Kuinka moni gblt-ihminen uskoo raamattuun ja jumalaan lähinnä toivon, pelon ja halun paremmasta toivosta?
Jos pohjimmiltanne mietitte asiaa, vaikuttaako seksuaalisuutenne ja se, että osa ei voi ehkä harrastaa seksuaalisuuttansa ja osoittaa tunteitaa samaa sukupuolta kohtaan, siihen mihin uskotte ja mitä haluatte uskoa?
Itse olin aikoinani Jehovan todistaja. Uskooni vaikutta silloinen elämäntilanne ja varsinkin se, että olin (olen) homo. Tunsin jumalaan uskomisen tuovan lohtua nykyiseen elämäntilanteeseen ja "pakokeinona" pois ahdistuksesta.
Nykyisin olen ateisti. Olen alalle, joka ei tue raamatun näkemyksiä ihmisen syntymisestä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, jos joku uskoo jumalaan. Toisille jumalaan uskominen tuo lohtua ja antaa mielenrauhan.
Itse vapauduin oikeastaan kaikesta ahdistuksesta, jota uskominenkin toi. Toisaalta usko antoi turvallisen tunteen ja läheiset ihmiset. Toisaalta se myös aiheutti ahdistusta. Oli hyvin ristiriitainen tilanne.
Tietysti uskovaiset voivat ajatella, että tuo on "pakana" ja saatanan lähettiläs tms. Mutta minusta uskonasia jokainen henkilökohtainen asia, niin kauan kuin siitä ei ole haittaa itselle eikä etenkään muille (tarkoitan tällä nyt näitä uskonsotia ja jumalan nimeen tehdään verilöylyjä ja terroritekoja). No, asian ydin oli nyt se, että jos enemmän ajattelet asiaa, niin uskottelo lohdun saannin toivosta ja ahdistuksesta, jonka seksuaalinen suuntautuminen teille aiheuttaa? Uskoisitteko muuten jumalaan, jos teillä ei olisi huolia? Itse kun olen miettinyt asiaan, olen tullu siihen tulokseen, että elämäntilanne ja oma seksuaalinen suuntaus vaikutti hyvin paljon elämään ja siihen, miten suhtauduin kaikkeen ja millaisen pelon ahdistuksen ympäristö aiheutti. Sain lohtua uskosta. Nyt olen vapautuneempi, ja kuten sanoin, olen nykyisin ateisti. Uskon nykyisin ihmisen omaan rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen, vaikka välistä sitä onkin vaikea ymmärtää.
Jos pohjimmiltanne mietitte asiaa, vaikuttaako seksuaalisuutenne ja se, että osa ei voi ehkä harrastaa seksuaalisuuttansa ja osoittaa tunteitaa samaa sukupuolta kohtaan, siihen mihin uskotte ja mitä haluatte uskoa?
Itse olin aikoinani Jehovan todistaja. Uskooni vaikutta silloinen elämäntilanne ja varsinkin se, että olin (olen) homo. Tunsin jumalaan uskomisen tuovan lohtua nykyiseen elämäntilanteeseen ja "pakokeinona" pois ahdistuksesta.
Nykyisin olen ateisti. Olen alalle, joka ei tue raamatun näkemyksiä ihmisen syntymisestä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, jos joku uskoo jumalaan. Toisille jumalaan uskominen tuo lohtua ja antaa mielenrauhan.
Itse vapauduin oikeastaan kaikesta ahdistuksesta, jota uskominenkin toi. Toisaalta usko antoi turvallisen tunteen ja läheiset ihmiset. Toisaalta se myös aiheutti ahdistusta. Oli hyvin ristiriitainen tilanne.
Tietysti uskovaiset voivat ajatella, että tuo on "pakana" ja saatanan lähettiläs tms. Mutta minusta uskonasia jokainen henkilökohtainen asia, niin kauan kuin siitä ei ole haittaa itselle eikä etenkään muille (tarkoitan tällä nyt näitä uskonsotia ja jumalan nimeen tehdään verilöylyjä ja terroritekoja). No, asian ydin oli nyt se, että jos enemmän ajattelet asiaa, niin uskottelo lohdun saannin toivosta ja ahdistuksesta, jonka seksuaalinen suuntautuminen teille aiheuttaa? Uskoisitteko muuten jumalaan, jos teillä ei olisi huolia? Itse kun olen miettinyt asiaan, olen tullu siihen tulokseen, että elämäntilanne ja oma seksuaalinen suuntaus vaikutti hyvin paljon elämään ja siihen, miten suhtauduin kaikkeen ja millaisen pelon ahdistuksen ympäristö aiheutti. Sain lohtua uskosta. Nyt olen vapautuneempi, ja kuten sanoin, olen nykyisin ateisti. Uskon nykyisin ihmisen omaan rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen, vaikka välistä sitä onkin vaikea ymmärtää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskot kuitenkin johonkin, siis ateismiin. Usko on kuitenkin sinua läsnä, koska ilmeisen paljon pohdit sitä.
Uskominen Jumalaan tai sanonko jumalattoaan uskoon on loppujen lopuksi aika sama asia. Jotenkin vaikka esm. luonto ja luomakunta on niin voimakas, että sitä voi sanoa Jumalaksi, josta ilmeiseti uskonnot ovatkin lähtöisin.
Uskoa ilman uskontoa tarvitsee jokainen, jos et usko pystyväsi nousemaan siitä tietsikan äärestä ylös, et nousisi, mutta uskot voimiisi ja nouset.
Uskoa voi mahdottomiin tai realistisiin asioihin, ja monen asiat, joihin et uskonut, tapahtuivat silti.
----
Seurakunnat ja muut yhteisöt kauppaavat omaa näkemystään etsiville ihmisille ja ihminen laiskana otuksena ottaa helposti sen valmiin "pullan", ennenkuin alkaisi aivoissaan sitä leipomaan. Sopivasti pelkoa ja syyllisyyttä mukaan, niin johan pikkuraukka on heti juoksemassa "vahvemman" syliin.
Sitten vaan pikkasen laupeutta mukaan, niin olet hyvä ihminen.
Voi miten vaikeaa on ihmisen olla rehellinen itselleen, harmiksemme uskonnot ei tue ihmistä rehellisyyteen. Rehellinen ja realistinen totuus vapauttaa olemaan sitä omaa itteään ja sellaisena kelpaat vaikka joulupukille.
Kunnioitan kaikkia uskovia ja vakaumus, oli se mikä tahansa, jos se palvelee lähimmäsitä, itsekkäillä tai epäitsekkäillä pyrkimyksillä on hyvää ja kannatettavaa.
Homous on oikeastaan niin pieni asia kaiken uskon ja elämän rinnallla ja sisällä, ettei niitä, uskoa ja homoutta voi ja kannata paljoa vaakakuppiin survoa keskenään.
Uskon Jumalan antamaan rakkauteen.
Koe, ota vastaan. Tunne, elä, ajattele, rakasta ja täysillä : )
No, siis, kun henkilökohtaisesti nuo edellä olevat rivit olen kokenut niin enpä muuta voi kertoa.
Kaikissa uskonnoissa on omat pyhät asiansa. Kirjoitettuun muotoon ne ovat kerätty sitä mukaa kuin kirjoitustaito on opittu. Niissä esiintyy myös joukko ihmisiä jotka ovat erityisen paneutuneita näihin asioihin ja heitä kutsutaan papeiksi tai vastaaviksi.
Tämä pappis luokka saa erityistä arvostusta yhteiskunnassa ja siten tiettyä valtaa muihin nähden. Tätähän ihminen käyttää hyväkseen. Ovatan papit kaikesta huolmatta ihmisiä hekin kaikkine inhimmillsine ominaisuuksineen.
Käsitykseni mukaan uskonnon levttäminen perustuu usein enemmän vallantunteeseen kuin huoleen muiden pelastumisesta.
Raamattu sisältää monia erilaisia asioita ja sinne joukkoon on myös kirjattu "viisaita" ajatuksia jotka kertovat ihmisenä olemisen vaikeudesta eli oman mielemme toiminnasta. Käsitykseni mukaan se mitä pidetään Jeesuksen sanomana puhuu juuri siitä miten ihminen voi olla suorassa yhteydessä "omaan sisinpään" (lue Jumalaan) ilman muiden, (lue pappien) välitytstä.
Kysymys mielestäni on enemmän ymmärtämisestä kuin uskosta. Totuuden näkeminen (ymmärtäminen) itsestämme vapauttaa ja saa aikaan muutoksen. Totuudella tarkoitan siis sitä mitä itse asiassa olemme kaikkine puutteinemme.
Elämme tietyssä todellisudessa (ulkoisessa) johon vaikuttaminen on rajallista. Mutta voimme vaikuttaa omaan suhtautmiseemme ja siten löytää ratkaisut ja säilyttää mielenrauhamme.
"Anna keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä jumalalle kuulu"
Mutta täytynee olla ateisti nähdäkseen asian näin.
Minulle lesbouteni ei aiheuta mitään ahdistusta, vaan olen ottanut sen Jumalan lahjana itselleni.
Usko Jumalaan ei myöskään synny kuolemanpelosta, eikä minkään paremman toivosta. Minun on ollut niin hyvä elää tätä elämää täällä, murheineen ja iloineen, että en paremmasta olisi osannut uneksia :)
Usko Jumalaan on olemassaolevaa minulle enemmänkin rakkaudesta ja rakkauden tähden - ei pelkojen tai ahdistusten tähden.
Jumala synnyttää ja ylläpitää uskoa, ja Hän on tehnyt niin rakkaudella ja rakastaen - ei ahdistaen, eikä pelotellen.