Millaista on asua junaradan lähellä

mäppi

jos asuntosi vierellä noin sadan metrin päästä kulkee esim. tavarajunia öiseen aikaan. Häiritseekö se yöunia?

7

6956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollenkaan

      kulkevat kuitenkin niin harvoin ettei edes huomaa.nim.kokemusta on 2v.delta.olen ennen asunut maalla

    • Aguilegia

      Riippuu siitä onko asunto junaradan ylä- vai alapuolella. Kotitalomme on Porin junarataa selkeästi alempana eli ääni ja jytke tulee aika hyvin himaan asti. Välillä kilisee lasit kaapissa. Hyvin siihen tottuu.. ja sitä jää kaipaamaankin. Olen asunut myös "samassa tasossa" junaradan kanssa ja sitä en edes huomannut. Nyt asutaan keskustassa niin lähellä rataa että tulo- ja lahtökuulutukset kuuluu parvekkeelle :D

    • minulla

      Asun aivan radan vieressä.Junarata menee keittiön ja makuuhuoneen suuntaisesti 10-15 metrin päästä.Desibelilasit poistaa äänet,mutta aluksi kesällä ikkunan ollessa auki tuli kuunneltua junien suhinaa usein.

    • tuttu kertoi

      Tuttu muutti juuri melkein junaradan viereen uuteen kerrostaloon. Junia kulkee päivällä kai 1-2 tunnissa, yöstä en tiedä. Hän on valittanut, että rata häiritsee aika pahasti, vaikka äänieristykset ovatkin kunnossa. Kesällä varsinkin, kun joutuu pitämään ikkunoita auki.

      • mnbmnbnmb

        Kaikkeen tottuu. Asuimme noin 100 metrin päässä pääradasta. Junia meni aika tiuhaan ja joskus yöllä pitkiä tavarajunia lonksutteli useitakin. Eipä häirinny eikä mennyt yöunet. Jos olisi ollut pari päivää vaikka junalakko, niin olisin kai kaivannut jo junan ääniä.


    • entinen asuja

      Asuin ihan muutaman metrin päästä radasta. Niihin 10 min välein kulkeviin juniin tottu kyllä, mutta kuulutukset kuulu aika kovina kun oli niin lähellä se rata. On siinä oma tunnelmansakin.

      • mäppi

        voisi sanoa että useimpia lähellä kulkevat junat eivät häiritse ja joitakin kuten sinuakin junaliikenne lähellä näyttää myös miellyttävän.
        Kysyin kuitenkin siksi, kun harkitsin erääseen asuntoon muuttoa ja talossa asuva rouva sanoi, että hän herää joka aamuyö tavarajunien meluun, mutta meitä on niin"moneen junaan", toinen nukkuu paremmin kuin toinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe