Itse otin heti ensimmäisten joukossa kytkykauppa puhelimen ja liittymän.
Puhelinta muutaman viikon käytettyäni huomasin että ei ole minun puhelin tämä.
Puhelinta ei voinut silloin vaihtaa ja ainoaksi vaihtoehdoksi tuli ostaa toinen 3g puhelin ja alkuperäinen jää käyttämättä.
No jos odotan sen kaksivuotta ja saan laillisesti purkaa lukituksen,ei puhelimesta enää kukaan maksa mitään.
Siispä puran koodin itse ja voin myydä puhelimen aikaisemmin kun siitä vielä jotakin saa koska joudunhan sen kuitenkin maksamaan loppuun asti.
Tosin voihan puhelimen myydä operaattorilukittunakin kunhan siitä kertoo ostajalle.
Kytkykaupan tehnyt operaattori saa rahansa kuitenkin joten tuskin siellä on intressejä alkaa selvittämään imeikoodin perusteella että missä verkossa se kalikka nyt on.
Itse uskon tälläkin palstalla olevia pelottelijoita vasta ensimmäisen ennakkotapauksen jälkeen jossa oikeus langetti rangaistuksen puhelimen lukituksen luvattomasta poistosta ja sen myynnistä ennen kun kahdenvuoden sopimus olisi päättynyt.
Lisäksi takuun loppuminen jos lukituksen purkaa itse (Siis muista PUHELINTA VAHINGOITTAMATTA) kuullostaa tuulesta temmatulta pelottelulta.Oman kokemukseni mukaan lukituksesta purettua puhelinta on kohdeltu kuin mitä tahansa puhelinta jos takuu on voimassa.
Muistakaa nyt tämä,operaattori SAA AINA RAHANSA kytkypuhelimesta vaikka ampuisit sen puhelimen kuuhun,maksamattomat kk-maksuthan ovat ulosottokelpoisia. Lisäksi se operaattori joka alkaisi estämään
lukituksesta aikaisemmin vapautettujen puhelimien toiminnan verkoissaan on tuhoon tuomittu koska operaattorit eivät halua negatiivistä mainetta tiukassa kilpailutilanteessa.
Rikosilmoituksella anastetuiksi ilmoitetut tietysti ovat asia erikseen.
Miksi purkaa operaattorilukitus ?
3
1447
Vastaukset
- Muistappas_tämä
Niin mutta hyvä lapsi kun, operaattorilla on oikeus SULKEA puhelimesi, jos se huomaa, et se lukitus on siitä purettu, ennenkuin olet sen puhelimen maksanut kokonaisuudessaan!.
Ja kysyppäs se esim. huollosta miten huolto suhatutuu kytky puhelimiin, josta olet itse murtanut lukon auki, epäilen et huolto ei korjaa sellaisia ilmaiseksi!.- kalleKolmegee
Toki oikeus on,jos luet kirjoitukseni niin eihän siinä sitä kyseenalaistettu.
Jos kansainväliset operaattorit eivät ole lähteneet sulkulinjalle europassa,niin tokkopa siihen laajamittaisesti täälläkään ryhdytään.
Seuraa alan keskustelupalstoja saksassa ja englannissa jos kykenet,niin huomaat että lukituksen poisto on arkipäivää siellä.
Lisäksi eräät operaattorit luovuttavat puhelimen omistusoikeuden heti asiakkaalle,no jos en saa tehdä omaisuudellani mitä haluan,niin sitten pitää muuttaa mainostusta ja kertoa että omistat puhelimen,mutta et omista ja et saa tehdä sillä mitä haluat.
Lisäksi jos haluat jatkaa keskustelua aiheesta,niin ole hyvä ja jätä irvailut sikseen ja keskity asiaan. - melkein petetty
kalleKolmegee kirjoitti:
Toki oikeus on,jos luet kirjoitukseni niin eihän siinä sitä kyseenalaistettu.
Jos kansainväliset operaattorit eivät ole lähteneet sulkulinjalle europassa,niin tokkopa siihen laajamittaisesti täälläkään ryhdytään.
Seuraa alan keskustelupalstoja saksassa ja englannissa jos kykenet,niin huomaat että lukituksen poisto on arkipäivää siellä.
Lisäksi eräät operaattorit luovuttavat puhelimen omistusoikeuden heti asiakkaalle,no jos en saa tehdä omaisuudellani mitä haluan,niin sitten pitää muuttaa mainostusta ja kertoa että omistat puhelimen,mutta et omista ja et saa tehdä sillä mitä haluat.
Lisäksi jos haluat jatkaa keskustelua aiheesta,niin ole hyvä ja jätä irvailut sikseen ja keskity asiaan.Eivät varmaan edes mainitisi siitä pakkoliitosta sen tarkempia yksityiskohtia, ellei tajua ja jaksa lukea pikkuprättejä.
Olin jo tekemässä kytkykauppaa, kun laskin, että 50 min. paketilla se melkein kannattaisi. Viattomana mainitsin, että voinhan vain maksaa kk-maksua ja ottaa toisen (halvemman ;)) kautta puhelut. Siihen kundi sanoi, että se on estetty!. Onneksi en tehnyt kauppoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855412Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423591Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611936Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2921769- 471606
- 951427
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81322