Venäjää oppimaan

Suomessa on hyvin vähän venäjän kielen taitoisia ihmisiä, juontaa juurensa historiallisista taustoista. Ei ole kovinkaan Isänmaallista puhua venäjää Suomessa.

Bulgaria on oiva lomakohde tälle vähemmistölle. Ei tarvitse matkustaa Venäjälle ja silti voi puhua venäjää, kaikki ymmärtävät. Bulgaria.
15966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ne iäkkäämmät ihmiset, joilla oli vuoden pakkovenäjä koulussa, ymmärtävät, nuoremmat eivät.
Iäkkäillä oli mahdollisuus silloin opiskella myös esimekiksi ranskaa. Eräs tuttu mummuni Bulgariassa puhuu sitä paremmin kuin venäjää.

Asenteellisuutesi ei ole nykypäivän maailmasta.
Jonkun kielen puhuminen ei vähennä tippaakaan kenenkään isänmaallisuutta. Vai ovatko kaikki Suomessa ruotsia puhuvatkin epäisänmaallisia mielestäsi ?

Kirjoituksesi on loukkaava ja osoittaa suurta tietämättömyyttä ja henkistä köyhyyttä.

Äänestä
  • Suomen toinen virallinen kieli on ruotsi, eikä ruotsin puhuminen vähennä Isänmaallisuutta tippaakaan, ei myöskään englannin.

    Mutta eikö näitä venäläisiä ökyturisteja ole aivan riittävästi Suomessa. Ei suomalaisten sentään tarvitse alkaa venäjää opiskelemaan, että pääsevät lähempiin tuttavuuksiin heidän kanssaan.

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    Suomen toinen virallinen kieli on ruotsi, eikä ruotsin puhuminen vähennä Isänmaallisuutta tippaakaan, ei myöskään englannin.

    Mutta eikö näitä venäläisiä ökyturisteja ole aivan riittävästi Suomessa. Ei suomalaisten sentään tarvitse alkaa venäjää opiskelemaan, että pääsevät lähempiin tuttavuuksiin heidän kanssaan.

    Ihanaa, kun tulee itäturisteja, tervetuloa vain kaikki turistit, he tuovat rahaa/työtä suomalaisille ja on kiva tavata ihmisiä eri puolilta maailmaa eri kulttuureista, siten edustamasi junttiuskin ehkä pikkuhiljaa häviää Suomesta !

    Äänestä

taas mennyt ja lisännyt nicciesi määrää? Kuule nyt kultamussukani, tuo jatkuva nimimerkkien lisääminen hankaloittaa suuresti tätä vuosikymmenen rakkaussuhdettamme. Ilmoita seuraavan kerran ainakin minulle ennenkuin jakaudut lisää, että voin myös jakaa suunattoman rakkauteni myös uusien osiesi kanssa.
Rakkaudella Karolina

Äänestä
  • Hauskuuttavasi kirjoituksillasi, itseäsi? Harmittaa varmaan, kun aloituksesi poistettiin! Asiattomista viesteistä on neuvottu ilmoittamaan ylläpidolle, osuu nyt omaan nilkkaasi, surkea kopio!

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    Hauskuuttavasi kirjoituksillasi, itseäsi? Harmittaa varmaan, kun aloituksesi poistettiin! Asiattomista viesteistä on neuvottu ilmoittamaan ylläpidolle, osuu nyt omaan nilkkaasi, surkea kopio!

    ovat viestini tarkoitettu. Nythän kaikki muutkin tietävät että rakas Erkkini käyttääkin nicciä vahi. En muuten oikein ymmärrä sinun suuttumustasi rakkaani. Vallankaan tuon asiattoman viestin osalta, olenhan aina kirjoittanut vain ja ainostaan yhtä asiallista tekstiä kuin sinäkin kultamussukani.

    Äänestä

  • Karolina Kluft kirjoitti:

    ...tuo vainoharhaisuutesi sekoittaa kohta pääsi! Ymmärrän että sinun on vaikea käsittää, ettei kaikki pidä Bulgariaa parhaana mahdollisena lomakohteena, mutta sinun ottamasi tapa kirjoittaa toisten nimimerkeillä on kyllä sairasta.

    Äänestä

itsensä kanssa monessa persoonassa, vai olenko ymmärtänyt tämän ns. keskustelun jotenkin väärin?

Äänestä
  • ja puhaltais pelin poikki! eihän tuossa vahierkki touhussa ole mitään järkee!

    Äänestä

  • näkee.. kirjoitti:

    ja puhaltais pelin poikki! eihän tuossa vahierkki touhussa ole mitään järkee!

    Keskustelupalstalla ei ole mitään neuvosto-meininkiä. Bulgariassa on siitä rippeet jäljellä. Jos haluatte valvontaa, menette lomillanne Venäjälle.

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    Keskustelupalstalla ei ole mitään neuvosto-meininkiä. Bulgariassa on siitä rippeet jäljellä. Jos haluatte valvontaa, menette lomillanne Venäjälle.

    Joku sairas henkilö kirjoittelee minun nimimerkillä. Ilmeisesti kyseessä on joku köyhä bulgarianmatkaaja joka ei keksi edes omaa nimimerkkiä.
    Lopeta heti.
    Terv. Erkki

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    Joku sairas henkilö kirjoittelee minun nimimerkillä. Ilmeisesti kyseessä on joku köyhä bulgarianmatkaaja joka ei keksi edes omaa nimimerkkiä.
    Lopeta heti.
    Terv. Erkki

    ...jos luulet jonkun tuota uskovan. Annat Bulgarian matkailijoista huonon kuvan, älykkyysosamäärältään...

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    Joku sairas henkilö kirjoittelee minun nimimerkillä. Ilmeisesti kyseessä on joku köyhä bulgarianmatkaaja joka ei keksi edes omaa nimimerkkiä.
    Lopeta heti.
    Terv. Erkki

    ...luuseri aliarvioit lukijoiden kykyä ymmärtää kuka kirjoittaa mitäkin. Olet surkea kopio.

    Äänestä

  • vahi kirjoitti:

    ...luuseri aliarvioit lukijoiden kykyä ymmärtää kuka kirjoittaa mitäkin. Olet surkea kopio.

    vahi, menettää hermoja näiden Bulgarian matkailijoiden kanssa. Yritetään vaan ymmärtää (köyhiä).

    Äänestä

  • Erkki. kirjoitti:

    vahi, menettää hermoja näiden Bulgarian matkailijoiden kanssa. Yritetään vaan ymmärtää (köyhiä).

    Ei todellakaan kannata menettää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vahi kirjoitti:

Suomessa on hyvin vähän venäjän kielen taitoisia ihmisiä, juontaa juurensa historiallisista taustoista. Ei ole kovinkaan Isänmaallista puhua venäjää Suomessa.

Bulgaria on oiva lomakohde tälle vähemmistölle. Ei tarvitse matkustaa Venäjälle ja silti voi puhua venäjää, kaikki ymmärtävät. Bulgaria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu