BB 2005/BB 2006

Katselin vuoden 2005 klippejä mm. Pertusta, oli tosi hauskoja. Pertusta olisi saanut mahtavia koosteita, samanlaisia kuin Mirasta tehtiin viime vuonna, tosin ne olivat pissiksien laatimia, mutta ihan kivoja nekin, muista viime vuoden kilpailijoista ei olisikaan moista saanut aikaan, sen verran tasapaksuja persoonia olivat.
Perttua yritettiin pistää joka äänestykseen, mutta eivät onnistuneet vihaajat, mutta Miran kohdalla onnistui, harmi, olisin suonut voiton hänelle.
6633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aivan, tällä kertaa tyhjäpää vei voiton. Antti ei siinä onnistunut.

Äänestä

gjfhhhhhhhh

Äänestä

köööööööööö

Äänestä

sori noi oli testi viestejä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

BB-2005 oli paras kaikista.

Kaikki oli uutta ja rytmi oli verkkainen, -ehti tutustua kilpailijoihin.
Joka toinen viikko oli kilpailijoiden keskinäinen äänesty häätöön, ja joka toinen viikko joku joutui ulos.
Se oli lämminhenkinen vuosi, jonka henki lämmittää vielä tätä vuotta muutaman paskan vuoden jälkeen.

Äänestä

Samaa mieltä että vuosia sittee BB:n pari kautta voittaa ylivoimaisesti nämä vuosi vuodelta huonontuneet ohjelmat. Silloin asukkaina oli ns.tavallisia ihmisiä. Nyt ihme inisijöitä, tyhmiä, julkisuuteen "juontajaksi" haluavia jotka kuvittelevat olevansa suuren luokan kuuluisuuksia. Miten ne valitseekaan siitä joukosta kaikkein älyttömimmät asukkaiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bb-friikki kirjoitti:

Katselin vuoden 2005 klippejä mm. Pertusta, oli tosi hauskoja. Pertusta olisi saanut mahtavia koosteita, samanlaisia kuin Mirasta tehtiin viime vuonna, tosin ne olivat pissiksien laatimia, mutta ihan kivoja nekin, muista viime vuoden kilpailijoista ei olisikaan moista saanut aikaan, sen verran tasapaksuja persoonia olivat.
Perttua yritettiin pistää joka äänestykseen, mutta eivät onnistuneet vihaajat, mutta Miran kohdalla onnistui, harmi, olisin suonut voiton hänelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu