Olen todella kiinnostunut shamanismista. Olen myös erittäin paljon kehittynyt viimeisen vuoden aikana shamanismissa. Olen onnistunut tekemään useita shamanistisia matkoja. Ne ovat olleet tajunnan räjäyttäneitä kokemuksia. Kerrassaan upeita. Olen ihmetellyt sitä, miten tuo kaikki on ollut minulle niin helppoa. Monet ovat kommentoineet miten hankalaa useinkin on päästä oikeaan shamanistiseen tilaan, jotta matka onnistuisi. Minulle se on ollut helppoa. Olisin kysellyt teidän muiden kokemuksia asiasta. Onko muilla vastaavaa helppoutta kuin minulla?
Hauskaa uutta vuotta kaikille!
Shamanismia
47
9148
Vastaukset
- Agathe
kokemuksistasi? Esim. miten pääsit tuohon tilaan, kun kerroit, että on helppoa. Siitä olisi varmaan apua meille muille. Kiitos.
- Shama73
...paljon alan kirjallisuutta ja niissä sanotaan, että tuohon tilaan pääsemistä helpottaa tietyt rituaalit kuten esim. rummutus, rituaalitanssi (joka lienee monille asiaan perehtyneille tuttua). Jotkut jopa käyttävät joitakin nautintoaineita apunaan.
Minulle riittää se, että rentoudun täydellisesti. Pukeudun mukaviin, kiristämättömiin vaatteisiin, jotka eivät millään muotoa siis häiritse keskittymistäni. Käyn makuulle hyvään asentoon ja rentoudun. Helpointa tämä on minulle hiljaisessa, pimeässä huoneessa lattialla maaten. Laitan silmäni kiinni ja tyhjennän aluksi ajatukseni täysin. Tämän jälkeen ajattelen jotakin minulle tuttua ympäristöä pihalla, jossa on maassa, kalliossa tai puussa oleva halkeama. Itselläni tämä paikka jota ajattelen, on eräs metsä, jossa käyn usein rauhoittumassa. Se on minulle erittäin tärkeä "henkireikä", jossa olen joskus myös suorittanut shamanistisia rituaaleja. Keskitän ajatukseni tähän paikkaan ja tarkemmin erään isohkon kiven alla olevaan koloon. Tämän kolon kautta pääsen helposti vierailemaan alisessa. Myös yliseen olen tutustunut hieman samaan tapaan. Lähes aina, kun haluan tämän matkani tehdä, se onnistuu. Tämän kuluneen vuoden aikana epäonnistumisia on ollut erittäin harvoin. Viime vuonna niitä oli sen sijaan paljon enemmän. Olen varma siitä, että matkani onnistuivat. Pystyin kuulemaan, näkemään, tuntemaan ja haistamaan tuolloin ympäristössä olevat asiat selkeästi. Aina matkoillani tapasin myös henkieläimeni, joka neuvoi ja opasti minua. Kykenin usein kommunikoimaan henkieläimeni kanssa erittäin hyvin. Nämä matkat ovat upeita kokeuksia. Oikeastaan olen jäänyt näihin matkoihin "koukkuun". En osaa selittää niitä paremmin, ne täytyy vain itse kokea, jotta ymmärtää sen valtavan voiman, jonka tuolloin kokee.
Ihmettelen, miksi onnistun näin helposti? Onko minulla luontaisia taipumuksia? Tiedän, että minulle on jo pienenä tapahtunut paljon sellaisia asioita, jotka ehkä enteilivät tätä shamanistisuuttani. Ja minulla on myös joitakin erityiskykyjä ollut aina, jotka vahvistavat shamanistisuuttani. Eli onko muilla vastaavaa? - SuprMies
Shama73 kirjoitti:
...paljon alan kirjallisuutta ja niissä sanotaan, että tuohon tilaan pääsemistä helpottaa tietyt rituaalit kuten esim. rummutus, rituaalitanssi (joka lienee monille asiaan perehtyneille tuttua). Jotkut jopa käyttävät joitakin nautintoaineita apunaan.
Minulle riittää se, että rentoudun täydellisesti. Pukeudun mukaviin, kiristämättömiin vaatteisiin, jotka eivät millään muotoa siis häiritse keskittymistäni. Käyn makuulle hyvään asentoon ja rentoudun. Helpointa tämä on minulle hiljaisessa, pimeässä huoneessa lattialla maaten. Laitan silmäni kiinni ja tyhjennän aluksi ajatukseni täysin. Tämän jälkeen ajattelen jotakin minulle tuttua ympäristöä pihalla, jossa on maassa, kalliossa tai puussa oleva halkeama. Itselläni tämä paikka jota ajattelen, on eräs metsä, jossa käyn usein rauhoittumassa. Se on minulle erittäin tärkeä "henkireikä", jossa olen joskus myös suorittanut shamanistisia rituaaleja. Keskitän ajatukseni tähän paikkaan ja tarkemmin erään isohkon kiven alla olevaan koloon. Tämän kolon kautta pääsen helposti vierailemaan alisessa. Myös yliseen olen tutustunut hieman samaan tapaan. Lähes aina, kun haluan tämän matkani tehdä, se onnistuu. Tämän kuluneen vuoden aikana epäonnistumisia on ollut erittäin harvoin. Viime vuonna niitä oli sen sijaan paljon enemmän. Olen varma siitä, että matkani onnistuivat. Pystyin kuulemaan, näkemään, tuntemaan ja haistamaan tuolloin ympäristössä olevat asiat selkeästi. Aina matkoillani tapasin myös henkieläimeni, joka neuvoi ja opasti minua. Kykenin usein kommunikoimaan henkieläimeni kanssa erittäin hyvin. Nämä matkat ovat upeita kokeuksia. Oikeastaan olen jäänyt näihin matkoihin "koukkuun". En osaa selittää niitä paremmin, ne täytyy vain itse kokea, jotta ymmärtää sen valtavan voiman, jonka tuolloin kokee.
Ihmettelen, miksi onnistun näin helposti? Onko minulla luontaisia taipumuksia? Tiedän, että minulle on jo pienenä tapahtunut paljon sellaisia asioita, jotka ehkä enteilivät tätä shamanistisuuttani. Ja minulla on myös joitakin erityiskykyjä ollut aina, jotka vahvistavat shamanistisuuttani. Eli onko muilla vastaavaa?Että jos kulkuväylä henkimaailmaan on jokin tuttu ja merkityksellinen paikka, niin yleensä matkanteko onnistuu paremmin.
- okkigaam
SuprMies kirjoitti:
Että jos kulkuväylä henkimaailmaan on jokin tuttu ja merkityksellinen paikka, niin yleensä matkanteko onnistuu paremmin.
Olen mennyt takapihalla olevan koivun juurta aliseen ja ekakerrallakin se tuntui ihan helpolta. Kaikki mitkä tuli vastaan, oli voitettava pelkonsa. Enkä edes pelännyt. Jo ensi kokemus oli suuntaa antava.
Opin että aika on ympyrä jonka keskipisteessä olemme.
laiskuuttani en kirjoita enempää.
Lue Hanperin /harperin Shamaanin tie.
maagikko
- väärinajattelija
Nuo matkat ei ole shamanistisia sinänsä, ellet tee niitä jonkin shamanistisen päämäärän, kuten parannuksen tai tiedonkeruun takia. Kyseessä on "vain" muuttunut tajunnantila jos matkailu on ainoastaan turismia tuonpuoleiseen maisemia katselemaan.
Mikä shamanismissa kiinnostaa? Miksi haluat sitä harjoittaa?
Suosittelen luettavaksi Phil Hinen kirjasarjaa Techniques of Modern Shamanism, mikäli tekeminen kiinnostaa (eikä pelkästään tuo matkailu, mikä sekin voi olla ihan mukavaa.. siihen löytyy parempiakin metodeja kuin shamanismi). Nuo kirjat saa ladattua englanninkielisinä kirjailijan nettisaitilta http://www.philhine.org.uk/writings/index_e-books.html ja ovat hyviä ja suhteellisen helppolukuisia teoksia nimenomaan modernin shamanismin tekniikoista (sillä mitä järkeä on yrittää omaksua joidenkin udmurttien, anazazien tai australian natiivien shamanistisia perinteitä ja tekniikoita, kun niiden Syvintä Olemusta ei kuitenkaan kulttuurin ulkopuolisena pysty käsittämään).
Mitä teetkin, älä jähmety kaavoihin, vaan kehittele itse lisää ja muuttele niitä itsellesi sopiviksi. Ota selvää mitä shamaanin tehtäviin kuuluu, mikäli aihe kiinnostaa oikeasti.- Shama73
Kokonaisuudessaan olen kiinnostunut shamanismista. Sen ideologia on lähellä minua. Olen kiinnostunut auttamaan ihmisiä ja saan itsellenikin ammennettua voimaa shamanismin avulla. Olen tehnyt matkoja lähinnä silloin, kun minä tai joku muu tarvitsee apua tai neuvoa johonkin askarruttavaan asiaan. Monesti olen myös vastaukseni näin saanut. Olen erittäin kiinnostunut mm. kuoleman jälkeisestä maailmasta. Minulla on joitakin kykyjä olla yhteydessä kuolleisiin ihmisiin. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, olen saanut selville henkien kautta paljon sellaista, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään monia seikkoja - niin yleismaailmallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Monet epäselvyydet ja vääryydetkin ovat oienneet tämän avulla. Olen siis onnistunut täten auttamaan myös muita ihmisiä. Olen myös aina ollut kiinnostunut vanhoista opeista, sillä ne ovat kaiken kaikkiaan paljon parempia/ tehokkaampia/ paikkaansa pitävempiä kuin nykyopit. Olen lukenut lukuisia kirjoja shamanismista - niin suomeksi käännettyjä kuin kääntämättömiäkin. Suosittelen itsekin lämpimästi alan kirjallisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille:)
- mie vua
Shama73 kirjoitti:
Kokonaisuudessaan olen kiinnostunut shamanismista. Sen ideologia on lähellä minua. Olen kiinnostunut auttamaan ihmisiä ja saan itsellenikin ammennettua voimaa shamanismin avulla. Olen tehnyt matkoja lähinnä silloin, kun minä tai joku muu tarvitsee apua tai neuvoa johonkin askarruttavaan asiaan. Monesti olen myös vastaukseni näin saanut. Olen erittäin kiinnostunut mm. kuoleman jälkeisestä maailmasta. Minulla on joitakin kykyjä olla yhteydessä kuolleisiin ihmisiin. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, olen saanut selville henkien kautta paljon sellaista, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään monia seikkoja - niin yleismaailmallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Monet epäselvyydet ja vääryydetkin ovat oienneet tämän avulla. Olen siis onnistunut täten auttamaan myös muita ihmisiä. Olen myös aina ollut kiinnostunut vanhoista opeista, sillä ne ovat kaiken kaikkiaan paljon parempia/ tehokkaampia/ paikkaansa pitävempiä kuin nykyopit. Olen lukenut lukuisia kirjoja shamanismista - niin suomeksi käännettyjä kuin kääntämättömiäkin. Suosittelen itsekin lämpimästi alan kirjallisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille:)
Olen yllättynyt että vielä löytyy niitä joitka tietävät miten homma hoidetaan jos tuo sitten totta on. Shamanismista minäkin olen kiinnostunut - en niinkään matkojen takia että mitä siellä näkyy vaan sen takia että saisi vastauksia ongelmatilanteisiin joista yksi vaikeimmista on serkkuni. Hänellä on masennus/psyykelääkitys ja ties mitä kun on antanut väärän kuvan ongelmastaan lääkäreille (väittää sekavuustiloiksi joita ne eivät ole) ja kärsii hyvin vaikeista olotiloista jolloin hän ei voi muuta kuin maata. Kun kehoitan ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin niin mokoma siirtää asiaa eteenpäin: jos sitten joulun jälkeen, jos uudenvuoden jälkeen... jos sitten ensiviikolla... Voi vittu! Akka leijuu tietoisesti kohti omaa hautaansa ja valittelee vaan olotilaansa eikä tee mitä pyydetään. Pitäis hemmetti kutsua paikalle shamaani joka pääsisi vilkaisemaan serkkuni ruumiiseen että mitä hemmettiä siellä oikein tapahtuu. En tiedä mitä tekisi muuta kuin kehoittaa jo ties monettako vuotta että ota yhteyttä lääkäriis.
- zägäzägä
Shama73 kirjoitti:
Kokonaisuudessaan olen kiinnostunut shamanismista. Sen ideologia on lähellä minua. Olen kiinnostunut auttamaan ihmisiä ja saan itsellenikin ammennettua voimaa shamanismin avulla. Olen tehnyt matkoja lähinnä silloin, kun minä tai joku muu tarvitsee apua tai neuvoa johonkin askarruttavaan asiaan. Monesti olen myös vastaukseni näin saanut. Olen erittäin kiinnostunut mm. kuoleman jälkeisestä maailmasta. Minulla on joitakin kykyjä olla yhteydessä kuolleisiin ihmisiin. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, olen saanut selville henkien kautta paljon sellaista, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään monia seikkoja - niin yleismaailmallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Monet epäselvyydet ja vääryydetkin ovat oienneet tämän avulla. Olen siis onnistunut täten auttamaan myös muita ihmisiä. Olen myös aina ollut kiinnostunut vanhoista opeista, sillä ne ovat kaiken kaikkiaan paljon parempia/ tehokkaampia/ paikkaansa pitävempiä kuin nykyopit. Olen lukenut lukuisia kirjoja shamanismista - niin suomeksi käännettyjä kuin kääntämättömiäkin. Suosittelen itsekin lämpimästi alan kirjallisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille:)
Miksi yrität pitää yhteyttä kuolleisiin?
Pohdi tuota kysymystä.
Katso tätä maailmaa.
Katso mitkä voimat jylläävät.
Pohdi tarkasti.
Pohdi motiivisi.
Pohdi päämääräsi. - mie vua
zägäzägä kirjoitti:
Miksi yrität pitää yhteyttä kuolleisiin?
Pohdi tuota kysymystä.
Katso tätä maailmaa.
Katso mitkä voimat jylläävät.
Pohdi tarkasti.
Pohdi motiivisi.
Pohdi päämääräsi.Eli tyyppi väittää että kuolemaa on olemassa? Kuinka joku voi väittää että sielu on osa kuolemaa? Sehän se vasta elämän kehto on kun ei kuole koskaan toisin kuin ruumis. Ja mitkä voimat maanpäällä jylläävät. Luonnosta tulee paras voima kunhan sitä osaa käyttää. Minä en osaa - kiitos idioottien vanhempieni. Kyllä sitä ihmiset katselee dokumenttejä shamanismista mutta harva uskaltaa alkaa hommaan kun oma nokka on tärkein ja "uskottavuus".
- ff44
mie vua kirjoitti:
Eli tyyppi väittää että kuolemaa on olemassa? Kuinka joku voi väittää että sielu on osa kuolemaa? Sehän se vasta elämän kehto on kun ei kuole koskaan toisin kuin ruumis. Ja mitkä voimat maanpäällä jylläävät. Luonnosta tulee paras voima kunhan sitä osaa käyttää. Minä en osaa - kiitos idioottien vanhempieni. Kyllä sitä ihmiset katselee dokumenttejä shamanismista mutta harva uskaltaa alkaa hommaan kun oma nokka on tärkein ja "uskottavuus".
Jos shamanismi kiinnostaa kannattaa tutustua Markku Backmanin toimintaan. Hänhän järjestää mm. shamaanikouluja. Ystäväni ja hänen äitinsä ovat olleet Backmanin hoidoissa (Navajo-terapia) ja molemmat kokivat niistä apua.
- leimulintu
ff44 kirjoitti:
Jos shamanismi kiinnostaa kannattaa tutustua Markku Backmanin toimintaan. Hänhän järjestää mm. shamaanikouluja. Ystäväni ja hänen äitinsä ovat olleet Backmanin hoidoissa (Navajo-terapia) ja molemmat kokivat niistä apua.
...mikäli on vakavasti kiinnostunut, kannattaa katsoa myös Shamaaniseuran sivuilta http://www.shamaaniseura.fi/
- mie vua
leimulintu kirjoitti:
...mikäli on vakavasti kiinnostunut, kannattaa katsoa myös Shamaaniseuran sivuilta http://www.shamaaniseura.fi/
Jotenkin olen saanut sen käsityksen shamaaniseuran toiminnasta että se on harrastelija porukka joka pitää rummuttelu hetkiä ja ihannoi luontoa muttei ole päässyt asiassa juurille.
Oikea shamaani on aktiivinen parantaja joka tuntee parantavat kasvit ja konstit vaikeammissa tapauksissa päästä henkimaailmaan kysymään neuvoa. Juuri tällaista shamaania etsin - tosin epäilen onko todellisia shamaaneja suomessa olemassakaan. Muutama on kyllä kertonut kokemuksistaan mutta ovatko he käyttäneet tietoaan ihmisten parantamiseen?
Kaikki näyttää nykyään olevan jotenkin niin henkilökohtaisella tasolla nautiskelua että ehkä on paras että jos ihmiset eivät osaa käyttää taitojaan toisten hyväksi niin lopettaisivat. Serkkuni on edelleen laitoksessa ilmeisesti väärien lääkkeiden alaisuudessa enkä tiedä keinoa millä auttaa häntä. Mokomalle syötetään psyykelääkkeitä vaikka akka valittanu ainoastaan jännityksestä. Itse se ei uskalla mitään tehdä kun pelkää asioiden menevän huonompaan suuntaan. No. Olkoon siellä. Jos ei ihminen ojenna kättään suossa vajotessaan niin milläs autat? Ehkä se tajuaa vasta kun on vajonnut uppeluksiin. Turha sen on sitten taivaassa minua syyttää siitä etten auttanut.
- Valokeiju
Shamanismi on minulle arka asia. Se saa sydämeni sykkimään, silmäni tulvimaan, Kehoni värisemään. Mitä elämä olisikaan ilman absoluuttista alastomuuden olotilaa..... pelkkää harhaa, valhetta ja mielen labyrinnttia.
Kun on kerran löytänyt tien ulos - kun mieli on palanut tuhkaksi, silloin ei ole enää paluuta - kolmas silmä on auennut, sanat ja ohjeet ja motivaatiot palaneet poroksi.
Silloin kukaan ei ole mikään sinua neuvomaan, tuomitsemaan tai ohjaamaan. Silloin olet shamaani, etkä kaipaa ympärillesi muuta kuin avartuneen olemuksesi -yhteyden sinua ympäröivään universumiin.
Onnea valinnoillesi!- Lux
Jos on kykyjä, niin eikö kannattaisi kehittää itseään eteenpäin tietäjäksi? Tietäjä on shamaania henkisesti korkeammalla niin tiedoiltaan kuin taidoiltaankin. Ei kannata jämähtää shamanismiin, tietäjät ovat omaa luokkaansa. Tietäjät hallitsevat asioita, shamaanit ovat monesti voimien armoilla.
- Valokeiju
Kaikki sanatkin on vaan pelkkiä kuoria. Jo pelkkä meditointi auttaa hälventämään käsitteiden sumentamaa ihmisen mieltä.
Mikä on tietäjä? Tietäjä on siis joku joka tietää jotain jota sinä kuvittelet hänen tietävän. näinköhän? - Lux
Jos et ole kuullut suomalaisista tietäjistä, yleensäkin tietäjälaitoksesta, et paljon tiedä suomalaisesta perimätiedosta. Tietäjiltähän loitsutkin on taltioitu. Tietäjän ei tarvinnut kuin lausua loitsu saadakseen aikaan haluamansa vaikutus. Tosi tietäjällä oli sanan mahti hallussaan ja näinollen valtaa luonnonkin yli, hänellä oli yhteys Ylimpään Voimaan, Jumalaan. Shamaani taas toimii pääasiassa luonnon ehdoilla, hän ei hallitse sitä, vaan joutuu koko ajan turvautumaan voimaeläimiinsä yms. selvitäkseen matkojensa vaaroista. Tosi tietäjää kunnioittavat kaikki henkiset olennot niin hyvät kuin pahatkin. Shamaani on vain varjo tietäjästä.
- Lux
En silti pidä vähäpätöisenä shamanismia, olethan nähtävästi saanut hyviä kokemuksia, mutta aikansa eläneenä muinaisjäänteenä sitä pidän, ja meidän pitää katsoa henkisesti eteenpäin.
- Valokeiju
En tiedä mitään mainitsemastasi tietäjälaitoksesta. Voisitko kertoa minkälainen laitos se on. Haluan oppia tuntemaan paremmin sinua ja sinun maailmaasi.
En tiedä miksi kirjoitin tänne. Ehkä toivon ihmisten kiinnostuvan shamanismista, siitähän täällä keskustellaan. Oma elämäni muuttui shamanistisen kokemuksen myötä 20 vuotta sitten. Kutsun koemusta shamanistiseksi, koska en keksi kokemukselleni parempaa ilmaisua.
Kaiken tiedon ja uskontojen lähde on shamanismi. Näin minä asian ilmaisen. Jokainen on vapaa ilmaisemaan itseään yhtä vapaasti. Minusta on hienoa että ihmiset ilmaisevat itseään - värit yhdistyvät ja luovat uusia värejä kosmokseen.
Minä ilmaisen tässä nyt myös samaan hengen vetoon, että ihmisen tulisi "eteenpäin katsomisen" sijasta pysähtyä ja lakata pyrkimästä yhtään mihinkään. Kannattaa esim unohtaa kaikki kirjoitettu kirjallisuus, riisua kengät jalasta ja hiippailla metsään tai luontoon ihan yksinään, salaa kenellekkään kertomatta.
Kirjoista tai muualta OPITTU TIETO siinä vaiheessa saattaa olla este ihan kaikelle, jopa sille metsäreissulle. - Lux
Kaikessa tapahtuu kehitystä, myös henkisessä evoluutiossa. Jos ei ota esim. Kristusvoimaa vastaan niin jää henkisessä kehityksessä jälkeen. Tällä tarkoitan "eteenpäin katsomisella". Kristus on Elämä ja maailman Valo, Kosminen Minä. Ihminen on luomakunnan Kruunu. Ihminen kuuluu luontoon, on osana sitä, mutta on samalla myös asetettu luonnon vaalijaksi, sen herraksi. Usein luonnonuskonnot eivät nosta ihmistä luontoa korkeammalle, mutta totuus on toista.
Todellinen tietäjä tietää ihmisen arvon Jumalan Kuvana ja kykenee hallitsemaan niitä lakeja, joita luonto pitää sisällään, hänelle Jumalan, ihmisen ja luonnon salaisuudet aukenevat. Tärkeintä on Jumalayhteyden luominen.
"En minä mitänä voisi, en mitänä itsestäni, ilman armotta Jumalan, toimetta totisen Luojan." - Valokeiju
Ihmiset palvovat ristiin naulitsemaansa tietäjää. Semmoisia me ihmiset olemme, aika hupsuja.
Minä en nosta itseäni luontoa ylemmälle tasolle. Luonto ei ole aineellinen, vaan henkinen, yhtälailla kuin ihminenkin. Kruunuja ovat aina käyttäneet varkaat ja huijarit.
Ihminen on erkaantunut luonnosta. Samalla tuo ero on tehnyt meistä henkisesti invaliidin. Me kuvittelemme olevamme luomakunnan kruunu. Tekomme ja aiheuttamamme tuho kertoo mitä me todellisuudessa olemme.
Ns. New Ages on minulle kaupallinen juttu. Aito Shamanismi parantaa. - uutamo
Mielenkiintoinen keskustelu.
Lux, mainitsemasi ero shamaanin ja tietäjän välillä ei ole ihan sellainen kuin sanot. Tietäjä on sama kuin suomalainen shamaani, "shamaani"-sana on tunguuseilta lainattua kieltä ja tarkoittaa "hän joka tietää". Ainoastaan heidän kulttuurista puhuttaessa voi todella käyttää sanaa shamaani, mutta siitä on tullut yleismaailmallinen termi joka sisällyttää mm saamelaisten noidat, suomalaiset tietäjät, idän joogit ja lamat, skandinaaviset/germaaniset völvat ja seidrkonat, italian benandantit jne. Mircea Eliade oli uskontotieteilija, antropologi, joka oli ensimmäisä joka käytti termiä laajemassa merkityksessä merkitsemässä arkaaisia ekstaasitekniikoita, eli muinaisia tekniikoita joilla pääsee ekstaattiseen transsinomaiseen tilaan. Näitä ovat mm rummuttaminen, tanssiminen, laulaminen, meditaatio, pyhien kasvien käyttö, kävelytekniikat, tuijotustekniikat yms. Käyttämällä näitä tekniikoita oikein voit päästä transsiin ja vastaanottaa henkimaailmasta tietoa, mitta shamaania se ei sinusta tee. Shamaaniksi kehittyminen on pitkä ja raskas tie jota useimmat eivät ole valinneet vaan henget valitsevat shamaanin ja hän lähtee tälle polulle pakosta. Ei välttämättä henkien pakottamana, vaan olosuhteiden. Voisin kirjoittaa tästäkin loputtomiin, mutta en nyt viitsi romaania raapustaa :) kysyä saa jos kiinnostaa.
Shamaaniseurasta sen verran, että siellä toimii kyllä aktiivisia parantajia ja ihmisiä jotka ovat saaneet oppinsa mm siperiassa. Koska se on avoin kaikille niin sieltä löytyy toki monenlaista hassuttelijaakin... Mutta shamaaniseurassa on kyllä oikein päteviä ja taidokkaita ihmisiä mukana, suosittelen heidän kurssejaan kiinnostuneille.
Oikein pätevää toimintaa löytyy myös täältä suomalaisensamanisminkeskus.fi Sieltä ette New Age-hörhöilyä löydä, valitettavasti suurin osa uus-shamanismista on nimenomaan juuri sitä. En arvosta.
Shamanismi on kokonaisvaltaista, itsen, muiden ja maailmansielun parantamista.Tasapainon korjaamista ja ylläpitämistä, animismia, palvelustyötä, näkemistä ja tietämistä ja usein myös hyvin raskasta.- Lux
Uutamo, olen edelleen eri mieltä tietäjän ja shamaanin välisistä eroista. Olen tutkinut shamanismia, noituutta ja magiaa. Kullakin on omat erityispiirteensä, jotka erottavat ne selkeästi toisistaan. Kysymys on siitä mitä kukin näistä ryhmistä tekevät ja miten, sekä millä tiedoin/taidoin. Hyvä kirja aiheesta on Suomalainen shamanismi-kirja, kirj. Anna-Leena Siikala. Se valottaa joitain eroja shamaanin ja tietäjän välillä.
Maagi on se, joka tietonsa/käytäntönsä ohella hallitsee mm. luonnonlakeja, hän on mestari. Onhan toki päteviä shamaanejakin, mutta omalla alueellaan (joita mainitsitkin), tietäjä taas omallaan.
- uutamo
Olen kyllä eri mieltä kanssasi, monesta asiasta. Puhut mm "totuudesta". Ei sellaista ole, on vain eri mielipiteitä ja näkökulmia. Jotkin sanavalintasi paljastaa sinun olevan enemmän New Age-ihmisiä kuin "Old Age"-ihmisiä. Eikä siinä mitään, Itseä kiinnostaa vain enemmän vahojen tapojen ja perinteiden elävöittäminen. Toki ottaen huomioon että elämme tässä hetkessä emmekä menneessä. Siitä olen kyllä samaa mieltä että noita, shamaani, maagi, tietäjä ei välttämättä ole ihan sama asia. Näen asina näin, laajan tutkimisen, lukemisen, harkoittamisen ja kokemukseni perusteella: noita ei ole shamaani, tietäjä ei ole shamaani, näkijä ei ole shamaani, parantaja ei ole shamaani, maagi ei ole shamaani. Mutta shamaani on kaikkea tätä. Luulen, että tässä ollaan nyt eri mieltä lähinnä sanojen merkityksestä eikä itse asiasta.
Kiitos kirjavinkistä, olen sitä selaillut mutta taitaa olla aika lukea se kunnolla. - fnnrs
http://www.northernshamanism.org/general/welcome.html
Tämä kaveri on vaikuttanut tähän asti ainakin omaan käsitykseeni siitä, mikä on henkiparantaja/tietäjä ja mikä taas shamaani (siis jos nyt sivuutetaan se, että mistä kulttuurista sana 'shamaani' alun perin on lähtöisin). Tiivistettynä tietäjällä on huomattavasti vapaampi kohtalo (ns. wyrd), jossa hän saa tehdä itse omat päätöksensä ja jopa elää omaa elämäänsä ja tavoitella omia haaveitaan henkiparannuksen ohella.
Shamaanin osalta tilanne on pakottavampi; henget tai jumalat pakottavat hänet tietyille urille, ja jos niitä ei seuraa, voi tulla vakavasti sairaaksi, menettää voimansa tai pahimmassa tapauksessa - epäsuorasti - kuolla. Toisin sanoen shamaani olisi tällöin vain henkien välikäsi vaikuttaa tähän maailmaan, vahvempi kuin tietäjä mutta loppujen lopuksi pelkkä orja. - uutamo
Mjoo, tuttu tyyppi. Mielenkiintoinen, mutta ei ihan se jonka jälkiä tai oppeja seuraisin.
Siitä kyllä olen ihan samaa mieltä että shamaaniksi ei lähdetä huvin vuoksi, kiinnostuksesta, halusta tai muusta kuin pakosta. Mielestäni shamaani on silti myös tietäjä, mutta tietäjä ei ole shamaani. Haluaisiko joku kertoa nyt selkokielellä näkemyksensä siitä mikä vasinaisesti on shamaanin ja tietäjän ero? Lähtökohdat, tehtävät, harjoittaminen yms muuta mieleen tulevaa :) - Valokeiju
Mikä on shamaanin ja tietäjän ero. Miksi halutaan erottaa tietäjä shamaanista?Erottaminen on hajoittamista ja särkevää. Hajottaminen tekee kipeää! Nyky maailma on täynnä rajoja. Nyky maailma on särkynyt. Säilyttäkäämme shamanismin EHEYS. Em. on tietäjän ja shamanismin kunnioittamista.
Rajoja ei ole ainoastaan näkyvässä maailmassa, vaan niitä on kaikkialla, ennen kaikkea päässämme. Rajat muodostavat muodot ja muodot muodostavat käsitteet. Käsitteet muodostavat sanat ja sanat oikeastaan kaiken sen mitä olemme oppineet olevaista olevan.
Juuri nuo rajat peittävät tietoisuudeltamme rajattoman. Näin minä näen asian.
Henget tai jumalat eivät pakota ketään TERVETTÄ ihmistä yhtään mihinkään - oli hän "shamaani" tai ei.
Aito shamanismi parantaa! "Henget tai jumalat eivät pakota ketään TERVETTÄ ihmistä yhtään mihinkään - oli hän "shamaani" tai ei. "
Puhuttaessa jumalista ja hengistä, jotka eivät vaadi mitään, olen joskus kuullut termin "the Barbie Goddess who gives you stuff". Kyllä ne vain välissä vaativatkin asioita ja joskus jopa pakottavat, ja nimenomaan noille pakotetuille tietäjille shamaani on mielestäni oikeampi termi, johtuen siitä, että vahvimmat alkuperäiskansojen tietäjät ovat yleensä henkien opettamia ja ohjailemia - useammalla tavalla kuin haluaisi kuvitellakaan.
Mahtuu sitä julmuutta ja raadollisuutta henkimaailmaankin, ei se mikään kiva taivas ole. Se vain on maailman tapa, tämä jatkuva konflikti, ja se on täysin luonnollista. Harmonian ja "kaikilla on hyvä mieli" fantasian alkujuuret läntisessä filosofiassa juontavat juurensa (muokatusta) kristillisyydestä ja buddhalaisuudesta, joista ensimmäinen on yksi helvetin populistiuskonto joka on enää varjo alkuperäisestä ja jälkimmäinen tarkoittaa rauhalla ja harmonialla suloista olemattomuutta. Täysin hyviä henkiä ja jumalia ei ole olemassakaan - aina löytyy tasapaino jollakin tapaa.- Lux
Olen pääosin samaa mieltä fnrs:n kanssa shamaani/tietäjä-eroista. Shamaania ja tietäjää ei voi samaistaa keskenään. Jos harjoitat shamanismia et ole silloin tietäjä sanan varsinaisessa, todellisessa merkityksessä. Metodit ja tieto/taito on tietäjällä omaa luokkaansa. Tietäjä kykenee tekoihin, joihin shamaani ei pysty, koska hän tuntee "syntysanat".
- uutamo
Olen kuvitellut syntysanojen ja muunkinlaisen tiedon olleen nimenomaan suomalaisen shamaanin hallussa. Ehkäp tätä historiaa nyt pitää paremmin tutkia, jottei väärinkäsityksiä synny :)
Valokeiju, kyselen eroja ja tarkennusta nimityksiin juuri siksi että väärinkäsityksiä syntyy helposti ja usein ihmiset alkavat riitelemään koska eivät määrittele käyttämiään termejä. Ei olis ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun ollaan oikeasti samaa mieltä jostain, mutta käytetään vain hieman erilaisia sanoja. Kiinnostaisikin tietää mitä tarkoitat kun sanot "aito shamanismi" ja "terve ihminen"? Jos puhut mielenterveydestä, niin siitä(kin) voi olla niin monta eri näkökulmaa. Usean läsimaisen kasvatuksen saaneen mielestä se että harjoitan magiaa ja uskon (tiedän) sen olevan toimivaa, että juttelen henkien kanssa ja näen välillä "mitä sattuu" yms on jo aika hyvä peruste vähintäänkin lääkitykselle. Ainakin jos joku päivä pelästyn ja ahdistun siitä mitä koen.
Sanoilla ei loppujen lopuksi ole hirveästi merkitystä, teoilla on. Mutta keskusteltaessa varsinkin tuntemattomien kanssa voi olla hyvä vähän määritellä ;) Mielenterveysongelmissa ja shamanismissa on se ero, että, "hullu" ei voi hallita, koska kuulee ja näkee asioita ja kärsii yleensä muistakin maailmankuvaan liittyvistä ongelmista, kuten vääristyneistä ihmiskäsityksistä, mitäänsanomattomasta minäkuvasta ja ennen kaikkea masennus- ja ahdistusoireista. Shamaanilla näin ei ole, joskin henkimaailmaan liittyvät traumaattiset kokemukset voivat niitä aiheuttaa. Niiden kansojen joukossa, jossa vielä luontaisesti shamaaneja on, tarkistetaan yleensä muiden shamaanien toimesta, onko jostakusta tulossa henkien valittu vai kenties vain latvakakkonen.
- uutamo
Totta, kyllä siinä on huomattava ero onko joku shamaani vai mieletään järkkynyt. Uskon että tänä päivä on monia joista voisi tulla shamaaneja, parantajia, tietäjiä mutta koska heillä ei ole ketään opastamassa ja kertomassa mitä tapahtuu, niin he ahdistuvat ja sulkeutuvat niin että he eivät enää voi toimia vaan heidät suljetaan laitokseen. ONNEKSI olen itse saanut ohjausta! En väitä olevani shamaani (vielä ainakaan), mutta herkkä olen vähintäänkin :)
- Valokeiju
Uuttamo kysyi minulta mitä tarkoitan aidolla shamanismilla ja terveellä ihmisellä.
Elämä on pyhää. Kaikki mikä tähtää tasapainoon on tervehdyttävää ja AITOA. Toivon ihmisten tutustuvan shamanismiin, jotta he voisivat saada henkilökohtaisen kokemuksen ja mahdollisuuden parantua, tulla tietäjiksi ja maailman parantajiksi.
(Ehkä tämä tietäjän ja shamaanin yhdistäminen on minun oma juttuni. Jokaiselle sallitkoon omat juttunsa.)
Maailmankaikkeus on täynnä jos mikämoista "säröä" ja mörköä. Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa tasapaino ja ykseys. Monet pelkäävät kuolleiden haamuja. Minun henkilökohtaisessa todellisuudessani me kaikki elävät ihmiset olemme haamuja - varjokuvia vain. Vain aito "shamanistinen" kokemus voi ihmisen herättää!
Shamaanin on tunnettava tiensä ja kuljettava yksin. Muussa tapauksessa mielenterveys voi järkkyä ja shamaani ihmisessä sulkee silmänsä. Tällä tarkoitan sitä että shamanismilla ei pidä leikitellä, vaan siihen tulee suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella ja kunnioituksella. Näin minä asian ilmaisen. - uutamo
Valokeiju, olen lanssasi samaa mieltä, ja myös sitä mieltä että shamaani on tietäjä, näkijä ja parantaja. En ole itse valinnut tätä polkua. paitsi osittain tietenkin, mutta joskus se tuntuu melkein liian raskaalta. Tasapaino on se mitä haen, itsen ja maailman tasapainoa, ja auttaminen on kutsumukseni.
- Lux
Shamaani EI ole tietäjä, jonkinlainen näkijä ja parantaja kylläkin. Shamaanista voi tulla jonkinsortin noita, mutta tietäjä on enemmän maagi. Tietäjä voi tietenkin halutessaan ottaa shamaanin oppipojakseen, mikäli shamaani on henkisesti kyllin kypsä korkeampaan tietoon.
Olisi tietenkin hienoa ajatella olevansa tietäjä, mutta korkeammalle täytyy henkisesti kurkottaa sille tasolle päästäkseen. Mikäli etsisin suomalaista tietäjää, niin shamanismin parista en sellaista löydä, niin se vain on. Mutta jos tarvitsisin esim. parantajaa, niin ehkä voisin kokeilla shamaania... Tosin, jos taas tietäjä sattuisi kohdalle, valitsisin mieluummin hänet jo taitonsa puolestakin.. : )
- Valokeiju
Hei uuttamo, tuntuipa viestisi hyvältä!
Shamaani on NÄKIJÄ. Shamaanin tieto tulee "tavallaan" juuri tuon NÄKEMISEN kautta (-ei siis minkään tietäjälaitoksen). Shamanismin teoreettinen lähestymistapa on aika lailla hengetöntä. Ihminen on luontokappaleena henkiolento ja shamanismi toimii ihmisen "hengen kautta".
Shamanismin harjoittamisessa on tietenkin myös omat vaaransa. Mielenterveyden järkkymiset syntyvät yleensä siinä pisteessä missä "henki" nujertaa teorian. Toisin sanoen ne tutut ja turvalliset RAJAT katoavat.
Ei aito shamaani tee perimätiedolla yhtään mitään. Kylla shamaani itse luo omat loitsunsa ja TARINANSA. Tietenkin "nykyaikana" poikkeuksiakin on. Mutta me "nykyshamaanit" emme enää polveudukkaan puhtaasti luonnonkansoista.
Minäkään uuttamo en valinnut itse tätä polkuani. Tuntuupa hyvältä tuntea sinut.
"Kun suunta on oikea, se riittää"! - Uutamo
LUX Olen yhä vieläkin eri mieltä kanssasi. Jokaisen kansan, johon shamanismi on kuulunut, shamaaniperinne on hieman erilainen. Suomalainen shamaaniperinne pohjautuu suomalaiseen tietäjä- ja noita-perinteeseen. Kyllä shamaani on myös tietäjä ja maagi, luonnon kanssa työskentelevä mutta EI luonnon yläpuolella oleva! Tuo on kristillis-juutalaista ajattelua.. Nyt en puhu uus-shamanismista ilmiönä niinkään, ei ihminen joka käy kursseja, tekee mielen matkoja kehttääkseen omaa henkisä minäänsä ole shamaani. Shamaani on laajemmalla alueella töskentelevä. Emme tule olemaan tästä samaa mieltä, eikä tarvikaan... Olen saanut oppia mm. ihmisiltä jotka ovat työskennelleet kymmeniä vuosia suomalaisina tietäjinä ja noitina, eli shamaaneina. Niin kauan kun tieto on vain teoreettista eikä pohjaudu kokemukseen, ollaan vain hipaistu pintaa.
Valokeiju. Näkeminen ja tietäminen tulee samasta lähteestä, ja perimätieto on vain osa sitä voimaa mistä ammennetaan. Sitä ei kannata väheksyä, vaikka uskon kyllä että KAIKKI pitää tulla omasta henkilökohtaiseta kokemuksesta ja mm loitsut toimivat VAIN jos niihin on oma ote. Olen samoilla linjoilla kanssasi siitä että nykymaailma on nykyaikaa, ei mennyttä, ja kaikki pitää laittaa tämän päivän raameihin tietenkin. Itseäni kiinnostaa maailman henkinen perintö, maailmankaikkeuden perimätieto johon pääsee käsiksi vain kokemisen kautta. Voimaa polullesi, ehkäpä joskus kohtaamme :) - Luxx
Minulle vain totuudella on merkitystä, ja tiedän niitä jotka kulkevat magian tietä. Tiedän kyllä siis mistä puhun. On häpeällista alentaa magia shamanismin tasolle. Ette ole maageja, vaan shamaaneja. Jääköön shamanismista keskustelu kuitenkin osaltani pois, en kuulu tänne : ) Jospa joskus tapaisitte oikean tietäjän, silloin tiedätte, mistä olen kirjoittanut. Kuulostaa hullulta, jos shamaani (olen tavannutkin shamaanin, sain jopa tutustua hänen tietoarkistoihinsa) tulisi kohdalleni ja alkaisi väittelemään magian tieto/taidoista, ei varmaan pokka pitäisi : D, oikeammin kuitenkin hyväntahtoisesti säälisin sellaista ihmistä, ja antaisin pitää uskomuksensa., kuten myös teidän kohdallanne. Naisilla on tapana liian helposti hörhöillä. En suosittele kenellekään shamanismia.
- Uutamo
Olen opiskellut ja harjoittanut magiaa 20 vuotta, koen siis tietäväni hieman siitä mistä puhun. Tässä nyt leikitään sanoilla, mikä on typerää ja turhaa . Säliisi voit pitää, se vain osoittaa epävarmuutesi :) Shamaani voi olla pieni ja tietämätön, mutta todellinen shamaani on kerännyt itselleen monen hengen voimat ja tiedon. Voin keskustella kanssasi magian tieto/taidoista koska vaan, tämä ei vain taida olla oikea paikka.
- Luxx
Pätevä testi maagille: Kykeneekö hallitsemaan esim. luonnonilmiöitä mielensä mukaan? Jos kykenee, on hän jo todellisen maagin tiellä, mutta tämä on vasta alkua. Kuitenkin tämä on mielestäni vähimmäisvaatimus niin maagille kuin noidallekin ollakseen pätevä alallaan.
Parantaminen yms. taidot ovat asia erikseen, mutta eivät mielestäni vielä silloin mitään tietäjää taikka noitaa tee, shamaanin kylläkin.
Suomalaista perimätietoa lukiessa huomaa silloisten noitien kykenevän asioihin, joihin ei enää löydy tekijämiehiä/naisia, noituuden todellinen taito on kadonnut unohduksiin. Ehkä se on hyvä niin, koska noituutta käytetään hyvin helposti vääriin tarkoituksiin. Mustan magian harjoittaminen on meilläkin ollut yleistä.
En tietenkään väheksy sinun, Uutamon näkemyksiä. Mistä tiedän mitä osaat, emmehän ole tavanneet? Tämä foorumi ei tosiaankaan ole hyvä paikka keskustella magiasta, sen todellisesta salatusta luonteesta. Salattuna sen on pysyttäväkin, rajoittuen vain vakavasti sille tielle omistautuvien kesken. - uutamo
Juu, parantamiseen ei varinaista magiaa tarvita. Magiaa toki voi parantamisessakin käyttää.
Voiman ja vallan käyttö on kaksi eri asiaa ja niitten erottaminen ei ole aina välttämättä helppoa. En helposti jaa tietojani muille, ellen sitten näe että ihminen on jo astunut samalle polulle missä itse kuljen. Tämä ei johdu siitä että haluaisin salailla jotain ollakseni jotenkin "mahtava" tai "mystinen", se johtuu siitä että aaloittelija voi vakavasti satuttaa itseään ja muita jos alkaa leikkimään asioilla jota ei tunne. Ei tämä ole leikkiä.
Nyt poistun täältä. Keskustelen mieluummin kasvotusten, virtuaalimaailma on ankea ja valheellinen paikka. - animol
Parantaminen ja henkimatkailu ovat kummatkin spontaaneja tekoja. Jos ymmartaa kokonaisuuden ja mahdollisuuksien laajuuden, voi suorittaa mita ihmeellisimpia "matkoja". Jos sinulla on erikoisen hyva intuitio, olet aktiivinen myoskin henkimaailmassa, vaikea sanoa kuinka usein meidan ja vierustoverin valissa on joku henki korreloimassa tuota kahdenvalista ymmarrysta. Iso vaikuttaja on valtaa pitavat uskot jotka vaaristavat havaintokykya kollektiivisessa mielessa. joten kylla, mene luontoon, tyhjenna mielesi ja ela terveellisesti niin matkailu toimii yrittamattakin.
http://www.youtube.com/watch?v=178PgVVv_Hk - Shandalah
Shamaaniksi kurssilta, näin nykypävänä. Ja kurssin vetäjänä toimii mies josta tuli shamaani sen seurauksena kun ihmiset häntä niin nimittivät outojen tapojen(puissa kiipeily, erakkoluonne) vuoksi.Oikea shamanismi tuskin on wannabe juttu. Ja navajoterapia ei todellakaan muuten perustu navajoiden hoitoperinteisiin, itseasiassa sillä ei ole alunperin muuta linkkiä intiaaneihin kuin jänskä ja hienolta kuulostava nimi sopivalle bisnesidealle. Oikeammin nimen tulisi viitata ihan tähän kotimaiseenkin vähemmistöömme sillä sieltä se on napattu todellisuudessa, mitä nyt savu ja rummutus lisätty sekä puhaltelu.
- nii-in
Karismaattinen mies shamaaniksi ja nätti tyttö avustamaan. Siinä se yhdistelmä, joka toimii. Niinhän se menee kun Taikuri Shatsumas ja neiti Manhattan (Aake ja Pirkka-Pekka aikoinaan).
Mutta vaihtoehtohoitohin perehtyneistä henkilöistä sanosin kuitenkin, että kyllä he ovat paljon ottaneet selvää asioista, niin koululääketieteestä kuin kaikesta muustakin, joten tiedon puutteesta heitä ei voi moittia.
Ja hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.
Ja viimekädessä se on ihmisen usko, joka hänet parantaa hoitomuodosta riippumatta.
- JVP
Väitelkää te täällä. Minä ainakin koen tuntevani hengen kautta todellista maailmaa. En siis mitään "hörhöjen" tai uskovaisten maailmaa, vaan lähinnä henkimaailmaa ja ihmisten sieluja, ihan ilman minkäänlaisia poppakonsteja. Shamaaniksi, tai miksi sitä nyt haluaa kukin kutsua, synnytään, ei sitä kirjoista opi tai mistään yhteisöistä. Minä metsässä kulkiessani tunnen metsän väen olevan paikalla tarkkailemassa jokaista liikettäni. Metsän väki on niitä luonnon todellisia suojelijoita, henkiä, joiden tehtävä on suojella kaikkea elotonta ja elollista.
Jos ymmärtää yhtään maailmasta mitään, ymmärtää myöskin, että kaikella on tarkoituksensa. Jokainen tapahtuma ihmisen elämässä on osa sitä tietä ja elämän virtaa, jossa jokainen meistä on, kukin omalla tavallaan. Jokaisella meistä on tehtävä täällä maailmassa. Moni vain jättää sen tehtävänsä suorittamatta, vedoten työkiireisiin ja milloin mihinkin. Tällainen ihminen ei näe todellista maailmaa, vaan pelkkää materiaa ja mustavalkokangasta. Tällainen ihminen ei ole onnellinen, vaan sairas.
Nämä teidän kertomanne mukaan "hullut" heräävät todelliseen maailmaan "seotessaan" ja alkavat nähdä maailman ihan eri valossa. Tällöin herätään, koska maailma ei ole luotu rahantekoa varten, tai uusia telkkareita. Ihminen on luotu laumaeläimeksi osaksi luontoa, eikä työskentelemään 8 tunnin päivää liukuhihnalla rahan perässä. Toki luonnossakin jokaisella yksilöllä on tehtävänsä laumassa, mutta mikäli yhtään tuntee alkuperäiskansojen tapoja ja historiaa, tietää että tähän kuuluu lähinnä "shamanismi", metsästys, keräily ja suojan rakentaminen, monien pienempien tehtävien joukossa. Näin ihminen on toiminut aikojen alusta lähtien, eikä alkuperäiskansat mielellään lähde tapojaan muuttamaan, koska mäkkärin hampurilainen ei ole eettisesti eikä fyysisesti ihmiselle terveellistä.
Minä elän erakon elämää, moni sanoisi minua syrjäytyneeksi, mutta en koe näin olevan. Minulla on koko maailman aika tehdä elämälläni mitä haluan. Mikäli olisi pakko, lähtisin mielelläni metsään elämään loppuelämäkseni, keräillen, metsästäen ja tutkien luontoa. Nuotion äärellä ihminen tuntee olevansa kosketuksissa luontoon. Siitä tunteesta minä nautin. Tällöin minun henkeni on yhteydessä muihin henkiin, kuten järven rannalla veden väkeen.
Eläkää kuten esi-isänne. Näin opitte itsestänne ja luonnosta, henget mukaanlukien, kaikkein parhaiten. Joillain on luontainen kyky tuntea ihmisen sielusta sen tila. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on oikeassa tilassa itsensä ja häntä ohjaavien henkien kanssa. Henget välittävät ihmiselle tietoa, kunhan hän on oikeassa tilassa ottamassa sitä vastaan. Ei se vaadi mitään ponnisteluita tai erityistä transsia päivittäisessä elämässä, ainakaan sille joka on syntynyt sellaiseksi.
En kutsu itseäni shamaaniksi tai tietäjäksi, kutsun itseäni herkäksi. Herkäksi tuntemaan. - Anonyymi
Olen alisessa maailmassa käymässä juuri nyt, ja sinne minut johdatti rakas henkioppaani. Hän on Kipuna, joka on tuli ja jää. Pihatuolini oli eilen jäätynyt, sillä sen istuimella on vettä. Kipuna kertoi puhaltaneensa tuoliini jolloin se jäätyi, ja tänään lähdimme yhdessä alas; rauhoittumaan molemmat, toistemme kanssa. Täällä on ihana olla. Sanoin hänelle, että täällä näkee näkyjä, jotka eivät ole näkyjä. Vaikka kaikki näennäisesti liikkuu, kaikki pysyy paikallaan. Näkyy aivan erilaisia olentoja kuin maan päällä; silti havainnot yhdistyvät näköjään vain fyysiseen maailmaan, jolloin en näe enkeleitä tai esim. kotitonttuja, tai muita valo-olentoja.
On pimeys. Musta harmonia.
Saan vihdoin elämässäni vain vastaanottaa, tekemättä mitään. Silmäini havainnot eivät vaadi katseen terävöittämistä; silti näköni on terävä - ja sävyt ovat mustaa, maata ja oranssia.
Vaikka olemme Kipunan kanssa täällä, paikassa jonka kuvittelisi painavan harteita kuin maan paino, oloni on kevyt. Luulin ennen kuin tänne saavuin, että oloani painostaisi, mutta toisin kävi. Sadekin täällä tuntuu menevän ylöspäin. Olen kannettu, ja maan voima ikäänkuin leijuttaa minua, elämän äärimmilleen rasittamaa ihmistä. Voipi olla, että kyse on paljolti Leviathanin avusta, olennon, joka on ollut ihan jopa leikkikaverini lapsuudesta asti.
Kipuna sanoi minulle kauniisti, että "alisessa maailmassa saamme kokea, että jokaisessa tunteessa saa ylpeästi ja hiljaisuudella elää; myös häpeässä, itkussa ja raivossa, joka on seurausta epäoikeudenmukaisuudesta; miksi täältä alisesta tarvitsisi vastoin sen olentojen tahtoa repiä voimaa, jos olennot kuitenkin näkevät syvemmälle..., Että, voima saattaisi myöhemmin maan päällä olla väärässä käytössä? Sillä Äiti Maa saa kieltäytyä tulemasta hyväksikäytetyksi. Ja olentoihinkin sattuu. Näinä aikoina kun näen pahuuden jo loppuvan kaikkialta missä kuljen, tulen kuitenkin ravistelluksi kaikesta hyvän muutosvoimasta johtuen. Monet ovat sanoneet, että olenko ihan sekaisin - mutta kun kohtaan voimaeläimeni, sammakon, tai lukuisia arkkityyppiolentoja (variksen arkkityypin, tai harmaan, valtavan hassun kissan jolla on spektroliitin väriset silmät; urpiaisen, joka ränkkyy ja keikkuu koivussa, tai erittäin harvinaiset kaksi samanlajista lintua, joista en edes tohdi puhua), huomaan, että minuakin varten on olemassa myötätunto. Nämä arkkityypit, joita olen monasti kohdannut, eivät ole näkyjä; vaan elävän elämän otuksia siinä missä minäkin. Ja tunnistan heidät samantien kuolemattomiksi.
Mitä on se, että kaikki pitää paloitella maailmassa luokkiin, joihin yritetään mahduttaa ihmisen tunteet, traumat ja tarpeet? Ja kun ihminen on vajavainen, oirehtivainen tai täynnä kysymyksiä, siihen kyllä keksitään pillerit. Miksipäs ei, jos fyysis sitä vaatii; mutta silloin elämästä puuttuu "tao", joka on yksi näkökulma: sanon sitä keskimmäiseksi "vanteeksi" tieteen ja hengen välillä. Siitä on esimerkkinä, että ihmistä itkettää mutta kyyneleet eivät tule ulos. Silloin ihmisellä ei ole yhtään ystävää, terapeuttia. Hän istuu ulos sammaleiselle kivelle syömään, ja variksen arkkityyppilintu pölähtää samalle kivelle jakamaan aterian. Ihminen kysyy: "varis. Itketkö sinä koskaan?" Varislintu aivastaa, pörröttää sulkiaan ja jatkaa kivellä tallusteluaan. Sitten ihmiseltä pääsee itku, ja he juttelevat ja ovat ystävät ikuisesti; ihmiset toisilleen.
Me tarvitsemme peilejä, kuten psykologia opettaa. Vääristävä peili käskee meikkaamaan, tai muuten olet ruma. Samentunut peili käskee, että "tees mitä lystäät", osoittaen välinpitämättömyyttä eikä katso sinua silmiin. Ja jos peili on räsähtänyt, puhutaan usein lapsesta, joka joutuu auttamaan äitiä.
Keskimmäinen vanne auttaa ymmärtämään, mitä olen elämäni ollut vailla. Se on jokin, yksi piste, joka olenkin - minä. Kutsukaamme sitä vaikka vanteeksi vyötärölläni, josta mies ottaa kiinni ja sanoo: "ihanaa. Mennäänkö vähän mettempään? ;)" Näin on, ja silloin on helpompi löytää se tosiasia, että minäkin, elämän repimä, olen ihmisenä arvokas... Ja ketä siihen tarvitaan rinnalleni, ellei juuri ihmisen minäkuvan täydellistävä peili.
Paljon voi oppia täältä alisesta. Kaikki on rauhallista. Mutta täällä on myös salaisuus, johon kaiken Jumalakaan ei punge - ellen sitä juuri täällä erikseen Häneltä vongu. Salaisuus on syvä ja korkea - pehmeä sade täällä metsässä, jossa samassa hahmossa näkyvät tuli ja jää... Maailmalle näkyvänä, vaan omalle hahmolleni tuo salaisuus kuiskii, että näkyni on sittenkin totta; ja että minäkin olen salaisuudelle salaisuus, johon se mystisesti haluaa uppoutua. - Anonyymi
Saatananpalvojat keksivät ihmiselle velan. Velka on tietenkin täysin keksitty ja usein vääristetyllä logiikalla luotu ajatus Velka voidaan keksiä vaikka veikkausvoitosta tai vaikka uudesta työpaikasta. Saatananpalvoja yrittää selittää ihmiselle, että edellämainitut asiat on saatu Jumalalta. Hän voi jättää mainitsematta, että Jumalalla hän tarkoittaa Saatanaa. Keksityn Velan tarkoitus on ottaa ihminen joko palvelemaan Saatanaa tai alkaa kouluttaa ihmistä uhriksi. Usein sisäänvetokoulutus ratkaisee päätyykö ihminen uhriksi vai palvelijaksi.
Uhrikoulutuksessa oleva ihminen ei välttämättä tajua päätyvänsä uhriksi. Uhrikoulutuksessa olevan voi tunnistaa vaikka siitä, että entinen sosiaalinen himojuhlija muuttuu sulkeutuneeksi erakoksi, joka välttelee ihmiskontakteja. Hänen jatusmaailmansa saattaa muuttua nopeasti. Hän ei välttämättä edelleenkään puhu Saatanasta vaan Jumalasta ja hänen käskyjensä noudattamisesta. Tällaisessa tilanteessa ihmistä kannattaa tarttua hihasta ja kertoa suoraan mistä on kyse.
Äänestä
Kommentoi
Default user icon
Kommentoi aloitusta...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Takaisin ylös
LUETUIMMAT KESKUSTELUT - Anonyymi
Lue vaikka raamattua niin ei mene aika hukkaan. Ihmisellä on vain aikansa. Muu on valheita vain. Kilpaillaan oikein kuka hulluimmin selittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384330Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3342169Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32044Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481871- 1061790
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4791604MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571429Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4761330Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316