Kumpi teistä

koiranne psyykkeeseen ympäristö vai geenit?

..usein arkojen rotujen kasvattajat puhuvat mieluummin hyvästä rohkeutta vahvistavasta ympäristöstä kuin että rotu olisi hermorakenteeltaan liian pehmeä eli muistelee pitkään ikäviä asioita pieniäkin sellaisia vaikka ympäristö on normaali. Ääniherkkyyttä on yllättävän paljon..mitä mieltä olette?? kö?
8280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hermoheikko koira on vaikea saada siihen rohkeutta vahvistavaan ympäristöön muualle kuin pehmustettuun koppiin.

Äänestä
  • MUN TAPAUKSESSA SE OIS VARMAA MOLEMMAT

    Äänestä

En ottaisi koiraa, jonka emo on arka. Olen myös nähnyt, kun rohkea ja hyvähermoinen koira on pilattu lässyttämisellä mammanpojaksi, joka hyppää lässyttävän ja säälittelevän mamman syliin nähdessään toisen koiran.

Äänestä

että ympäristö muovaa enempi koiran käytöstä kuin perimä. Tälläinen kokemus mulla on omasta rodustani.
Jos koira elää metsän keskellä eikä oikeastaan koskaa näe liikennettä, paljon ihmisiä ym. tottakai se on ihmeissään ja jopa peloissaan, jos joutuu yhtäkkiä keskelle isoa kaupunkia. Toisaalta tuossa näkee koiran todellisen luonteen. Vahva koira hakee turvaa omistajastaan (olettaen, että suhde on kunnossa) ja pitää hermonsa kurissa. Heikko koira menee helpommin paniikkiin ja siihen on vaikea saada sen jälkeen kontakita. Itselläni on tuosta kokemusta.
Jos koiraa kohdellaan huonosti, tottakai se vaikuttaa koiran käytökseen. Tosin siinäkin vanha koira selviää helpommin kuin heikko.

Jos käytän muiden koiria, käyn aina katsomassa. miten koira käyttäytyy tutussa ympäristössä eli koiran kotona.

Äänestä
  • antaa koiralle luonteen ja sen luonteensa mukaisesti koira tulkitsee ympäristöä.
    Eli kun on normaali ympäristö kyseessä eli ei traumatisoivaa pahoinpitelyä ja normaalia tottumista ääniin.

    Heikkohermoinen, pehmeä ja stressialtis luonne on aina vaikea, monimutkaisempi mutta rauhallisessa ympäristössä se voi tulla toimeen ihan hyvinkin..kuitenkaan sillä ei pitäisi mennä teettämään missään nimessä pentuja.

    Äänestä

kyllä ympäristö on suurilta osin vaikuttamassa koiran psyykkeeseen... toki perimäkin omalta osaltaan vaikuttaa mutta se antaa vain pohjaa sille...

Äänestä

ehdottomasti. Arasta koirasta saa suht hyvän oikealla kädellä, mutta myös päinvastoinkin on mahdollista ..

Äänestä

Jos geenit on huonot, niin ihan sama mitä teet. Hyvägeenisen koiran saa pilattua huonolla kohtelulla, mutta jos koiralla on esim. verikoiran geenit, niin ei mikään auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikuttaa enemmän kirjoitti:

koiranne psyykkeeseen ympäristö vai geenit?

..usein arkojen rotujen kasvattajat puhuvat mieluummin hyvästä rohkeutta vahvistavasta ympäristöstä kuin että rotu olisi hermorakenteeltaan liian pehmeä eli muistelee pitkään ikäviä asioita pieniäkin sellaisia vaikka ympäristö on normaali. Ääniherkkyyttä on yllättävän paljon..mitä mieltä olette?? kö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu