Näin opettajana voin sanoa, että joskus tuntuu hieman kummalta törmätä vanhoihin oppilaisiin. Tuntuu, että siitä 1. luokan opettajana olosta on niin vähän aikaa. Silti lapset ovat kasvaneet aikuisksi ja toiset opiskelevat menestyksekkäästi. Siinä jää vanha ope kakkoseksi...
Opettajille
opeCC
3491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten niin vanha ope jää kakkoseksi? Eikö muu olisi vallan häiriintynyttä? Minulle ainakin suurin ilo opena on nähdä lasten ja nuorten kasvavan, ja mikä sen hienompaa, kun osa kasvaa minun ohitseni tiedoiltaan ja taidoiltaan. Eikö siinä ole koko elämän tarkoitus ja opettajuuden ihanuus?
ja vanhimmat entiset oppilaat lähestyvät kolmeakymppiä! Nyt opetan itseäni vanhempia ja ongelma on se, että oppilaat jäävät eläkkeelle... :D
Miten niin opettaja jää kakkoseksi? Eihän sitä nyt noin voi vertailla? En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
Opettaja on maisteri siinä missä muutkin, jos joku painelee pidemmälle akateemisissa opinnoissaan - siis lisensiaatiksi tai tohtoriksi, niin sitten voi sanoa että on vähemmän koulutettu kuin entinen oppilaansa.
Mikään ei kuitenkaan estä esim. sinua opiskelemaan tohtoriksi ja opettamaan vaikka yliopistolla?