Kävimme koirulin, 9 kk, kanssa kaupungilla, jossa oli karsea ilotulitusspauke. Olinpa hyvilläni, kun koira ei reagoinut sen kummemmin, katseli vain. Ihan tarkoituksella veimme sen ulos katsoaksemme, miten hyvin kestää paukuttelun. On hyvä hauva:)
Millaisia kokemuksia muilla?
Millaisia kokemuksia muilla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
haukkumistaan, toinen hiljaa nököttää yhdes paikassa...
Koira makaa omalla paikallaan pöydän alla ja nukkuu. Välillä pää nousee kun lähellä paukahtaa mutta ei onneksi välitä. Ulos en vie ikinä aattona viiden jälkeen vaikka ei pelkääkkään. Yöpissalle mennään sitten kahden aikaan tai aikaisemmin jos rauhoittuu tuo pauke.En ota riskiä että lähellä paukahtaa ja välkkyy.
ensimmäinen vuoden vaihtuminen minun 5-kuukautiselta pennultani.
Hieman pientä pelotti kun alkuillasta kävimme tarpeiden teolla ulkona, mutta myöhemmin illalla ei enää ollut oikeastaan moksiskaan kun kävimme viimeisen pissakeikan tekemässä.
Pakko tuo pikkukaveri oli ulos viedä tarpeilleen vaikka paukkuikin, kun ei enää suostu sisälle paperin päälle tekemään.
Sisällä oli koko illan ihan rauhallinen ja yhdessä katsottiin ikkunasta ilotulitusta vuoden vaihtuessa.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille :)
Meillä on päälle 5 kk russelin pentu, tosi hienosti meni vaikka ympärillä paukkui hirveästi. Emme olleet kovinkaan kauan ulkona, mutta huomasi sen väsyttäneen häntä.
Se on varmaan kuin arpajaisissa, joko koira sietää pauketta tai sitten ei..
Yllättävän hienosti sujui meidän vuodenvaihteemme 5½kk vanhan mäykkypojan kanssa! Paukahduksia piti jäädä ihmettelemään ulkoillessa ja sitten ilotulitusta katsottiin parvekkeelta ja pikkuinen oli ihan ihmeissään kaikesta... Pissit ja kakat tehtiin ulos ihan kuin ennenkin paukkeesta huolimatta. Vaikka aamuyöstä vielä paukkuikin pentu nukkui sikeää unta, välillä kuorsaten :)
meillä päin oli kauheet ilotulitukset vaikka asutaankin aika tuppukylässä!oon kyl 13 vuotta mut koiramme on pelännyt raketteja niin kauan kun muistan. nyt tänä vuon se meni piiloon suihkuverhon taakse, hyppi sängylle vaiks se muuten ei todellakaan sellast tee ku se on opetettu ettei sinne saa mennä, se myös meni 50cm levyseen ja 50cm syvyseen koloon tietokoneen pöydän alle ku olin tietokoneella! jotenki surettaa ku me ei voida tehä asialle mitään, tietty yritetään olla sen luona koko ajan et se tietäis ettei me lähetä mihenkään. se on 8 v samojedi ja on pentuna heti pelänny ukkosta, tuoleja ku niit liikuttaa ja sit nää kaikki raketit.
Meillä kohta 5kk kultsipentu. Ei minkäänlaista pelkoa. Kun käytiin pissattamassa olisi vaan halunnu jäädä ihmetteleen raketteja. Sitten illemmalla mentiin naapurille ampuun isoja raketteja. Ei sillonkaan minkäänlaista pelkoa. Kyllä pidettiin vähän Falun korvista kiinni ku ammuttiin isompi raketti. Oli kyllä hyvä juttu ku ei pelänny:D Onnea koirille ja koirien omistajille. :D