Täältä olen aika paljon lukenut juttuja, kuinka ihastellaan ja ihastutaan tyttöön, mutta jätetään asia sikseen kun tyttö on kuitenkin niin kaunis ja heteron näköinen että..ei uskalleta.
Minäkään en uskaltanut ja nyt on kaunokaiseni, päiväunieni kohde, toisen naisen kainalossa.
Ihastuin heti kun näin hänet ensimmäisenä koulupäivänämme. Hän käveli luokkaan myöhässä, istui viereeni ja hymyili. Hän oli niin kaunis, että käänsin katseeni pois. Hänessä on jotain muinaista kauneutta, mutta kuitenkin noitamaista viekkautta...mustat hiukset, mustat vaatteet ja syvä, mietteliäs katse.
Ajattelin, että ei ikinä. Baariin kun joskus satuimme yhtä aikaa, oli miehiä hänen kimpussaan. Ei toivoa...hän suhtautui iskuyrityksiin viileän kohteliaasti. Ajattelin, että kohta hän alkaisi puhumaan poikaystävästään, mutta mitään sellaista ei kuulunut.
Kului kuukausi, ja hän näytti edelleen kulkevan yksin. Kunnes huomasin hänen juttelevan joskus tuntien jälkeen erään julkilesbon, poikamaisen tytön kanssa. Myöhemmin sain urkittua muilta, että mustahiuksinen oli viettänyt jo jonkin aikaa öitä poikatytön luona. Baarissa he olivat kuulemma suudelleet ja istuneet söpösti käsi kädessä.
Nyt he ovat kulkeneet yksissä jo monta kuukautta. En voi kuin vihata itseäni ja saamattomuuttani, ja toivoa ensi vuodelta rohkeutta kasvaa ihmisenä.
Toivon myös teille muille rohkeutta ja rakkauden täyteistä vuotta 2007!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos muut pitävät ulkonäön pohjalta "kumminkin hetskuna", ei siinä oikein jää muuta vaihtoehtoa kuin etsiä se ilmiselvin kaapista karmit kaulassa tullut machonkarskea superlebe, ja koittaa onnea semmoisen kanssa, vaikka mielisikin kainaloon vaan sitä omaa prinsessaa... :´(