Agadir, Caribbean Village Agador- tarinaa

sanu

Terveisiä Marokon Agadirista. Vietimme viikon ennen joulua Caribbean Village Agador- hotellissa, joka tunnetaan myös nimellä Occidental Allegro Agador. Nimihirviö on helpoin muistaa nimellä Agador ja sillä sen tuntevat taksikuskitkin.
Hotellihan on ns. all inclusive- hotelli, eli matkan hintaan kuuluvat ruoat, juomat ja monia aktiviteettejä: pingistä, minigolfia, jumppaa jne.

Hotellialue on valtavan iso, useista rakennuksista koostuva. Uima-altaitakin oli neljällä alueella. Tähän kylmään aikaan siellä oli yksi lämmitetty allas, joka sekin oli puolen loman ajan kovin kylmää vettä täynnä. Pienten lasten kannalta oli hankalaa, että lämmitetty allas oli sellainen, jossa ei matalaa kohtaa ollut. Meidän nelivuotias kyllä ui siellä kellukkeiden kanssa iloisesti.
Allas-alueilla oli runsaasti aurinkotuoleja, joten kaikille riitti eikä monikaan viitsinyt rynnätä aamulla varaamaan pyyhkeellä parhaita. Hotellista sai 100 dirhamin (=n. 10e) panttia vastaan rantapyyhkeen, jota saattoi käyttää rannallakin. Pyyhkeen sai vaihtaa joka toinen päivä.

Ihanalla, pitkällä vaaleahiekkaisella rannalla oli hotellilla oma aidattu alue. Rantabaarissa tarjoiltiin ilmaiseksi vettä ja limsoja. Kaljat piti halutessaan ostaaa. Alue oli pieni ja siisti: suihku oli kelvollinen ja vessa todella siisti.
Merivesi oli kylmää, arviolta 15-16 asteista. Merivirrat ovat rannalla kovat, joten jos aikuinen haluaa uida, pitää olla todella varovainen eikä lähteä kauas. Lapsia ei saa päästää uimaan. Varpaiden kastelu ja simpukioden keräily tuntuivat heille onneksi riittävän.
Rannalla, aidatun alueen ulkopuolella on kaikenlaisia yrittäjiä: munkit tarjotaan mukaville suomalaisille ilmaiseksi: kun kerran puraisee niin maksuhan siitä tietysti menee. Ja ainakin samaan hintaan kuin suomessa.
Kivasti tehdyn hiekkakamelin kuvaaminen ei sekään ole ilmasta.
Paitoja, koruja, hennatatuointeja ja muuta on tarjolla. Hintaneuvotteluun pitää varata aikaa.

Palataanpa taas hotellialueeseen:
Meille osoitetut huoneet olivat hiemen nuhjuisia mutta selvästi niitä oli yritetty hoitaa ja maalata. Vessa ja kylpyhuone olivat ainakin meillä erikseen. Kylppärin puolella haisi hiukan homeelta eikä ihme, koska tuuletus oli vähäistä eikä lattiakaivoa ollut. Asia ei haitannut koska emme ole herkistyneet homeelle ja ovenhan sai kiinni.
Viereisessä huoneestossa home ei haissut. Isoille perheille tiedoksi että kahdessa eri huoneessa oli väliovi, jonka sai auki. Eli seitsemän henkeä mahtui koko tilaan: toiseen kaksi plus lisävuoteisiin kaksi ja toiseen kaksi ja lisäv. yksi. Huoneissa oli patterit, meillä tosin ei toiminut, mutta ei pyydetty korjausta, koska lämpö riitti meille viileästä pitäville.
Huoneemme olivat ylimmässä kerroksessa, joten rappuja sai kavuta paljon päivässä. Eipä tuo haitannut: koska söimme usein ja paljon oli hyvä saada liikuntaakin. Mutta tosiaan liikuntaesteiselle hotelli ei ole hyvä. Rappusia on paljon joka puolella!
Meidän huone oli allasalueen puolella, joten varsin kova meteli jatkui ilta yhteentoista. Viereiseen huoneeseen kuului kauempana olevan discon jytke. Hotellihuoneen saaminen on onnen kaupaa, joten korvatulpat mukaan herkille! Juttelin erään suomalaisen kanssa joka kertoi että hänellä on aivan hiljaista huoneessa. Noin isolla hotellialueella voi siis käydä miten vain.
Hotellilla oli useita puutarhureita, jotka hoitivat puutarhaa hienosti. Oli ilo katsella hyvin hoidettuja ja leikattuja puita sekä kauniita istutuksia!!

Säästä: Meille ei osunut viikon aikana yhtään sateista päivää. Pilviä oli yhtenä päivänä. Päivällä oli auringossa bikinilämmintä, jos oli tuulisella paikalla saattoi olla hieman viileää.
Kun aurinko laski, laski lämpötilakin ja heti. Emme oikeasti tajunneet että voi olla niin kylmä. Eli ota talvikautena mukaan sukkia ja lämpimiä neuleita tai fleeseä. Onneksi hotellin kaupasta sai ostaa lämpimän collegehupparin (150 d = noin 15 e). Paikallisilla oli muuten päivälläkin villapaita ja iltaisin ja aamuisin pipot ja toppatakit.

Hotellialueella oli yksi pääravintola, jossa tarjoiltiin bufeena aamiainen (alk. 8.30), lounas (alk. 12.30) ja illallinen(alk. 18.30).
Ruuat olivat meidän mielestämme hyviä, varsin miedon makuisia tosin. Siellä oli kyllä hyvää chilimurskaa, millä sai potkua ruokaan kuin ruokaan. Meillä ei ollut vatsavaivoja kenelläkään vaikka söimme mm. salaatteja majoneesillakin.
Aamiaisella oli tarjolla mm. voisarvia ja muita sellaisia, lettuja, paikallisia makkaroita, papuja vaaleaa leipää, vihanneksia ja hedelmiä. Niin, ja kokki paistoi odotellessa munakkaita. Juomista erityisesti pidin paikallisesta minttuteestä.

Lounaiden ja päivällisten lämmin ruoka vaihteli päivittäin. Aina oli kanaa ja kalaa jossain muodossa. Lihana kalkkunaa, nautaa tai lammasta. Sikaakin oli pari kertaa: iso lappu eri kielillä varoitti niitä, jotka eivät sitä syö.
Ranskanperunoita, keitinperunoita, pastaa ja riisiä, siis jokaiselle jotain.
Lämpimiä vihannesruokia oli vähemmän mutta löytyi niitäkin: esim. punajuuri- ja kesäkurpitsavuokia, linssejä, keitettyjä vihanneksia.
Alkuruuaksi oli paria eri keittoa ja isot pöydät salaatteja ja vihanneksia.
Ja jälkiruoat ah: hedelmiä, hedelmäsalaatteja, kakkuja, tuulihattuja, hyytelöitä.
Juomaksi paikallisia viinejä: kyllä niitä joi, tämän tyyppisiä viinejä löytyy Alkon halvimmasta valikoimasta. Punaviini oli kevyttä ja meni hyvin ruuan seurana, jos ei ole turhan nirso. Valkoviiniä ja roseetakin sai. Olut oli ihan kelvollista peruslageria. Lapsille mehua tai limsoja. Vesiautomaatteja oli baarien luona.
Erikoisruokavaliota noudattaville: ei ollut merkintöjä mitä ruuat sisältävät.
Lämpimien ruokien luona oli kokkeja valvomassa, mutta englannin kieltä he osasivat huonosti. Ranskalla selvisi paremmin, jos olisi itse osannut vähän enemmän...

Hotellialueella oli a la carte- ravintoiloita: Marokkolainen, kala- ja pihviravintolat, kiinalainen, japanilainen ja italialainen ravintola. (Siellä oli ollut myös kasvisravintola, mutta se oli suljettu). Näihin sai varata pöydän aamulla klo 10-12 välillä. Jos siis käyt matkatoimiston retkillä tai omilla retkillä joihin on lähtö aamulla, voi käydä niin ettet pysty varausta tekemään. Oppaan avulla kerran varasimme muuna aikana pöydän.
Huomioitavaa on että a la carte- ravintoloissa on vain yksi menuu. Esim. italialaisessa ravintolassa minestronekeitto plus leipä, mozzarella-tomaattisalaatti, neljästä vaihtoehdosta (Margarita, tonnikala, kapris-anjovis, liha-kananmuna) yksi pizza ja jäätelö.
Itselläni hiipui into mennä näihin ravintoloihin siksi että en syö lihaa ja sitä oli lähes jokaisen ravintolan menuussa.
Ehkä heillä olisi ollut joku vaihtoehto tai itse olisin voinut jättää lihaisen ruoan syömättä.
Meidän tapauksessa oli kuitenkin helpompi käydä bufeessa, koska lapsillekin maistui se ruoka hyvin.

Jos tuli ruokailujen välillä kauhea nälkä ;)oli mahdollista saada välipalaksi hampurilaista ja hot dogia sekä kylmää tonnikalaleipää pizzerian terassilta. Sämpylät eivät sitten ole mitään mäkkarin pehmosämpylää vaan kunnon rapeakuorista vehnäleipää. Juu, ja ranskalaisia sai siihen lisäksi.
Kahvia saa baareista sekä iltapäivällä tietystä teltasta. Täältä teltasta sai myös keksejä tai donitseja sekä ihanaa paikallista minttuteetä.

Viineistä olikin jo puhetta. Minusta valkoviini oli hyvää vasta kun sen yhdisti spriteen: hyvä allasjuoma muuten sellaiselle joka ei kaljasta välitä. Vahvoja juomiakin oli tarjolla. Esim. Camparia, Pastista (anisviina), vodkaa, martineja, minttulikööriä yms.
Ja tietty appelsiinimehua, limsoja ja vettä. Lapsille kiltti henkilökunta teki alkoholittomia drinkkejäkin pyynnöstä.

Hotellialueella oli iso joukko vieraiden viihdyttämisestä vastaavia ohjaajia. Järjetivät kaikenlaista ohjelmaa ja showta. Heidän oli vain kovin vaikea saada liikettä lepääviin asiakkaisiin. Jos tykkäät liikkua, ota mukaan jumppavaatteet ja tossut (tai osta hotellista): mahdollista esim.jumpata ja harrastaa step airobiciä. Ohjaajat vievät sinut helposti pelaamaan pingistä ja minigolfia. Lisäksi pääset mukaan älyttömiin leikkimielisiin kilpailuihin missä parhaat palkitaan diplomein.
Jos tykkäät pelata tennistä, on hotellissa hyvät kentät. En ikävä kyllä kysynyt mitä maksaa ja maksaako jos on omat mailat. Lisäksi on mahdollista pelata lentopalloa ja tennistä. Eräs isoäiti tuskaili että vuokrasi koripallon kalliilla hinnalla viikoksi lapsenlapsille. Jos olisi tiennyt, olisivat ottanut pallon kotoa mukaan.

Hotellin alueella on erilaisia hoitoloita, joissa saa jalka- ja käsihoitoja sekä vartalonkuorintaa ja hierontaa. Isoäidit kävivät ja tykkäsivät. Oli kuulemma halvempaa kuin suomessa. Lisäksi hotellissa oli kampaaja, jossa tehtiin hiusten leikkauksia ja kampauksia.

Hotellin ulkopuolellakin oli elämää, mutta viikon lepolomalla ei jaksanut lähteä usein villien kauppiaiden keskelle. Hotellissa oli omia putiikkeja, joista ainakin paitakaupassa oli kohtuulliset hinnat. Lisäksi perjantaisin oli hotellin markkinat, joissa oli kovat hinnat. Maustekauppias kehtasi pyytää varsin kovat hinnat mausteista ja me tyhmät maksoimme vaikka tingimmekin kovasti. Marketista saa mausteita halvalla.
Pienet punaiset taksit olivat halpoja (6-7 dirhamia noin 0,6- 0,7 e kaupungilta hotellille)mahtuu 3 ihmistä. Sitte valkoinen mersu taksi, jonka kanssa pitää sopia hinta etukäteen. Ottavat niin paljon ihmisiä kuin mahtuu päällekkäin. Maksoi kaupungille 30 dirhamia (n.3e) ja kun menimme isoon Marjane- markettiin pyysi aika paljon: 100 d (n. 10 e) edestakaisesta matkasta ja odotuksesta. Joutuikin sitten odottamaan kaksi tuntia ja mersun kaasupoljin saikin paluumetkalla painavasta kengästä...
Emme lapsiperheenä olleet innostuneita lähtemään soukiin (markkinoille). Tinkauskulttuuri oli meille vierasta ja rasittavaa. Ostimme siis tuliasiset täältä isosta marketista rauhassa. Hinnat olivat edulliset ja kaikkea mielenkiintoista löytyi täältäkin. Lisäksi paikallisetkin tuntuivat käyttävän tätä markettia.

Tällaisia tarinoita ja mielipiteitä meidän perheellä.
Kaiken kaikkiaan pidimme hotellista ja voisimme mennä uudestaankin.
Sitten kun lapset ovat isompia, voisimme mennä tutustumaan paremmin itse Marokkoonkin ja sen ihmeisiin.

3

2236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laivat

      Oli hauska lukea matkakertomustasi! Minä olin 2 poikani kanssa Marokossa n. 15 vuotta sitten joulukuun alkupuolella. Pojat olivat silloin n. 9 v. ja 11v. Me asuimme Agadirin keskustassa pienessä huoneistohotellissa. Osallistuimme paljon retkille, mm. safariajelulle ja retkelle Marrakeshin torille. Ratsastimme kamelilla, kävimme paikallisella torilla lähes päivittäin, ja uimarannalle kävelimme joka päivä. Ranta oli upea, sielläkin oli kameleita ja kuumaverisiä hevosia. Annoimme rahaa kerjäläisnaiselle joka istui kadulla vauvansa kanssa. Ostimme leivoskaupasta pieniä leivoksia pusseittain, jäätelöä vanhan papan jäätelökärryistä. Papan vaihtorahat olivat monen vaiheen takana kärryn pohjalla. Söimme paikallisissa ravintoloissa länsimaista ruokaa koska kukaan meistä ei ihastunut paikallisiin makuihin. Eräs torimyyjä (mies tietysti) kutsui kotiinsa syömään mutta sitten äireellä meni pupu pöksyyn eikä uskaltanut lasten kanssa lähteä.

      Kun piti palata kotiin, kukaan meistä ei olisi halunnut lähteä. Oli siellä niin ihanaa! Ihaninta oli paikallisten ihmisten (lue miesten) suhtautuminen poikiini. Hotellin henkilökunta silitteli päätä, kadullakin tultiin juttelemaan. Suomeksi! Koskaan ei Suomessa ole tapahtunut mitään vastaavaa. Ja erityisesti Marrakeshin tori käärmeenlumoojineen ja kauppiaineen oli unohtumaton kokemus. Kuin olisi tehnyt aikamatkan vuosituhansien taakse.

    • Maroc

      Kiitos tästä matkakertomuksesta! Menen perheen kanssa kyseiseen hotelliin helmikuun lopulla, ja kun tuota sinun tarinaasi luki, tuntui ettei jaksaisi enää odottaa. Tiesin kyllä ennalta, että hotelli tulee olemaan hyvä ja monipuolinen, mutta nyt sain paljon uutta tietoa. Tietääkseni kaikki aktiviteeti ( tennis, pingis,squash..) kuuluvat hintaan? Eli tennistä kai olisi mahdollista pelata jollakin hotellin 6:sta tenniskentästä.
      Jo pelkästään itse hotellialueella viihtyisi koko loman! :)

      • sanu

        Kyllä siellä on tenniskenttiä ja muitakin pelikenttiä ja ne olivat kovasti käytössä. Koska emme itse tenniskenttiä käyttäneet, jäi epäselväksi maksaako se vai ei. Veikkaan ainakin että mailoista ja palloista peritään vuokraa, jos kerran koripallostakin perittiin. Itse kentän käyttö kuulunee hotellin hintaan.
        Tämä nyt on tällaista 'musta tuntuu'-tietoa...

        Ainakin pingis ja minigolf olivat ilmaisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1559
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      68
      1352
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      217
      1323
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1291
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1100
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1059
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1009
    8. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      973
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      89
      950
    10. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      848
    Aihe