Steven Thomas

Suomessa?

Mihin on kadonnut kymmenen vuoden takainen, julkisuudessakin paistatellut, Steven Thomas?
Onko hän vielä Suomessa?

Muistin virkistämiseksi:
"1990-luvulla herätti huomiota tapaus Steven Thomas. Kyseinen musta mies tartutti HI-virusta suomalaisiin naisiin, ja hänen hoitopaikkansa oli tästä tietoinen. Lääkärit vetosivat Thomasiin, turhaan, mutta muuta he eivät voineetkaan tehdä, paitsi toivoa, että joku naisista ilmiantaisi kyseisen herran. Tartunnan saaneita naisiakin alkoi ilmaantua enenevässä määrin, mutta vasta kun Thomasin naiskontakteja oli kertynyt jo toista sataa, joku taudin saaneista naisista ilmiantoi tartuttajan poliisille. Omituisen tautiluokituksen vuoksi asiaan ei siis päästy puuttumaan ajoissa, monet olivat turhaan saaneet tartunnan ja sairastuneet tappavaan tautiin. Poliisille kanneltuna asia räjähti lööppeihin ja Thomasista tehtiin paitsi koko maailman tuntema rikollinen, ja ulkomaisissa lehdissä ihmeteltiin suomalaista tapaa ristiinnaulita julkisesti HIV-tartunnan saanut ihminen. Thomas sai lopulta 11 vuoden tuomion tapon yrityksestä, vaikka kukaan naisista ei ollut väittänyt, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut tappaa. Sopivampikin rikosnimike olisi laista löytynyt, nimittäin vaarallisen taudin levittäminen."

Onko näistä hänen naisistaan mitään tietoa?

Vanhaa tekstiä lisää lainaten:
"Helsingin rikospoliisin tietoon on tullut jo muutama nainen, joka on saanut HIV-infektion Yhdysvaltain kansalaiselta, pitkään Suomessa asuneelta Steven Thomasilta.
-He ovat HI-viruksen kantajia, ja keskimääräinen odotettu elinikä on yksitoista vuotta."

21

6079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuttanut

      Ulkomaille. Tai vaihtanut nimeä tai kuollut.

    • Kaverihan karkoitettiin heti vapauduttuaan takaisin USA:han. Tappo ei edellytä tarkoitusta tappaa. Sama koskee tapon yritystä. Nykyään oikeustulkinta lähtee siitä, että HIV:n levittäminen on törkeä pahoinpitely. Tämä siksi että lääkityksen takia HIV:tä ei enää pidetä tappavana vaan kroonisena sairautena.

      • ja sitten

        Entä onko tietoa niistä naisista jotka hän tartutti? Mikä niiden kondis on ja ovatko olleet hissukseen taudista?

      • .............
        ja sitten kirjoitti:

        Entä onko tietoa niistä naisista jotka hän tartutti? Mikä niiden kondis on ja ovatko olleet hissukseen taudista?

        Eivät toki. Jatkuvastihan on mm. naistenlehdissä haastatteluja, joissa he kertovat, miten tapasivat kyseisen miehen baarissa ja menivät sänkyyn ja myöhemmin sairastuivat. Heidän puolisonsa, vanhempansa ja lapsensakin ovat olleet mukana kertomassa, miltä tuntui, kun läheisen yhden yön suhde muutti kaiken. Lapset ovat kertoneet ymmärtävänsä, että äiti teki vain sen virheen, että ei vaatinut kondomia vieraalta mieheltä. Muutenhan homma olisi ollut ok, sillä onhan jokaisella oikeus tyydytyttää seksuaaliset tarpeensa riippumatta iästä, siviilisäädystä ja elämäntilanteesta.

        Miehetkin ovat osoittaneet ymmärtämystä, että nainen hakeutuu parempien rakastajien pariin, jos kotona ei saa kaikkea tarvitsemaansa. Suhteista syntyneet lapset he ovat tietysti ottaneet avosylin omiksi lapsikseen, mutta toivovat luonnollisesti, että biologinen isä (Amerikassa) pitäisi enemmän yhteyttä jälkeläisiinsä. Osa lapsista on jo kuollut äidiltä saamaansa tautiin, joten heitä ei valitettavasti voi enää haastatella.

        Näitä haastatteluja lukiessa on ollut ihana huomata, miten turha häpeä seksitauteihin liittyen on katoamassa. On ihan ok kertoa sairastavansa aidsia, jonka sai pikapanosta porttikongissa. Joidenkin sairastuneiden naisten vanhemmat ovat avoimesti kertoneet, että heilläkin on tapana käydä vieraissa, mutta aina kondomia käyttäen. Myös vanhempien tippurit ja sankkerit ovat tulleet luonnolliseksi osaksi sukumuisteloita, sillä tokihan ennen aidsiakin osattiin etsiä irtosuhteita, jos vaikka vaimo oli synnytyksen jälkeen väsynyt eikä jaksanut yhdyntää.

        Jos et löydä lehtijuttuja, niin kysele vailla turhaa häpeää lähipiiristäsi, tietäisikö kukaan näistä tapauksista. Ihmiset avautuvat mielellään ja voit kuulla mielenkiintoisia kertomuksia, joita ei lehtiin asti ehkä ole edes päässyt.

      • dfjhgj
        ............. kirjoitti:

        Kauanko kulutit aikaasi moisen sepustuksen naputteluun? Toisaalta sinulla tuskin on vaimoa, perhettä tai edes ystäviä, joten aikaa sinulla kyllä on..

      • ...............
        dfjhgj kirjoitti:

        Kauanko kulutit aikaasi moisen sepustuksen naputteluun? Toisaalta sinulla tuskin on vaimoa, perhettä tai edes ystäviä, joten aikaa sinulla kyllä on..

        kaikki eivät tosiaan ole parhaillaan hankkimassa aviottomia lapsia tai sukupuolitauteja.

      • Oujeeee
        ............... kirjoitti:

        kaikki eivät tosiaan ole parhaillaan hankkimassa aviottomia lapsia tai sukupuolitauteja.

        Mutta ihan tosi, onko niitä naisia vielä hengissä?

      • ...............
        Oujeeee kirjoitti:

        Mutta ihan tosi, onko niitä naisia vielä hengissä?

        Ei. Ne on kaikki haudattu sankarihautausmaalle. Kivessä lukee:

        SUKUPUOLISEN VAPAUDEN SODASSA KAATUNEIDEN NAISTEN MUISTO ELÄÄ - RAKKAUDELLA S.THOMAS JA MUUT LÄHEISET VUOSIEN VARRELTA

      • utelet
        ja sitten kirjoitti:

        Entä onko tietoa niistä naisista jotka hän tartutti? Mikä niiden kondis on ja ovatko olleet hissukseen taudista?

        Onkos tullut riehuttua siellä täällä ilman kortonkia vai miksi utelet? Sanoohan sen nyt järkikin, etteivät tartunnan saaneet varmastikaan halua esiintyä julkisuudessa. Eri asia sitten onkin, ovatko tuttavilleen/mahdollisille partnereilleen kertoneet tartunnasta. Luulisi nykyisten lääkehoitojen ja taudin varhaisen toteamisen ansiosta valtaosan tartunnan saaneista olevan hengissä. Jos siis epäilet saaneesi tartunnan, mene testeihin, äläkä täällä yritä kartoittaa hiv-positiivisia naisia.

      • jos.....
        utelet kirjoitti:

        se vaikka hajoaa. On järjetöntä laskea sen varaan, ettei voi saada tartuntaa, kunhan vain käyttää kondomia. Nainen etenkin on suuressa vaarassa joutua maatuksi väkisin, jos lähtee vieraan miehen matkaan jostain julkiselta paikalta.

      • vain ihmettelin
        jos..... kirjoitti:

        se vaikka hajoaa. On järjetöntä laskea sen varaan, ettei voi saada tartuntaa, kunhan vain käyttää kondomia. Nainen etenkin on suuressa vaarassa joutua maatuksi väkisin, jos lähtee vieraan miehen matkaan jostain julkiselta paikalta.

        Juu, viestini pointti olikin ihmetellä, miksi joku on niin kiinnostunut Thomasilta hiv-tartunnan saaneista. En kehota ketään harrastamaan irtosuhteita edes kondomin kanssa - en harrasta niitä itsekään.

      • ......
        vain ihmettelin kirjoitti:

        Juu, viestini pointti olikin ihmetellä, miksi joku on niin kiinnostunut Thomasilta hiv-tartunnan saaneista. En kehota ketään harrastamaan irtosuhteita edes kondomin kanssa - en harrasta niitä itsekään.

        Voi olla että joku oikeasti luulee, että kaikki on julkista. Se kun on nykyään niin yleistä, että kerrotaan seksielämästä julkisesti ja luodaan mielikuvia siitä, mikä on luonnollista, hyvää ja kivaa. Ihminen joka ei harrasta irtosuhteita ja pidä kondomia povitaskussa, on jo kummajainen, jota irvitään. Todellisuudessa ei olisi mitään aids-ongelmaakaan, jos ihmiset pitäytyisivät yksiavioisina elämänsä alusta sen loppuun. Sen ääneen sanominen saa jotkut suorastaan raivostumaan.

      • ................
        utelet kirjoitti:

        Onkos tullut riehuttua siellä täällä ilman kortonkia vai miksi utelet? Sanoohan sen nyt järkikin, etteivät tartunnan saaneet varmastikaan halua esiintyä julkisuudessa. Eri asia sitten onkin, ovatko tuttavilleen/mahdollisille partnereilleen kertoneet tartunnasta. Luulisi nykyisten lääkehoitojen ja taudin varhaisen toteamisen ansiosta valtaosan tartunnan saaneista olevan hengissä. Jos siis epäilet saaneesi tartunnan, mene testeihin, äläkä täällä yritä kartoittaa hiv-positiivisia naisia.

        Meinaan vaan kun Thomasin kuva kuitenkin julkaistiin, jotta naiset tietäisivät varoa ja ottaa yhteyttä, jos on tullut hänen kanssa oltua.

        Vastaavasti miehet eivät saaneet mitään tietoa, jos oma muija tuli peuhanneeksi äijän kanssa, ellei vaimo kertonut ja sellaisesta ei varmaan käyty illalla saunan jälkeen kahvikeskustelua...
        Onko ne naiset vielä hengissä ja asiasta jotain tietävät, kertokaa ihmeessä!

      • temis
        utelet kirjoitti:

        Onkos tullut riehuttua siellä täällä ilman kortonkia vai miksi utelet? Sanoohan sen nyt järkikin, etteivät tartunnan saaneet varmastikaan halua esiintyä julkisuudessa. Eri asia sitten onkin, ovatko tuttavilleen/mahdollisille partnereilleen kertoneet tartunnasta. Luulisi nykyisten lääkehoitojen ja taudin varhaisen toteamisen ansiosta valtaosan tartunnan saaneista olevan hengissä. Jos siis epäilet saaneesi tartunnan, mene testeihin, äläkä täällä yritä kartoittaa hiv-positiivisia naisia.

        En ole riehunut mutta koska niin moni mies haluaa olla käyttämättä kondomia, joten jos tällä saisimme heidät muistamaan että "juuri tuo naikkonen on voinut panna Thomasin kanssa...", olisi taas yksi hyvä teko tehty.

      • yhtä asiaa
        temis kirjoitti:

        Miksi yleensä ryhtyä kehenkään, joka on jo riehunut muiden kanssa sängyssä - kortongin kanssa tai ilman? Kuinka voi luottaa, ettei toinen petä jatkossakin, jos ei ole osannut hillitä itseään ennen minua?

        Emmehän me muutenkaan halua elämäämme mitään sekundaa, joka voi osoittautua tappavaksi.

      • koko ruumis
        temis kirjoitti:

        En ole riehunut mutta koska niin moni mies haluaa olla käyttämättä kondomia, joten jos tällä saisimme heidät muistamaan että "juuri tuo naikkonen on voinut panna Thomasin kanssa...", olisi taas yksi hyvä teko tehty.

        Hyvä pointti ja viittauksesi miehiin ilman kondomia on minuakin askarruttanut - kauhukseni olen lehdistä lukenut, kuinka suomalaiset miehet vieraillessaan itärajan takana maksullisten naisten luona, maksavat jopa ylimääräistä, jotta saavat touhuta ilman kumia! Eräskin "palveluntarjoaja" kertoi, että etenkin naimisissa oleville, perheellisille uskaltaa ilman suojaa jakaa. Millaisiahan tuliaisia mahtaa vaimo/tyttöystävä mieheltä saadakaan... On se kumma kun ei meinaa sana tehota aikuisiin miehiin/naisiin. Ajatella voisi muutenkin kun alapäällään. Ehkä se on vaikea ymmärtää, että terveen näköinen ihminen voi todellakin kantaa ties mitä tauteja. Yleensäkin seksi kuuluu kahden ihmisen vakituiseen parisuhteeseen. Kierrätys on mennyt liian pitkälle.

    • Anonyymi

      Kyseisen sarjapanijan partnereille onnea vaan. Sitä en tiedä, miltä tuntuu olla aidsinen horo.

    • Anonyymi

      Lol lumput. Saivat mustaa.

    • Anonyymi

      Kuka vitun hinttari puolustelee tätä haisevaa ja ihan vitun rumaa hivinekrua

    • Anonyymi

      Asuin 1990-luvun alussa taloyhtiössä missä asui nuori nainen joka seurusteli mustan miehen kanssa. Seurustelu loppui ja mies hävisi. Naiselle jäi vain HIV+. Tätä naista ei ole enää olemassa.

    • Anonyymi

      Asuu Helsingissä ja on onnellisesti naimisissa. Hieno mies ja pyrkii politiikkaankin vasemmiston riveissä. Kovasti ollaan mieheen tykästytty vasemmiston riveissä suputellaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 530
      8408
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3632
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1975
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1113
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      746
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      702
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      28
      653
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      59
      639
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      617
    10. Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa

      No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte
      Maajussille morsian
      5
      579
    Aihe