palveulako??

matkustajat täysin ala-arvoisissa oloissa.heidäthän olisi pitänyt laittaa hoteleeihin tai lennättää suomesta tai muualta vuokratulla koneella määränpäähänsä!!!!
Moottorin rikkoutumisen takia Finnairin Goan-lennon matkalaiset joutuivat odottelemaan runsaan vuorokauden välilaskupaikassa lähellä Dubaita Arabiemiraateissa. Moottorivika huomattiin lennolla juuri ennen välilaskua Sharjahin kaupunkiin, josta matkaa ei voitu jatkaa eteenpäin perjantain vastaisena yönä.

Yli kaksisataa matkustajaa vietti yön Sharjahin lentoaseman lattialla.
223724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mutta koska tämä tapahtui Finskille, ei tähän alle ole muodostunut minkäänlaista lynkkausjoukkoa, kuten kaikille muille (ja varsinkin halpalentoyhtiöiden) alle olisi jo tullut aikoja sitten. Nyt ollaan vaan hyvin hiljaa kuin kusi sukassa ja toivotaan ettei kukaan huomaisi tapahtunutta.

Äänestä
  • Ja taas sama tyyppi itkemässä elämässään kokemiaan vääryyksiä.

    Olisit lisännyt listallesi vielä vaatimuksen, että kaikki matkustajat olisi pitänyt julistaa Bahrainin presidenteiksi ja luovuttaa vuoden 2007 kaikki lottovoitot heille.

    Ihan aikuisten oikeesti miks sulla on noin vaikeeta.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    Ja taas sama tyyppi itkemässä elämässään kokemiaan vääryyksiä.

    Munkin mielest on ihan kauheet et taas joku mollaa tollain Finnairii, ihan meni nyt uuden vuoden tunnelmat harakoille. Eiks toi edellinen kirjoittaja tajuu, et ulkomaalaisii kuuluu sättiä, koska eihän edes voi samana päivänä puhuu turvallisuudesta! Sitä paitsi oon varma et siel kentäl on annettu limukkaa varmaan ilmaiseksi ja kolmioleipä.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    Ja taas sama tyyppi itkemässä elämässään kokemiaan vääryyksiä.

    Olisit lisännyt listallesi vielä vaatimuksen, että kaikki matkustajat olisi pitänyt julistaa Bahrainin presidenteiksi ja luovuttaa vuoden 2007 kaikki lottovoitot heille.

    Ihan aikuisten oikeesti miks sulla on noin vaikeeta.

    Ihmettelinkin jo, missä ovat kaikki Finskin kiihkokannattajat mutta tulivathan he nopsaan paikalle kun asia otettiin pöydälle.

    Äänestä

Juu, niin yritettiin tehdä, ongelma oli ajankohta: uuden vuoden vapaiden sekä Ramadanin päättymisjuhlallisuuksien takia Dubain kaikki hotellit olivat täynnä, vapaita huoneita ei ollut saatavilla eikä vuokrakonettakaan ollut mahdollista saada, kaikki olivat jo käytössä...

Ikävä kyllä lentoyhtiöt eivät ole mitään ylijumalallisia olentoja, johtka pystyvät ihan mihin vain, ihan milloin vain, kun asiakkaat sitä vaativat.

Kritiikkiä saa aina esittää, mutta kannattaa ensin ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa huutelemaan.

Äänestä
  • >Ramadanin päättymisjuhlallisuuksien takia Dubain kaikki hotellit olivat täynnä

    ja höpö-höpö. HALPOJA huoneita ei ollut saatavilla koska on menossa vuoden vaihteen lomasesonki kaikkialla, missä on vähänkin lämmintä.

    ramadan päättyi tänä vuonna jo lokakuun 22. päivä. vaikka suuri juhla onkin, niin ei sitä nyt sentään yli kahta kuukautta juhlita, niin kuin finnairin tiedotus antaa meidän ymmärtää.

    Äänestä

  • vain halvat huoneet? kirjoitti:

    >Ramadanin päättymisjuhlallisuuksien takia Dubain kaikki hotellit olivat täynnä

    Ramadan oli syksyllä, mutta muslimien pyhiinvaellus on tällä hetkellä meneillään Mekassa ja Medinassa. Useat lentoyhtiöt ovat vuokranneet omia koneitaan muslimimaiden lentoyhtiöille, kuten Indonesian Garudalle, jotta pyhiinvaeltajat saadaan Saudi-Arabiaan ja takaisin. Kuten Finnair vuokrasi MD-11 koneensa 90-luvulla Garudalle.

    Jos olet koskaan ollut lentokentällä, josta lähtee tai palaa näitä pyhiinvaeltajia, niin tiedät silloin minkälainen kaaos siellä vallitsee kaikkien saattajien ja vastaaottajien keskellä. Hiihtolomaviikon alku Helsinki-Vantaan lentokentällä on pientä siihen verrattuna.

    Äänestä

  • vain halvat huoneet? kirjoitti:

    >Ramadanin päättymisjuhlallisuuksien takia Dubain kaikki hotellit olivat täynnä

    ja höpö-höpö. HALPOJA huoneita ei ollut saatavilla koska on menossa vuoden vaihteen lomasesonki kaikkialla, missä on vähänkin lämmintä.

    ramadan päättyi tänä vuonna jo lokakuun 22. päivä. vaikka suuri juhla onkin, niin ei sitä nyt sentään yli kahta kuukautta juhlita, niin kuin finnairin tiedotus antaa meidän ymmärtää.

    on eid eli ns. lammasjuhla. se ajoittui tosiaan uudenvuoden aaton aatoksi tänä vuonna!

    Äänestä

Kun katson tämän palstan otsikkoa, siinä lukee PÖRSSI ja RAHA!
Miksi ihmeessä täällä sitten on matkailua ja Finnairia koskevia kannanottoja jotka voisi kirjoitella MATKAILU sivustoille joka myös suomi 24:stä näyttää löytyvän? Vai onko tässä jokin jippo mitä tämmönen yksinkertainen sijoittaja ei tajua?

Äänestä
  • itse et taida osata lukea koska mulla se on ainakin matkailu-osiossa:

    Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Matkailu > Finnair

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    itse et taida osata lukea koska mulla se on ainakin matkailu-osiossa:

    Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Matkailu > Finnair

    Joo, tämä sama avaus näyttää olevan myös matkailupuolella. Kiitos oikaisusta.
    Jostain syystä kun avaan keskustelupalstan ja menen TALOUS osastolle ja siellä PÖRSSI ja RAHA niin nämä samat jutut on siellä.
    Lisäksi paljon muita Finnairiin ja matkailuun liittyviä juttuja on siellä.

    Äänestä

Finnair on joillekin kuin jumala, ei sitä saa haukkua. Auta armias jos vasaava tapaus olisi tapahtunut jollekin muulle yhtiölle, kyllä olis palstalla ollut säpinää.

Äänestä
  • täällä näyttää olevan...

    Äänestä

johtuiko kohtelu kun kyseessä ei ollut aurinkomatkojen poka päällä....vaan tjareborin jengi???

Äänestä
  • Kuka käskee makaamaan lentokentän lattialla vuorokauden. Kylille shoppamaan, syömään hyvin ja uimaan.. Saa kai seuramatkalainenkin tehdä muuta kuin seurata opasta.

    Äänestä

  • lomaillut kirjoitti:

    Kuka käskee makaamaan lentokentän lattialla vuorokauden. Kylille shoppamaan, syömään hyvin ja uimaan.. Saa kai seuramatkalainenkin tehdä muuta kuin seurata opasta.

    Ne matkalaiset oli siellä Sharjahissa pari vuorokautta ja saapuivat sinne pimeään illalla ja pitkään aikaan ei todellakaan kukaan tiennyt mihin aikaan kone lähtee, lähteekö tunnin päästä vai vasta vuorokauden päästä. Lisäksi monet sai hotellin vasta toiselle yölle yli vuorokauden odottelun jälkeen. Sharjahin lentokenttä ei ole kaupungin keskustassa vaan aika syrjässä ja useimmat oli varmasti ekaa kertaa koko paikassa. Matkatavarat oli ruumassa, joten monilla ei ollut edes vaihtovaatetta ellei sitten käsimatkatavaroihin laittaneet ja ruumaa ei suostuttu avaamaan. Joten ihan eri asia verrata sinun lomaa kuin näitä Goan matkalaisia, jotka todellakaan eivät tienneet milloin kone on lähdössä. Vielä toisen yön jälkeenkin oli ilmoitettu osalle erilaisia koneen lähtöaikoja.

    Äänestä

  • mjkj kirjoitti:

    uuden vuoden juhlinnastaan ;)

    Äänestä

  • huoltomies on selvinnyt kirjoitti:

    uuden vuoden juhlinnastaan ;)

    En en käsitä mitä tarkoitat.

    Äänestä

  • mjkj kirjoitti:

    Ne matkalaiset oli siellä Sharjahissa pari vuorokautta ja saapuivat sinne pimeään illalla ja pitkään aikaan ei todellakaan kukaan tiennyt mihin aikaan kone lähtee, lähteekö tunnin päästä vai vasta vuorokauden päästä. Lisäksi monet sai hotellin vasta toiselle yölle yli vuorokauden odottelun jälkeen. Sharjahin lentokenttä ei ole kaupungin keskustassa vaan aika syrjässä ja useimmat oli varmasti ekaa kertaa koko paikassa. Matkatavarat oli ruumassa, joten monilla ei ollut edes vaihtovaatetta ellei sitten käsimatkatavaroihin laittaneet ja ruumaa ei suostuttu avaamaan. Joten ihan eri asia verrata sinun lomaa kuin näitä Goan matkalaisia, jotka todellakaan eivät tienneet milloin kone on lähdössä. Vielä toisen yön jälkeenkin oli ilmoitettu osalle erilaisia koneen lähtöaikoja.

    "useimmat oli varmasti ekaa kertaa koko paikassa"

    Näinhän se useimmiten on kun lomalle lähdetään :) Suomen päässä kyllä tiedettiin että jatko tulee viivästymään reilusti, no mulle ihan sama jos nää erkit&irmat mieluummin nysväsivät kuppasella kentällä..

    Äänestä

  • daapa* kirjoitti:

    Hydraulipumpun rikkoutuminen huomattiin vasta Sharjahiin laskeutumisen jälkeen, joka oli myöhään illalla. Siinä vaiheessa vielä luultiin, että vika saadaan korjattua nopeasti, joten IHAN LUONNOLLISTA, etteivät useimmat matkustajista lähteneet mihinkään lentokentältä, joka sijaitsee hiekka-aavikon keskellä suht kaukana Sharjahin keskustasta ja varsinkaan yötä myöten nyt lähteä mihinkään. Seuraavana päivänä ei myöskään ollut vielä tarkkaa tietoa milloin vika korjataan ja useimmat, jotka joutuivat yöpymään lentokentällä olivat varmaan todella vihaisia ja väsyneitä, ei siinä välttämättä tule ensimmäisenä lähtemään johonkin Sharjahiin. Joten en ymmärrä miksi näitä matkustajia nyt syyllistetään. Kun ei heillä edes heti ollut hotellihuoneita ym. niin tottakai he yöpyivät LENTOKENTÄLLÄ! Vai olisiko pitänyt mennä nukkumaan Sharjahin kaduille!

    Olisi eri asia, jos kaikille matkustajille olisi heti saatu hotellihuone, mutta niin ei käynyt ja lisäksi ei ollut tietoa milloin vika korjataan.

    Äänestä

Niin, matkustajilla on tässä tapauksessa mahdollisuus tehdä korvausvaatimus jonka suuruus on maksimissaan 1,18USD*4.150.
Vaatimuksen voi tehdä jälkeenpäin.
Vaatimuksen osoiten on matkanjärjestätäj joka puolestaan vaatii vastaavat korvaukset Finnairilta.
Mikäli Finnair kieltäytyy, on asiakkaalla oikeus viedä asia tuomioistuimeen.

Äänestä
  • "Mikäli Finnair kieltäytyy, on asiakkaalla oikeus viedä asia tuomioistuimeen."

    Miten niin? Asiakkaallahan on sopimuskumppanina matkatoimisto ja tällaisissa viivästymistapauksissa sovelletaan valmismatkaehtoja yms. Se miten matkatoimisto ja lentoyhtiö keskenään mahdollisesti riitelevät, ei kuulu pätkän vertaa matkatoimiston asiakkaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

surkeeta... kirjoitti:

matkustajat täysin ala-arvoisissa oloissa.heidäthän olisi pitänyt laittaa hoteleeihin tai lennättää suomesta tai muualta vuokratulla koneella määränpäähänsä!!!!
Moottorin rikkoutumisen takia Finnairin Goan-lennon matkalaiset joutuivat odottelemaan runsaan vuorokauden välilaskupaikassa lähellä Dubaita Arabiemiraateissa. Moottorivika huomattiin lennolla juuri ennen välilaskua Sharjahin kaupunkiin, josta matkaa ei voitu jatkaa eteenpäin perjantain vastaisena yönä.

Yli kaksisataa matkustajaa vietti yön Sharjahin lentoaseman lattialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu