ensinnäkin sana tuki on väärä, nyt ihmiset luulee että se on ylimääräistä rahaa maajussille, mutta se on hinnanalennuskorvausta ihan kuin vaikka telakkatukikin. Muiden ammattiryhmien tuista voi lukea esim. TE-keskusten sivuilta.
Jos sadon myynnin saa kattamaan menot, mikä ei muuten esim märkänä vuonna onnistu, niin "tuista" on otettava rahat koneisiin, rakennuksiin, salaojitukseen, edellisten kunnossapitämiseen, vakuutus sähkö ja eläkemaksuihin, lainojen maksuun ja korkoihin, eläinlääkäriin, ostorehuihin ja normaaliin elämiseen!
V 1994 kun EY:stä äänestettiin, olin vastaan, ja olen vieläkin. SDP eli YLE sinne kovimmin hinkusi, tavataan nahkurin orsilla sanoi Lippos-Paavokin!
Ranska ym suuret perustajajäsenet pitävät kyllä huolen siitä että saavat nämä tuet jatkossakin, ja mitä enemmän uusia maita liittyy EU:hun, niin sitä vähemmän on jaettavaa. Suomikin on koko EU-historian ajan saanut vain torjuntavoittoja! Eli aina viedään, mutta kaikki hyväksytään!!
Olen maanviljelijä, ja pirun ylpeä siitä, että osaan olla luonnon kanssa sinut, ja mm. kriisin aikanakin tuottaa särvintä pöytään!
Jos sadon myynnin saa kattamaan menot, mikä ei muuten esim märkänä vuonna onnistu, niin "tuista" on otettava rahat koneisiin, rakennuksiin, salaojitukseen, edellisten kunnossapitämiseen, vakuutus sähkö ja eläkemaksuihin, lainojen maksuun ja korkoihin, eläinlääkäriin, ostorehuihin ja normaaliin elämiseen!
V 1994 kun EY:stä äänestettiin, olin vastaan, ja olen vieläkin. SDP eli YLE sinne kovimmin hinkusi, tavataan nahkurin orsilla sanoi Lippos-Paavokin!
Ranska ym suuret perustajajäsenet pitävät kyllä huolen siitä että saavat nämä tuet jatkossakin, ja mitä enemmän uusia maita liittyy EU:hun, niin sitä vähemmän on jaettavaa. Suomikin on koko EU-historian ajan saanut vain torjuntavoittoja! Eli aina viedään, mutta kaikki hyväksytään!!
Olen maanviljelijä, ja pirun ylpeä siitä, että osaan olla luonnon kanssa sinut, ja mm. kriisin aikanakin tuottaa särvintä pöytään!
Vastaukset 13
Vanhimmat
jo ilmaset hallit ,mersu vai porsse , kuinka menee eihän sulla muuta kun ilmasia tukia investointitukia , ilmaset lomittajat , sivuelinkeinorahotus , te rahotukset ,lopetus ja alotustuet , tiva projektit , eihän noista paljon kerry ilmasta rahaa yhdelle jos nyt muutama satatuhatta euroo vuodessa , saahan edes mersulle kunnon tallin , varmaan hauskaa yrittää kun ei ole huolta huomisesta kun yhteiskunta maksaa kaiken...
uudestaan laittaa. Jos noita mainitsemisiasi tukia on niin enpä ole hakenut!
Asioista ymmärtämättömien kanssa ei kannata keskustella!
Älä unohda sitä että "tukia" saadakseen viljelyn on täytettävä kaikki eri sopimuksista tulevat ehdot, ja satelliitit valvovat peltoja niin ettei emännän kanssa voi enää ruishalmeessakaan käydä!
samoja tekstejä. Voisi foorumin välillä siivota ko. teksteistä.
sinulla on sanottavaa.
kusi lainehtia päässä. Se ei siellä enää pysy Mistä olet tuollaasen runon löytänyt????
On oppinut uuden sanan. Opetetaanko sille vielä tuo pemari, niin sivistyy.
No saiskos niitä paljastuksia, joita aina lupaat;
peijooni (etkä vieläkään tiedä mitä se tarkoittaa).
vieläkään selvittänyt mistä lopettava maajussi saa lopetustukea , ja kuinka paljon kun näytät kaiken tietävän
ihmisille voi syntyä kuvitelmia, että toisten ammattien asiat olisivat pelkkää ruusuilla tanssimista. erityisesti
maanviljelijät ovat joutuneet , tämän vainon alle. vai onko joku muu ryhmä, josta riittää kadehdittavaa
vuodesta toiseen. Viljelijän on otettava se mikä annetaan, ja "heinäsirkka" lauma on vaanimassa jatkuvasti, jos jossakin sattuu tulemaan ylimääräistä , se on varmaa että rehellistä työtä tekevä saa vain muruset.
Viljelijät ovat juuri näitä murusten ottajia. Aina, kun asioita tuodaan julki ,ilmestyy joku, jonka täytyy
väen väkisin tuoda esiin ,vain ja ainoastaan vain oma suppea näkemys , järki sumeena tämä ajaa mäkemystään
niin kauan , että omatkin mahdollisuudet katoavat, mutta tulihan toi toinen kumminkin tuhottua.
Minulla on esimerkki itseltä, ajalta jolloin viljelin.
Suomi oli liittymässä EU:hun , samaan aikaan oli naapurissa kaikki lapset jo lähteneet pois, vanha pari oli
ainoa, joka asui. maatila oli pieni reilu 4 ha peltoa´ metsää sama. Lapsista kukaan ei välittänyt viljellä.
Vanha emäntä pyysi voisinko tehdä maa työt.ja lupasin. Mutta jo muutaman vuoden jälkeen , tuli vanhemmille
noutaja ja tila jäi peri kunnalle, suomi liittyi EU: hun. Kysyin maita vuokralle EU vaati vuokrasopimuksen
ja tarkat sevitykset mm tukien vuoksi. Esitin asian perikunnalle ,ja vuokratarjoukseni . Vastaus oli tyrmäävä
viljellä saa vuoden kerrallaan, mutta EU tukia ei saa hakea. näin sitten jatkui, liki 10 vuotta, maatyöt tehtiin.
Laskin että, perikunta menetti vuokra tuloja n. 20 tuhatta ja minä menetin EU tukea 50 tuhatta mk, työt tehtiin. Nyt tilaa pitää nuorin heistä, vasta hän on alkanut kyseleen vuokraa. Mutta maat eivät kuulu enää
EU rekisteriin ja niihin ei voi enää hakea EU tukea. Niinpä poikani maksaa jotakin, että naapuri sopu säilyy.
työ maille on pelkkää tappiota. Perikunnan kateus maajussia kohtaan aiheutti tämän,
sanomatta että osa "tuista" ( en haluaisi käytäää sitä sanaa) tulee EU:lta, ja se hyödyttää välillisesti mm. koneen- ja rakennusten tekijöitä, kauppaa, eläinlääkäreitä, seminologeja, teurastamoja, autonkuljettajia, elintarviketyöntekijöitä (muuten taitaa olla 3% kun leivän hinnassa on jauhon osuus!), ym ym ja valtiota verotuloina.
Ympäristöjutut on suomalaisten viherpiipertäjien keksintöä, siitä on tuo toinen keskustelu menossa. Kuka sen paremmin luontoa ymmärtää kuin se joka siellä joka päivä työtään tekee!
tehdystä työstä,solvaajat mieltävän sen sosiaalitueksi se heille tutumpi käsite
saa näitä tukijaisi, kun jussille maksetaan joka jyvästä ja apulanta kikkareesta.
halpana ruokana ja jos olet pienituloinen niin jopa voitat tukijaisissa
.