Tyttöystäväni on sellainen henkilö, joka itkee helposti. Hän on todellakin viaton. Emme ole vielä suudelleet emmekä mitään. Hän on joskus murheellinen, kun on vahingossa tappanut ötökän (joita hän muuten pelkää). Hän myös kerran tönäisi minua vahingossa siten, että menetin tasapainoni ja kaaduin. Hän oli sen jälkeen melko hysteerinen.
Kysymys kuitenkin kuuluu: Mitä hän yrittää sanoa sillä, kun hän joskus tulee viereeni ja tarttuu kädestä (käytännössä halaa kättäni) ja joskus hokee nimeäni samalla. Kun sitten kysyn "mitä", hän ei sano mitään ja ei selvästikään uskalla tai osaa sanoa asiaansa. Hän tekee sitä melko usein (muutaman kerran viikossa.) Hän vaikuttaa joskus myös surulliselta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tee sille samat asiat mitä se tekee sulla paitsi en suosittele hokeen sen nimeä, se olis jotenkin outoa..
ja sano sille että kyl sä mulle voit puhua, kun puhuminen helpottaa jos on jotai
puhuu sen kaa ja kysyy siltä itteltään mikä sillä on..
Huomioit sitä enempi
Hokemisella tarkoitin, että hän sanoo sen kun tulee luokseni. Ei siis montaa kertaa peräkkäin.
Ja mielestäni huomioin kyllä häntä paljon. Vapaa-ajastakin suurin osa menee hänen kanssa, tosin, en valita.
Saattaa olla että hänellä on kotona ongelmia vanhempiensa kanssa. Hän yrittää saada sinulta hellyyttä. Vaikka huomiota saakin sinulta, se ei tarkoita sitä että saisi välttämättä hellyyttä. Koeta vastata hänen hellyyden kipeyteensä.
...
Niin tai vaihtoehtoisesti se on pettäny sua x)
-vm?