gallubbii

-Olen?...
[] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[] Huoneen
[] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[] Koulurepun
[]Silmälasit
[] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158
331087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

-Olen?...
[] Sammunut
[XXX] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[XXX] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[XXX] Tehnyt runoja
[XXX] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[XXX] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[XXX] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[XXX] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[XXX] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[XXX] Paennut lemmikkiä
[XXX] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[XXX] Penkonut roskiksia
[XXX] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[XXX] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[XXX] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[XXX] Omistanut nokkahuilun
[XXX] Soittanut pianoa
[XXX] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[XXX] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[XXX] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[XXX] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[XXX] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[XXX] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[XXX] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[XXX] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[XXX] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[XXX] Tappaisi ketään
[XXX] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[XXX] Kännykän
[XXX] Kameran
[XXX] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[XXX] Internetin
[XXX] Kodin
[XXX] Huoneen
[XXX] Pehmoleluja
[XXX] Cd-soittimen (stereot)
[XXX] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[XXX] Tauluja
[XXX] Meikkejä
[XXX] Koulurepun
[XXX]Silmälasit
[XXX] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[XXX] Jäätelöä
[] Karkkia
[XXX] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[XXX] Vettä
[XXX] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[XXX] Uuden kaverin
[XXX] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[XXX] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[XXX] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä
  • -Olen?...
    [] Sammunut
    [x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
    [x] Sairastanut angiinaa
    [x] Ollut merisairas
    [x] Omistanut monta laatikollista leluja
    [x] Laulanut suihkussa kovaa
    [] Tehnyt runoja
    [] Tehnyt novelleja
    [] Voittanut juoksukilpailun
    [] Ollut helikopterissa
    [x] Käynyt Espanjassa
    [x] Ollut pommisuojassa
    [x] Juossut 5 kilometriä putkeen
    [x] Lyönyt jotain
    [] Ollut kiusaaja
    [x] Poistettu luokasta (ainakin kerrran viikossa)
    [x] Saanut kokeesta 5-
    [x] Haukkunut opettajaa
    [] Omistanut yli 1000 euroa
    [] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
    [x] Haaveillut salaa
    [x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
    [x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
    [] Paennut lemmikkiä
    [x] Joutunut sairaalaan
    [] Ollut poliisiautossa
    [x] Jäänyt kiinni varastelusta
    [x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
    [] Juonut viikon putkeen
    [] Repinyt rahaa
    [x] Heittänyt kännykän veteen
    [x] Penkonut roskiksia
    [x] Ollut suossa
    [x] Ajanut autoa
    [x] Ajanut ryteikköön pyörällä
    [x] Hyppinyt trampoliinilla
    [x] Tuhonnut äidin meikkejä
    [x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
    [] Ollut häissä yli neljä kertaa
    [] Omistanut nokkahuilun
    [x] Soittanut pianoa
    [] Ollut musikaalissa
    [x] Nähnyt ufon
    [] Pelännyt sukulaista (kai)
    [x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
    [] Pitänyt lintua sormella
    [] Tanssinut salsaa
    [] Kuullut harhoja
    [x] Piirtänyt ruumiita
    [] Säveltänyt laulun
    [] Jäänyt luokalle
    [] Käynyt nollaluokan
    [] Käynyt kymppiluokan
    [] Eksynyt tutussa paikassa
    [x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
    [x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
    [] Ollut töissä
    [] Ollut kympinoppilas
    [x] Ollut nelosenoppilas
    [] Sairastan astmaa
    [] Allerginen yli kuudelle asialle
    [] Inhoan kutittelua
    [x] Rakastan kipua
    [] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
    [] Perhe on minulle tärkeä

    -En ikinä?...

    [] Menisi alasti julkiselle paikalle
    [x] Laulaisi suurelle yleisölle
    [] Puhuisi radiossa
    [] Poseeraisi lehdessä
    [] Uisi avannossa
    [] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
    [] Soittaisi ihastukseni äidille
    [] Tappaisi ketään
    [] Haukkuisi ketään
    [] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
    [x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
    []Soittaisi televisiopeleihin
    []Ostaisi yli 100 euron vaatetta

    -Omistan?...

    [x] Auton
    [x] Kännykän
    [x] Kameran
    [x] Tietokoneen
    [] Napakorun
    [x] Lemmikin
    [x] Internetin
    [x] Kodin
    [x] Huoneen
    [x] Pehmoleluja
    [x] Cd-soittimen (stereot)
    [x] Yli 20 cd-levyä
    []Kuntopyörän
    [] Tauluja
    [] Meikkejä
    [x] Koulurepun
    []Silmälasit
    [x] Penaalin
    [x]Kannettavan tietokoneen (kakskin)

    -Haluaisin?...

    [x] Jäätelöä
    [x] Karkkia
    [x] Rahaa (vielä 120e)
    [x] Mehua
    [x] Vettä
    [x] Limsaa
    [x] Suklaa
    [] Kalaa
    [] Lihaa
    [x] Ruokaa
    [x] Päästä uimaan
    [x] Käydä diskossa
    [] Meikkejä
    [x] Uuden kaverin
    [x] Vaatteita
    [x] Kameran
    [xxxx] Pankkitilin
    [x]ED:iä


    -Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

    [x] Poika
    [x] Heteromies
    [] Biseksuaali mies
    [] Homo
    [] Tyttö
    [] Heteronainen
    [] Biseksuaali nainen
    [] Lesbo


    -Syntymävuosi?...

    [x] 1987 tai myöhemmin
    [] 1983-86
    [] 1978-82
    [] 1973-77
    [] 1963-72
    [] 1962 tai aiemmin


    -Pituus?...

    [] 158

    Äänestä

-Olen?
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[x] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[x] Puhuisi radiossa
[x] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[x] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[x] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja (en kauaa, onneksi)
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[x] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[x] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[x] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[x] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[x]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[xxxx] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[x]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[xxxxxxx] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[x] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[x] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[xxxxx] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x(uuden, vanha on jo pari v. vanha;))] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[x] Poika
[] Heteromies
[x] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158 [x] sinihomejuusto
[] Katkarapu
[] Kana
[] Kasvis
[] Kaikkea kiitos
[] Inhoan pizzaa


-Lempilimu?...

[x] Kokis light
[] Pepsi (max)
[] Jaffa/Fanta
[] 7 up/Sprite
[] Omenapore
[] Pommac
[] Vadelmalimu
[] Smurffilimu
[] Muumilimu
[] Joku muu
[] En juo limua
[x]Lähes kaikki käy

-Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?...

[x]Vesi
[] Rasvaton maito
[] Sininen maito
[] Hylamaito
[] Ananasmehu
[] Kotikalja
[] Ottaisin useamman lasin
[] En yleensä juo ruokaillessani


-Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten?...

[] Olut
[] Siideri
[] Lonkero
[] Viinit
[] Drinkit, joilla on hieno nimi
[] Väkevät


-Mieluisin kuuma juoma?...

[x] Tee
[x]Kahvi
[]Kaakao
[] Hopeatee
[]Lämmin mehu


-Kuinka usein mässäät karkkia?...

[] Joka päivä tai lähes
[x]Useita kertoja viikossa
[x] Kerran viikossa
[] Muutaman kerran kuussa
[] Joskus harvoin
[] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[] En syö makeisia


-Osaatko laittaa itse ruokaa?...

[] En, olen täysin uusavuton
[] Osaan käyttää mikroa
[] Osaan keittää vettä
[]Osaan jonkin verran
[] Osaan jos on pakko
[x] Olen melko hyvä ruuanlaittaja
[] Olen mestarikokki


-Kuka tiskaa?...

[] Minä kai
[] Sinä
[] Se jolla on keittiövuoro
[] Pistetään tiskikoneeseen
[x] Jätetään äiskän hoidettavaksi
[x] Kerätään likaisia astioita kunnes puhtaat loppuvat ja se joka tarvii, niin tiskaa
[] Etiikka ja aatemaailma


-Uskotko Jumalaan?...

[] Kyllä
[x] Kai joku on kaiken takana
[] Ei sitä tiedä, vaikka olisi useita jumalia
[] Uskon enkeleihin / henkioppaisiin
[] Ehkä joku oli, mutta ei se enää maailmasta välitä
[] Uskon vasta kun saan jonkun todisteen
[] En


-Tunnustatko jotain uskontoa/aatesuuntaa?...

[]Uskon, että on joku ylempi voima, en sen enempää
[]Tapakristitty
[] Luterilainen (e.v.l.)
[]Helluntailainen
[]Lestadiolainen
[]Katolinen
[]Ortodoksi
[]Joku muu kristitty
[]Juutalainen
[]Muslimi
[]Hindu
[]Budhalainen
[]Hare krishna
[]Joku muu uskovainen
[]Saatananpalvoja
[]Pakana
[]Ateisti



-Saako naisia lyödä?...

[] Kaikki väkivalta on pahasta
[]Vahvempi ei saa lyödä heikompaa, viis sukupuolesta
[x] Ei, eukonpieksäjiltä munat pois!
[] Saa, jos nainen lyö ensin
[(x?)] Siinä missä miehiäkin, kun kerran tasa-arvoa kaivataan
[]Saa,jos hän tietoisesti kaivaa verta nenästään
[] Jotkut naiset eivät vain ymmärrä ilman nyrkkiä tai sen uhkaa


-Suututko helposti?...

[] En, on tosi pitkä pinna
[] En kovin helposti
[x]Riippuu päivästä
[] Olen melko kiivas
[x]Räjähdysvaara on ainainen


-Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?...

[x] Huudan naama punaisena
[]Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua
[] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[]Käyttäydyn väkivaltaisesti


-Entä kuinka nopeasti lepyt?...

[] Yleensä ihan hetkessä
[x]Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[] Siihen menee päivä tai pari
[] Aika vaihtelee kovasti
[] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti


-Annatko anteeksi?...

[x] Liiankin helposti
[] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[] Ennenpitkää annan
[]Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[] Olen pitkävihainen


-Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?...

[] En koskaan
[] Hyvin harvoin
[] Ellei toinen muuten lepy
[] Jos sille on tarvetta
[x] Jos koen tehneeni väärin
[] Melko usein


-Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?...

[] Liiankin avoin
[] Melko avoin
[x]Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[] Melkolailla sulkeutunut
[] Erittäin sulkeutunut
[] Humalassa avaudun usein

-Oletko kova vai herkkä?...

[]Täysi kovis
[] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[x] Kykenen uskomattomaan kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[] Olen hyvin herkkä.


-Kuinka herkästi itket?...

[] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[] Kun tilanne käy ikäväksi
[x] Kun elämä menee päin helvettiä
[x] Kun en vain jaksa enää
[] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[] Itken salaa komerossa
[] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[] En osaa itkeä


-Mikä saa sinut itkemään?...

[]Muiden tuska
[] Elokuvat, laulut yms.
[x] Masennus ja ahdistus
[] Oma tai jonkun toisen kärsimys
[] Todella paha järkytys
[] Ainoastaan fyysinen kipu
[] Ei mikään


-Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?...

[] En
[] Harvoin
[x]Joskus
[x] Melko usein
[] Liian usein
[] Usein
[]Koko ajan


-Oletko takertuja?...

[] En juurikaan
[] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[]Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[x]Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista


-Valitatko?...

[] Hyvin harvoin
[] Vain hyvistä syistä
[x] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[x] Joskus vähän liikaakin
[] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen


-Kuinka tärkeä ulkokuori on verrattuna siihen mitä on sisällä?...

[] Toisen ulkonäkö on minulle tosi tärkeä, haukkukaa vaikka pinnalliseksi
[] Kiinnitän toki huomiota luonteeseen, mutta ulkonäöllä on silti suuri merkitys
[x]En anna ulkokuoren hämätä itseäni, vaan otan selvää sisällöstä
[] Kauneus on katoavaista, vain sisimmällä on väliä


-Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?...

[] Hirveintä maailmassa
[x] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[]Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[]Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä


-Millainen on huumorintajusi?...

[] Olen huumorintajuton perusjuntti
[] Omille vitseilleni kyllä nauran, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[]Sanoisin että hyvä
[] Mielikuvitusrikas
[x]Osaan kyllä nauraa oikeassa paikassa
[]Vähän hakusessa, nauran kaikelle
[]Joidenkin mielestä outo
[]Haha, toi mummo kaatu!


-Oletko taiteellinen?..

[]En tippaakaan
[x] Ehkä vähän
[] Jokseenkin taiteellinen
[] Hyvin taiteellinen
[] Kutsun itseäni taiteilijaksi


-Oletko älykäs?...

[]Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[]Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[] No en mä mikään hikari nörde oo
[] Kohtalaisen
[x] Tietyissä asioissa
[] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[]Olen Mensan jäsen


-Oletko suojelevainen?...

[] En
[] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[x] Olen, kun on tarpeen
[] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[] Ylisuojelevainen


-Oletko taipuvainen masentumaan/ahdistumaan herkästi?...

[] En
[] Vaaditaan rutosti vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotta minut saisi lannistumaan
[x]Olen välillä masentunut, mutten anna sen vallata elämääni
[] Olen joskus ollut huomattavan masentunut
[] Kyllä, masennun helposti
[] Minulle on tullut masennus pitkällisen kärsimyksen seurauksena
[] Käytän masennuslääkkeitä pysyäkseni kasassa
[] Olen pohjattoman masentunut/ahdistunut koko ajan


-Puhutko paljon?...

[] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[x] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[]Olen aika puhelias
[] Pölötän kuin papupata koko ajan
[] Riippuu tilanteesta

-Osaatko kuunnella?...

[] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[]Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[x] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[] Saatan puhua toisten päälle, mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan


-Mitä teet yleensä arki-iltaisin?...

[x]Katson telkkaria
[] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[] Olen töissä
[]Ulkoilen
[x] "Pelaan" tietokoneella
[]Dataan
[] Opiskelen
[] Käyn jossain kerhossa/seurassa / muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa


-Harrastatko liikuntaa?...

[] Se on minulle myrkkyä
[] En
[] Vain penkkiurheilua
[x] Vähän olen yrittänyt jotain harrastusta aloittaa
[x] Välillä
[x] Hyötyliikuntaa lähinnä
[]Säännöllisesti
[]Kuulun urheiluseuraan


-Mitä tekisit pururadalla?...

[x]Ihmettelisin tuota samaa kysymystä
[x] Kävelisin omaan tahtiini ja ihastelisin luontoa
[] Kävelisin ripeästi
[] Ottaisin välillä pikku pyrähdyksiä, lähinnä alamäissä, muuten vain huohottaisin
[]Hölkkäisin
[]Juoksisin


-Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet mieluiten?...

[] Rock
[]Heavy
[]Punk
[] Rap, hiphop
[] Metalli
[] New age
[] Tekno, trance, house yms.
[] Goottirock
[] Gospel
[] Klassinen
[] Jotain muuta
[] Vihaan musiikkia


-Millaisia lehtiä luet mieluiten/eniten?...

[x] Sanomalehtiä
[] Juorulehtiä
[x] Aikakauslehtiä
[x] Sarjakuvia
[] Pornolehtiä
[] En lue lehtiä


-Millaisia kirjoja luet eniten?...

[] Kaunokirjallisuus
[] Romanttiset
[] Klassikot
[] Salapoliisikirjat/rikoskirjat
[] Kauhukirjallisuus
[] Historialliset
[] Fantasia
[] Sci-fi
[] Elämänkerrat
[x....] oppikirjat
[] Runot
[] Satukirjallisuus
[] En lue kirjoja


-Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?...

[x] En
[] Pitkiä kirjeitä
[] Runoja
[] Novelleja ja muita juttuja
[] Olen pöytälaatikkokirjailija
[] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani
[x] Koulussa pakolliset

-Osaatko piirtää tai maalata?...

[] Vieläpä hyvin
[] Kyllä, molempia
[] Pidän enemmän piirtämisestä
[] Pidän enemmän maalaamisesta
[] Jotenkuten
[]Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[x] En kumpaakaan


-Mitä piirrät mieluiten?...

[] Pilakuvia
[] Tikku-ukkeleita
[] Abstrakteja kuvioita
[] Ihmisiä ja muita olentoja
[] Kasveja, eläimiä ja maisemia
[] Asetelmia ja/tai muuten mallista
[] Tankkeja, robotteja ja muuta teknistä


-Mitä maalaat mieluiten?...

[] En mitään
[] Aitaa
[] Lapsia
[] Ihmisiä
[] Maisemia
[] Asetelmia
[] Muotokuvia
[] Alastomia naisia
[] Graffiteja spraylla


-Tulisitko kanssani keräämään kukkia?...

[] En takuulla!
[x] Ehkä tulisinkin, riippuu kuka on kysyjänä
[] Voin tulla mukaan, mutta sinä saat hoitaa poimimisen
[] Voisit tehdä mulle kukkaseppeleen
[] Tietty tulisin


(P.S.
Mitä mieltä olit gallupista?

[x] todella hyvä, oot jaksanut panostaa tähän! )

Äänestä

-Olen?...
[x] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[x] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x]Olisi Antti Tuiskun keikalla
[] Soittaisi televisiopeleihin
[] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[] Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[] Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[x] Poika
[x] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella(nehä on paijan ja takin alla, mikä ettei.) xD
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[x] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

-Olen?...
[x] Sammunut
[ ] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[x] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[ ] Laulanut suihkussa kovaa
[ ] Tehnyt runoja
[ ] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[ ] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[ ] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[ ] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[ ] Penkonut roskiksia
[ ] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[ ] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[ ] Ollut musikaalissa
[x] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[ ] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[ ] Kuullut harhoja
[ ] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[ ] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[ ] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut kympinoppilas
[x] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[ ] Allerginen yli kuudelle asialle
[ ] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[ ] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[x]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[ ] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[ ] Meikkejä
[x] Koulurepun
[ ]Silmälasit
[x] Penaalin
[ ]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[ ] Jäätelöä
[ ] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[ ] Mehua
[ ] Vettä
[x] Limsaa
[ ] Suklaa
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[ ] Uuden kaverin
[ ] Vaatteita
[ ] Kameran
[ ] Pankkitilin
[ ]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[x] Poika
[x] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[ ] Tyttö
[ ] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[ ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[ ] 158

Äänestä

-Olen?...
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[x] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[x] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[/] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[/] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[/] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[x] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[x] Poika
[x] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[ ] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[ ] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[ ] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[ ] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[ ] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[ ] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[ ] Ollut musikaalissa
[ ] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[ ] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[ ] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut kympinoppilas
[ ] Ollut nelosenoppilas
[ ] Sairastan astmaa
[ ] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[tehty.] Laulaisi suurelle yleisölle
[tehty.] Puhuisi radiossa
[tehty.] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[tehty.] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[tehty.] Haukkuisi ketään
[tehty.] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[tehty.] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[ ]Soittaisi televisiopeleihin
[x]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[ ] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[ ] Tietokoneen
[ ] Napakorun
[ ] Lemmikin
[ ] Internetin
[ ] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[ ]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[ ] Jäätelöä
[ ] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[ ] Mehua
[ ] Vettä
[ ] Limsaa
[ ] Suklaa
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[ ] Kameran
[ ] Pankkitilin
[ ]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[ ] Tyttö
[x] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[ ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[ ] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[x] Ollut merisairas
[] Omistanut monta laatikollista leluja
[/] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[x en tosin päin naamaa] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[xen kylläkään harrastusmielessä] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[/] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[/] Menisi alasti julkiselle paikalle
[/] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[/] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[/] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[x] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[x] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[x] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[x] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[x] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[x] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[x]Kuntopyörän
[] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[X] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[x] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[/] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[/] Joutunut sairaalaan -en tosin sairaana
[x] Ollut poliisiautossa -romanialaisessa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[/] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[/] Tappaisi ketään -ainoa, mitä en tekisi rahasta
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[/] Kameran
[] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[x] Poika
[x] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin

-Hyvät vuodet

-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[x] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[x] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[] Suklaa
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[x] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[x] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

Olen?...
[] Sammunut
[*] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[*] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[*] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[*] Tehnyt runoja
[*] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[*] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[*] Lyönyt jotain
[*] Ollut kiusaaja
[*] Poistettu luokasta
[*] Saanut kokeesta 5-
[*] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[*] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[*] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[*] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[*] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[*] Ajanut autoa
[*] Ajanut ryteikköön pyörällä
[*] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[*] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[*] Kuullut harhoja
[*] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[*] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[*] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[*] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[*] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[*] Uisi avannossa
[*] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[*]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[*] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[*] Lemmikin
[*] Internetin
[] Kodin
[*] Huoneen
[] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[*] Koulurepun
[*]Silmälasit
[*] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[*] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[*] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[*] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[*] Poika
[*] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[*] 1987 tai myöhemmin 1990
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[x] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[xxx] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[x] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[x] Poseeraisi lehdessä
[x] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[x]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[x] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[ ] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[ ] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[ ] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[x] Ollut helikopterissa
[ ] Käynyt Espanjassa
[ ] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[ ] Poistettu luokasta
[ ] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[ ] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Paennut lemmikkiä
[ ] Joutunut sairaalaan
[x] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[ ] Ollut suossa
[ ] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[ ] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[x] Nähnyt ufon
[ ] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[ ] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[ ] Säveltänyt laulun
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Käynyt nollaluokan
[ ] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[ ] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[ ] Ollut kympinoppilas
[ ] Ollut nelosenoppilas
[x] Sairastan astmaa
[x] Allerginen yli kuudelle asialle
[ ] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[ ] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[ ] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[x]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[ ] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[x] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[ ]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[ ]Silmälasit
[x] Penaalin
[ ]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[ ] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[ ] Pankkitilin
[x]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[ ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[ ] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x?] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[x?] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[/] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[/] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[x] Meikkejä
[] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[x] Vettä
[] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[x]Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[x] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[x] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä
  • -Olen?...
    [] Sammunut
    [x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
    [] Sairastanut angiinaa
    [] Ollut merisairas
    [x] Omistanut monta laatikollista leluja
    [x] Laulanut suihkussa kovaa
    [x] Tehnyt runoja
    [x] Tehnyt novelleja
    [x] Voittanut juoksukilpailun
    [] Ollut helikopterissa
    [] Käynyt Espanjassa
    [] Ollut pommisuojassa
    [] Juossut 5 kilometriä putkeen
    [x] Lyönyt jotain
    [] Ollut kiusaaja
    [x] Poistettu luokasta
    [x] Saanut kokeesta 5-
    [x] Haukkunut opettajaa
    [] Omistanut yli 1000 euroa
    [] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
    [x] Haaveillut salaa
    [] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
    [x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
    [] Paennut lemmikkiä
    [] Joutunut sairaalaan
    [] Ollut poliisiautossa
    [] Jäänyt kiinni varastelusta
    [] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
    [] Juonut viikon putkeen
    [] Repinyt rahaa
    [] Heittänyt kännykän veteen
    [] Penkonut roskiksia
    [x] Ollut suossa
    [] Ajanut autoa
    [] Ajanut ryteikköön pyörällä
    [x] Hyppinyt trampoliinilla
    [x] Tuhonnut äidin meikkejä
    [x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
    [] Ollut häissä yli neljä kertaa
    [x] Omistanut nokkahuilun
    [] Soittanut pianoa
    [] Ollut musikaalissa
    [] Nähnyt ufon
    [] Pelännyt sukulaista (kai)
    [] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
    [] Pitänyt lintua sormella
    [] Tanssinut salsaa
    [x] Kuullut harhoja
    [] Piirtänyt ruumiita
    [] Säveltänyt laulun
    [] Jäänyt luokalle
    [] Käynyt nollaluokan
    [] Käynyt kymppiluokan
    [x] Eksynyt tutussa paikassa
    [] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
    [x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
    [x] Ollut töissä
    [] Ollut kympinoppilas
    [] Ollut nelosenoppilas
    [] Sairastan astmaa
    [] Allerginen yli kuudelle asialle
    [] Inhoan kutittelua
    [] Rakastan kipua
    [] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
    [] Perhe on minulle tärkeä

    -En ikinä?...

    [x] Menisi alasti julkiselle paikalle
    [x] Laulaisi suurelle yleisölle
    [] Puhuisi radiossa
    [x] Poseeraisi lehdessä
    [] Uisi avannossa
    [x] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
    [x] Soittaisi ihastukseni äidille
    [x] Tappaisi ketään
    [] Haukkuisi ketään
    [] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
    [] Olisi Antti Tuiskun keikalla
    []Soittaisi televisiopeleihin
    []Ostaisi yli 100 euron vaatetta

    -Omistan?...

    [] Auton
    [x] Kännykän
    [x] Kameran
    [x] Tietokoneen
    [] Napakorun
    [x] Lemmikin
    [x] Internetin
    [] Kodin
    [] Huoneen
    [x] Pehmoleluja
    [x] Cd-soittimen (stereot)
    [] Yli 20 cd-levyä
    []Kuntopyörän
    [] Tauluja
    [x] Meikkejä
    [x] Koulurepun
    []Silmälasit
    [] Penaalin
    []Kannettavan tietokoneen

    -Haluaisin?...

    [x] Jäätelöä
    [x] Karkkia
    [x] Rahaa (ja paljon)
    [] Mehua
    [] Vettä
    [x] Limsaa
    [x] Suklaa
    [] Kalaa
    [] Lihaa
    [] Ruokaa
    [x] Päästä uimaan
    [] Käydä diskossa
    [] Meikkejä
    [x] Uuden kaverin
    [x] Vaatteita
    [] Kameran
    [] Pankkitilin
    []ED:iä


    -Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

    [] Poika
    [] Heteromies
    [] Biseksuaali mies
    [] Homo
    [] Tyttö
    [x] Heteronainen
    [] Biseksuaali nainen
    [] Lesbo


    -Syntymävuosi?...

    [x] 1987 tai myöhemmin
    [] 1983-86
    [] 1978-82
    [] 1973-77
    [] 1963-72
    [] 1962 tai aiemmin


    -Pituus?...

    [] 158

    Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[?] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[käynyt.] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[veljiltä on kiva pölliä.

Äänestä

-Olen?...
[X] Sammunut
[X] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[X] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[X] Omistanut monta laatikollista leluja
[X] Laulanut suihkussa kovaa
[X] Tehnyt runoja
[X] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[X] Juossut 5 kilometriä putkeen
[X] Lyönyt jotain
[X] Ollut kiusaaja
[X] Poistettu luokasta
[X] Saanut kokeesta 5-
[X] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[X] Haaveillut salaa
[X] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[X] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[X] Joutunut sairaalaan
[X] Ollut poliisiautossa
[X] Jäänyt kiinni varastelusta
[X] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[X] Juonut viikon putkeen
[X] Repinyt rahaa
[X] Heittänyt kännykän veteen
[X] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[X] Ajanut autoa
[X] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[X] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[X] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[X] Kuullut harhoja
[X] Piirtänyt ruumiita
[X] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[X] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[X] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[X] Ollut nelosenoppilas
[X] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[X] Inhoan kutittelua
[X] Rakastan kipua
[X] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[X] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[X] Kännykän
[] Kameran
[X] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[X] Internetin
[] Kodin
[X] Huoneen
[] Pehmoleluja
[X] Cd-soittimen (stereot)
[X] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[X] Tauluja
[] Meikkejä
[X] Koulurepun
[]Silmälasit
[X] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[X] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[X] Pankkitilin
[X]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[X] Poika
[X] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[X] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

   -Olen?...
[x] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[x] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[x] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[x] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[] Vettä
[x] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[] Heteronainen
[x] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[XXX] Sammunut
[XXX] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[XXX] Omistanut monta laatikollista leluja
[XXX] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[XXX] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[XXX] Poistettu luokasta
[XXX] Saanut kokeesta 5-
[XXX] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[XXX] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[XXX] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[XXX] Ajanut autoa
[XXX] Ajanut ryteikköön pyörällä
[XXX] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[XXX] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[XXX] Pelännyt sukulaista (kai)
[XXX] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[XXX] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[XXX] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[XXX] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[XXX] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
XXX] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[XXX] Menisi alasti julkiselle paikalle
[XXX] Laulaisi suurelle yleisölle
[XXX] Puhuisi radiossa
[XXX] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[XXX] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[XXX] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[XXX] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[XXX]Soittaisi televisiopeleihin
[XXX]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[XXX] Kännykän
[XXX] Kameran
[XXX] Tietokoneen
[] Napakorun
[XXX] Lemmikin
[XXX] Internetin
[] Kodin
[XXX] Huoneen
[XXX] Pehmoleluja
[XXX] Cd-soittimen (stereot)
[XXX] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[XXX] Tauluja
[XXX] Meikkejä
[XXX] Koulurepun
[]Silmälasit
[XXX] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[XXX] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[XXX] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[XXX]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[XXX] Tyttö
[] Heteronainen
[XXX] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[XXX] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[XXX] 158

Äänestä

-Olen?...
[x] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[x] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[x] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[x] Haukkunut opettajaa
[x] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[x] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[x] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[x] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[x] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[x]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[x] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[] Huoneen
[] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[x] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[x] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[x] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[x] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[x] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[x] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[x] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[] Internetin -Ei nettiä omisteta?
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[] Meikkejä
[x] Koulurepun
[x]Silmälasit
[x] Penaalin
[x]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[x] Rahaa
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaata
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

-Olen?...
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[x] Tehnyt runoja
[x] Tehnyt novelleja
[x] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[x] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[x] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[x] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[x] Penkonut roskiksia
[x] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[x] Tuhonnut äidin meikkejä
[x] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[x] Tanssinut salsaa
[x] Kuullut harhoja
[x] Piirtänyt ruumiita
[x] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[x] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[x] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[x] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[x] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[x] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[x] Kännykän
[x] Kameran
[x] Tietokoneen
[] Napakorun
[x] Lemmikin
[x] Internetin
[x] Kodin
[x] Huoneen
[x] Pehmoleluja
[x] Cd-soittimen (stereot)
[x] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[x] Tauluja
[x] Meikkejä
[x] Koulurepun
[]Silmälasit
[x] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[x] Rahaa (ja paljon)
[x] Mehua
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaa
[xx] Kalaa
[x] Lihaa
[x] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[x] Käydä diskossa
[x] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[x] Kameran
[x] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[x] Tyttö
[x] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[x] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[x] 158

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyttö 92 kirjoitti:

-Olen?...
[] Sammunut
[] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[] Sairastanut angiinaa
[] Ollut merisairas
[] Omistanut monta laatikollista leluja
[] Laulanut suihkussa kovaa
[] Tehnyt runoja
[] Tehnyt novelleja
[] Voittanut juoksukilpailun
[] Ollut helikopterissa
[] Käynyt Espanjassa
[] Ollut pommisuojassa
[] Juossut 5 kilometriä putkeen
[] Lyönyt jotain
[] Ollut kiusaaja
[] Poistettu luokasta
[] Saanut kokeesta 5-
[] Haukkunut opettajaa
[] Omistanut yli 1000 euroa
[] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[] Haaveillut salaa
[] Omistanut 3 kännykkää samaan aikaan
[] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[] Paennut lemmikkiä
[] Joutunut sairaalaan
[] Ollut poliisiautossa
[] Jäänyt kiinni varastelusta
[] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[] Juonut viikon putkeen
[] Repinyt rahaa
[] Heittänyt kännykän veteen
[] Penkonut roskiksia
[] Ollut suossa
[] Ajanut autoa
[] Ajanut ryteikköön pyörällä
[] Hyppinyt trampoliinilla
[] Tuhonnut äidin meikkejä
[] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[] Omistanut nokkahuilun
[] Soittanut pianoa
[] Ollut musikaalissa
[] Nähnyt ufon
[] Pelännyt sukulaista (kai)
[] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[] Pitänyt lintua sormella
[] Tanssinut salsaa
[] Kuullut harhoja
[] Piirtänyt ruumiita
[] Säveltänyt laulun
[] Jäänyt luokalle
[] Käynyt nollaluokan
[] Käynyt kymppiluokan
[] Eksynyt tutussa paikassa
[] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[] Ollut töissä
[] Ollut kympinoppilas
[] Ollut nelosenoppilas
[] Sairastan astmaa
[] Allerginen yli kuudelle asialle
[] Inhoan kutittelua
[] Rakastan kipua
[] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[] Perhe on minulle tärkeä

-En ikinä?...

[] Menisi alasti julkiselle paikalle
[] Laulaisi suurelle yleisölle
[] Puhuisi radiossa
[] Poseeraisi lehdessä
[] Uisi avannossa
[] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[] Soittaisi ihastukseni äidille
[] Tappaisi ketään
[] Haukkuisi ketään
[] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[]Soittaisi televisiopeleihin
[]Ostaisi yli 100 euron vaatetta

-Omistan?...

[] Auton
[] Kännykän
[] Kameran
[] Tietokoneen
[] Napakorun
[] Lemmikin
[] Internetin
[] Kodin
[] Huoneen
[] Pehmoleluja
[] Cd-soittimen (stereot)
[] Yli 20 cd-levyä
[]Kuntopyörän
[] Tauluja
[] Meikkejä
[] Koulurepun
[]Silmälasit
[] Penaalin
[]Kannettavan tietokoneen

-Haluaisin?...

[] Jäätelöä
[] Karkkia
[] Rahaa (ja paljon)
[] Mehua
[] Vettä
[] Limsaa
[] Suklaa
[] Kalaa
[] Lihaa
[] Ruokaa
[] Päästä uimaan
[] Käydä diskossa
[] Meikkejä
[] Uuden kaverin
[] Vaatteita
[] Kameran
[] Pankkitilin
[]ED:iä


-Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus?...

[] Poika
[] Heteromies
[] Biseksuaali mies
[] Homo
[] Tyttö
[] Heteronainen
[] Biseksuaali nainen
[] Lesbo


-Syntymävuosi?...

[] 1987 tai myöhemmin
[] 1983-86
[] 1978-82
[] 1973-77
[] 1963-72
[] 1962 tai aiemmin


-Pituus?...

[] 158

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu