Citizen Ecodrive-kellon akku

N. kymmenen vuotta vanha Citizenin ecodrive on alkanut hyytyä viime aikoina ja vaatii lähes jatkuvaa pitoa kirkkaassa valossa jaksaakseen käydä.

Itse epäilisin akun vetelevän viimeisiään, käsittääkseni ne eivät noin vanhassa kellossa ole läheskään yhtä kestäviä kuin nykyään.

Akun mallimerkintä näkyi olevan Panasonic MT 9020, josta ei ainakaan Googlella löydy enää mitään tietoa. Tietääkö kukaan, minkätyyppisellä akulla sen voi korvata ja mistä niitä saa?
94507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itsellä Citizen Eco-drive myös ja alkaa olla yhtä iäkäs.
Joskus on pysähtynyt, kun on ollut pimeässä muutaman päivän.
Vuorokausi kirkkaan lampun alla herätti henkiin.
Tuota, ilmeisesti olet avannut kellosi, kun tiedät, millainen akku siellä on?
Kysyn vaan, että onko se vaihdettavissa yhtä helposti kuin paristokellon paristo?
Jos simahtaa omastakin kellosta akku, ei tekisi mieli heittää 1600 mk maksanutta kelloa menemään!

Äänestä
  • Minun Citizen halpiskello maksoi aikanaan n. 300 markkaa eli 50 euroa. Paristo on vaihdettu n. viiteen kertaan eli yhteensä n. 20-25 euroa (viimeksi vaihdoin itse ja maksoin alle euron). Hintaa siis on tullut n. 7 euroa vuodessa. Casion Al-Qaida malli (F91W) oli minulla seitsemisen vuotta kakkoskellona. Siinä ranneke rapistui ennen kuin paristo vanheni. Kuluja tuli parisen euroa vuodessa.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Minun Citizen halpiskello maksoi aikanaan n. 300 markkaa eli 50 euroa. Paristo on vaihdettu n. viiteen kertaan eli yhteensä n. 20-25 euroa (viimeksi vaihdoin itse ja maksoin alle euron). Hintaa siis on tullut n. 7 euroa vuodessa. Casion Al-Qaida malli (F91W) oli minulla seitsemisen vuotta kakkoskellona. Siinä ranneke rapistui ennen kuin paristo vanheni. Kuluja tuli parisen euroa vuodessa.

    Itse ostin tuon kellon just siksi, ettei tarvitsisi vaihdella paristoja.
    Kun olen ollut huomaavinani, että paristonvaihdon yhteydessä kellosta menee myös vesitiiviys.
    Mutta kalliiksi tulee vesitiiviys, jos akku ei kestä kuin kymmenen vuotta!!?

    Äänestä

  • Ainakin oman Ecodriven akku on aivan samannäköinen ja yhtä helposti vaihdettavissa kuin normaali kelloparisto, siinä ei ole mitään ongelmaa. Kyllä muuten mullakin kello herää henkiin kun aikansa valon alla pitää, mutta muutamassa päivässä pysähtyy taas, jollei muista varta vasten pistää välillä kirkkaan lampun alle muutamaksi tunniksi.

    Edelleen kiinnostaisi tietää, mistä sopivan akun voisi saada ja mihin hintaan. Kai sitä ihan kelloliikkeestäkin voisi kysyä, mutta jostain muistelen kuulleeni että voi olla melko kallis homma ja edullisemmin selviäisi, jos vain löytäisi jostain muualta oikeantyyppisen akun ja vaihtaisi itse.

    Äänestä

  • ajh79 kirjoitti:

    Ainakin oman Ecodriven akku on aivan samannäköinen ja yhtä helposti vaihdettavissa kuin normaali kelloparisto, siinä ei ole mitään ongelmaa. Kyllä muuten mullakin kello herää henkiin kun aikansa valon alla pitää, mutta muutamassa päivässä pysähtyy taas, jollei muista varta vasten pistää välillä kirkkaan lampun alle muutamaksi tunniksi.

    Edelleen kiinnostaisi tietää, mistä sopivan akun voisi saada ja mihin hintaan. Kai sitä ihan kelloliikkeestäkin voisi kysyä, mutta jostain muistelen kuulleeni että voi olla melko kallis homma ja edullisemmin selviäisi, jos vain löytäisi jostain muualta oikeantyyppisen akun ja vaihtaisi itse.

    Itse kysyin kelloliikkeestä ja arvio oli noin 25 euroa akun vaihtaminen.
    En tarkemmin kysellyt, mutta kelloliikkeestä saa sen akun, kerrottiin.
    Tosin jostain muualta saattaisi saada halvemmalla, jos tietäisi, millainen sen tulee olla.
    Ja vaihtaminenhan sitten onnistuu, jos on sama systeemi kuin patterikelloissa ja kädet ei kovin väpätä.
    Sitten tulee ongelmia, kun se läpykän kiinnitysruuvi tipahtaa lattialle, mutta eihän se koskaan tipahda..


    Itsellä tuo kello kyllä jaksaa ainakin vielä kävellä, kunhan on kutakuinkin päiväsajan huonevalossa.

    Äänestä

Itselläni on ollut 8 vuotta citizen eco-drive.Eli 2006 vuodesta.Ihan toimii kuin ennenkin.Mekaaninen koneisto vie vähemmän virtaa jos vertaa kalliimpiin citizen kelloihin missä tosi pienet sähkömoottorit kääntää esim. kalenterin kohdalleen.Silloin akku menee nopeammin.Toki se akku voi vanhetessaan väsyä ja vaatii uuden akun.

Äänestä

Mitenkäs tämmöseen Citizen sapphire wr100 malliin saa vaihdettua akun. Ei ole mitään koloja kannessa mistä voi avata.

Äänestä

sivullahan sanotaan ecodrive; never needs a battery?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajh79 kirjoitti:

N. kymmenen vuotta vanha Citizenin ecodrive on alkanut hyytyä viime aikoina ja vaatii lähes jatkuvaa pitoa kirkkaassa valossa jaksaakseen käydä.

Itse epäilisin akun vetelevän viimeisiään, käsittääkseni ne eivät noin vanhassa kellossa ole läheskään yhtä kestäviä kuin nykyään.

Akun mallimerkintä näkyi olevan Panasonic MT 9020, josta ei ainakaan Googlella löydy enää mitään tietoa. Tietääkö kukaan, minkätyyppisellä akulla sen voi korvata ja mistä niitä saa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu