Heippa vaan kaikille ja aivan aluksi hyvää uutta vuotta 2007!
Sellaista kirjoittelisin kun mulla on ollut jo monta vuotta kova vauvakuume ja nyt muhun iski joku ihmeen itku puuska koska mun on niin kova ikävä omaa lasta;(
Mieheni on nyt reissussa käymässä ja mun kyllä täytyy pikaisesti tästä itkuisuudesta nyt päästä eroon ennenkuin mieheni palaa..
Ollaan oltu yksissä nyt jo nelisen vuotta ja alusta saakka miehenikin oli tohkeissaan perheen perustamisesta ja yritettiinkin, kunnes vuoden kuluttua tästä tulinkin raskaaksi, mutta sain tuskallisen keskenmenon ja en tiedä sattumaltako vai jotenkin siitä johtuenkin(?) miehellä alkoi vaivata krooninen päänsärky joka on estänyt yrittämästä saada lasta alulle.
Eikä meillä ole edes ollut nyt sitten kahteen vuoteen yhtikäs minkäänlaista seksielämää, ei toistemme kanssa eikä varsinkaan muiden(jos joku sellaista epäilisi)!
Tuntuu välillä hirmu pahalta ja tuskalliselta kun näkee vauvoja ymv. kun itsellä vauvakuume eikä edes sitä pientä toivonkipinää ole että olisiko tärpännyt...
Mieheltäni olen nykyään pitänyt suruni "piilossa" sisimmässäni koska hän ainakin aiemmin tuntui "suuttuvan" jotenkin jos itkin asiaa hänen nähtensä että minkä hän voi että on pää aina kipee ja onpa lohduttanut siten että "kyllä se lapsi tulee kun on tullakseen", mutta kun minä en jaksais tätä odotuksen odotusta loputtomasti, eikä tästä asiasta saisi kenellekään puhua mitään, ikääkin minulla on hieman päälle kolmekymmentä.
Jos en silloin olisi saanut keskenmenoa, meillä olisi jo se oma haluttu lapsi, mutta sisimmässäni kaipaan sitä menettettyä "enkeli-vauvaammekin" aivan hirmu paljon.
Antaisin mitä vain jotta saisin kokeä tässä elämässäni äitiyden kaikkineen, ja maailman paras (joulu)lahja minulle, ja tietääkseni miehellenikin, olisi ollut jo vuosia että saisimme oman vauvan jota hoivata ja hoitaa suurella lämmöllä ja rakkaudella...
-Charity-
Sellaista kirjoittelisin kun mulla on ollut jo monta vuotta kova vauvakuume ja nyt muhun iski joku ihmeen itku puuska koska mun on niin kova ikävä omaa lasta;(
Mieheni on nyt reissussa käymässä ja mun kyllä täytyy pikaisesti tästä itkuisuudesta nyt päästä eroon ennenkuin mieheni palaa..
Ollaan oltu yksissä nyt jo nelisen vuotta ja alusta saakka miehenikin oli tohkeissaan perheen perustamisesta ja yritettiinkin, kunnes vuoden kuluttua tästä tulinkin raskaaksi, mutta sain tuskallisen keskenmenon ja en tiedä sattumaltako vai jotenkin siitä johtuenkin(?) miehellä alkoi vaivata krooninen päänsärky joka on estänyt yrittämästä saada lasta alulle.
Eikä meillä ole edes ollut nyt sitten kahteen vuoteen yhtikäs minkäänlaista seksielämää, ei toistemme kanssa eikä varsinkaan muiden(jos joku sellaista epäilisi)!
Tuntuu välillä hirmu pahalta ja tuskalliselta kun näkee vauvoja ymv. kun itsellä vauvakuume eikä edes sitä pientä toivonkipinää ole että olisiko tärpännyt...
Mieheltäni olen nykyään pitänyt suruni "piilossa" sisimmässäni koska hän ainakin aiemmin tuntui "suuttuvan" jotenkin jos itkin asiaa hänen nähtensä että minkä hän voi että on pää aina kipee ja onpa lohduttanut siten että "kyllä se lapsi tulee kun on tullakseen", mutta kun minä en jaksais tätä odotuksen odotusta loputtomasti, eikä tästä asiasta saisi kenellekään puhua mitään, ikääkin minulla on hieman päälle kolmekymmentä.
Jos en silloin olisi saanut keskenmenoa, meillä olisi jo se oma haluttu lapsi, mutta sisimmässäni kaipaan sitä menettettyä "enkeli-vauvaammekin" aivan hirmu paljon.
Antaisin mitä vain jotta saisin kokeä tässä elämässäni äitiyden kaikkineen, ja maailman paras (joulu)lahja minulle, ja tietääkseni miehellenikin, olisi ollut jo vuosia että saisimme oman vauvan jota hoivata ja hoitaa suurella lämmöllä ja rakkaudella...
-Charity-
Vastaukset 2
Vanhimmat
mistä lapset tulevat?
Omassa miehessäni ei ole muuta kehumista, mutta kolme lasta saatiin neljässä vuodessa. Ja ollaan vieläkin yhdessä, kohta oltu 30 vuotta. Muuten ei takuulla oltaisi.
Hei rakas sieluntoveri. Luin tekstisi ja se pani minut itkemään. Jotenkin pystyin niin hyvin eläytymään sun tilanteeseen. Ihan hirvittää ajatella sun tilannetta. Johtunee ehkä siitä että olen kirjailija että olen niin herkkä reagoimaan. Mutta haluan sanoa kiitos siitä että rohkenit kirjoittaa tänne palstalle jotain noin sydäntä riipaisevaa. Kaikkea hyvää sulle ja teille ja onnea matkaan! Sinul tulee vielä iloinen tulevaisuus!
- Hengessä mukana