lukukausimaksu

Olen samaa mieltä, että kannattaisi ottaa lukukausimaksut EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, eikä kannatta heitä kouluttaa ja elättää täällä ilmaiseksi.

Ilmaisen koulutuksen lisäksi, he saavat muhkean opiskelutuen, joka on huomattavasti isompi kuin suomalaisten.

Yliopistot saisivat näin tuloja.

Veljeni opiskelee kolmatta vuotta aasialaisessa yliopistossa ja maksaa ulkomaalaisena opiskelijana 1.400 euron lukuvuosimaksun.

Itse kun kävin 3 vuotta sitten Espanjassa opiskelemassa, free mover-järjestelmän kautta, koska ei ollut Hgin yliopiston vaihtolistalla tuota yliopistoa ja minulle tuo opiskelujeni kannalta oli paras vaihtoehto. Eli joutuin itse maksamaan koko lukukausimaksun, pelkästään kirjoittautumismaksua ei tarvinnut maksaa. Se oli noin yli 2000 euroa lukukausi. Freemoverin kautta sain 340 euroa.

Hgin yliopistolla on lisäksi käytäntö, maksaa lukukausittain ulkomaalaisille vaihtareille lisää/ylimääräistä opintotukea siihen mitä he saavat kotimaasta mukaan.

Meille suomalaisille ei tuollaista makseta ulkomaan yliopistoissa.

Sitten voi miettiä miksi yliopistot ovat rahapulassa!

Useat tulevatkin tänne "opiskelijoina", mutteivät opiskelekaan todellisuudessa, tarkoituksena on päästää suomalaisen sosiaaliturvaan.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ole sanonut että se lukukausimaksu tulisi kaikille, suomalaisillekkin!!! ja kouluja pitäis supistaa ja vähentää!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU:n ulkopuolelta tuleville; kirjoitti:

Olen samaa mieltä, että kannattaisi ottaa lukukausimaksut EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, eikä kannatta heitä kouluttaa ja elättää täällä ilmaiseksi.

Ilmaisen koulutuksen lisäksi, he saavat muhkean opiskelutuen, joka on huomattavasti isompi kuin suomalaisten.

Yliopistot saisivat näin tuloja.

Veljeni opiskelee kolmatta vuotta aasialaisessa yliopistossa ja maksaa ulkomaalaisena opiskelijana 1.400 euron lukuvuosimaksun.

Itse kun kävin 3 vuotta sitten Espanjassa opiskelemassa, free mover-järjestelmän kautta, koska ei ollut Hgin yliopiston vaihtolistalla tuota yliopistoa ja minulle tuo opiskelujeni kannalta oli paras vaihtoehto. Eli joutuin itse maksamaan koko lukukausimaksun, pelkästään kirjoittautumismaksua ei tarvinnut maksaa. Se oli noin yli 2000 euroa lukukausi. Freemoverin kautta sain 340 euroa.

Hgin yliopistolla on lisäksi käytäntö, maksaa lukukausittain ulkomaalaisille vaihtareille lisää/ylimääräistä opintotukea siihen mitä he saavat kotimaasta mukaan.

Meille suomalaisille ei tuollaista makseta ulkomaan yliopistoissa.

Sitten voi miettiä miksi yliopistot ovat rahapulassa!

Useat tulevatkin tänne "opiskelijoina", mutteivät opiskelekaan todellisuudessa, tarkoituksena on päästää suomalaisen sosiaaliturvaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu