Miten tätä jaksaa?

Viime päivinä on alkanut käydä mielessä ajatus että en kestä enää. Välillä kun vauva huutaa niin tekisi mieli heittää se lattialle että huuto loppuisi :( se on vain ajatus enkä sitä tekisi mutta kamalaa se silti on.
Vauva on nyt kuukauden ikäinen ja hyvin vaativa tapaus. Itkeskelee päivisin aika paljon ja vaatii koko ajan seuraa. Öisin heräilee syömään noin 1-2 tunnin välein ja viidestä lähtien tahtoisi seurustella eikä anna minun enää nukkua. Olen siis todella sidottu vauvaan ja väsymys alkaa jo painaa.
Lisäksi kannan huolta esikoisesta, hän on mustasukkainen vauvalle eikä asiaa varmasti auta se että olen koko ajan kiinni vauvassa enkä väsymykseni vuoksi jaksa tehdä juuri mitään. Esikoinen on 3 vuotias.
Toisina päivinä tuntuu sujuvan paremmin mutta suurimmilta osilta elämä on nykyään yhtä kitumista. Kaduttaa jopa välillä että tuli tuo vauva tehtyä. :( On vaikea rakastaa häntä kun hän tuntuu olevan syy kaikkeen tähän väsymykseen ja huutoo nmitä meidän elämässä nyt on. :( Olen ihan kamala äiti :´(
Helpottaako tämä joskus, pitääkö vain jaksaa? Neuvolasta ei saa mitään apua, he näkevät niin pienen osan meidän elämästämme että eivät ymmärrä ottaa vakavasti. Hoitoapuakaan en oikein voi pyytää koska vauva tahtoo koko ajan syödä, ei häntä voi kukaan mihinkään viedä. Eikä oikein olisi ketään viejääkään.
523843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Tilanteesi ei ole mahdoton,on vanha sanonta, aika aikaansa kutakin, nyt sinulla on tällainen aika ja huomenna asiat voi olla paremmin. Pysähdypä' hetkeksi ajattelemaan ,he ovat sinun rakkaita lapsiasi.Yritä vaikka päivisin nukkua itse ja isompi poika myös viereen silloin kun vauva nukkuu. Tee vain välttämättömät kotityöt ja lepää aina kun voit.Mannerheiminlastensuojeluliitosta voisit saada lastenhoito ja ehkä muutakin apua.

Äänestä

Voisiko joku hoitaa lasta muutaman tunnin päivässä että saat levätä? Jos ei kaverit/sukulaiset/mies, niin neuvolan avustuksella kodinhoitajaa tai jotain?

Joku tän nyt teilaa, mutta lapselle VOI antaa korvikemaitoa, vois nukkua pidempiä aikoja sen avulla joku toinenkin hoitaa niitä syöttöjä.

Äänestä
  • juttu oli meilläkin mutta kun muuteman kuukauden jaksat niin elämä helpottuu. Meillä helpottui heti kun vauva sai 4kk muutakin kuin maitoa. Voisitko pumpata maitoa tai käyttää korviketta hätäapuna että joku muu voisi hoitaa syötöt. Nyt viikkokin tuntuu ikuisuudelta mutta kyllä se siitä helpottaa. Miten miehesi osallistuu hoitamiseen?
    Itse odotan toista ja kauhulla ajattelen sitä jos toinen on yhtä vaativa kuin tämä ensimmäinenkin. Tsemppiä kovasti.

    Äänestä

  • tellu80 kirjoitti:

    juttu oli meilläkin mutta kun muuteman kuukauden jaksat niin elämä helpottuu. Meillä helpottui heti kun vauva sai 4kk muutakin kuin maitoa. Voisitko pumpata maitoa tai käyttää korviketta hätäapuna että joku muu voisi hoitaa syötöt. Nyt viikkokin tuntuu ikuisuudelta mutta kyllä se siitä helpottaa. Miten miehesi osallistuu hoitamiseen?
    Itse odotan toista ja kauhulla ajattelen sitä jos toinen on yhtä vaativa kuin tämä ensimmäinenkin. Tsemppiä kovasti.

    Vauva ei suostu syömään pulloa, muuten olisin varmasti jo lopettanut imetyksen koska se on niin kamalan sitovaa. Ehkä parempi sitten ettei pulloa tahdo koska imetys on kuitenkin tärkeää.
    Mieheni osallistuu vauvan hoitoon jonkinverran, saan viikonloppuaamuisin nukkua pidempään ja hän hyssyttelee vauvaa toisessa huoneessa sen aikaa kun nukun. Vie vanhempaa lasta myös ulos jne.
    Tiedän että tilanne varmasti jossain vaiheessa helpottaa mutta nyt se tuntuu vain niin toivottomalta :(

    Äänestä

  • sfsgg kirjoitti:

    vauva ei suostunut syömään pullosta, yritin erinäköisiä tuttipullontutteja sun muuta, mut aina hirvee huuto ja vaan tissi kelpas.
    Sit näin yhen tutun kaupassa kun taas olin pähkäilemässä lastentarvikeosastolla et mitäköhän seuraavaks kokeilis niin hän antoi mulle vihjeen kokeilla Ainu mam-pulloa. Siinä on sellainen "tissinmallinen" iso tuttiosa. Ja se on ns. koliikkipullo, pohjaosa irtoaa ja pullo tarvii aina purata ja kasata erikseen kun keittää sen.
    Meillä tää toimi, ja vauva söi siitä hyvällä ruokahalulla.

    Vauva on edelleen täysimetyksellä (poika nyt 4kk), mut silloin oli sellainen meno johon en vauvaa voinut ottaa mukaan ja jonka aikana vauva söi kaksi kertaa, joten tällä pullolla iskäkin sitten pärjäs kotona ja sai lapsen syötettyä.
    Eli nyt jos mulla tulee jotain johon vauva ei voi mukaan tulla tai haluan vaikka vaan lähteä kaupungille shoppailemaan niin ei oo niin pirun kova kiire takaisin kun tiedän että ruokaa meidän pieni saa vaikka tissit eivät kotona olekkaan....

    Äänestä

Yritä ajatella positiivisesti ja katse tulevaisuudessa. Ei mene kauaakaan, kun vauva jo temmeltää lattialla ympäriinsä ja saat rintasikin vapaaksi!

Meidän tyttö alkukuukaudet oli niin tississä kiinni ja sen päälle hereillä olo oli kitinää ja itkua. Nykyään hän on 4kk vanha hymytyttö ja rintani saavat olla jopa 3 tuntia rauhassa :D

Sitä eteenpäin katsomista ja tsemppausta itse harjoitan ja pidän tosi tehokkaana. Ne ensimmäiset kuukaudet ovat tosi lyhyt aika ja vauva-aikakin vain sen vuoden pituinen.

Äänestä
  • Kiitos kaikille ihanan positiivisista tsemppaavista viesteistänne, ette uskokaan miten paljon ne tällä hetkellä merkitsevätkään

    Äänestä

  • Ei tunnu vauva-aika vuotta kestävän. Meidän poika on ollut jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän taapero askeline ja seisomisineen.

    Minun mielestäni se "oikea" vauva-aika kestää vain sellaiset puoli vuotta :(

    Äänestä

  • Mammaksi_maaliskuussa_06 kirjoitti:

    Ei tunnu vauva-aika vuotta kestävän. Meidän poika on ollut jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän taapero askeline ja seisomisineen.

    Minun mielestäni se "oikea" vauva-aika kestää vain sellaiset puoli vuotta :(

    Niinpä tämä meidänkin melkein 5kk vanha tyttö alkaa jo tuntua melkein pikkutytöltä, istuu niin topakkana, juttelee paljon ja kun oli äsken ulkona ekaa kertaa takki, housut ja kengät yhdistelmä päällä niin ei enää niin vauvalta näyttänytkään :D

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Miksi oli jo kengät jalassa? Meillä poika 7,5 kk, ei liiku vielä, joten ei ole hankittu kenkiä.. Mietin siis vain, että lämmittääkö ne paremmin kuin toppatöppöset vai miksi oli jalassa? Meillä myös pojalla ollut jo takki ja housut ulkona päällä, ja näyttää jo niin isolta :)

    Äänestä

  • ohi aiheesta.. kirjoitti:

    Mummi on ostanut monet kengät ja sellaset vauvakengäthän ne onkin - siis kenkien näköiset muttei mitään pohjaa kävelyä varten vaan sellainen sileä pohja - sitten kävin kaupan alemyynneissä ja löytyi tytölle nätti takki ja housut niin sen yhdistelmän kanssa tuli ne kenkulit laitettua :)

    Äänestä

Kyllähän se raskaksta on pienen vauvan kanssa, joka heräilee 1-2 tunnin välein ja on itkuinen. Itse olen lapsien myötä viisastunut ja ottanut maalaisjärjen käteen mm. ruokinnan suhteen. Tämän viimeisimmän kanssa aloitin suosiolla lisäruokinnan imettämisen lisäksi, kun heräilyä varsinkin öisin alkoi olla 1,5 tunnin välein. Se oli hyvä ratkaisu ! Yöunet piteni, vauva on tyytyväisempi ja minä itse virkeämpi olemaan myös toisten lasten seurana. Olen sitä mieltä, että on turhaa vauvan ja äidin kidutusta pitäytyä pelkässä rintamaidossa jos se ei kerran riitä! Itse aina tietysti imetän ensin rauhassa molemmat rinnat, mutta jos vauva tuntuu vielä sen jälkeen nälkäiseltä, annan äidinmaidonvastiketta. On turhaa kuluttaa äiti ja vauva loppuun kamalalla imetysrumballa. Siinä ikävä kyllä käy niin ettei kumpikaan voi nauttia tilanteesta.
Mitä muuhun jaksamiseen tulee, niin onko teillä neuvolan kautta mahdollista saada esim. tukihenkilöä päivällä, että saisit nukkua? Jos ei ole esim. sukulaisia jotka voisivat olla lasten kanssa sen aikaa kun otat parin tunnin nokoset.
Kyllä negatiiviset tunteet on tuossa tilanteessa inhimillisiä ! Tärkeää on huolehtia että saa apua, ennen kuin voimiat loppuu. Se että koet tuollaisia tunteita ei tee sinusta huonoa äitiä. Ainakin uskallat tunnustaa asian ja se on jo puoli voittoa. Nyt vaan koitat saada jostain apua että saat nukutuksi. Kaikki negatiiviset ajatukset johtuvat vain siitä että olet niin väsynyt! Joskus tietysti saattaa kyseessä olla synnytyksen jälkeinen masennus, joten näistä tunteista kannattaa puhua neuvolassa tai jos sieltä ei tunnu tulevan apua, niin hakeudu lääkärille.
Esikoisen mustasukkaisuus tuntuu varmasti myös raskaalta, mutta mustasukkaisuus menee ajan myötä ohi. Jokainen lapsi joutuu käymään sen läpi kun tulee uusia sisaruksi. Jos se auttaa ollenkaan, niin koita ajatella sitä lastasi kasvattavana asiana, mitä se onkin. Kyllä hän varmasti saa sen huolenpidon ja rakkauden mitä tarvitseekin, vaikka vauva tulikin taloon. Sitä paitsi 3 vuotiaan voi otta vauvan hoitoon mukaan, jolloin hänkin tuntee tulevansa huomioiduksi ja tuntee myös itsensä tärkeäksi suorittaessaan pieniä tehtäviä.
Toivottavasti tästä oli jotain apua. Voimia vauvan kanssa, ja kyllä se vielä iloksikin muuttuu, vaikka nyt ei siltä tunnukaan!

Äänestä

Oletko kysellyt neuvolasta sellaista vaihtoehtoa?

Olis varmaan kaikki verisuonet katkennu ja olisin pimahtanu jos ei miellä olis alussa käyny perhetyöntekijä. Olin niin väsynyt etten enää meinannu kestää pystyssä. Ja itkemistä ei pystynyt lopettamaan. Niin se aika kuluu, nyt se on jo taapero.

Äänestä

jos tuntuu siltä että tekee mieli heittää vaavi lattialle niin kannatais pyytää apua vaikkapa neuvolasta..itse en ymmärrä miten voi ajatella noin? minulla on neljä lasta joitten iät ovat 3 ja puol, kaksi ja kaksospojat joiten ikä on kolme viikoa...jos vaavi huutaa se on hänen tapa "keskustella" kerta eihän ne muuten saa sanottua mikä hätä on...

Äänestä
  • Onhan sitä ihan hyvä jutella neuvolassa, mutta luulenpa että sitten tarvis joka toisen äidin käydä juttelemassa..Kyllä minä ainakin myönnän joskus aatelleen juuri tuollaista, sillon kun vauva itki esim. monta tuntia yöllä ja olen kuullut myös kaverini jolla kaksi lasta ajatellen samaa vaikka uusvauva todella kiltti tapaus..

    Ajatuksista tekoihin on onneksi hyvinhyvin pitkä matka. Tietysti jos näitä ajatuksia on joka hetki ja on muutenkin masentunut niin täytyykin hakea apua.

    Ja sekin täytyy muistaa, että meitä äitejäkin on eri junaan;se että sinä pärjäät helpolla monen lapsen kanssa niin se ei tarkota sitä, että kaikki äidit pärjää helposti. Vauva-aika voi joskus olla raskasta ja varsinkin silloin jos lapsi "vaikeampi" eli huutaa paljon ja täytyy keksiä kaikenmaailman virikkeet. On ihan eri asia omistaa "kiltti" vauva, joka makoilee tyytyväisenä itsekseen lattialla ja itkee vain esim. nälästä (uskokaa;näitäkin on).

    Rauhaisaa uuttavuotta kaikille ja Ap:lle paljon voimia; Kyllä se siitä kun vauva hieman kasvaa ja ulkoile paljon vauvan ja esikoisen kanssa-se auttaa jos mikä:)

    Äänestä

  • tuttu ajatus.. kirjoitti:

    Onhan sitä ihan hyvä jutella neuvolassa, mutta luulenpa että sitten tarvis joka toisen äidin käydä juttelemassa..Kyllä minä ainakin myönnän joskus aatelleen juuri tuollaista, sillon kun vauva itki esim. monta tuntia yöllä ja olen kuullut myös kaverini jolla kaksi lasta ajatellen samaa vaikka uusvauva todella kiltti tapaus..

    Ajatuksista tekoihin on onneksi hyvinhyvin pitkä matka. Tietysti jos näitä ajatuksia on joka hetki ja on muutenkin masentunut niin täytyykin hakea apua.

    Ja sekin täytyy muistaa, että meitä äitejäkin on eri junaan;se että sinä pärjäät helpolla monen lapsen kanssa niin se ei tarkota sitä, että kaikki äidit pärjää helposti. Vauva-aika voi joskus olla raskasta ja varsinkin silloin jos lapsi "vaikeampi" eli huutaa paljon ja täytyy keksiä kaikenmaailman virikkeet. On ihan eri asia omistaa "kiltti" vauva, joka makoilee tyytyväisenä itsekseen lattialla ja itkee vain esim. nälästä (uskokaa;näitäkin on).

    Rauhaisaa uuttavuotta kaikille ja Ap:lle paljon voimia; Kyllä se siitä kun vauva hieman kasvaa ja ulkoile paljon vauvan ja esikoisen kanssa-se auttaa jos mikä:)

    että minun kaksospojilla on mahavaivoja ja ne itkee aikapaljon mutta minulla ei kyllä tulis ikinä mieleen että heittäisin niitä lattialle tai jotain muuta vastaavaa..Minun kolmevuotiaalla tytöllä on uhma ja mun kaksivuotias poika on mustasukkainen vaaveille ja se tekee kaiken maailman ilkeyksiä, mutta kyllä minä kestän sen...jos lapsia tekee niin pitää myös olla kunnon HERMOT ja jos tuntuu siltä että hermot menee niin apua voi aina hakea.Ja se mikä minun mielestä oli aivan hirveetä lukea ton alkuperäisen kirjottajan tekstistä oli se että hän ei tunne rakkautta uutta vauvaa kohtaan? Miten se voi olla mahdollista että sitä ei voi rakastaa pientä viatonta vaavia??

    Äänestä

  • !!!!!!!!!! kirjoitti:

    on alussa se ettei tunne rakkautta omaa vauvaansa kohtaan. Väsymys ja masennus aiheuttaa sitä. Ja synnytyksen jälkeen voi olla outoa siirtää niitä rakkauden tunteita siitä masusta vauvaan. Se ei kaikilla käy kun sormennapsahus.

    Aika monilla käväsee mielessä noita vaavin jättämistä yksin tai lattialle laittamista, ne kuuluu äitiyteen, monet eivät sitä vaan halua myöntää. Joillekin se ei ikinä pälähdäkkään mieleen. Ajatuksista on vaan hyvin pitkä matka tekoihin.

    Käenpesässä oli hyvin kerrottu miten Kaisa ajautui siihen että jätti vauvan yksin ja lähti ulos. Jos olette kattoneet jakson. Sellaista elämä on. Ja apua pitää pyytää kun ei enää jaksa.

    Alkuperäinen on ottanut jo askeleen parempaan päin kun tiedostaa itse tilanteen ja omat ajatukset. Huonosti menee niillä ketkä ei pysty myöntämään itselleen omia ajatuksia,eivätkä kykene itsetutkiskeluun.

    Äänestä

  • Sone kirjoitti:

    mutta minulla ei ole aikaa tai kiinnostusta katsoa jotain teveesarjaa ja tähän minun kyllä täytyy sanoa että ei se sarjan vaavi ikinä yksin ole ollut..se katsos ei ollut oikeeta elämää.. minä sanon oman mielipiteen ja minun mielestä aikuisen ihmisen pitää pystyä kestää lapsen kiukuttelut ym...ja jos ei niin apua löytyy...ja kuten aikasemmin kirjotin monet äidit ikävä kyllä ajautuu pahoinpitelyyn jne..ja tosta alkuperäisen kirjotuksesta saa semmosen kuvan että hän haluaa tehdä pahaa omalle lapselle....ja olenko minä jotenkin huono äiti jos minulla ei ole tommosia ajatuksia omista lapsista ja olenko huono ihminen jos minun hermot kestää hyvin?

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Ole onnellinen, sinulla ei ole tullut vielä jaksamisesi rajoja vastaan. Siis todellakin, ole onnellinen siitä.

    Unenpuute aiheuttaa liikenneonnettomuuksia joissa ihmisiä kuolee. Kellään ei varmastikaan ole aikomus tappaa itseään tai vastaantulijaa, silti niin tapahtuu. Ja tapahtuu vain siksi, että on väsynyt.

    Kun on nukkunut aivan liian vähän, esim 3 h yössä, monen yön ajan, alkavat hermot kiristyä. Jä tämä on fysiologinen muutos kaikissa ihmisissä, sille ei vaan voi mitään.

    Jos hermosi eivät ole olleet kovilla, teen seuraavan päätelmän: et ole joutunut valvomaan äärirajoille saakka.

    Valvomiskyvyn äärirajoilla ollaan, kun "kuulee" äänia/puhetta, näkee harhoja ja toimii päättömästi (esim laittaa pyykit roskikseen vaatekorin sijaan tms). Tilassa myös ajattelee "hulluja".

    Todella väsynyt vanhempi puhkeaa itsekin itkuun, kun yön kolmas tunnin unenpätkä loppuu lapsen itkuun.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    mutta minulla ei ole aikaa tai kiinnostusta katsoa jotain teveesarjaa ja tähän minun kyllä täytyy sanoa että ei se sarjan vaavi ikinä yksin ole ollut..se katsos ei ollut oikeeta elämää.. minä sanon oman mielipiteen ja minun mielestä aikuisen ihmisen pitää pystyä kestää lapsen kiukuttelut ym...ja jos ei niin apua löytyy...ja kuten aikasemmin kirjotin monet äidit ikävä kyllä ajautuu pahoinpitelyyn jne..ja tosta alkuperäisen kirjotuksesta saa semmosen kuvan että hän haluaa tehdä pahaa omalle lapselle....ja olenko minä jotenkin huono äiti jos minulla ei ole tommosia ajatuksia omista lapsista ja olenko huono ihminen jos minun hermot kestää hyvin?

    Ota ihan iisisti, ei sinuu tässä haukuta.

    Niin siitä sarjasta, siks otin sen esille, koska siinä kerrotaan synnytyksen jälkeisestä väsymyksestä ja mitä siitä voi seurata jos ei osaa ottaa apua vastaan. Kyllähän nyt joakinen sen tajuaa ettei se vauva siellä oikeasti yksin ole.

    En ole väittänyt että olisit huono äiti tai huono ihminen koska hermosi ovat hyvät.
    Sehän on hieno asia. Siksi kai sinun on turha näistä kirjoituksistakaan hikeentyä alkuperäiselle tai kenellekkään muulle, koska hermosi ovat niin hyvät. Pystyt siis asialliseen keskusteluun asiasta kuin asiasta,niinkuin aikuinen ihminen. Hienoa! :)

    Äänestä

  • !!!!!!!!!! kirjoitti:

    että minun kaksospojilla on mahavaivoja ja ne itkee aikapaljon mutta minulla ei kyllä tulis ikinä mieleen että heittäisin niitä lattialle tai jotain muuta vastaavaa..Minun kolmevuotiaalla tytöllä on uhma ja mun kaksivuotias poika on mustasukkainen vaaveille ja se tekee kaiken maailman ilkeyksiä, mutta kyllä minä kestän sen...jos lapsia tekee niin pitää myös olla kunnon HERMOT ja jos tuntuu siltä että hermot menee niin apua voi aina hakea.Ja se mikä minun mielestä oli aivan hirveetä lukea ton alkuperäisen kirjottajan tekstistä oli se että hän ei tunne rakkautta uutta vauvaa kohtaan? Miten se voi olla mahdollista että sitä ei voi rakastaa pientä viatonta vaavia??

    ..olen puhunut monen äidin kanssa ja jotkut tuntevat suunnatonta rakkautta heti kun lapsi on rinnalle laitettu..toisilla se vie aikaa..mä en ainakaan ekan kolmen viikon aikana osanut sanoa rakastinko vauvaani vai en ..kun oltiin siinä tutustuttu toisiimme ja arki sujui ja muutenkin helpotti eikä ollut yhtä kaaosta ja paniikkia niin kas vain huomasin rakastavani pientä poikaani enemmän kuin mitään muuta!!Ja se on ihana tunne mutta joillain siinä kestää koska on vaikea tottua heti siihen et hei tässä nyt oikeesti on toi kolmaskin tyyppi..kun eihän sitä vielä edes tunne.Alku on sekä vauvalle että äidille tottumista uuteen tilanteeseen.

    Äänestä

miten voi edes ajatella noin..hae nyt hyvä ihminen apua!!
käy vauvaasi todella sääliksi.
kyllähän meitä kaikkia äitejä joskus väsyttää,mutta että tekis mieli heittää lattiaan..siis olen ihan järkyttynyt kirjoituksestasi..minua ei käy sinua sääliksi.tyhmähän olet,kun et ole jo hakenut apua!!

Äänestä
  • Ei toisen haukkuminen "oletpas tosi tyhmä" varmasti auta asiaa. Sinä se vasta olet tyhmä, kun tuollaisen viestin kirjoitit. Tässähän ap. on juuria apua ja kannustusta hakemassa, kun kirjoitti tänne. Se on ensimmäinen askel. Toisten äitien pitäisi olla tukena, sillä jos kuka niin toinen äiti voi ymmärtää, että pienen vauvan kanssa on raskasta välillä!

    Voimia uuteen vuoteen sinulle alkuperäinen ja kaikille pienten lasten äideille!

    Äänestä

  • kannustava! kirjoitti:

    Ei toisen haukkuminen "oletpas tosi tyhmä" varmasti auta asiaa. Sinä se vasta olet tyhmä, kun tuollaisen viestin kirjoitit. Tässähän ap. on juuria apua ja kannustusta hakemassa, kun kirjoitti tänne. Se on ensimmäinen askel. Toisten äitien pitäisi olla tukena, sillä jos kuka niin toinen äiti voi ymmärtää, että pienen vauvan kanssa on raskasta välillä!

    Voimia uuteen vuoteen sinulle alkuperäinen ja kaikille pienten lasten äideille!

    omat mielipiteeni saan ilmaista ihan niinkuin kaikki muutkin.joten älä sinä siinä lässytä!
    mielestäni ap on tyhmä,ja niin olet näköjään sinäkin kun ette tajua ilmiselvää asiaa,että apua saa jos sitä haluaa!!!

    Äänestä

  • minä.... kirjoitti:

    omat mielipiteeni saan ilmaista ihan niinkuin kaikki muutkin.joten älä sinä siinä lässytä!
    mielestäni ap on tyhmä,ja niin olet näköjään sinäkin kun ette tajua ilmiselvää asiaa,että apua saa jos sitä haluaa!!!

    mielipiteensä ilmaista, mutta kannattaako tuollaista tympeää viestiä lähettää jo valmiiksi väsyneelle ihmiselle. Mieti itse haluaisitko tuossa tilanteessa saada joltakin tuollaisen viestin. Toisen arvostus kunniaan!

    Ja kuten sanoinkin ap:hän tässä on juuria apua hakemassa, joten eiköhän hän ymmärrä, että apua on saatavilla ja sitä on hyvä hakea kun on noin väsynyt. Lisäksi en kyllä mielestäni ole lässyttänyt... :)

    Äänestä

  • sitä voi kirjoitti:

    Jos tällä palstalla sanoo, että jaksaa ihan hyvin, saa haukut osakseen.

    Jos taas myöntää olevansa välillä tosi väsynyt ja ajattelevansa kauheuksia, saa haukut osakseen.

    Teit niin tai näin, aina väärinpäin..

    Minä ainakin kauhistuin kun luin ton alkuperäisen kirjottajan viestin...muutenkin on ollut niin paljon lapsiin liittyviä pahoinpitelyjä ja murhia aivan lähivuosina että aivan kamalaa on lukea tommosia viestejä missä äidit oikeesti haluaa omalle lapselle pahaa....hyi hitto hakekaa apua jos tommoselta tuntuu!!! ennenkuin on liian myöhäistä....

    Ap sanoi että ajattelee ja sanoipa vielä ettei ikinä niin tekisi. Siinä on vissi ero.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Ap sanoi että ajattelee ja sanoipa vielä ettei ikinä niin tekisi. Siinä on vissi ero.

    joo on eroa,mutta jospas joku kirjoittaa että hän haluaa laittaa tyynyn vaavin naaman päälle tai hän ajattelee muuten vaan miltä tuntuis riistää oman lapsen hengen niin olisko se normaalia? ai niin jos se kirjoittaa että enhän mä kuitenkaan näin tekis !? minun mielestä pelkkä ajatus teosta on aivan hirvee...

    Sun ei kannata puhua asiasta josta et selvästikään tiedä yhtään mitään. Täällä ei kukaan ole suunnitellut riistävänsä henkeä lapseltaan! Sekin on ihan eri juttu kuin ajatella eri keinoja joilla se lapsi hiljenisi - eihän kukaan täysjärkinen lähde sitä lasta seinään heittämään..! Eikä kukaan ole ajatellut tässä ketjussa muuten vaan että miltä se tuntuis, sä et nyt yhtään ymmärrä tätä juttua.

    Hienoa että sinä olet syvimpiä ajatuksiasi myöten kylmänviileänä kun lapsi huutaa kurkku suorana. Ajatukset ovat kuitenkin ajatuksia. Suurin osa ihmisistä ajattelee joskus juttuja, jotka eivät liity oikeaan elämään yhtään mitenkään. Turha sulle on esimerkkejä antaa, kun et ymmärrä tätä ensimmäistäkään.

    olen täysin samaa mieltä kun henkilö,jolle olet tämän (ja toisetkin) viestit kirjoittanu..jos sitä jo ajattelee,niin onhan se aivan kauheeta.ja kuinka tyhmä oikeesti ap on,kun vielä kirjoittaa että "pitääkö vaan jaksaa?" no jeesus sentään,ei pidä jaksaa,annat lapsen vaan pois tai jotain,mut eihän sitä äitinä tarvii jaksaa...huhhuh..raivostuttavaa,enkä enää ota asiaan mitään kantaa!! mielipiteeni oon jo saanu sanottua!!!!!!

    Äänestä

  • jihuu!! kirjoitti:

    Voi kuule minäkin olen ajatellut vaikka mitä minun pikkuherran ensimmäisinä kuukausina.
    Mutta tässä sitä ollaan edelleen molemmat elävien kirjoissa, koliikki on helpottanut ja arki rullaa ilman turhia itkuja.
    En edes uskalla sanoo kuinka monta kertaa kysyin omalta äidiltä että miten mä jaksan?
    Monet monet kerrat itkin poikani kanssa kilpaa kun olin liian väsynyt.
    Olisin nukahtanut seisaalteenkin jos olisin silmät kiinni laittanut.
    Myös monet kerrat ajattelin sitä että lähtisin vain ulos rauhoittumaan ja jättäisin poikani sisälle huutamaan.
    Monta kertaa myös sitä miten opin rakastamaan poikaani koska koko äitiys tuntui pelkältä taakalta. Pahimman väsymyksen sattuessa ajattelin jo hypätä parvekkeeltakin.

    Enpä ikinä jatkanut ajatuksista teoiksi ja poika on nyt 3kk. Koliikki hävisi muutama viikko sitten ja olen nyt hyvin nukuttujen öiden jälkeen osannut kuunnella itseäni ja huomaan että rakastan poikaani yli kaiken tässä maailmassa.

    Äänestä

  • mimmuss kirjoitti:

    henkilölle luulisin...tootakai moni on väsynyt ja sitä itkee ja on masentunut..jos ei hae apua,ja ajattelee useinkin että "kohta heitän tai ravistan" niin eihän silloin oikein välitä lapsestaan kunnolla.nuo ajatuksethan ovat selvä avunhuuto! sääli että se joillakin menee niin pitkälle kuitenkin että niin on ajateltava,ennen kuin hakee apua,ja näköjään joskus ei edes se saa hakeutumaan apuun!!
    kuitenkin se,että kirjoittaa/ajattelee, että "pitääkö tätä vain kestää"..sehän on jo..en edes löydä sanaa..nostan hattua äideille,joilla on ns."vaikeita" lapsia,ja jaksavat..mutta jos ja kun kerran on tuollaisia tuntemuksia,hekekaa hyvät ihmiset apua! moni lapsensa surmanneet ovat myöskin vain "ajatelleet" asiaa,ja sitten ohhoh,liisn myöhäistä,ja silloin ei ole paluuta..
    jaksamisia ja voimia avua hakuun ja kaikkea hyvää!!!

    Äänestä

  • viestisi väärälle kirjoitti:

    Sinä se vaan et ymmärrä.

    Mitäpä luulet, että kun neuvolassa sanoisi että "joskus pahoina hetkinä tulee mieleen, että seinään heittämällä tämä hiljenisi, mutta en tietenkään oikeasti IKINÄ tekisi mitään lapselleni ja eihän se seinään heittäminenkään häntä edes todellisuudessa hiljentäisi". Täti voisi kenties kysellä, että meinaatko oikeasti vauvan seinään heittää ja kun korostaisi taas, että no en tietenkään, sanoisi varmaankin, että negatiiviset ajatuksetkin ovat ihan luonnollisia ja tärkeintä on se, mitä käytännössä tapahtuu ja mitä tekee.

    Asiantuntijatkin sen ymmärtävät, sinä et. Ajatukset joita ei IKINÄ toteuttaisi ja tietää sen, ovat todella kaukana lapsensurmaamisesta.

    Ihmisillä on paljon muitakin ajatuksia, joita ei edes halua toteuttaa mutta siellä ne vaan aivoissa joskus rullaavat.

    ET!!!
    luuletko että he jotka ovat lapsensa surmanneet eivät koskaan ajatelleet että vauva hiljenisi sillä lailla? tottakai ajatus jostain lähtee.ystäväni huutaa usein pojalleensa että "tapan sinut".ja se kuulemma helpottaa hänen oloaan.jos pitää noin huutaa jotta tulisi parempi olo,ei silloin ole tarkoitettu äidiksi!!sanokaa mitä sanotte!
    mielestäni on väärin olla hakematta apua,kun on sellaiset fiilikset ettei jaksa enää..ja te jotttka ette sitä tajua,niin voi teitä raukkoja!!!

    Äänestä

  • asiantuntija?? kirjoitti:

    ..puhua neuvolassa noista patoutumistasi ja aggressioistasi. Sekin, että huutaa lapselleen kauheuksia on ihan eri juttu kuin se, että ajattelee jotain. Huutamispisteessä sitä apua kannattaisi todellakin hakea.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    ..puhua neuvolassa noista patoutumistasi ja aggressioistasi. Sekin, että huutaa lapselleen kauheuksia on ihan eri juttu kuin se, että ajattelee jotain. Huutamispisteessä sitä apua kannattaisi todellakin hakea.

    KYLLÄ NYT ON VAIKEETA TAJUTA PÄIVÄNSELVÄ ASIA!!!!!!!!!!!
    JOS KERTA TUOLLAISIA TUNTEMUKSIA ON,NIIN KANNATTAAHAN HAKEA APUA,ETTEI VAHINGOSSAKAAN TEE MITÄÄN PAHAA..ONKO SE NIIN VAIKEETA YMMÄRTÄÄ,ETTEN HALUA MUILLE PAHAA,VAIN PÄINVASOIN,OLEN IHAN ÄIMÄNÄ,KUN ET SITÄ YMMÄRRÄ!!

    Äänestä

  • SENTÄÄN kirjoitti:

    kanssasi!!
    mitä toi jihuu oikeen kelaa,että on aggressiivinen,kun vain sanoo ihan selvän asian..että jos kerta on liian väsyny yksin hoitamaan vauvaansa,miksi ei hae apua.
    kai näköjään jotkut sitten tykkäävät säääliä vaan itseensä,ja huutaa lapsilleen..en muuta vastausta keksi,että miks toi jihuu muuten ois noin "hyökkäävä" auttavalle ehdotukselle?!

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Huutamista ja väkivaltaa en pidä hyväksyttävänä enkä itse harrasta.

    Ajatukset on ajatuksia.

    Äänestä

sanoa ääneen nekin kamalat ajatuksesi. Kyllä minäkin olen ajatellut samoin, kun lapsi on kovasti itkenyt eikä mikään tunnu auttavan ja itse olen aivan puhki. On parempi purkaa ne ajatukset ääneen kuin hautoa niitä sisällään ja siten kasvattaa pahaa oloaan. Itse koin, että jo pelkkä puhuminenkin auttoi pahimmassa väsymyksessä.
Mikään ei tietty korvaa unta. Lepää aina kun voit ja jätä kotityöt minimiin. Pyydä rohkeasti apua ystäviltäsi ja sukulaisiltasi ja puhu väsymyksestäsi neuvolassa uudestaan ja uudestaan. Kerro myös rohkeasti ne synkimmätkin ajatuksesi.
Meillä ensimmäiset 3kk olivat ihan kamalia, kun unta en saanut juuri ollenkaan. Esikoinen oli tuona aikana onneksi päivähoidossa (se apu kunnasta annettiin, kun soitin sinne ja sanoin että olen ihan liian väsynyt). vauvan kasvaessa meillä ainakin itkut ovat vähentyneet ja nyt puolivuotias vauva on oikea aurinko.
Voimia sinulle kovasti ja yritä olla välittämättä niistä viesteistä, joissa sinua tyhmäksi haukutaan. Voi olla, etteivät he ole totaalista väsymistä kokeneet. Ja jos tosi tiukka paikka tulee, että olet ihan rikki, voit kysyä saako vauvan viedä sairaalaan nukkumaan.

Äänestä

Meillä tyttö huusi ensimmäiset 4 kk. Nukahtaminen oli todella vaikeaa; hytkytystä ja vatkaamista vähintään ½ tuntia, nukkui puolituntia, heräsi ja hetken päästä taas sama. Yötä päivää. 4 kk.

Muistan kuinka itsekin joskus kuvittelin paiskaavani lapsen johonkin jotta hän hiljenisi. Tietenkään en sitä tehnyt, tai oikeasti edes harkinnut tekeväni, mutta ei moisille ajatuksille mitään voinut.

Tuon 4 kk jälkeen kaikki vaan muuttui. Ensin tyttö alkoi nukkua pidempiä aikoja kerrallaan ja sitten myös nukahtamaan yksin. Nyt hän on 11 kk ja nukahtaa aina itse, nukkuu yöllä 11 tuntia heräämättä ja päivällä 2,5 tuntia. Tuskin muistan koko alku aikaa.

Kuten monet jo ovatkin kirjoittaneet, se on lyhyt aika se vauva-aika. Yksi päiväkin tuntuu pitkältä kun on väsynyt, mutta jälkeenpäin ajatellen se on mennyt nopeasti. Elä hetki kerrallaan ja ota itsellesi niitä omiakin hetkiä. Imetys ei kaadu vaikka vauva joskus korvikettakin saisi jotta voit itse nukkua kunnolla tai käydä vaikka lenkillä, tai tehdä jotain sen esikoisen kanssa. Selviät kyllä raskaasta pikkuvauva ajasta ja saat varmasti tulevaisuudessa "hyvityksen" moninkertaisena!!

Näille muutamalle kauhistuneelle haluan sanoa, että ei ne ajatukset hallaa tee. Toki täytyy hakea apua kun sitä tarvitsee, mutta moni äiti ajattelee joskus kauheita olematta kuitenkaan mitenkään sairas tai, että oikeasti olisi olemassa vaara vauvan satuttamisesta.

Äänestä

vaikka se on tosiaan helpommin sanottu. Olin samassa tilanteessa esikoisen kanssa.

Jatkuva huuto, mihinkään ei olisi napannut lähteä. Ihastelevat sukulaiset olis voinut ampua itsensä ennekuin päästivät suustaan lurituksia ihanaisesta vauvasta, tai edes voineet ottaa vauvan mukanaan, kun se kerran oli niiiin ihana...

joo, nää oli näitä ajatuksia sillon, ja kunnialla siitä selvittiin. Ajatuksia saa olla millä mitalla tahnsa, tärkeää on, että on joku luottohenkilö, jolle niistä voi puhua.

Tää mun neuvo voi kuulostaa aika rajulta, mutta tämän tarkoitus ei todellakaan ole olla loukkaava vauvaa, äitiä tai ketään kohtaan. En tiedä miten sulla hoituu hoidon järjestäminen, mutta jos saisit vaukin hoitoon hetkeksi, että saisit levättyä, ja sitten juttelisit kaikki negatiiviset tunteet jollekin. Mulla tämä auttoi.

kaikkea hyvää!

Äänestä

Tai jokin muu lähipiirin kuuluva.esim isovanhemmat. Jos esikoisen voisi viedä edes osksi päivää hoitoon jonnekin , voisitte vauvan kanssa levätä.Esim , minä voisin auttaa, mutta enhän tiedä minne tulla...suomi on iso maa..

Äänestä
  • Kiitos kaikille teille kannustavista ja myös niistä ei niin kannustavista viesteistänne.
    Piti ihan itse lukaista tuo ensimmäinen yövalvomisien jälkeen kirjoittamani viesti, saiko siitä kuvan että todella aikoisin tehdä vauvalleni jotain pahaa??
    Se lattialle heittämisjuttu oli vain väsymyksestä ja turhautumisesta johtuva ajatus mikä kävi päässä, tekisi melkein mieli tehdä niin, mutta ei oikeasti kuitenkaan. Ikinä en tekisi lapsilleni mitään pahaa. Ja tuosta rakkauden puutteesta, myönnän sen että ensimmäisinä viikkoina en tuntenut kovin suuria rakkauden tunteita tätä vauvaani kohtaan, olen kuitenkin käsittänyt että se on ihan normaalia ja kun kaikki sopeutuvat uuteen tilanteeseen ja päästään rytmeihin kiinni niin se rakkauskin sieltä tulee.
    Ja on jo tullutkin itseasiassa. Vauva on alkanut hymyilemään meille ja on aivan älyttömän suloinen, tuo pieni hymy silloin tällöin on todella palkitsevaa ja auttaa jaksamaan paremmin :)
    Yötkin on nyt alkaneet pikkuhiljaa sujumaan paremmin. Vauva on siirretty omaan sänkyynsä nukkumaan josta nostan vain syömään kun yöllä herää. Omat unet on parantuneet paljon kun ei tarvitse koko ajan alitajuisesti yöllä varoa pyörähtävänsä vauvan päälle tai herättävänsä häntä asentoa vaihtamalla.
    Se on totta että puhuminen auttaa, minulle on ollut paljon apua tästä ketjusta, kannustavista viesteistä on saanut voimaa jaksaa kun tolkutetaan että kyllä se siitä ajan kanssa. :) Kiitos!

    Äänestä

  • alkup.kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos kaikille teille kannustavista ja myös niistä ei niin kannustavista viesteistänne.

    Tuo vauvan nukkuminen ja äidin unen puute herätti ajatuksen siitä, että keskiaikana herättämistä kesken sikeän unen pidettiin yleisenä kidutuskeinona - vauvan unisykli on noin 50 min ja aikuisen pidempi, joten kun vauva herää, äiti on mahd. juuri syvässä unessa ja kun ihminen herätetään kesken syvän unen, hän on aivan sekava, voi olla väkivaltainen ja käyttäytyy muutenkin aivan muuta kuin normaalisti... Tämä selittää aika paljon väsyneen ajatuksia, vai mitä? Joten: voimia ihan kaikille äideille ja nukutaan aina kun mahdollista!

    Äänestä

Oletteko ajatelleet, että juuri ympäristön paheksunta ja ymmärtämättömyys saattaa estää väsyneitä äitejä hakemasta apua?

Ap:lle yritä jaksaa ja pyydä rohkeasti apua!

Äänestä

Kyllä se siitä järjestyy..oletkos soittanut kodinhoitajalle? tai onkos teidän neuvolassa "lapsen"vahti apua? Tai oletkos kysynyt joltain tuttavalta vähän jelppiä?? minulla on näin että jos meinaa hermot mennä niin menen vessaan tai vaikkapa parvekkeelle vähäksi aikaa rauhoittumaan..suljen korvat ja lasken sataan tai sitten laulan jonkun laulun...yritäppä tsemppailla kyllä se siitä vielä iloks muuttuu...;)Niin ja voin tietysti lisätä että minulla on kolmevuotias tyttö jolla on maailman uhma välillä tuntuu siltä että vien hänet jonnekkin hoitoon viikoks kun hän ei millään kuuntele...ei se oo vaaveille mustis vaan mulle vihainen kun olin sairaalassa niin kauan ja sitten kun tulin kotiin niin minulla olikin kaksi uutta veljeä hänelle..Taitaa neiti olla vaan mammalle vähän vihainen...mitenköhän menee kun neiti on 15v...kun nyt jo on niin kovapäinen....

Äänestä

pointtiani!!
ei tarvitse tiuskia tai olla hyökkääväinen.koko pointtini on,että kannattaahan sitä nyt apua hakea tollaisessa tilanteessa,että on niin väsynyt,että melkeen katuu koko vauvansaantia! miten näet neuvossani pahaa tai vääryyttä?
tottakai harva oma lastaan satuttaisi,mutta kun niitä tapauksia kuitenkin on,niin eikö rikejä kannata minimaalisoida,kun niitä kerran voi!
hyvää jatkoa!!

Äänestä
  • Ai minä olin hyökkääväinen, kun itse nimitit jo ikäviä ajatuksia omaavia äitejä huutajiksi sekä lapsensa surmaamista haluaviksi?

    Pointti jos on se, että apua pitää hakea kun ei jaksa, niin se on ihan ok. Mutta kuule, kun siihen jaksamiseen ei ole mitään erityistä lääkettä, että kestää sen huutamisen paremmin. Kuulosuojaimet lienee tehokkain, neuvolantädiltähän voi halutessaan kysyä, josko hän tietäisi mistä niitä voi ostaa.

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Ai minä olin hyökkääväinen, kun itse nimitit jo ikäviä ajatuksia omaavia äitejä huutajiksi sekä lapsensa surmaamista haluaviksi?

    Pointti jos on se, että apua pitää hakea kun ei jaksa, niin se on ihan ok. Mutta kuule, kun siihen jaksamiseen ei ole mitään erityistä lääkettä, että kestää sen huutamisen paremmin. Kuulosuojaimet lienee tehokkain, neuvolantädiltähän voi halutessaan kysyä, josko hän tietäisi mistä niitä voi ostaa.

    aivan turha "keskustella",joten en viittii vaivautua..yleensä kun olen seurannut kirjotiuksiasi,olen ihaillut sitä,että vaikka kuinka ihmiset sinua haukkuvat,et lannistu ja säilytät pinnasi.nyt sitten tällasesta menet noin..mutta nojoo,en viitsi enempää perustellä päivänselvää asiaa!
    jatkoja...

    Äänestä

ei sinua siitä tuomita.päinvastoin!!

Äänestä

Kuulostaa tutulta tuo sinun kertomasi...
kuulostaa masennukselta, ja uskon sen sitä olevankin vaikken mikään psykiatri olekaan.Itse sairastuin helmikuussa 2006 vakavaan masennukseen, paniikkihäiriöön, pakkoajatuksiin yms.Kun kerroit että tekisi mieli heittää lapsi suunnilleen parvekkeelta alas..muttet koskaan tekisi sellaista, se on pakkoajatus.Minunkin pakkoajatukset kohdistuivat omaan lapseen, ja pelkäsin satuttavani, jopa tappavani hänet..kaikki iltalehtien otsikot peloittivat, joskus vieläkin ne jää päähän pyörimään...

minulla on masennuslääkitys ja sen lisäksi rauhoittavat lääkkeet,joita olen muutaman joutunut ottamaan.Meidän likka on nyt 6kk reilu ja terve ihana tyttö..rakastan häntä ylikaiken enkä koskaan vahingoittasi häntä millään tavalla.(odotusajan masennus)joka siis mulla oli on myös yleistä,kun hormoonit menee ylikierroksilla yms.

ihminen jolla on pakkoajatuksia on kiltti ihminen, eikä tekisi kärpäsellekään pahaa.Se on masennuksen yhdestä oireista,ja kaikkiin näihin saa apua,eli kannattaa ihmeessä käydä lääkärissä, puhua asioista,itke jos itkettää..apua saa kun tietää sitä tarvitsevansa.

ihminen joka on masentunut, ei auta että muut sanovat että "ota itseäsi niskasta kiinni, ja ryhdistäydy, syö kaurapuuroa ja mene lenkille"
ei se kaurapuuro ja raitis ilma auta, jos on henkisesti sairas...tiedän että rakastat lastasi/lapsiasi.
SINÄ ET OLE HUONO ÄITI,PÄIN VASTOIN!olet vain väsynyt,ja univelka painaa.Minulla oli samajuttu.nyt kolmas lääkekokeilu meneillään..aiemmista ei ollut apua.

Jos haluat jutella enemmän kirjottele vaikka meiliä. [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sgsghhdh kirjoitti:

Viime päivinä on alkanut käydä mielessä ajatus että en kestä enää. Välillä kun vauva huutaa niin tekisi mieli heittää se lattialle että huuto loppuisi :( se on vain ajatus enkä sitä tekisi mutta kamalaa se silti on.
Vauva on nyt kuukauden ikäinen ja hyvin vaativa tapaus. Itkeskelee päivisin aika paljon ja vaatii koko ajan seuraa. Öisin heräilee syömään noin 1-2 tunnin välein ja viidestä lähtien tahtoisi seurustella eikä anna minun enää nukkua. Olen siis todella sidottu vauvaan ja väsymys alkaa jo painaa.
Lisäksi kannan huolta esikoisesta, hän on mustasukkainen vauvalle eikä asiaa varmasti auta se että olen koko ajan kiinni vauvassa enkä väsymykseni vuoksi jaksa tehdä juuri mitään. Esikoinen on 3 vuotias.
Toisina päivinä tuntuu sujuvan paremmin mutta suurimmilta osilta elämä on nykyään yhtä kitumista. Kaduttaa jopa välillä että tuli tuo vauva tehtyä. :( On vaikea rakastaa häntä kun hän tuntuu olevan syy kaikkeen tähän väsymykseen ja huutoo nmitä meidän elämässä nyt on. :( Olen ihan kamala äiti :´(
Helpottaako tämä joskus, pitääkö vain jaksaa? Neuvolasta ei saa mitään apua, he näkevät niin pienen osan meidän elämästämme että eivät ymmärrä ottaa vakavasti. Hoitoapuakaan en oikein voi pyytää koska vauva tahtoo koko ajan syödä, ei häntä voi kukaan mihinkään viedä. Eikä oikein olisi ketään viejääkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu