttaa tietyn kynnyksen. Eli sitten, kun on tarpeeksi paljon henkisesti tiettyyn tasoon kehittyneitä Sieluja. Osa jää valitettavasti tänne edelleen kehittymään.
Meillä on tällä hetkellä nopeutettu viime hetken henkinen koulutus käynnissä. Tasoamme testataan esimerkiksi sillä, kuinka suhtaudumme WTC -iskuihin ja nyt tulevaan Irakin sotaan. Haluatko sotaa vai rauhaa? Osoitat valinnoillasi henkisen tasosi.
Näitä testejä tulee olemaan yhä enemmän. Samoin yksityiselämäsi puolella: oletko valmis jättämään kaiken vanhan, vai takerrutko siihen, etkä pysty uudistumaan?
Tästä samasta ilmiöstä höpöttävät monet uskonlahkot, vaikkakaan eivät tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa. Eli kyseessä on "ylösnousemus".
Ennen tasonvaihtoa aika tulee nopeutumaan ja sen huomaa jo nyt kiihtyvästä elämänrytmistä.
Sen verran kuin olen tätä Suurta Muutosta kirjoista tutkaillut, se kuulostaa aivan siltä kuin ihmiskunta olisi siirtymässä astraalitasolle.
Miettikää nyt hyvät ihmiset onko tämä koko ihmiskunta muka jo siinä pisteessä että voimme siirtyä sellaiseen olemistapaan joka on mahdollinen vain henkisesti erittäin korkeasti kehittyneille yksilöille! Tuskin on.
Tottakai puhutaan siitä että karmean suuri lössi tulee heittämään veivinsä tai jäämään kaatopaikaksi muodostuneeseen Maa-versioon harvojen ja valittujen siirtyessä taivasmaiseen Maa-planeettaan. Mutta menkää kaikki itseenne: oletteko te muka niin kehittyneitä, että te tulette siirtymään yhtään minnekään? Ja jos tältä koko pallolta vaikkapa 100 kehittyneen yksilön pläjä siirtyy sinne taivasmaiseen Maahan, niin mitä se meitä muita koskee? Aivan liian moni pelokkaana houruaa tästä siirtymästä joka ei oikeastaan käytännössä koske juuri ketään. Jos edes tapahtukaan.
En mielestäni ole inhorealisti, mutta tässä ollaan nyt pikkaisen etuajassa. Ei se että alkaa kohta Vesimiehen aika tarkoita sitä että kaikki tulee muuttumaan aivan totaalisesti. Se näkymä mikä minulla on päässäni tulevasta elämästäni joskus 1000 v päästä lupailee kyllä hyvää, mutta ei niin hyvää kuin nämä monet kirjat ja netissä asiasta innostuneesti mainostavat ihmiset.
Toivotan toki mielenkiinnolla ja mielihyvällä kaiken henkisen muutoksen tervetulleeksi, kului siihen vähän tai paljon aikaa, mutta toivoisin että maltti olisi valttia. Ettei sitten monen ihmisen sielulle koituisi vahinkoa, kun masennutaan siitä ettei se touhu mennytkään ihan niinkuin lupailtiin ja itse odotti. Masennus/pettymys on sellainen tunnetila että se voi seurata ihmistä jopa toiseen inkarnaatioon.
TÄMÄN vuoksi minä haluan jarrutella täällä innokkaimpia...
Viestisi oli kyllä ihan hyvä sinäänsä, mutta ei se ihan niin mene(mun mielipide).
Ei sellaiseen siirtymään tarvitse olla mikään saairaan kehittynyt yksilö. Ihmiset aliarvioivat itsensä.
Omasta mielestäni ihmiset ovat kokeneet jo nyt aika paljon tästä ulottuvuudesta. Ja vuoteen 2012 kaikki on erilailla. Kuten Marcel viestissään kertoi, aika nopenee. Sen huomaa esim teknologian kehityksessä ja tavallisessa elämässä. Vertaappa nykyaikaa luvun 1900 alkuun. Maailma on muuttunut niin nopeasti, ja vauhti yhä kiihtyy. Ajattele minkä laistä on vuonna 2012.
Kunnioitan kuitenkin mielipidettäsi ja kaikki muut asialliset mielipiteet ovat tervetulleita.
Kyllä niinkin mutta...! Tietojeni mukaan aika nopeutuu, eli vähän ennen siirtymistä kehitymme niin perkeleesti (sori) lyhyessä ajassa.
Nyt on pakko mennä kaikkien rakastamalle hörhö-osastolle ja kertoa muutama henkilökohtainen asia. Olen kyllä vakuuttunut kokemusteni todenperäisyydestä.
Olen saanut muutamia viestejä, joista yksi merkittävimpiä on seuraava. Kysymys on ääniviestistä joka kuului: kymmenentoista. Mietin, että mitä hemmettiä... eihän sellaista lukua ole! Miksei yksitoista tai kaksitoista? Tiesin, että kysymys oli tärkeästä päivämäärästä, johon olin tiedustellut vastausta.
Tiedän, että luku tarkoittaa: kymmenen vuotta toista vuosituhatta. Siis 2010.
Luulen, että siinä vaiheessa alkaa tapahtumaan ja että itsekin pääsen jo tosi toimiin.
Tämä oli vain yksi pieni episodi koko koulutuksessa, jota olen saanut.
Heitäppäs nyt sinäkin joitakin omakohtaisia kokemuksia tähän väliin.
Omat kokemukseni ovat enimmäkseen henkilökohtaisia muistumia menneestä, ja olen jo niidenkin kanssa huomannut että virhearvioita on mahdollista tehdä.
Minua todellakin ihmetyttää eikö pitäisi olla erittäin itsekriittinen varsinkin henkisissä asioissa... On helppo tuudittautua ajatukseen että juuri nyt kun Minä elän on erittäin merkittävät ajat menossa ja suuri tehtävä Minulla edessä. Astrologian avulla olen itsestäni havainnut vissin taipumuksen heittäytyä profeetaksi kaikkine siihen liittyvine negatiivisine ominaisuuksineen (olisihan niitä tietysti hyviäkin), ja pyrin välttämään sitä että se taipumus pääsisi päällepäsmäriksi. Eihän kukaan pidä saarnaajista... Kuitenkin taipumus on minussa niin vahva että näillä uskontofoorumeillakin tulee riekuttua.
Suosittelisin omien kokemusteni ja fiilisteni vuoksi jatkuvaa itsetarkkailua muillekin. Oman itsensä työstäminen voi herkästi unohtua kun riemastuu iloitsemaan tulevaisuus-visioista. Mutta ei sitä ihanaa tulevaisuutta tule, ellei jatkuvasti kasvata itseään.
Hei... nyt aliarvioit minua. Well... it's okay. Siis meinaan nyt vain sitä, että kuvittelet, etten kyseenalaista mitään ja kaikki kivalta ja jännältä kuullostava on totta ja tapahtuu ihan kohta ja sitten MINÄ olen se joka tiesi näistä jo kertoa, vaikka muut tyhmät väittivät sitä huuhaaksi, jne. jne. Juu... tämähän se on mitä ensimmäisenä mieleen tulee.
Kyllä kuule puntaroitu on ja kriittisiä ollaan. Yllämainitusta ei ole kyse. Eikä ole sinunkaan kohdallasi. Anna palaa vain mitä mielessä liikkuu.
Miksi juuri minun aikana? Koska merkit siihen viittaavat. Luuletko todella, etten olisi käynyt kamppailua itseni kanssa juuri näistä kysymyksistä? (et luule). Maailman historiasta saatava tieto näistä asioista on merkittävää, mutta se ei ole mitään verrattuna omakohtaisiin kokemuksiini. Enkä missään nimessä ole tuudittautunut mihinkään New Age -kaman lässyn and lässyn rahastukseen. Kyllä sitä puoltakin on nähty. Vaikka joskus haluan laittaa nämä asiat syrjään, ei se onnistu kovin pitkäksi aikaa, sillä kaikki on sisään rakennettua tietoa.
En siis käy lainkaan kuumana näiden asioiden suhteen. Kirjoitan mitä tunnen ja katson saanko vastakaikua. (turha luulo). No enpä ole siitäkään riippuvainen.
Turhaa on tämän selitys, enkä yleensä siihen ryhdykään. Kehoitan kaikkia, joilla on näihin asioihin liittyviä kokemuksia, tuomaan ne esille, jolloin yhdessä voimme muodostaa kokonaiskuvaa. Vakan alle ei sitä kynttilää jätetä.
Kaikki ihmiset jotka tätä tekstiä luette, kertokaa omista ajatuksistanne sekä tunteistanne..
Marce, jos haluat ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä, niin tässä------> [email protected]
Voitais puhua paremmin vähän henkilökotaisemmista asioista.(jos haluat)
Ajattelin vain kertoa mailini sen varalle jos joskus haluaisit ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä...
[email protected]
Jokainen meistä on itse valinnut inkarnoitumisen tähän suureen Muutoksen Aikaan.Olemme itse sielun tasolla valinneet ajan ja paikan. Ulottuvuuksia on tietojeni mukaan 24,joten olemme vasta kehityksemme alussa.
Kiitos tarjouksesta. Älä ymmärrä väärin, mutta olen koettanut pitää periaatteenani selvitellä asioita täällä, jotta muutkin saavat niistä tietoa.
Eikä sitä ole oikein aikaakaan kirjoittaa moneen paikkaan. Onko O.K? Mutta pidetään osoite mielessä.
Senpä vuoksi tietoisuus k.o asioista kumpuaakin syvältä sisimmästämme ja kuuluu heräämisprosessiin.
Tuskinpa näitä moni keksimällä keksii, ainakaan tällä palstalla olijoista.
Ei tarvii kirjottaa, jos on liian henkilökohtaista.
Pidä vaan osoite tallella. Ehkä tarvitset sitä joku päivä.
Ulottuvuus on ihmiselle vielä sellainen asia jota se ei pysty ymmärtää.
Ulottuvuuksia on aina ollut. Niillaä ei ole ollut alkua eikä tule olemaan loppua. Niitä on loputon määrä. Myöskin jokaisella ulottuvuudella on lukematon määrä rinnakkaisulottuvuuksia. En tiedä mistä on tullut se tieto että elämme kolmannessa ulottuvuudessa, mutta kyllä me jossakin ulottuvuudessa elämme ja on aina seuraava ulottuvuus. Ennen ulottuvuuksia kaikki sielut ovat osaa jumalaa, eivätkä eroa itse jumalasta mitenkään. Ero tapahtuu vasta ulottuvuuteen tulemisen jälkeen.
Ulottuvuus muuttuu silloin kun jonkin kulttuurin/rodun taikka planeetan taso on sellainen että se on kokenut kaiken oleellisen mitä voi kokea siinä tietyssä ulottuvuudessa.
Seuravassa on tarinan muotoon kirjoitettu kertomus siitä miten ulottuvuus suurinpiirtein vaihtuu.(kauheasti kirjoitettavaa=(
noin kuusi tuntia ennen ulottuvuuden vaihtumista.
Heräät kirkkaana ja viileänä aamuna ja huomaat, että olosi on hyvin kevyt ja hieman erikoinen. Päätät ottaa kylvyn. Kun katselet vettä, vaistoat takanasi olevan jotain. Käännyt ja näet suuren, kirkkaan ja outoja värejä hehkuvan kohteen kelluvan noin metrin korkeudella lattiasta seinän vieressä. Kun yrität ajatella mikä se on, eteesi ilmestyy pienempi kohde aivan tyhjästä. Ne alkavat kellua huoneessa.
Pompaat ylös ja juokset makuhuoneeseesi vain nähdäksesi, että koko huone on täynnä noita outoja, mielikuvituksen tavoittamattomissa olevia muotoja. Saatat ajatella saaneeksi jonkinlaisen romahduksen tai että aivokasvain vaikuttaa kykyysi mieltää maailmaa, mutta kumpikin arvio ei pidä paikkaansa. Yhtäkkiä lattia alkaa romahtaa allasi ja koko talo lysähtää kasaan. Juokset ulos luontoon, jossa kaikki näyttää normaalilta, paitsi että joka puolella on havaittavissa monia hyvin outoja ilmiöitä.
Päätät istuutua alas ja olla liikkumatta. Keskityt ja odotat, sillä se mikä tapahtuu on Luojan tahto. Ei ole olemassa mitään paikkaa minne voisit mennä. Edessäsi on mahtavin matka mitä ikinä voit kuvitella. Olosi tuntuu upealta. Tunnet olevasi enemmän elossa kuin koskaansilloin, kun elit Maa-planeetan normaalissa todellisuudessa. Jokainen hengitys tuntuu mahtavalta.
Katsot niitylle, jossa punainen hehkuva usva alkaa liukua kaikkialle sinua ympäröivään avaruuteen. Pian se ympäröi sinua; sillä näyttää olevan aivan oma valonlähteensä. Se on sumua, mutta ei muistuta mitään sellaista, jota olet aiemmin nähnyt.
Kehosi valtaa omituinen tunne. Se ei ole mitenkään epämiellyttävä, ainoastaan outo. Huomaat että punainen usva muuttuu hitaasti oranssin väriseksi. Sitten se muuttuu keltaiseksi, keltaisesta vihreäksi, sitten siniseksi, sinipunaiseksi ja lopulta ultravioletiksi väriksi.Yhäkkiä voimakas puhtaan valkoisen valon välähdys räjähtää tietoiseuudessasi. Et ole pelkästään tuon valon ympäröimä, vaan sinä olet tuo valo. Sinulle ei ole olemassa mitään muuta.
Tämä viimeinen tunne näyttää jatkuvan pitkään. Sitten hyvin, hyvin hitaasti valkoinen valo muuttuu kirkkaaksi ja paikka missä istutalkaa jälleen näkyä. Nyt kaikki kuitenkin näyttää jollain lailla metalliselta ja kuin puhtaasta kullasta tehdyltä- puut, pilvet, eläimet, talot, toiset ihmiset- paitsi oma keho, joka ei välttämättä ole kullan värinen.
Miltein huomaamattomasti kultainen ja metallinen todellisuus muuttuu läpinäkyväksi. Hitaasti kaikki alkaa näyttää kultaiselta lasilta. Pystyt näkemään seinien läpi; voit jopa nähdä ihmisten kävelevän niiden takana.
Yhtäkkiä kaikki pimenee ja alkaa noin 2-3 ja puolen paivän pituinen vaihe jolloin kellut täydellisessä pimeydessä. Aika voi tuntua loputtomalta. Sitten yhtäkkiä tulee kirkas valo ja huomaat olevasi lapsi aivan uudessa maailmassa.
Tieto on poimittu galaktisesta "oppikirjasta".
Huh huh...nyt kyllä meni sormet ja niska.
Drunvalo Melchizedekin "Elämän kukan salaisuus" I ja II, joista toisesta tekstisi on lainaus. Niissä on faktatiedoissa runsaasti virheitä, joten suhtaudun muihinkin ko. kirjoissa oleviin "tiedonantoihin" kriittisesti.
Mustakin niitten kirjojen jotku tekstit ovat jotenkin vähän outoja ja en luota niihin..
Mutta kuitenkin tuo oli paras kuvaus ulottuvuuden muuttumisesta, mitä olen mistään löytänyt.
En jaksa uskoa yhtäkkiseen globaaliseen siirtymiseen vaan yksilön oman jumalallisuuden tiedostamisen ja ymmärtämisen kautta tapahtuvaan olotilan muutokseen. Sanotaan, että elämämme on tasapainoilua pelon ja halun välillä, ja juuri siinä on mielestäni olennaisin pointsi. Kun pystymme kulkemaan horjumatta, on muutos itsestään selvyys.
Kuten Marcel eräässä viestissään sanoi että aika nopeentuu. Ja se on oikeasti havaittava asia. Uskon että koska ajan kulu nopeentuu, niin jo 5 vuoden päästä maailmamme tulee olemaan paljon henkisempi ja vuoteen 2012 ihmiskunta olisi valmis siirtymään toiselle tasolle.
värähtelyt ovat kiihtyneet ja aika tuntuu nopeutuneen (todellisuudessahan aikaa ei ole, se on harhaa). Yhä lisääntyvä sodanuhka, ympäristömme saatuminen, suunnaton itsekkyys, materian yliarvostus, ihmisten esineellistäminen, kaiken mittaaminen rahassa, piittaamattomuus muista ihmisistä jne., onko se merkki henkisyyden lisääntymisestä vai pahuuden kuolinkouristus ennen henkistä valaistumista? Kyllä meille tulee kova kiire puhdistaa itsemme ennen ko. maagista vuotta, sillä tuskin kukaan meistä voi olettaa, että seisomme vain tumput suorina ja joku ulkopuolinen voima puhdistaa ja siirtää meidät toisille tasoille, silloinhan kaikki henkinen kilvoittelu olisi ollut turhaa. Vuosi 2012 ilmeisesti perustuu Mayojen kalenteriin. Tiesivatkö Mayat muuten, että ajanlaskumme aloitetaan Jeesuksen syntymästä ja ottivatko he huomioon sen seitsemän vuoden virheen ajoituksessa(vrt. Urantia-kirja)? Jos elämän tarkoitus on rakkauden oppiminen eli Jumalan löytäminen, niin kyllä meidän itse täytyy löytää ja oivaltaa tie toisille tasoille. Onneksi saamme siihen tukea korkeilta voimilta, kun vain pyydämme apua.
Mä uskon että lähiaikoina jotakin hyvin ratkaisevaa tapahtuu ja ihmiset muuttuvat hyvin aljon.
että muutosprosessi on jo käynnissä. Saattaa olla niinkin, että kaikki saasta ja lika irtoaa ja nousee pintaan ennen kuin puhdasta tulee ja sitten vasta tapahtuu tämä odotettu siirtyminen. Tuntuu kuitenkin siltä, että ensin tämä prosessi on käytävä henkisellä tasolla, mikä sitten heijastuu myös fyysiseen maailmaan. Vielä sanoisin, että kannattaa olla valpas ja kriittinen kaiken informaation suhteen. Me joudumme kuitenkin loppujen lopuksi itse yksin luomaan oman totuutemme ja luottamaan omaan intuitioon. Sellaisenkin asian olen huomannut, ettei pitäisi niin kamalasti tuijottaa yksittäisiin ilmiöihin ja turhaan mystisoida niitä. Oikeastihan ei yliluonnollista ole olemassakaan, on vain meidän kyvyttömyys tiedostaa asioita.
Sulla on harvinaislaatuisen hyviä ajatuksia ja mielipiteitä. Tiedät aika paljon. Kiitos siitä kun valistat minuakin.
Saisinko kysyä kuinka vanha olet?
Sulla on hervinaislaatuisen hyvät mielipiteet ja viisaat sekä asialliset kommentit. Olen kiitollinen niistä.
Saisinko kysyä kuinka vanha olet?
Ja eihän tuo sun nimi ole suomalainen.Oks sä suomalainen vai jostain muualta?
Itse en ole sauomalainen.Olen sekasikiö=)
sanottu Arttu! Jos mielestäsi minulla on hyvät ja viisaat mielipiteet, niin sehän osoittaa vain, että ne vahvistavat joitakin omia näkemyksiäsi, mutta eivät silti ole mikään todiste totuudesta. Kyseenalaista kaikki loukkaamatta ketään, niin saat valtavasti tietoa.(Muuten iälläni ja persoonallani ei ole mitään merkitystä tässä keskustelussa.)
Vielä 4. ulottuvuudesta. Reilut 10 vuotta sitten alettiin julkisesti puhua siirtymisestä seuraavalle tasolle. Silloin puhuttiin mm., että prosessi kestää 20 vuotta ja on valmis v.2011. Ensimmäiset nostot tapahtuisivat 90- luvun puolessa välissä ja jälkeläisten tuotanto lakkaisi samoihin aikoihin, raha menettää merkityksensä, chakrat aktivoituvat( varsinkin 4.),tulee uusi aurinko, maapallon akseli muuttuu yli 30 astetta, maapallon ilmasto muuttuu subtrooppiseksi, ufot ilmestyvät arkipäiväämme (koska niiden alkuperä on toisilta ulottuvuuksilta?!) jne. Mitä on toteutunut?
Alkaa olla kiire! Kyseenalaista kaikki! Kuulutan edelleenkin yksilön vapaaehtoista henkistä kilvoittelua ilman mitään uskontoja ja oppirakenteita.
Onhan se aika kyseenalaista, mutta ihan sama. Me tiedämme että he ovat olemassa ja me tiedämme että me siirrymme toiselle tasolle. Tarkka päivämäärä ei ole tärkeintä, vaan se että se tapahtuu. Ja uskon että tapahtuu pian.
Katsotaan mitä huomenna tapahtuu.Ja sitä seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana jne...
Ainakin meidän elinaikanamme ne kaikkein tärkeimmät muutokset tapahtuvat.
jäi vaivaamaan ilmaisusi sekasikiö. Toivottavasti se ei sanastossasi merkitse mitään negatiivistä, sillä ihmisestä puhuttaessa sellainen merkitys ei ole mahdollista. Jos ilmaisu merkitsee,että vanhempasi ovat eri kulttuureista niin silloinhan Sinun energeettinen (vastakohta geneettiselle) perimäsi antaa Sinulle erinomaiset valmiudet ymmärtää helposti muita maailman ihmisiä ja ilmiöitä. Kaikki ihmiset ovat hengessä yhtä eikä kukaan ole etuoikeutettu. Kun arvostamme itseämme, arvostamme muita ja kun arvostamme muita, arvostamme itseämme (lainaus eräästä lukemastani tekstistä, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni).
Tarkoitin sitä että mun äiti on ukrainalainen ja isä kuubalainen. Oon asunut suomessa 11 vuotta.
Sain kirjoitettu noinkin pitkän viestin aivan omin sormin. Nyt jo helpottaa...
Tivottavasti tästä on monelle ihmiselle apua.
Kiitos Marcel siitä sun viestistäsi jonka tänne kirjoitit. Ne täyttivät just sopivasti ne aukut tekstistäni jotka jäivät tyhjiksi. =) KIITOS VIELÄ KERRAN=)
Sain kirjoitettu noinkin pitkän viestin aivan omin sormin. Nyt jo helpottaa...
Tivottavasti tästä on monelle ihmiselle apua.
Kiitos Marcel siitä sun viestistäsi jonka tänne kirjoitit. Se täytti just sopivasti ne aukot tekstistäni jotka jäivät tyhjiksi. =) KIITOS VIELÄ KERRAN=)
Vastasiko viestini kysymyksiisi???
Paljon kiitoksia vastanneille. Lisää vastauksia ja mielipiteitä otetaan kiinnostuksella vastaan. Itseäni jäi mietityttämään se, että sain käsityksen, että kun ihminen siirtyy toiseen ulottuvuuteen hän syntyy lapsena toisessa ulottuvuudessa? Eikö tämä tarkoita sitä, että siirtymisen jälkeen ihminen ei edes tajua siirtyneensä minnekkään?
Toinen asia mitä en oikein tajunnut oli, kun joku kertoi olevan useita ulottuvuuksia joissa on taas rinnakkaisulottuvuuksia. Onko tämä verrattavissa kerrostaloon, jossa on useita kerroksia ja yhdessä kerroksessa useita huoneistoja ja naapurin ufo voi tulla käymään meidän huoneistossa kahvilla :D
Sitten vielä että minkälainen ihminen pitää loppujen lopuksi olla että pääsee tuohon siirtymiseen mukaan? Joutuuko sitten eroon rakkaistaan, jotka eivät siirry toiseen ulottuvuuteen.
Ja tuli nyt ihan mieleen, että kun mul tuli tätä kirjottaessa outo olo ja jotenkin alko pelottamaan. Tuntuu jotenkin epäjumalalliselta touhulta tai jotain. Mut jos joku haluaa auttaa mua näis hnkilökohtaisissa ongelmissa, ni saa antaa sähköpostiosoitteita.
Kun ihminen syntyy uuteen ulottuvuuteen lapsena, niin hän ei suinkaan ole tietämätön tapahtumista. Ihminen tulee sinne sellaisena kuin hän on täältä lähtenyt. Ihminen on siellä lapsi mutta silti samanlainen kuin tässä kolmannessa ulottuvuudessa.(vähän hankalaa ymmärtää)
Sinne synnytään vain ilmestymällä paikan päälle. Koska olis aikamoinen urakka jos neljännen ulottuvuuden kaikki naiset tulisivat raskaiksi.
Mä en itsekkään tiedä miten se kaikki tarkalleen tapahtuu, mutta suurinpiirtein.
Se kerrostalo systeemi kuvaa aika hyvin sitä. Mutta sä et pysty näkemään naapureitasi ennenkuin he tulevat huoneesesi.
Minkälainen ihminen....
Kaikki ihmiset pääsevät sinne, mutta kaikki eivät pysty pysymään siellä.
Neljäs ulottuvuus olisi nykyihmiselle hankala paikka selviytyä. Pitää olla puhdas mieli.
Siellä kaikki ajatukset tapahtuvat, joten ei saa missään nimessä pelätä. Jos sä pelkäät neljännessä ulottuvuudessa, sun pelot toteutuu, eli muuttuvat oikeiksi. Sä näet hirviön jonka sun pelko loi. Sun automaattinen itsesuojeluvaisto aiheuttaa sen että se haluat tappaa sen hirviön. Se sun halu tappaa sen toteutuu ja yhtäkkiä käsissäsi on kivääri.....ja sitten se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, kunnes sä sitten lopulta sekoat ja sä palaat takaisin kolmanteen ulottuvuuteen.
Pystyykö ihminen jotenkin siirtymään rinnakaisulottuvuuksiin? Mitä siellä on?
Eikö pelko aiheudu siitä, että siellä on pelottavaa tai aihetta pelkoon? Joten jos se on ns. "parempi" paikka, miten siellä voi olla pelottavaa?
Eikö kuka tahansa ihminen pelkää jos siirtyy tietoisesti toiseen ulottuvuuteen?
Jos ihminen on tarpeeksi kypsä siirtymiseen, miten hän voi olla siellä lapsi? Tarkoitatko lasta fyysisellä vai henkisellä tasolla?
Jos ette jaksa enää vastata typeriin kysymyksiini, niin voitte sittenkin suositella jotain kirjaa...
Kyllä ihminen kai pystyy siirtymään rinnakkaisulottuvuuksiin meditaatiolla.
Pelko aiheutuu siitä että kaikki on niin erilaista. Se on vähän niinkuin sut kidnapattais ja silmille pistettäis side, niin ettet sä näkisi mitään. Sitten kun side otetaan pois sä huomaat olevasi jossakin sulle täysin tuntemattomassa paikassa. Eikö alkaiskin pelottaa? Neljännessä ulottuvuudessa pelko vielä kaiken lisäksi materialisoituu.(tuhoisat seuraukset)
Lisää kysymyksiä vaan. Yritän vastata kaikkeen mihin pystyn.
Lapsena olemisella tarkoitan lähinnä fyysistä tilaa.
Mulla on niin paljon kysyttävää ja sulla niin paljon vastauksia, että saisinko mailata sulle? Vaikka taidatkin olla vähän nuorempi, niin sä vaikutat tosi hyvältä tyypiltä ja sä suhtaudut elämään oikealla asenteella.
Saat mailata ihan vapaasti.=)
[email protected]
muuten oletko tosiaan syntynyt 88?
tunnut olevan hivin perillä näistä "asioista"
onko itselläsi tälläisiä "taipumuksi"?
Olen aika nuori mutta tiedän näistä asioista aika paljon koska olen ollut kiinnostunut niistä 9 vuotiaasta saakka.
Mitä taipumuksia tarkoitit?
Korkeammilta ulottuvuuksilta näkee alemmas , mutta alemmilta ei näe ylemmäs.
Olen ollut kiinnostunut ulottuvuuksista jo yli 10 vuotta.
Kirjoitin myös edellisen viestin nimimerkillä ??.
Mutta nyt keksin itselleni uuden nimimerkin tätä keskustelua varten.
Internetistä löytyy paljon tietoa ulottuvuuksista.
Muistan kun vuonna 1995 ekan kerran hain netistä tietoa ulottuvuuksista, niin silloin löytyi jo paljon.
Nyt en ole viime vuosina paljon hakenut aiheesta tietoa, mutta kun löydän hyviä linkkejä laitan niitä tänne.
Tässä ensimmäinen, matemaattinen tarkastelutapa:
http://personal.inet.fi/koti/kullervorainio/kotisi41.html
Minä taas kuulin asiasta jo 13 vuotta sitten ja siirtyminen 4.ulottuvuuteen piti olla valmis jo vuoteen 2000 mennessä, jolloin maailmaan saapuu suuri persoona ja ottaa ohjat käsiinsä. Vuonna -95 maapallon piti joutua siniseen sumuun, joka puhdistaisi huonoista energioista ja tämän jälkeen saisimme kontaktin ufoihin ja humanoidit auttaisivat meitä valmistautumaan tämän suuren persoonan tuloon. Näistä jutuista voi lukea vanhoista Ultra-lehdistä ja joidenkin asiaan sitoutuneiden yhdistyksen monisteista. Nyt ko. porukka on aika hijaa, miksiköhän?! Ankeina aikoina ihmiset ovat aina odottaneet ulkopuolista pelastajaa, ja nyt näin tekniikan aikakudellla, avaruudesta.
Serafina... vielä ei ole vuosi 2012.
Serafina... vielä ei ole vuosi 2012.
Anteeksi, en ymmärrä, tekstissäni kerroin vuodesta 2000 en 2012!
2000 on kymmenjärjestelmän luoma harha ihmismielessä. Tuhat on vain luku, niinkuin 100, 10, 23, 9 ja 7 sekä 42. Jos lukujärjestelmämme olisi 16-perustainen, juhlisimme suuria juhlia 16-vuoden välein ja odottaisimme suuria psykologisten tarpeidemme luomia korjauksia vallitseviin olosuhteisiin 16:lla jaollisina vuosina. Se kuitenkin sattuu olemaan 10-pohjainen, joten juhlimme harhassamme suuria juhlia 10:llä jaollisina vuosina ja odotamme samoin ihmeitä niinä vuosina.
Vuosi 2012 on mielestäni jossain määrin merkittävämpi ehdokas jollekin poikkeukselliselle, koska se ei perustu lukujärjestelmien luomalle harhalle hitaassa ihmismielessä vaan tänne näkyvien taivaankappaleiden tilaan toistensa suhteen tuona vuonna.
Loistava mielipide!=)
Harmi että kaikki eivät osaa pistää yhtä hyviä vaan rupeavat mielummin haukkumaan muita.
Ei vuonna 2000 ko. tapahtumia olisi pitänyt tapahtuakaan. Ennustuksia riittää.
Vuonna 2012 siirrymme toiselle tasolle (ajattelet: niin niin... taas näitä). Kuitenkin tämä on todella merkittävä vuosiluku.
Useiden alkuperäiskansojen, suuren pyramidin kalenterin, Maya -kalenterin, intiaanien, aboriginaalien, sekä myös tutkijoiden (kulttuurien kukoistuskaudet) mukaan erään merkittävän aikakauden loppu tulee vuonna 2012.
Tätä varten monet ihmiset saavat koulutusta. Niin myös minä.
Olen periaatteessa kanssasi samaa mieltä vuodesta 2000 tai 2012, mutta viestini pointsi oli siinä, että mainitut ennustukset piti toteutua vuoteen 2000 eikä 2012 menessä,ymmärrätkö? Itse asiassa vuosiluku ei ollut tärkeä vaan muutoksen loppuunviemisen aika. Ja tässä tapauksessa kaiken pitäisi olla jo ohi. Yritän osoittaa teille näiden erilaisten ennustusten arvon. Olen kuullut puhuttavan vuodesta 2005 ja 2007, eli emme voi mitenkään olla varmoja vuodesta 2012!
Miten mainitsemasi muinaisten ja alkuperäiskansojen ennustuksissa on päädytty juliaanisen kalenterin luukuun 2012. Miten on tulkittu näiden eri kalenterien vastaavuudet?
Olen lukenut erilaisia tulkintoja Mayojen kalenterista. Itse asiassa osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei 2012 olisikaan oikea luku vaan 2024.
Sitä vaan että muista vuosista kuin 2012 ei olla muinaiskulttuureissa puhuttu. Nämä toiset ennustukset ovat jo nykyajan ihmisten vääntämiä.
Joten kai se 2012 on aika luotettava.
Siis nyt et ilmeisesti ymmärtänyt: vuosi 2012 on aivan eri asia!!!
Ei muilla mahdollisilla ennustetuilla vuosilla ole samanlaista painoarvoa.
Perustuu historia -tietoon.
En tiedä miten on päädytty (kuten huomaat... tunnustan heti asian josta en tiedä) vuoteen 2012 , mutta siihen esim. kaikki "elämäni aikana" tutkimani tieto kuitenkin viittaa.
Tietojeni mukaan aika on nopeutumassa, eli voisi ajatella, että siten se vastaa vuosilukua 2024.
Omakohtaisesti saamani tieto myös viittaa tuohon hetkeen. Mielestäni mikään muu vuosiluku ei meille ole niin tärkeä.
asiasta toiseen. Oletko lukenut kirjaa nimeltä Ihmeiden Oppikurssi?
minulle ei riitä olla pelkästään uskon varassa, vaan haluaisin tietoa. Historiakin osoittaa, että ihmisiä voidaan harhauttaa, jos he eivät kyseenalaista asioita. Joku täällä antoikin neuvon, että kaikki tulisi kyseenalaistaa, sillä silloin on mahdollisuus todelliseen tietoon.
Kannattaa kyseenalaistella, mutta ei enää kaikkea, kuten esim. maapallon pyöreyttä.
Olen kyseenalaistanut kaikki asiat, joista kerron ja silti päätynyt mainitsemaani lopputulokseen. Asiat joista en tiedä mitään, tai joista en ole varmistunut, jätän kommentoimatta. Kysellä kyllä voin.
No.. en suinkaan ole mikään ehdoton tiukkapipo (ei sinne päinkään), mutta omakohtaisten kokemusten vaikutus on merkittävä, vaikkakaan muille niillä ei ole todistusarvoa.
Onko iselläsi mitään yliluonnollisia kokemuksia?
Olen kuullut k.o kirjasta, mutta enpä ole tainnut lukaista. Monenlaista on mennyt silmien alta, joten kaikkien nimiä ei edes muista, mutta eihän tuo kirja taida vanhakaan vielä olla?
Mikäs siinä oikein on se idea?
Olen kuullut k.o kirjasta, mutta enpä ole tainnut lukaista. Monenlaista on mennyt silmien alta, joten kaikkien nimiä ei edes muista, mutta eihän tuo kirja taida vanhakaan vielä olla?
Mikäs siinä oikein on se idea?
Kirja ilmestyi suomeksi viime vuonna 22.11, huom! tupla mestarin päivänä, varmaankin se oli valittu tarkoituksella! Yksinkertaisesti se on sisimmässämme olevan Jumalan löytämisen opaskirja. Merkitykseltään sitä voi hyvinkin verrata Urantia-kirjaan. 1400 sivua karsii kyllä vakavat etsijät harrasteljoista.
Itse asiassa maapallo ei ole täysin pyöreä.Joku sanoi täällä, että yliluonnollista ei ole olemassakaan, kaikki riippuu vain kyvystämme ymmärtää. No, minun ymmärrys on sen verran kehittymätön, joten vastaan kysymykseesi: VAIKKA KUINKA PALJON!
Miten niin se on eri asia? Taas osoittautuu todeksi väittämä, että jokainen luo oman todellisuutensa eikun totuutensa.
Noin vuosi sitten heitin kaikki kirjat hemmettiin (kuvaannollisesti). Huomasin, että kaikki viisaus löytyy sisimmästämme, kunhan vain opimme ottamaan nettiyhteyden maailmankaikkeuden suurimpaan tietopankkiin. Emmehän ole erossa Luojastamme.
Olenkin huomannut, kuinka tietoa tulvii, kunhan osaa vain kysyä oikein. On opittava karsimaan turhat ja epäoleelliset asiat pois, sillä totuus on yksinkertainen. On oltava myös ehdottoman rehellinen itselleen.
Olen kyllä harkinnut taas avata jonkin opuksen, joka saattaisi antaa vahvistusta käsityksilleni. Ehkäpä tämä voisi olla se kirja, jonka johdatus tuo tielleni.
Oletko siis itse lukenut sen?
Olet turhan vaatimaton, kun et kertonut kokemuksiasi.
Tiesitkö muuten, ettei kuu kierrä maata, vaan maa ja kuu kiertävät "lievästi" toisiaan.
Ollaan sitä nyt niin nokkelia.
Joo!
Koska se on kirjoitettu historiaan ja useaan tietolähteeseen ja jota tällä hetkellä vastaanottamamme tieto vahvistaa.
Syvällisin kirja on se, jonka sivut ovat täynnä hiljaisuutta.
Sama vastaus pätee edelleenkin.
En yrittänyt olla nokkela.Jos alan kertoa "yliluonnollisia" kokemuksiani, niin siitä tulee aika pitkä jatkokertomus. Esim. muistan ajankohdan, jolloin ajatuksensuuntaaja liittyi minuun.
en saa viestiäni läpi?
Koetan olla suostutteleva:
Kuinka se tapahtui? Mitä siinä tapahtui? Kuinka se nyt vaikuttaa?
...pysy siinä sitten. Vai kysyitkö jotakin?
siis olen taas mukana :)
joo ihana huomata että täälä myös puhutaan ihan asiaa.
musta se on aivan mahtavaa....moni voi huomata näiden sivujen kautta että ei ole yksin tällä.
Itse mietin jo todellakin meilenterveyttä...mutta sitten sattumalta siain pari kirjaa käteen ja löysin viellä tänne.
korronpa lyhyesti miten mulla on nämä alkunut.
Siis ensimmäiset "muistot" ovat kun olen jotakin 5 vanha....jokin "valo" tuli yöllä/ilalla huoneeseesi....(tiedän että jotku sanotavat että keksin omia.) mutta ne eivät varmaan kuulukaan "meihin" jotka sellaista väittävät.
no kummiskin jotenkin sain tietää mailman ja avaruuden asioista. siis juuri näistä että toiset värähtelee nopeemmin ja on eri"tasoja"....
ja muuta tälläistä, minua pelotti hirveesti silloin. HUOMATKAA että meillä ei ollut koko lapsuus aikanani TV:tä eikä munilla ollut mitään "rajoja" leluja....eikä kavarinakeen mitään "väkivältäisi".
joten EN voinnut noita keksiä mistään mielikuvituksesta. niin hyvin ne ovat täsmänneet soisten kertomuksiin.
nyt vanhempana ei ole ollut mitään sen kummempia "yhteyksi" mutta kovasti ole koittanut kasvatta henkisesti itseäni ja mielestäni hyvin siinä onnistunut.
tietysti näitä enne unia ja muita pineniä kivoja tapahtumia on ollut...voisisanoa ian runsaasti.
no siinä siis taustaa pikana kestauksena!
Itse asiaan:
Niin AJATUKSENI oli että voitaisiin kokontua jossakin siis vain "todelliset"...luulempa että se autaisi meitä "kehitymää".... ja olisihan se muutenkin mukava vaintaa ajatuksi.
Itse asun tässä pohjois-pohjanmaalla.
joten olisiko kukaan täältä päin?
jotenin olen muuten kokenut että näistä asioista ei saisi puhua muille kuin samallaisille....onko teillä samallaista tuntemusta.
esin jos joku ulkopuolinen alkaa puhumaan näitä asioista niin se jotenkin vaivaa minua todella...koskaan en sittn puhukaan asiosta mitenkän erikoiststi saaatan mienitä että on niitä asitoita olemassa.
mitn pitäisi suhtaanuta kun mulla on pikku sisko joka kertoo myös samana tapaissia juttuja kuin itse olen kokonnut,...se jotenkin pelottaa minua. mitään en ole sanonut että mullakin on samallaisia.
Olisiko sen kanssa hyvä puhua näistä vain antaa sen viellä "kehittyä" omassa rauhassa? jotain UFO kirjaa olen sille kyllä hyllystäni lanannut. se on noin 14-vuotta. itse noin 21v
kirjoitelkaahan mulle myös sähköpostiin jos joku vaikka haövaisi tavata: [email protected]
Tai kirjoitelkaa myös joku halvaa kirjoitella ihan omista kokemuksista.
Tässä olisi sivusto joka käsittelee asiaa tietellisestä näkökulmasta, lähinnä maallikoille suunnatusti, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan kuinka nämä ulottuvuuden vaihdosta puhujat suhtautuvat tähän teoriaan.
http://www.tsv.fi/ttapaht/994/pekonen.htm
Joo... ihan kiva. Rytmi oli hyvä ja sanat.
No ei! Sitten kun yhdistelevät koko teoriasopan, ollaan lähempänä, mutta niin kaukana totuudesta.
Paljonhan tuossa asiaa oli. Itse olen liikkunut kehosta irronneena ajassa eteen, taakse, sekä rinnakkaistodellisuuksiin. Kaikille aikatasoille on mahdollista siirtyä eräänlaisen tyhjän tilan kautta. Se on ikäänkuin tasojen "rautatieasema", josta lähtee "junia" eri suuntiin.
Meitä on moneen junaan. Jep... normaalia.
Mä oon lukenut tuon saman joskus jossakin ja se on kyllä aika lähellä totuutta. On ollut niitä tiedemiehiä jotka tiesivät mistä mistä pitää etsiä ja mitä pitää tutkia.
Ottamatta kantaa väitteisiisi että olet matkannut ajassa, olivat kyseisen linkin antamat näkymät maailman kaikkeuden rakenteeseen suorastaan hengästyttäviä, parempaa kuin scifi kirjallisuus ;-) Millainen olisi kaksi tai jopa viisi ulotteinen aika? Aika jossa olisi ajassa eteen ja taaksepäin lisäksi mahdollista liikkua myös sivusuunnassa? Mitä tämä merkitsee esimerkiksi kuoleman käsitteelle, onko kuolema täysin suhteellista kuten aikakin... Pää tässä menee pyörälle. Kiehtovia olivat myös teoriat antiuniversumista ja sen suhteesta omaamme. Jos teorioden tueksi löytyy lopulta vielä matemaattinen näyttöä, voimme vain ihmetellä oman käsityskykymme rajoja.
Mutta en malta olla huomauttamasta tuolla alempana olevasta kirjoituksestani UFO:jen olemassaolosta, ja siitä millaiseen kontrastiin maailman kaikkeuden uskomaton monimutkaisuus ja esim. ylivalo nopeuksisen matkustamisen paradoksit asettavat nämä anaalisondilla varustetut, pesuvadilla lentelevät harmaat veikkoset. Kuinka mielikuvituksettomia ja ihmisten tuotoksilta ne tuntuvatkaan. Millainen olisikaan oikeasti rotu, jolle aikaa ei ole olemassa ja maailman kaikkeus avautuu sanotaammeko 12 ulotteisena? Tuskinpa he tuntevat tarvetta leikellä lehmiä.
Suurin osa maailmankaikkeuden olennoista jotka ovat ylittäneet kuudennen ulottuvuuden, eivät omaa tällaista fyysistä kehoa niinkuin me.. Heidän keho on ilman muotoa. Se voi olla pelkkää valoa. Eivätkä he tarvitse laitteita matkustamiseen eikä mihinkään muuhunkaan. Heidän mielensä voima on sanoinkuvaamaton.
Lehmien veri on hyvin samankaltaista kuin meidän ihmisten. Vois jopa sanoa että lehmät ovat enemmän meidän kaltaisia kuin apinat.
Lehmiä käytetään ihmisrodun puhdistamiseen. Jokaisen teurastettavan lehmänkanssatehdäänn hnkinen sopimus, ja ne tapetaan kivuttomasti.
Meidän pitäisi kiittää lehmiä eikä syödä niitä.
Vaikeahan tuosta linkin sisällöstä olisi esimerkiksi kuvaa piirtää. Niin on monitasoista tämä olevaisuus.
Kaiketikin nämä ihmisten fyysisesti näkemät harmaat pesuvatikaaharit, ovat fyysisen maailmankaikkeuden asukkaita. Tuon värisiin en ole koskaan törmännyt.
Sehän on selvää, että hekin ovat vielä melko alkukantaista rotua. Onhan niitä olentoja sitten jotka ovat tietynlaisella valon taajuudella, pelkkiä energiaolentoja, sekä vain tietoisuuksia. Tietty valo-olento näkyy vain kyseisellä taajuudella.
Mikäli olento elää infrapuna -taajuudella, näkyy se tarkoituksenmukaisilla kiikareilla. Ei taida olla paljoa liikettä tällä hetkellä.
Henkiolentohan voi tehdä itsensä näkyväksi laskemalla värähtelytasoaan ja sitomalla itseensä fyysisen maailman energiaa.
Eikös ne henkimaailman vainajat, tai vastaavat lainanneet Meedion ektoplasmaa omaan ilmenemis -prosessiinsa.
Olisihan se kiva nähdä jotakin mitä ei näe.
(mahtava paradoksi)
Vaikeahan tuosta linkin sisällöstä olisi esimerkiksi kuvaa piirtää. Niin on monitasoista tämä olevaisuus.
Kaiketikin nämä ihmisten fyysisesti näkemät harmaat pesuvatikaaharit, ovat fyysisen maailmankaikkeuden asukkaita. Tuon värisiin en ole koskaan törmännyt.
Sehän on selvää, että hekin ovat vielä melko alkukantaista rotua. Onhan niitä olentoja sitten jotka ovat tietynlaisella valon taajuudella, pelkkiä energiaolentoja, sekä vain tietoisuuksia. Tietty valo-olento näkyy vain kyseisellä taajuudella.
Mikäli olento elää infrapuna -taajuudella, näkyy se tarkoituksenmukaisilla kiikareilla. Ei taida olla paljoa liikettä tällä hetkellä.
Henkiolentohan voi tehdä itsensä näkyväksi laskemalla värähtelytasoaan ja sitomalla itseensä fyysisen maailman energiaa.
Eikös ne henkimaailman vainajat, tai vastaavat lainanneet Meedion ektoplasmaa omaan ilmenemis -prosessiinsa.
Olisihan se kiva nähdä jotakin mitä ei näe.
(mahtava paradoksi)
tässä jonkinmoisia kotisivuja aiheesta jos toisestakin, saattaa löytyä jotain kysymästäsi, linkkilistalta tästä kotisivuraakileesta. Mutta kumminkin, käy vilkaisemassa, pistän sivut kondikseen jahka töiltäni kerkeen;) Linkkiehdotuksia ja muuta kummallista otetaan harkintaan...
tässä jonkinmoisia kotisivuja aiheesta jos toisestakin, saattaa löytyä jotain kysymästäsi, linkkilistalta tästä kotisivuraakileesta. Mutta kumminkin, käy vilkaisemassa, pistän sivut kondikseen jahka töiltäni kerkeen;) Linkkiehdotuksia ja muuta kummallista otetaan harkintaan...http://www.kotiposti.net/husky/