Leskimiehen

Kertokaa hyvät ihmiset mistä minulle on tullut mieleen että leskimies olisi parempi uutena kumppanina kuin eronnut mies? Kyseinen ajatus on ollut mielessäni jo parisen vuotta mutta enpä ole päässyt ajatukseni kanssa pitemmälle kuin tälle palstalle asti. Olen avoliitossa ollut ja joittenkin eronneitten kanssa seurustellut ja edelleenkin yksin. t nainen 50 v
1547503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

haikailee entisen puolisonsa perään yhtä kiihkeästi kuin eronnut mies;))

Äänestä

varmaan.
Olettaisin että leskimiehen syli olisi lämpöisempi.
Kaikki 50 eronneet miehet ovat niin kovaksi keitettyjä ja katkeroituneita etteivät välitä enää kuin itsestään ja oluesta.
Eivät ne ainakaan tositarkoituksella ole liikkeellä.
Ero leskimiehen ja eronneen välillä on, että leskimiehet ovat tahtomattaan menettäneet sen kumppanin ja kohtelisi uutta kuin kukkaa kämmenellä jos saisi uuden tilaisuuden.

Äänestä
  • aina köyhempi..:))

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    aina köyhempi..:))

    niin piti sanoa, että "eronnut on yleensä puolta köyhempi"..:)

    Äänestä

  • Kuvittelisin samaa kuin Sinäkin.
    Hyvässä suhteessa ollut leski ei hakeudu kovin pian uuden kumppanin etsintään,kun taas eronnut ja katkeroitunut,jos vielä kokee kohdanneensa vääryyttä hakee lohtua uudesta suhteesta tai ellei pysty suhteeseen, turhauttaa ja turruttaa itsensä oluen voimalla.

    Äänestä

  • Entä jos se mies on leski siitä syystä, kun on ollut niin pirullinen sille akalleen, että akka on joutunut ennenaikaiseen hautaan ukon takia?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    niin piti sanoa, että "eronnut on yleensä puolta köyhempi"..:)

    nai;DD

    että sitä rakkaampi mitä vankempi lompsa?

    Äänestä

  • sitä mieltä kirjoitti:

    että sitä rakkaampi mitä vankempi lompsa?

    ikioma lomsa.

    Äänestä

  • meidän Pirre kirjoitti:

    nai;DD

    vanahoista vaatteista.

    Äänestä

  • hiukka liian mustavalkoisesti ajateltu, tai toiveajattelua. Yhtä lailla se eronnut on voinut tahtomattaan menettää kumppaninsa kohdella uutta kuin kukkaa kämmenellä kun kerrankin joku ajattelisi hieman häntäkin. Ja tuskin kaikkien leskimiestenkään avio-onni on ollut niin kukoistavaa, etteikö siinäkin olis tullut kovaksikeitetyksi ja katkeroituneeksi.

    Äänestä

  • meidän Pirre kirjoitti:

    nai;DD

    .ne jotka "rakkaudesta" nai ero kun eka kiihko on ohi! Näin se toimii, ja nämä "äidit naiset ovat esimerkki tyttärilleen.

    Äänestä

  • Suomessa! kirjoitti:

    toimii mitennii, ei tuotakaan nyt voi yleistää..höpsistä pussiin sinulle :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    toimii mitennii, ei tuotakaan nyt voi yleistää..höpsistä pussiin sinulle :)

    mitä mun EXÄ pelkää eniten...

    Äänestä

  • Suomessa! kirjoitti:

    mitä mun EXÄ pelkää eniten...

    pelkää..en osaa arvata?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    pelkää..en osaa arvata?

    ..kaikilla muillakin eroneilla naisilla. Eli se ei ole toinen nainen, niinkuin jo kerkesit ajatellakin.

    Vaan jos voitan suuren summan RAHAA, ja kun tuo on aika normaalia minulle kun pelaillen... ja myöskin voitan sitä rahaa aika usein.

    Sehän se naisia harmittaa eniten jos ei pääse niitä tuhlaan.

    elä vain puota niitä rahoja..ennenkuin olet saanutkaa - lottovoiton todennäköisyys taisi olla jotain neljänmiljoonan luokkaa..

    Äänestä

Ny kysyyt kyllä vaikian. Jos ihan sanoon niinkuun aattelen, tuloo se Simo Salmisen laulu mielehen mihinä se laulaa notta: "kunnan asioita hoitelee vaikka pyörä on ulkona yös" En muista sen laulun nimiä jostaan hajaäänien laskemisesta siinä laulettihin. Kyllä ne "kirkonkynttilät" on varmahan hakuuses ja kuka soon joka arvosteloo? Itte oon leskimies ollu jo kauan, en oikeen usko notta oliisin yhtään sen paree ku muutkaan. Ja ku jokaasen hyvä ku ei oo yhyreenlaanen. Tietysti jos mies on sellaanen alkoholisootunu tai sitte väkivaltaanen tai muutoon hunsvotti ja sen takia on ero tullu, niin ei sunkahan sellaasella ukoolla muukkaa mitään tee. En ny miehenä ainakaan osaa sinulle muuta sanoa. Tietääskö ne nua likaat paremmin? Nainen aatteloo paremmin sillälaalla tuntehella asioota ja osaavat paremmin selittääkki . Ittelläni oli hyvä avioliitto joka päiväästä saan olla kiitollinen ja on sellaanen suuren kiitoksen mieli niistä vuosista jokka saatihin olla yhyrees.

Äänestä
  • oli kauniisti sanottu vaimostasi. Eronnut mies ei yleensä puhu noin entisestään. Omasta avoerostani on jo riittävän kauan aikaa joten henkilökohtaisesti olen jo työstänyt omat eroprosessini moneen kertaan.Olen sivusta seurannut parin ystävättäreni seurustelua joilla leskimiehet ja voi hyvänen aika miten ne miehet kohtelevat ystävättäriäni kuin jumalattaria.

    Äänestä

  • plussat kirjoitti:

    oli kauniisti sanottu vaimostasi. Eronnut mies ei yleensä puhu noin entisestään. Omasta avoerostani on jo riittävän kauan aikaa joten henkilökohtaisesti olen jo työstänyt omat eroprosessini moneen kertaan.Olen sivusta seurannut parin ystävättäreni seurustelua joilla leskimiehet ja voi hyvänen aika miten ne miehet kohtelevat ystävättäriäni kuin jumalattaria.

    Leskimies on kyllä ihana ja kohtelee naistaan kuin parasta aarrettan.
    Aarre nainen toki onkin mutta niin on mieskin.
    Eronnutkin oli ihana mutta pelkällä ihanuudella ei voi suhdetta eikä tulevaisuutta rakentaa...
    Jokainen ihminen on erilainen ja täytyy vain löytää omansa ja punnita suhteen plussat ja miinukset

    Äänestä

  • niin kauniisti puhut naisista ja edesmenneestä vaimostasi.Väkisinkin tuntuu,että joku saisi sinusta hyvän miehen.Onko JUSSI etunimesi ? Oletko kova hiihtämään ? Sait jo meiltä monta halia,nyt saat runon :UUDEN VUODEN TAIAN TEIMME,SEN SYLISSÄMME ULOS VEIMME.TUULEN MUKANA SINULLE HEITIMME PEHMEILLÄ TOIVEILLA HELLÄSTI PEITIMME...ETTEI SÄRKYISI TAIKA,VAAN TULISI ONNEN AIKA.Hyvää Uutta Vuotta sinulle kuka oletkin !

    Äänestä

  • enkeli-trio kirjoitti:

    niin kauniisti puhut naisista ja edesmenneestä vaimostasi.Väkisinkin tuntuu,että joku saisi sinusta hyvän miehen.Onko JUSSI etunimesi ? Oletko kova hiihtämään ? Sait jo meiltä monta halia,nyt saat runon :UUDEN VUODEN TAIAN TEIMME,SEN SYLISSÄMME ULOS VEIMME.TUULEN MUKANA SINULLE HEITIMME PEHMEILLÄ TOIVEILLA HELLÄSTI PEITIMME...ETTEI SÄRKYISI TAIKA,VAAN TULISI ONNEN AIKA.Hyvää Uutta Vuotta sinulle kuka oletkin !

    Ei tytööt tällaasia saa kysellä kuka mä oon, en mä voi sitä täs palijastaa.
    Kiitoos tuhannesti runoosta kovasti kaunis, kyllä varmahan tuloo se onnen aika. Hyvää vuotta 2007.

    Äänestä

  • on ihan hyvä kirjoitti:

    Leskimies on kyllä ihana ja kohtelee naistaan kuin parasta aarrettan.
    Aarre nainen toki onkin mutta niin on mieskin.
    Eronnutkin oli ihana mutta pelkällä ihanuudella ei voi suhdetta eikä tulevaisuutta rakentaa...
    Jokainen ihminen on erilainen ja täytyy vain löytää omansa ja punnita suhteen plussat ja miinukset

    seuraavaksi televisioon?

    Äänestä

jotta jos sie löyät sellasen vaikka eronneen
miehen johon rakastuupätkähät oikeen kunnolla,ei se ero ain miehestä johu,kato jos on kotkottaja koton eihän sitä erkkikää kuuntele,on se niin taivahan tosi.Mihähin oun eronna jo 15vuotta sitte sinkku elämää viettänä siitä saakka,kyllä ois mukavalle mummolle paikka vällyn alla,vain kun tuo syän reistaillee.....minä vaan sitä jotta kullä eronneettii ihan mukavii ovat......

Äänestä
  • jos nyt suututin sinut leskimiehen ylistyksellä. Olen vain sitä mieltä että etsin pikkuhiljaa itselleni elämänkumppanin ja tässä sitä kartoitustyötä sitten teen :)

    Äänestä

  • plussat kirjoitti:

    jos nyt suututin sinut leskimiehen ylistyksellä. Olen vain sitä mieltä että etsin pikkuhiljaa itselleni elämänkumppanin ja tässä sitä kartoitustyötä sitten teen :)

    suuttunu ole..minä peruslupskka äijä oon..

    Äänestä

  • mihinkää.... kirjoitti:

    suuttunu ole..minä peruslupskka äijä oon..

    ihan oikeasti täällä vain pohdiskelen minulle tällä hetkellä tärkeää asiaa, leski vai eronnut.

    Äänestä

jo vanhassa laulussakin sanotaan " ....sillä lesken syli se on lämpöinen...".Eronnut on usein katkera.(leskikin voi joskus olla)aikuinen ihminen saa aikanaan surun muuttumaan aikanaan ikävän tunteeksi.Katkeruutta on vaikeampi niellä.Erosta toipuminen ja liiton eroon päättyminen on aina jomman kumman puolelta oma valinta.Kuolema on vain opittava hyväksymään.Me allekirjoitamme mielipiteesi.

Äänestä

Leskimieshän ei ole välttämättä saanut vaimostaan tarpeekseen, ja on siksi helpompi kesyttää avioliittoon. Eronnut on usein kuin käpälälaudasta päässyt kettu: ei helpolla tartu uudestaan.

Äänestä
  • nauran, tosi osuvasti kirjoitit.

    Äänestä

  • Ny sanoot Juniperus komiasti, sait sepän nauramahan. Jos oliisit lähempänä vaihtaasin sun autohos ilimaaset ölijyt. Sulla on sellaaset "kulttuuri" jutuut. Oliisit mukava lisä tuonne meirän ukko porukkahan ku illansuus porinoorahan mies porukas tuolla pajaas. Hyvää vuotta sinulle 2007.

    Äänestä

  • - ihan varmasti!

    Äänestä

  • erehtyy joskus, pitää vain olla tarpeeksi hyvät syötti käytössä...

    Elähän sie piikkipallo siellä isottele :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    erehtyy joskus, pitää vain olla tarpeeksi hyvät syötti käytössä...

    Elähän sie piikkipallo siellä isottele :)

    Syötti maistuu, tottakai, mutta paltto kettu osaa napata herkkupalan jäämättä kiinni.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Ny sanoot Juniperus komiasti, sait sepän nauramahan. Jos oliisit lähempänä vaihtaasin sun autohos ilimaaset ölijyt. Sulla on sellaaset "kulttuuri" jutuut. Oliisit mukava lisä tuonne meirän ukko porukkahan ku illansuus porinoorahan mies porukas tuolla pajaas. Hyvää vuotta sinulle 2007.

    Leskimies olisi pitänyt taamoa heti suruajan jälkeen; sinä olet ollut leskenä liian pitkään, niin että sinusta on tainnut kehittyä Pohjanmaalle (ja tänne palstalle) melkoinen sulttaani. - Sen vaikutelman olen saanut.

    Me olemme akattomia eri syistä: sinut naiset ovat pilanneet, ja minulla taasen on ollut se etu ja onni, että naiset ovat minut yleensä kaukaa kiertäneet.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Syötti maistuu, tottakai, mutta paltto kettu osaa napata herkkupalan jäämättä kiinni.

    astuu joskus rautoihin.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    astuu joskus rautoihin.

    Kettukin dementoituu vanhaksi tultuaan.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Kettukin dementoituu vanhaksi tultuaan.

    reaktionopeus hidastuu eläimilläkin iän myötä,siksi ei yli 8-kymppiset ukotkaan ole enää sopivia auton rattiin!

    Äänestä

  • mutta,mutta kirjoitti:

    vielä autoa, mutta eihän hän olekaan vasta kuin 79 vuotias :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vielä autoa, mutta eihän hän olekaan vasta kuin 79 vuotias :)

    kirjoitusnopeus ja ajatus eivät kohtaa meikäläisellä.. :/

    Äänestä

  • mutta,mutta kirjoitti:

    reaktionopeus hidastuu eläimilläkin iän myötä,siksi ei yli 8-kymppiset ukotkaan ole enää sopivia auton rattiin!

    Naimisiin he epäilemättä ovat kyllä juuri oikeassa iässä.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Naimisiin he epäilemättä ovat kyllä juuri oikeassa iässä.

    Eivät enää jaksa juosta karkuun...

    Äänestä

  • joopajoo... kirjoitti:

    Eivät enää jaksa juosta karkuun...

    huomio, mutta saattaapi se jälestäjuoksijakin väsyä, - ellei sitten vanahakettu olekin se tavoitelluin "uusiopoikamies", jota jahtaavat vielä 20 - 30 vuotta nuoremmat tytöntylleröiset..:)

    Äänestä

  • joopajoo... kirjoitti:

    Eivät enää jaksa juosta karkuun...

    Eihän se siinä iässä jalka nouse, ei.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kirjoitusnopeus ja ajatus eivät kohtaa meikäläisellä.. :/

    sinä aja autoa;D

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Eihän se siinä iässä jalka nouse, ei.

    muukaan:D

    Äänestä

  • toivon ettet kirjoitti:

    sinä aja autoa;D

    miksi muka?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    miksi muka?

    tarvitsee vieläkin nopeammat reaktiot kuin tiestkan ääressä ja sulla tulee aika paljon noita korjauksia juttuihisi täällä kun lähetät ennenkuin ajattelet,ratissa se tilanne on hengenvaarallinen;D

    Äänestä

  • auton ratissa kirjoitti:

    tarvitsee vieläkin nopeammat reaktiot kuin tiestkan ääressä ja sulla tulee aika paljon noita korjauksia juttuihisi täällä kun lähetät ennenkuin ajattelet,ratissa se tilanne on hengenvaarallinen;D

    - siellä yhtään..virheitä tulee kirjoittaessa, sen myönnän, mutta eiii autolla ajaessa..- ainakaan ei näin paljoa..:/

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    - siellä yhtään..virheitä tulee kirjoittaessa, sen myönnän, mutta eiii autolla ajaessa..- ainakaan ei näin paljoa..:/

    se yksi kohtalokas virhe;D

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    se yksi kohtalokas virhe;D

    Toivottavasti en tee sitä,- eikä muutkaan..:)

    Tahot sie jutella mun kaa, vai..:))?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Toivottavasti en tee sitä,- eikä muutkaan..:)

    Tahot sie jutella mun kaa, vai..:))?

    täällä muita keskustelutaitoisia kai edes ole;D
    Onko muuten Savossa lunta?

    Äänestä

  • kun ei kirjoitti:

    täällä muita keskustelutaitoisia kai edes ole;D
    Onko muuten Savossa lunta?

    *kun ei muita ole :( *

    Lunta satoi viime yönä noin pari senttiä -peräti..

    En asu Savossa, olen vain isäni puolelta savolainen, siis vain puolisavolainen.

    Asun nykyään Itä - Suomessa kauniin Puruveden rannalla, joka aaltoilee nyt tummanharmaana valkoisen maiseman keskellä.

    Tämmössii - ja olen hyvä autoilija..:)) usko vain, parempi kuin kirjoittaja..

    Joku äitini eno on asunut Puuvedellä mutta se ei kai ole samalla suunnalla?

    Äänestä

  • tarkoittanut;D kirjoitti:

    tarkoitatko Puruvettä..ei kai sinulle tullut nyt kirjoitus vihreetä :), vai oliko se isoenosi asuinpaikka oikeasti nimeltään Puuvesi..?

    Jospa me ollaan sukulaisia..:)?

    Äänestä

  • tarkoittanut;D kirjoitti:

    Joku äitini eno on asunut Puuvedellä mutta se ei kai ole samalla suunnalla?

    oli Puuvesi,sinne mentiin Kuopiosta sisävesilaivalla!

    Äänestä

  • tarkoittanut;D kirjoitti:

    Joku äitini eno on asunut Puuvedellä mutta se ei kai ole samalla suunnalla?

    sitä sanotaan myös puuvedeksi, mutta se on Mikkelin lähellä Kangasniemellä..oisiko se sitten joku muu samanniminen, kun en tiedä minkälaista reittiä Kuopiosta voisi Puulavedelle päästä, en tunne vesireittejä yhtään..olen ihan pöljä niissä asioissa - no saarimökille kai osaisin tästä omasta rannasta vettä pitkin..tai luultavasti ajaisin karille..:/

    Äänestä

  • tarkoittanut;D kirjoitti:

    Joku äitini eno on asunut Puuvedellä mutta se ei kai ole samalla suunnalla?

    Saimaalla

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Leskimies olisi pitänyt taamoa heti suruajan jälkeen; sinä olet ollut leskenä liian pitkään, niin että sinusta on tainnut kehittyä Pohjanmaalle (ja tänne palstalle) melkoinen sulttaani. - Sen vaikutelman olen saanut.

    Me olemme akattomia eri syistä: sinut naiset ovat pilanneet, ja minulla taasen on ollut se etu ja onni, että naiset ovat minut yleensä kaukaa kiertäneet.

    Minä kun ootin että joku olisi esittänyt tohon eriävän mielipiteen. Akaton on symppis, mutta Juniperus kuin luonnonkatastrofi...ja aika suosittu ainakin täällä.

    Äänestä

  • joopajoo...ja niin kai kirjoitti:

    Minä kun ootin että joku olisi esittänyt tohon eriävän mielipiteen. Akaton on symppis, mutta Juniperus kuin luonnonkatastrofi...ja aika suosittu ainakin täällä.

    vänkääjä se ainakin on..oikea vastarannan kiiski.

    :)

    Äänestä

Leskimiehen kanssa, taisi siinnä mennä yksi vuosi.

Mies oli tavallansa ihan fiksu, mutta luurangot oli kaapissa, ystäväni ei tehnyt mitään yhtä hyvin kuin
edesmennyt vaimonsa. Ei mitään yhtä hyvin.

Kaiken lisäksi ystäväni olisi pitänyt ruveta käyttämään vaimovainajan vaatteita,joista mies ei ollut raaskinut luopua....

Mies eli vain menneisyydessä, vaikka vaimon kuolemasta oli kulunut jo 5 vuotta,kun he tapasivat .... siispä siitä ei tullut mitään....

Tämmöinenkin tarina ....

Äänestä
  • Soon sellaanen sananpaukahroskin leskimiehestä notta "se syrijin syö, selin makaa ja puhuu aina akka vainaastaan"

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Soon sellaanen sananpaukahroskin leskimiehestä notta "se syrijin syö, selin makaa ja puhuu aina akka vainaastaan"

    kainalossa, tai kumppanin kainalossa- eronnut, karannut, leski- onko se pohdiskelun aihe ollenkaan!
    Kauniit kahdenkeskeiset hetket kai ratkaisee.
    Ilman velvollisuuksia-ihanne tilanne.
    Minulla vapaa kumppani-itse olen aviossa ja-nainen!
    Riepotelkaa juttuani ihan rauhassa ja vapaasti.

    Ketjun aloittajalle, etsi ITSELLESI sopivin kumppani!

    Äänestä

  • Kutjake- kirjoitti:

    Ei sua täällä kai kukaan halua sen kummee riepootella. Itte ainakin oon sitä mieltä ja niinkuun oon sanonukki jotta ei ketään pirä sillälaalla karsinoora. Soon kaharen kauppa....Kyllähän ny näästä asioosta puhua tohtii, et sunkahan sä mikään hormooni oo. Elämäs pitääs muutoonkin osata kattoa piremmälle ku vain ranniin airan taakse.

    peilatessani ajatuksiani kanssanne. Nyt lähden saunaan ja pikkuhiljaa nukkumatin luo keräämään voimia huomista työpäivää varten.Juhlapyhinä on ollut aikaa pohtia tulevaa vanhuutta jota en missään nimessä halua yksin viettää. Kiitoksia ajastanne,jatkan kumpanini etsimistä pohtien ja kenties jossain vaiheessa sitten jo etsienkin.

    Kiitoos vain ittellesi kovasti mukava likkahan sä oot. Kyllä sä ukoon ittelles löyrät, ihan varmahan. Ja jos oikeen toivottomalta tuntuu niin oonhan minä täällä, tällaanen rauhaaton musta seppä Pohojanmaalla. Elämänikäänen kulukuri ja on täällä pieni ja varhaanen Tiitu-kanikin.

    Äänestä

  • niin hassulta kuin se voi kuullostaakin psykologisessa mielessä leski voi myös tulla hylätyksi ja petetyksi. Se kuolemakin voi olla silloin hylkäys ja jättää useinkin pitkään katkeruutta. Aina oli se kuolema tai ero, se entinen on läpityöskenneltävä päästäkseen elämässä eteenpäin. Se entinen voi sieltä haudastakin kertomasi tarinan tavoin tulla suhteessa väliin, ei vain eronnut puoliso.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kiitoos vain ittellesi kovasti mukava likkahan sä oot. Kyllä sä ukoon ittelles löyrät, ihan varmahan. Ja jos oikeen toivottomalta tuntuu niin oonhan minä täällä, tällaanen rauhaaton musta seppä Pohojanmaalla. Elämänikäänen kulukuri ja on täällä pieni ja varhaanen Tiitu-kanikin.

    ukkoa löytänyt vaikka niitä täällä etelässä pitäisi olla. Keskustelu on täällä tainnut päivän mittaan laajeta myös karanneisiin miehiin asti ja täytyy sanoa että niitä en kyllä ota.

    Äänestä

Tässä ketjussa on nyt käsitelty melko perusteellisesti miestyypeistä eronneet ja leskimiehet, mutta on unohdettu 50 poikamiehet.
Onkohan kukaan pystynyt sellaisen kesyttämään ja minkälainen seurustelukumppani sellainen on?
Minä tunnen pari tälläistä poikamiestä ja voin sanoa että aikamoisia persoonia ovat.
Joten voisiko tässä sitten yleistää ja sanoa että naisen pitää olla aika nöyrä ja periksantava jos meinaa pärjätä 50 poikamiehen kanssa.
Yleensänhän nämä epelit ovat asuneet äitin helmoissa pitkälle aikuisikään asti ja passattu piloille. Joten he ovat vaatimassa naisystävältäänkin passaamista, johon heidän seurustelu yleensä kaatuukin.

Äänestä
  • itsehän juuri kerroit, ettei tästä ryhmästä löydy kuin miinuksia.

    Äänestä

  • oli. Äiti pesi pyykit,silitti ja ruoat keitti aina viikonloppuisin. Eihän siitä mitään tullut. En enää ikinä aloita suhdetta 50 vuotiaan aikamiespojan kanssa.

    Äänestä

  • ja mamman poika kirjoitti:

    oli. Äiti pesi pyykit,silitti ja ruoat keitti aina viikonloppuisin. Eihän siitä mitään tullut. En enää ikinä aloita suhdetta 50 vuotiaan aikamiespojan kanssa.

    mie oisin tosi hyvilläni jos joku muukin tekisi edes joskus kotitöitä - ilomielin antasin anopin silitellä ja laitella ruokaa :)

    joo älä ota 50 ota 40 kymppinen
    nam niin suhde toimii paremmin
    tosin ei iällä oikeesti ole väliä mutta kokeile jos onnistais sitten tässä ikäryhmässä

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mie oisin tosi hyvilläni jos joku muukin tekisi edes joskus kotitöitä - ilomielin antasin anopin silitellä ja laitella ruokaa :)

    peuhata vällyjen alla mammanpojan kanssa? Minua ei ainakaan YHTÄÄN.

    Äänestä

  • myöskin kirjoitti:

    peuhata vällyjen alla mammanpojan kanssa? Minua ei ainakaan YHTÄÄN.

    mamma sinnekin kammennu?!

    :)

    Äänestä

  • viisikymppisenä poikamies!

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mie oisin tosi hyvilläni jos joku muukin tekisi edes joskus kotitöitä - ilomielin antasin anopin silitellä ja laitella ruokaa :)

    vastanaineena olisit ollut siitä mielissäsi?

    Äänestä

  • miettii kirjoitti:

    avioliittoni viisi ensimmäistä vuotta, - se kyllä riitti..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    avioliittoni viisi ensimmäistä vuotta, - se kyllä riitti..:)

    lapsen synnyttyä pistin ukaasin miehelleni,jos ei omaa asuntoa löydy niin muutan yksin,anoppi kun kylvettikin poikani kun en muka osannut omaa lastani hoitaa

    Äänestä

  • miettii kirjoitti:

    lapsen synnyttyä pistin ukaasin miehelleni,jos ei omaa asuntoa löydy niin muutan yksin,anoppi kun kylvettikin poikani kun en muka osannut omaa lastani hoitaa

    sellaista, - , mutta anoppi vei sen ajan mukaisesti ensimmäisen lapsemma saunaan jo kuukauden ikäisenä; ihme kun ei tullut löylynlyömää poijjasat..:))

    Sitä ei oikein osannut olla orjailematta toisen taloudessa - esim. ensimmäisiä lapsia en imettänyt kuin kuukauden,- maito ei riittänyt, koska en uskaltanut levätä niin paljoa kuin silloin olisi pitänyt - kolmas lapsemme syntyi sitten omassa huushollissa, ja häntä olisin varmaan voinut syöttää rinnasta vaikka kolme vuotiaaksi..

    Ei hän kyllä muuten puuttunut lastemme hoitoon, mutta sitä omaa rauhaahan sitä nuorena kaipasi -, mutta kaipasikin sitä aikaa jotenkin, - anoppi katsoi lapsia ja sain käydä rauhassa marjassa - olin hyvin innokas marjastaja ja metässä kumuaja.

    virheitä vaikka kuin, mutta jos siitä selvän saisi..:/

    Äänestä

....sullakin ongelma! Haleluujaa vaan.

Äänestä

Jos otat lesken verrataan sinua loppuelämäsi siihen iki-ihanaan vaimoon joka häneltä otettiin pois,eronnuthan sensijaan halusi päästä eroon exästään ja olet siis parempi nainen kuin ex-vaimo!

Äänestä
  • kuollutta on vaikeaa korvata,varsinkin lasten suhteellisen nuorena kuollutta äitiä,vainajan virheitä kun ei muistella vaan saa usein pyhimysmäiset ominaisuudet muistoissa

    Äänestä

  • se entinen yrittää koko ajan ängetä takaisin väliin. Sellaisen minä olen kokenut.
    Soitteli aina sunnuntaiaamuisin 8.00 ex-miehelleen kun olimme nukkumassa. Teki aina tikusta asiaa.
    Nyttemmin se hänen ex-mies on mun ex-kaveri, saavat rauhassa soitella toisilleen milloin haluavat.

    Äänestä

  • jos kuitenkin kirjoitti:

    se entinen yrittää koko ajan ängetä takaisin väliin. Sellaisen minä olen kokenut.

    on usein yhteisiä lapsia ja pakko pitää kontaktia,helpottaa jos erosivat ystävinä

    Äänestä

  • miettii kirjoitti:

    kuollutta on vaikeaa korvata,varsinkin lasten suhteellisen nuorena kuollutta äitiä,vainajan virheitä kun ei muistella vaan saa usein pyhimysmäiset ominaisuudet muistoissa

    ja hienotunteisuutta, sekä uudella on puolisolla on oltava hyvä itsetunto.

    Hänen tulee olla tarvittaessa myötäeläjä, ja välillä puolisonsa nostaja - aikuinen vahva ihminen.

    Äänestä

  • miettii kirjoitti:

    kuollutta on vaikeaa korvata,varsinkin lasten suhteellisen nuorena kuollutta äitiä,vainajan virheitä kun ei muistella vaan saa usein pyhimysmäiset ominaisuudet muistoissa

    Ei kukaan täytä kenenkään paikkaa elämäs, jokaasella meillä on ihan oma paikkamme ja jokaasella myös oikeus siihen. Olokohon muistoos kenenkin kaveri miten hyvä lystähän. Pakasterasian voi täyttää useampahankin kertahan, tietysti pestä pitää välillä. ei meitä ihimisten "paikkoja" tällälaalla täytetä eikä varata, ei ainakaan parisuhtehes. Jokaanen uusi liitto on myöskin ihan oma tarinansa, ja siitä tuloo hyvä tarina ku vain yhyrees pyyteettömästi ja toista kunnioottaen yritetähän.

    Tuon äsköösen mielipitehen tarkootin Miisulle, sinä Pirre ymmärrät hyvin ja oikeen tämänkin asian. Hyvä Sinä.

    Aina vain menöö pielehen anteeksiny Nimim. Miettii tarkootin nuo tekstit. Ei tuu ny mitähän...

    Äänestä

  • Exän kanssahan kirjoitti:

    on usein yhteisiä lapsia ja pakko pitää kontaktia,helpottaa jos erosivat ystävinä

    aikaan ja varsinkaan kun yhteiset lapset melkein 30-kymppisiä

    Äänestä

  • jos kuitenkin kirjoitti:

    se entinen yrittää koko ajan ängetä takaisin väliin. Sellaisen minä olen kokenut.
    Soitteli aina sunnuntaiaamuisin 8.00 ex-miehelleen kun olimme nukkumassa. Teki aina tikusta asiaa.
    Nyttemmin se hänen ex-mies on mun ex-kaveri, saavat rauhassa soitella toisilleen milloin haluavat.

    ex-kumppanista saimmekin "aasinsillan" lesken/eronneen lapsiin. Muistelenpa kuulleeni ettei se aina ole helppoa rakentaa uusioperhettä,
    vaikka ex:än ja mahdollisesti omatkin lapset jo aikuisia niin kyllä siinä tuntuu olevan omat kommervenkkinsä.Monta monta asiaa pitää ottaa huomioon jos alkaa rakentaa uutta pesää toisen kanssa.Nyt lähden töihin,mukavaa päivää kaikille lukijoille.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Ei kukaan täytä kenenkään paikkaa elämäs, jokaasella meillä on ihan oma paikkamme ja jokaasella myös oikeus siihen. Olokohon muistoos kenenkin kaveri miten hyvä lystähän. Pakasterasian voi täyttää useampahankin kertahan, tietysti pestä pitää välillä. ei meitä ihimisten "paikkoja" tällälaalla täytetä eikä varata, ei ainakaan parisuhtehes. Jokaanen uusi liitto on myöskin ihan oma tarinansa, ja siitä tuloo hyvä tarina ku vain yhyrees pyyteettömästi ja toista kunnioottaen yritetähän.

    Olipa hyvin sanottu! ...eipä tuohon ole leskirouvalla enää mitään lisäämistä :-)

    Äänestä

  • pakasterasian pessyt kirjoitti:

    enemmän,leskirouvia vai leskimiehiä? Kuka tietää?

    Äänestä

  • tilastollisesti kirjoitti:

    enemmän,leskirouvia vai leskimiehiä? Kuka tietää?

    tietenkin..ainakin vanhemmissa ikäluokissa, en tiedä onko vielä 50 ikäryhmissä.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    tietenkin..ainakin vanhemmissa ikäluokissa, en tiedä onko vielä 50 ikäryhmissä.

    Luulen, että myös meissä nuoremmissa on leskirouvia enemmän. Kun 44-vuotiaana jäin leskeksi, sain kuulla että miehillä riski-ikä menehtyä sydänkohtaukseen on 45-55v. Naisilla se riski-ikä taitaa alkaa vasta viiskymppisenä.

    Äänestä

  • pakasterasian pessyt kirjoitti:

    Luulen, että myös meissä nuoremmissa on leskirouvia enemmän. Kun 44-vuotiaana jäin leskeksi, sain kuulla että miehillä riski-ikä menehtyä sydänkohtaukseen on 45-55v. Naisilla se riski-ikä taitaa alkaa vasta viiskymppisenä.

    vielä miesten riski-ikä alhainen, - nykyään tehostuneitten hoitojen ja elämäntapavalistuksen myötä miestenkin kuolleisuus on laskenut, ainakin tässä ikäryhmässä.

    Naisten kuoleisuus myös on kai laskenut tässä 50 ikäluokassa, ja luultavasti estrogeeni hoitojen ansiosta.

    Ai siihen aikaan :-)))))) ..no eipä siitä ole kuin kuusi vuotta.

    Äänestä

  • pakasterasian pessyt kirjoitti:

    Ai siihen aikaan :-)))))) ..no eipä siitä ole kuin kuusi vuotta.

    nuo ikäluokat alkoivat olla 45 - 50 vuotiaita, ja kuusi vuotta on pitkä aika - sairaushan on kehittynyt koko tuota edeltävän iän.

    Kuudessa vuodessa lääketiede sydänkirugian alueella on kehittynyt hurjan harppauksen, nythän tehään melkein rutiinina sepelvaltimo ohituksia, ja pallolaajennus melkein polikkliinisenä toimenpiteenä, tämä näkyy kuolleisuusprosenteissa positiivisena, tai lyhyen aikajanan (5v.)tilastoissakin.

    Ei miehelläni ollut sepelvaltimotautia, ei siis ollut kyse että olisi voitu pelastaa ohituksilla tai pallolaajennuksilla. Oli aivan akuutti juttu, ja se yksi ainoa sydänkohtaus vei hänet.
    ...mutta tämä nyt tällä erää tästä jutusta.

    Hyvää vuodenjatkoa! :)

    Äänestä

vanhapoika, jolla ei luurankoja kaapissa ollenkaan?

Äänestä
  • jo tuossa aiemmin. Eikös siitä lähes yksimielisiä oltu, että miehessä on jotain pahasti vialla jos viiskybäsenä vielä on poikamies/vanhapoika.

    Äänestä

kyllä leski otta huomioon kaikella tavalla myös että maksat puolet kuluista ja otta kaikella tavalla huomioon sinut siitä vaan

Äänestä

Leskimies kaipailee exää ikuisesti, koska kunnon välienselvittelyä ei koskaan ole tapahtunut. Leskimies jos kuka haluaa kaiken jatkuvan uudessa suhteessa pilkulleen kuin oli entisessä, joustaa ja mukautua ei osaa ollenkaan.

Äänestä
  • Ei se noon mustavalakoonen leskimieskään oo. Mitä sitä sitten sellaanen kaverilla teköö jos sitä ny eheroon taharoon kiusata pitää. Tottakai sitä entistä elämää muistaa ja ku oltihin nuoria, yhteeset tenavat, rakennustouhuut ja ja kaikki muukki nuorenparin asiat. Ei ne mielestä pois jää, kaikilla meillä on menneesyys, jokaasella oma tarinansa. Joustaa pitää molempaan, eikä se mies siinä parisuhtehes saa mikään "kukkoo" olla, sellaanen vanhan aijan komissaarius joka lukoo lain joka ainuahan asiahan. Eihän sellaanen ihiminen pärijää kenenkään kanssa olokohon sitten mies tai nainen. Sellaasta ainaasta kompromissin hakuahan se parisuhurees on aina, jo sen ensimmääsenkin kanssa. Toista ihimistä tuloo kunnioottaa lähimmääsenä ja ainukertaasena omana yksilönä, joka on ihiminen ihimisten joukoos ja pyrkiä vetämähän sitä yhteestä elämänkelekkaa aina samahan suuntahan, justihin niinkuun muurahaasetki teköö. Sitten tuloo hyvä, ihan paras maharollinen.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Ei se noon mustavalakoonen leskimieskään oo. Mitä sitä sitten sellaanen kaverilla teköö jos sitä ny eheroon taharoon kiusata pitää. Tottakai sitä entistä elämää muistaa ja ku oltihin nuoria, yhteeset tenavat, rakennustouhuut ja ja kaikki muukki nuorenparin asiat. Ei ne mielestä pois jää, kaikilla meillä on menneesyys, jokaasella oma tarinansa. Joustaa pitää molempaan, eikä se mies siinä parisuhtehes saa mikään "kukkoo" olla, sellaanen vanhan aijan komissaarius joka lukoo lain joka ainuahan asiahan. Eihän sellaanen ihiminen pärijää kenenkään kanssa olokohon sitten mies tai nainen. Sellaasta ainaasta kompromissin hakuahan se parisuhurees on aina, jo sen ensimmääsenkin kanssa. Toista ihimistä tuloo kunnioottaa lähimmääsenä ja ainukertaasena omana yksilönä, joka on ihiminen ihimisten joukoos ja pyrkiä vetämähän sitä yhteestä elämänkelekkaa aina samahan suuntahan, justihin niinkuun muurahaasetki teköö. Sitten tuloo hyvä, ihan paras maharollinen.

    ...että parisuhde/avioliitto on eräänlainen yksityisyritys, jossa kummankin osakkaan pitää kattoo samaan suuntaan ja tehdä ratkaisut "yritystä" hyödyntäen ja yrityksen "voitosta" nauttien. :))

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Justihin noon se on niinkuun sä Tammikuun likka totesit, osaasit taas laittaa saman asian pienenpähän tilahan ku itte pystyyn. Sä oot oikia ja aitoo HELMI naisten sakiis. Justihin näin se menöö. Joka hommashan se on samoon, jos aina ensimmääseksi hokoo ittellensä notta: "ei tästä ny mitään tuu" sitä ku teköö tarpeeksi kauan niin ittekki alakaa uskomahan jotta ei tästä taira mitään tulla. Toivo on aina paremmas huomises, vaikka tämäki päivä oli hyvä, niin huominen on vielä paree. Ja tarvittooko siinä parisuhtehes ny aina "niskalimaas" painaa elämän länkiä etehen päin. Hirviää sellaanen, eikö siinä jo vähemmälläki tuu pää vetävän kätehen. Jokaanen on laisensa ja justihin siinä on se rikkaus. Välihin pitää antaa virran vain vierä sitä "purtta" ja ootella suvantopaikkoja. Ihan niinkuun Sä "ihmeistä ihanin" sanookki "voitoosta nauttien" Hyvä Sinä...tai me....

    Just noin :)))

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    ...että parisuhde/avioliitto on eräänlainen yksityisyritys, jossa kummankin osakkaan pitää kattoo samaan suuntaan ja tehdä ratkaisut "yritystä" hyödyntäen ja yrityksen "voitosta" nauttien. :))

    Jos oikeassa yrityksessäkin tehtäisiin päätöksiä yrityksen edun vastaisesti, lakkaisi se pian olemasta yritys.
    Olisiko hyvin menestyvän "parisuhdeyrityksen" voittoa sitten vaikka rakkaus ja onnellisuus.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    Ja sen vuoksi esitin tuon silloiselle miehelleni tuohon tapaan. Mutta, me katottiin eri suuntiin ja tuli "tappiota" ja se "yritys meni nurin". Niin kuin sanot, rakkaus ja onnellisuus, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja kyky puhua ja kuulla toinen toistaan. Siinäpä "yrityksen" kulmakivet. Sinulla taitaa asiat olla ihan hyvin. On tullut luettua tekstejäsi :)

    lapsista tulee onnellisia, sekin on minusta tärkeää, - ehkä tärkeintä :)

    ja sen syiden analysointi on auttanut tekemään viisaampia yrityksen tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja ja tulos on alkanut pikkuhiljaa kääntyä voitolliseksi, mikä puolestaan on lisännyt uskoa yrityksen vakaaseen tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    lapsista tulee onnellisia, sekin on minusta tärkeää, - ehkä tärkeintä :)

    Tarkootakko Pirre täs toisees avioliitoos??? hih,hih. Ei taira meirän ikääsistä "puista" enää tervaa tulla. Niin ja elä ny vain väitä vastahan.

    omat lapsethan on se kaikkein tärkein asia.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Tarkootakko Pirre täs toisees avioliitoos??? hih,hih. Ei taira meirän ikääsistä "puista" enää tervaa tulla. Niin ja elä ny vain väitä vastahan.

    Tarkootin tietysti "toisees maharollisees" avioliitoos. Eihän täs ny kukaan oo vielä uurestansa kosinu....

    Vaikka ei kai se miehelle mikkää ongelma, ukkiki oli ollu jo 58 vuotias kun isä syntyi.. :)) ja ihan tolokun mies tullu loppu tervastaki, tirasta..:))

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Tarkootin tietysti "toisees maharollisees" avioliitoos. Eihän täs ny kukaan oo vielä uurestansa kosinu....

    nyt ällyä kosia, mie kyllä kosisin ja kiirreellä..:))

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    ja sen syiden analysointi on auttanut tekemään viisaampia yrityksen tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja ja tulos on alkanut pikkuhiljaa kääntyä voitolliseksi, mikä puolestaan on lisännyt uskoa yrityksen vakaaseen tulevaisuuteen.

    Tällaaset on aina korijattavis. Ittelleni tuli ja heti kerralla lopullinen "tilinpäätös". Eikä siitä päätöksetä voinu valittaa. Oli se sellaanen "päätös" notta meinas vierä minukki ihan kokonansa ja myötyriksi.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    nyt ällyä kosia, mie kyllä kosisin ja kiirreellä..:))

    Ei ne oo älynny, vaikka täs oon jo kielipitkällä orotellu. Jos sinä kosisit niin vastaus olis: "taharoon, taharoon" oikeen kolomehen kohtahan ja aamenet päälle. Notta ny sitten tierät heti jo ku kysääset, mutta voit kyllä vielä kysyä niinkuun asiookses, ja varmistaa jotta taharonko ottaa ja rakastaa myötämäes. Tämä homma on jo ny sitten näin harijapäällä, yks kysyymys vain ja peli on selevä vastauksia myöten.

    tuo kyllä tulis, - ainakin näin ilman todistajia..:))

    No, leikki leikkinä, ja jne....sinnuu on tämmösen akkaimmeisen mukava kiusata, elä suutu..:)

    Hyvää yötä nyt.

    ps. tuo Tammikuunlikka on kiltti ihminen..., jos nimittäin tarvihet puhe"miestä"..:)

    Hyvää yötä... Mennähän nukkumahan kello on jo liikaki palijon. terv. minä ja pieni varhaanen Tiitu-kani.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    omat lapsethan on se kaikkein tärkein asia.

    mitä meistä maanpäälle jää..

    Äänestä

ettei vaan miehen hyvyydellä tai huonoudella uutena kumppanina olis yhtä vähän tekemistä leskeyden tai eronneisuuden kanssa kuin tulevien vaalien äänestysprosentilla alkutalven huonojen kelien kanssa.

Äänestä
  • Ei kait sillä olekaan, jokainen on juuri sellainen, kun on ja tullaan juttuun hyvin tai hyvin huonosti....niin, että meistähän ittestä se on kiinni....:)

    Äänestä

Hei vaan Sinulle :) Kuten olet jo huomannutkin, keskustelut eivät aivan pysy aloituksessa olleessa aiheessa. Niinhän ne asiat, elämässä, muutenkin rönsyilevät asiasta toiseen ja ensialkuun esille tullut asia "unohtuu".

Olen "pyörinyt" jonkin aikaa 50 keskustelupalstalla ja huomioinut meidän ikäisten eniten esille tulleen seikan.
Hyvin monet naiset sekä miehet kokevat yksinäisyyttä ja sitä tunnetta tuodaan täällä esille. Monin erilaisin viestein. Myös itsekin. Omalla tavallani :)
Meistä useimmat ovat eronneet - tavallaan - kumppanistaan. Tosin, joukossa on ehkä parisuhteessakin yksinäisyyttä kokevia sekä aivan hyvässä suhteessa eläviä.
Olen huomioinut itsessäni eräänlaista "selviytymistä" oman minäni kasvaessa takaisin "elämään".
Juuri tällaisissa kirjoituksissa, joissa välittyy kirjoittajan mietteet, surut, ilot, ahdistukset ja muut tunteet, saavat vastakaikua ja ovat tukemassa itse kutakin. Tällätavoin huomaamme, ettemme ole yksin vaan meitä on melkoinen määrä ja näin saamme niinsanottua vertaistukea (hieno sana) toisiltamme.
Itse koen nämä keskustelut hyvin tärkeiksi itselleni ja meille kaikille palstaa lukeville. Ainakin hyvin monelle.
Kirjoitettuna näemme mitä sisällämme liikkuu ja näin saamme ne purettua pois. Huumoria unohtamatta :)))

Äänestä
  • Kyllähän nämä tarinat ainakin ku näinkin pitkiksi venyyvät pakkaa rönsyylemähän jo pois aiheestakin. Täälläki on pahkulootu autoolla ajoosta alakain, ja tais se tuo Pirre mua tuos jo hätäpäissään kosiakin. Jouruun sanomahan sille notta täytyy ny pikkuusen vielä "töövätä" en tierä miten se siihen vaikutti kovasti soon hilijaanen ja tietysti ny mököttelöö johonaan kellarin rapuus. Kyllä se siellä kääntyy vielä elämälle. Mukavaahan soon ku jutuut paisuu ja rönsyylee, tänne on mukavaa kirijootella, ainaki ittelleni iltaasin tämä on sellaanen ikkuna maalimahan ja muiren kans on mukavaa toimitella. Ei sitä huumoria saa unohtaa, eikä näitä ainakaa omia juttujani kannata kovin vakavasti ottaa, soon harmi ku täs ei nää toisen ilimehiä, sehän ny oliiski jos ne näkiis. Ainua asia vain kun tuo päivän työt ja touhuut vie niin tarkkahan "mehut" notta arki-iltaasin ei pitkähän jaksa tänne kiriijootella. Nykyysin tuloo jo valavottua liikaki myöhään, ihan yhtehentoosta saakka ja ku aamuusin pitää kuitenki olla viireltä jo telläämäs verenkeitintä lämpöösille ja pitää ennättää syöttää pieni varhaanen Tiituki. Aina ku juon aamuteetä Tiitu imeä "lutkutteloo mun syliis tuttipulloosta vettä. Taas meinaa alakaa juttu rönsyylemähän, no jos se kerran on sallittua niin......

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kyllähän nämä tarinat ainakin ku näinkin pitkiksi venyyvät pakkaa rönsyylemähän jo pois aiheestakin. Täälläki on pahkulootu autoolla ajoosta alakain, ja tais se tuo Pirre mua tuos jo hätäpäissään kosiakin. Jouruun sanomahan sille notta täytyy ny pikkuusen vielä "töövätä" en tierä miten se siihen vaikutti kovasti soon hilijaanen ja tietysti ny mököttelöö johonaan kellarin rapuus. Kyllä se siellä kääntyy vielä elämälle. Mukavaahan soon ku jutuut paisuu ja rönsyylee, tänne on mukavaa kirijootella, ainaki ittelleni iltaasin tämä on sellaanen ikkuna maalimahan ja muiren kans on mukavaa toimitella. Ei sitä huumoria saa unohtaa, eikä näitä ainakaa omia juttujani kannata kovin vakavasti ottaa, soon harmi ku täs ei nää toisen ilimehiä, sehän ny oliiski jos ne näkiis. Ainua asia vain kun tuo päivän työt ja touhuut vie niin tarkkahan "mehut" notta arki-iltaasin ei pitkähän jaksa tänne kiriijootella. Nykyysin tuloo jo valavottua liikaki myöhään, ihan yhtehentoosta saakka ja ku aamuusin pitää kuitenki olla viireltä jo telläämäs verenkeitintä lämpöösille ja pitää ennättää syöttää pieni varhaanen Tiituki. Aina ku juon aamuteetä Tiitu imeä "lutkutteloo mun syliis tuttipulloosta vettä. Taas meinaa alakaa juttu rönsyylemähän, no jos se kerran on sallittua niin......

    mie mökötä..:))

    Äänestä

  • Olen suorastaan "hengästynyt" lukiessani viestiketjua. Mukavaa on ollut ja paljon mietteitä herättäviä pohdintoja teiltä kaikilta.
    En ole tällä palstalla aikaisemmin ollut ja huomaan että olen todellankin sielukkaitten ihmisten parissa.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kyllähän nämä tarinat ainakin ku näinkin pitkiksi venyyvät pakkaa rönsyylemähän jo pois aiheestakin. Täälläki on pahkulootu autoolla ajoosta alakain, ja tais se tuo Pirre mua tuos jo hätäpäissään kosiakin. Jouruun sanomahan sille notta täytyy ny pikkuusen vielä "töövätä" en tierä miten se siihen vaikutti kovasti soon hilijaanen ja tietysti ny mököttelöö johonaan kellarin rapuus. Kyllä se siellä kääntyy vielä elämälle. Mukavaahan soon ku jutuut paisuu ja rönsyylee, tänne on mukavaa kirijootella, ainaki ittelleni iltaasin tämä on sellaanen ikkuna maalimahan ja muiren kans on mukavaa toimitella. Ei sitä huumoria saa unohtaa, eikä näitä ainakaa omia juttujani kannata kovin vakavasti ottaa, soon harmi ku täs ei nää toisen ilimehiä, sehän ny oliiski jos ne näkiis. Ainua asia vain kun tuo päivän työt ja touhuut vie niin tarkkahan "mehut" notta arki-iltaasin ei pitkähän jaksa tänne kiriijootella. Nykyysin tuloo jo valavottua liikaki myöhään, ihan yhtehentoosta saakka ja ku aamuusin pitää kuitenki olla viireltä jo telläämäs verenkeitintä lämpöösille ja pitää ennättää syöttää pieni varhaanen Tiituki. Aina ku juon aamuteetä Tiitu imeä "lutkutteloo mun syliis tuttipulloosta vettä. Taas meinaa alakaa juttu rönsyylemähän, no jos se kerran on sallittua niin......

    Pakko kysyä karjalaisnaisena mitä tarkoittaa varhaanen Tiitun kohdalla? Keskonen?

    Äänestä

  • plussat kirjoitti:

    Pakko kysyä karjalaisnaisena mitä tarkoittaa varhaanen Tiitun kohdalla? Keskonen?

    Eihän meirän Tiitu ny mikään keskoonen oo, enee sellaanen "ylikypsä" jo syntyessään, sillä varmahan se kaikki asiat taitaa ja hallittoo. Se varhaanen tarkoottaa: Aamu varhaisella heräävää. Tiitu pikkuunen alotteloo joka aamu aamupesuaan viimestänsä viiren aikoohin. Itte nousen kans samoohin aikoohin ja niin se päivä lähtöö siitä sitten menemähän hilijaasuures kohti iltaa.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mie mökötä..:))

    Joo et niin mökötäkkään, ei tuallaaset hyvät ja kiltit tytööt mököttele ja vielä jouluki noon lähellä, sehän voi joulupukki kääntää kelekkansa takaasin ja tulla hakemahan yöpairan ja kaulinpakeetin pois. Ilimanmuuta kannattaa pelata varman päälle täskin asiaas. Hyvä Sinä.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kyllähän nämä tarinat ainakin ku näinkin pitkiksi venyyvät pakkaa rönsyylemähän jo pois aiheestakin. Täälläki on pahkulootu autoolla ajoosta alakain, ja tais se tuo Pirre mua tuos jo hätäpäissään kosiakin. Jouruun sanomahan sille notta täytyy ny pikkuusen vielä "töövätä" en tierä miten se siihen vaikutti kovasti soon hilijaanen ja tietysti ny mököttelöö johonaan kellarin rapuus. Kyllä se siellä kääntyy vielä elämälle. Mukavaahan soon ku jutuut paisuu ja rönsyylee, tänne on mukavaa kirijootella, ainaki ittelleni iltaasin tämä on sellaanen ikkuna maalimahan ja muiren kans on mukavaa toimitella. Ei sitä huumoria saa unohtaa, eikä näitä ainakaa omia juttujani kannata kovin vakavasti ottaa, soon harmi ku täs ei nää toisen ilimehiä, sehän ny oliiski jos ne näkiis. Ainua asia vain kun tuo päivän työt ja touhuut vie niin tarkkahan "mehut" notta arki-iltaasin ei pitkähän jaksa tänne kiriijootella. Nykyysin tuloo jo valavottua liikaki myöhään, ihan yhtehentoosta saakka ja ku aamuusin pitää kuitenki olla viireltä jo telläämäs verenkeitintä lämpöösille ja pitää ennättää syöttää pieni varhaanen Tiituki. Aina ku juon aamuteetä Tiitu imeä "lutkutteloo mun syliis tuttipulloosta vettä. Taas meinaa alakaa juttu rönsyylemähän, no jos se kerran on sallittua niin......

    Tuo maate meno mullakin. Aamuisin harmittaa, kun ei millään jaksais nousta viideltä kahveen keitolle. No ei mun mikään pakko oo nousta viideltä, mutta kun oon siihen oppinu ja se niinsanottu oma aika pitää ottaa aamulla. Sellaista hiljaista aikaa ja tekstiteeveestä uutisten lukua. Sitten hiljakseen laitan huushollin kuntoon ettei naapurit häiriinny. Mun työt alkaa seittemän ja yheksän välillä, mikä vuoro kulloinkin sattuu olemaan. Ennen menin maate jo kello puoli yheksän ja jotenkin se on nyt lipsahtanut tuonne puol kahteentoista. Tänään aateltiin tytön kanssa mennä jo viimeistään kymmeneltä. Saas nähä. Nonni, kyllä nää jutut rönsyilee :)) No mää ny oon sellanan puheis ettei niistä aina heti ota selvää, varsinkin, kun oon oikeis puheis nenätysten.
    Niin ja noi naamanilmeet, ne pitäs kyllä nähä. Arvaa vaan kuinka olen nauraa hekottanu aina väliin :))

    Äänestä

  • plussat kirjoitti:

    Olen suorastaan "hengästynyt" lukiessani viestiketjua. Mukavaa on ollut ja paljon mietteitä herättäviä pohdintoja teiltä kaikilta.
    En ole tällä palstalla aikaisemmin ollut ja huomaan että olen todellankin sielukkaitten ihmisten parissa.

    Kun oot tykänny :)) Kyllä tänne joukkoon sopii :))

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Joo et niin mökötäkkään, ei tuallaaset hyvät ja kiltit tytööt mököttele ja vielä jouluki noon lähellä, sehän voi joulupukki kääntää kelekkansa takaasin ja tulla hakemahan yöpairan ja kaulinpakeetin pois. Ilimanmuuta kannattaa pelata varman päälle täskin asiaas. Hyvä Sinä.

    Äläs ny, ei se joulukki niitä takasin hae vaan kuulemma nuuttipukki. Juuri tänään kuuntelin, kun yks työkaveri sano yhelle pikkumiehelle, "ellet ny oo kiltisti nii se nuuttipukki hakee sun joululahjas pois". Poika totes "nii hakeekin" ja nauro. Että silleen.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Eihän meirän Tiitu ny mikään keskoonen oo, enee sellaanen "ylikypsä" jo syntyessään, sillä varmahan se kaikki asiat taitaa ja hallittoo. Se varhaanen tarkoottaa: Aamu varhaisella heräävää. Tiitu pikkuunen alotteloo joka aamu aamupesuaan viimestänsä viiren aikoohin. Itte nousen kans samoohin aikoohin ja niin se päivä lähtöö siitä sitten menemähän hilijaasuures kohti iltaa.

    jotain tänä päivänä. Nuo murrekiekurat on aina välillä niin kimurantti juttu mutta oppia ikä kaikki. Tiitu vaikuttaa tosi hyvältä elämänkumppanilta, itselläni oli aikoinaan kissa mutta se mokoma otti ja kuoli.

    Äänestä

  • tammikuun likka kirjoitti:

    Tuo maate meno mullakin. Aamuisin harmittaa, kun ei millään jaksais nousta viideltä kahveen keitolle. No ei mun mikään pakko oo nousta viideltä, mutta kun oon siihen oppinu ja se niinsanottu oma aika pitää ottaa aamulla. Sellaista hiljaista aikaa ja tekstiteeveestä uutisten lukua. Sitten hiljakseen laitan huushollin kuntoon ettei naapurit häiriinny. Mun työt alkaa seittemän ja yheksän välillä, mikä vuoro kulloinkin sattuu olemaan. Ennen menin maate jo kello puoli yheksän ja jotenkin se on nyt lipsahtanut tuonne puol kahteentoista. Tänään aateltiin tytön kanssa mennä jo viimeistään kymmeneltä. Saas nähä. Nonni, kyllä nää jutut rönsyilee :)) No mää ny oon sellanan puheis ettei niistä aina heti ota selvää, varsinkin, kun oon oikeis puheis nenätysten.
    Niin ja noi naamanilmeet, ne pitäs kyllä nähä. Arvaa vaan kuinka olen nauraa hekottanu aina väliin :))

    Sitä tuloo sellaanen oma vuorokausirytminsä itte kullekki. Välihin verättää enempi, aamu nousu, sitten taas menöö mukavasti ja on sillälaalla helepompaa. Kevät ku tuloo niin sitten taas on mukava nousta varahin. Kesäaamuusin on mukavaa kävellä tuonne korijaamolleni, säteet tanssii aamukasteeses heinikos ja ilima on täynnä linnunlaulua ja sellaasta elämisen riemua. Ja minä ainakin oon onnellinen siinä kun kävelen. Siinä korijaamon pihaas on jo useen miehiä orottamas "seppää" Ja kun aamuvarhaanen on ja mä itte käskijäni, niin ei niin kiirestä oo notta ei ennäätettäs ukkoporukaas ensin siinä markilla porinoora kuulumiset seleviksi. Ja aamu aurinko paistaa ja meillä on siinä mukavaa. Kyllä kannattiki nousta varhaan.

    Äänestä

  • Olen itse aloittelija näillä palstoilla ja lähinnä seuraillut ja ehkä juuri siksi ihmettelen. Kuinka ihmisillä on aikaa kirjoitella tänne ja varsinkin öisin tulee paljon viestejä. Kuinka pystyy aamulla menemään töihin? Mietin myös eikö ihmisillä ole elämässään muuta tekemistä tai ihmisiä, joiden kanssa livenä keskustelisi? Kuitenkin tästä kirjoittelusta jää pois nonverbaalinen viestintä, joka huomattavasti vahvemmalla kuin verbaalinen. Ja usein olen vielä huomannut kuinka helposti näitä viestejä ymmärretään väärin ja suututaan toisen kirjoitukseen. Ja se kuinka vuorovaikutus ei siis oikein kohtaan tai heitetään älytöntä herjaa. Jotenkin olen huomannut samojen ihmisten pyörivän näillä palstoilla ja osan tuntevan jo viestistä toisensä?!

    Äänestä

  • Aloittelija... kirjoitti:

    Olen itse aloittelija näillä palstoilla ja lähinnä seuraillut ja ehkä juuri siksi ihmettelen. Kuinka ihmisillä on aikaa kirjoitella tänne ja varsinkin öisin tulee paljon viestejä. Kuinka pystyy aamulla menemään töihin? Mietin myös eikö ihmisillä ole elämässään muuta tekemistä tai ihmisiä, joiden kanssa livenä keskustelisi? Kuitenkin tästä kirjoittelusta jää pois nonverbaalinen viestintä, joka huomattavasti vahvemmalla kuin verbaalinen. Ja usein olen vielä huomannut kuinka helposti näitä viestejä ymmärretään väärin ja suututaan toisen kirjoitukseen. Ja se kuinka vuorovaikutus ei siis oikein kohtaan tai heitetään älytöntä herjaa. Jotenkin olen huomannut samojen ihmisten pyörivän näillä palstoilla ja osan tuntevan jo viestistä toisensä?!

    ...toisten ajankäytöstä "huolestuneita", vai pitäisikö sanoa, toisten asioihin puuttujia, ilmaantuu tännekkin aina silloin tällöin.
    Eiköhän ole jokaisen oma asia, miten aikansa kuluttaa.

    Vaatiiko se lopulta paljon aikaa, kun tänne jotain kirjoittaa, mieti sitä. Joku voi jättää ne Kauniit ja rohkeat katsomatta ja on sen ajan täällä. Tuskin se saippuasarjojen vahtaaminen on sen kehittävämpää kuin tämäkään.

    Onko tullut mieleen, että on paljon sairaita ja liikuntarajoitteisia, joilla on vapaa-aikaa muita enemmän. Myös monet ihmiset ovat sellaisessa työssä, jossa on aikaa käyttää myös tähän. Yms...

    Varmasti monella on niitä live-ystäviäkin mutta kenelläpä he nyt jatkuvasti ovat juttuseurana.

    kertoisin, että ei kaikkien tarvitse mennä aamulla töihin. Täällä on vuorotyöläisiä, työttömiä, sairaslomalaisia, eläkeläisiä ja muita, joille ei välttämättä tule uni silmään juuri silloin, kun sinun mielestäsi pitäisi. Jotkut kirjoittelevat yön pitkinä tunteina päivystäessään töissä ja odotellessaan jotain tapahtuvaksi, he saavat näin aikansa kulumaan ja pysyvät hereillä.

    Keskustelu kasvoista kasvoihin ei myöskään ole kaikille mahdollista; ehkä ihmissuhteita ei niin vain löydy tai on sidottu kotiin syystä tai toisesta. Silloin tämä palsta antaa väylän ajatustenvaihtoon, vaikka nonverbaalinen viestintä jääkin pois, sitä voi kuitenkin osittain korvata hymiöillä ynnä muilla viittauksilla mielialaan.

    Kuten olet huomannut, täällä on muodostunut jopa "tuttavuuksia", joista on varmasti iloa yksinäisinä hetkinä.

    on kotonani tehtävä työ, aina sitä juoksujalkaa kerkiää kurkkimaan palstoillekin, - muutenhan elämäni olisi vain pelkkää työtä, sillä se ei tekemällä tässä hommassa lopu..:/

    No eilen oli sitten se ainoa melkeinvapaapäiväni - 7 tiimaa, torstaisin, ellei minulla ole asiakkaiden apteekki ynm. asioita voin, jos siltä tuntuu, ihan istuakin sen seitsemän tuntia..:)

    Vuorovaikutus täällä virtuaalissa voi olla joskus vaikeaa, - tai sekin riippuu siitä kuinka löytää sen yhteisen sävelen, joittenkin kanssa juttelu on helpompaa, kuin toisten.

    sentään ota tietsikkaani, joten molskis ja uimisiin :)

    Äänestä

  • pohtija kirjoitti:

    kertoisin, että ei kaikkien tarvitse mennä aamulla töihin. Täällä on vuorotyöläisiä, työttömiä, sairaslomalaisia, eläkeläisiä ja muita, joille ei välttämättä tule uni silmään juuri silloin, kun sinun mielestäsi pitäisi. Jotkut kirjoittelevat yön pitkinä tunteina päivystäessään töissä ja odotellessaan jotain tapahtuvaksi, he saavat näin aikansa kulumaan ja pysyvät hereillä.

    Keskustelu kasvoista kasvoihin ei myöskään ole kaikille mahdollista; ehkä ihmissuhteita ei niin vain löydy tai on sidottu kotiin syystä tai toisesta. Silloin tämä palsta antaa väylän ajatustenvaihtoon, vaikka nonverbaalinen viestintä jääkin pois, sitä voi kuitenkin osittain korvata hymiöillä ynnä muilla viittauksilla mielialaan.

    Kuten olet huomannut, täällä on muodostunut jopa "tuttavuuksia", joista on varmasti iloa yksinäisinä hetkinä.

    Juuri tuota ilmiötä olen miettinyt, että kuinka monelle tämä netti / keskustelu täällä korvaa oikeat ihmissuhteet? Minusta se on hurjan pelottava ilmiö.
    Itsekin olen aikoinaan tehnyt yövuoroja, muttei silloin ollut näitä palstoja ja niihin hetkiin tietty ymmärtää tämän viihteen. Toisaalta omalla alallani on paljon suljettu / estetty pääsy näille palstoille nyky päivänä työkoneilta. Tai niitä sivuja seurataan missä työntekijät käyvät työaikana.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    ...toisten ajankäytöstä "huolestuneita", vai pitäisikö sanoa, toisten asioihin puuttujia, ilmaantuu tännekkin aina silloin tällöin.
    Eiköhän ole jokaisen oma asia, miten aikansa kuluttaa.

    Vaatiiko se lopulta paljon aikaa, kun tänne jotain kirjoittaa, mieti sitä. Joku voi jättää ne Kauniit ja rohkeat katsomatta ja on sen ajan täällä. Tuskin se saippuasarjojen vahtaaminen on sen kehittävämpää kuin tämäkään.

    Onko tullut mieleen, että on paljon sairaita ja liikuntarajoitteisia, joilla on vapaa-aikaa muita enemmän. Myös monet ihmiset ovat sellaisessa työssä, jossa on aikaa käyttää myös tähän. Yms...

    Varmasti monella on niitä live-ystäviäkin mutta kenelläpä he nyt jatkuvasti ovat juttuseurana.

    En minä toisten ajankäytöstä ole huolissani... vaan jos luet pohtijalle vastaamani kohdan. En myöskään itse käytä aikaani Kauniisiin ja rohkeisiin tai ylipäätänsäkään paljoa TV:n katsomiseen.
    Kerropa minulle mikä työ sallii käyttää nettiä paljonkin tällaiseen?
    Kirjoitat liveystävistä, jotka eivät "ole jatkuvasti juttuseurana", etkö pysty yhtään olemaan sitten itsesi kanssa kahden? Mitäs mieltä olet näistä helposti tapahtuvista väärinymmärryksistä täällä palstalla?

    Äänestä

  • Ajattelija... kirjoitti:

    esim. päivystysluonteisia tehtäviä, varsinkin yöaikaan, useammallakin alalla.

    Jos täällä joku nimimerkki esiintyy useasti päivässä, eihän se nyt hyvänen aika sitä tarkoita, että täällä jatkuvasti istuu. Välillä voi tehdä mitä tahansa muuta.

    En kirjoittanut itsestäni, vaan noin yleisesti.
    Itselleni kyllä jää vielä aikaa riittävästi olla itsenikin kanssa.

    Väärinymmärryksiä kai sattuu välillä mutta ei tämä nyt niin vakavaa ole, sattuu niitä live-elämässäkin.

    Äänestä

  • Aloittelija... kirjoitti:

    Juuri tuota ilmiötä olen miettinyt, että kuinka monelle tämä netti / keskustelu täällä korvaa oikeat ihmissuhteet? Minusta se on hurjan pelottava ilmiö.
    Itsekin olen aikoinaan tehnyt yövuoroja, muttei silloin ollut näitä palstoja ja niihin hetkiin tietty ymmärtää tämän viihteen. Toisaalta omalla alallani on paljon suljettu / estetty pääsy näille palstoille nyky päivänä työkoneilta. Tai niitä sivuja seurataan missä työntekijät käyvät työaikana.

    Joissakin tapauksissa korvaa ihmissuhteet....Taidanpa olla itse sellainen juuri tällä hetkellä. En pidä sitä pahana, kyllä oikeatakin seuraa aivan varmasti on ajallaan. Itsestähän se on kiinni. Ei ehkä vielä ole sen aika. Kysyt koskas? Vastaan, ajallaan. :))

    Äänestä

  • Aloittelija... kirjoitti:

    Olen itse aloittelija näillä palstoilla ja lähinnä seuraillut ja ehkä juuri siksi ihmettelen. Kuinka ihmisillä on aikaa kirjoitella tänne ja varsinkin öisin tulee paljon viestejä. Kuinka pystyy aamulla menemään töihin? Mietin myös eikö ihmisillä ole elämässään muuta tekemistä tai ihmisiä, joiden kanssa livenä keskustelisi? Kuitenkin tästä kirjoittelusta jää pois nonverbaalinen viestintä, joka huomattavasti vahvemmalla kuin verbaalinen. Ja usein olen vielä huomannut kuinka helposti näitä viestejä ymmärretään väärin ja suututaan toisen kirjoitukseen. Ja se kuinka vuorovaikutus ei siis oikein kohtaan tai heitetään älytöntä herjaa. Jotenkin olen huomannut samojen ihmisten pyörivän näillä palstoilla ja osan tuntevan jo viestistä toisensä?!

    Pata kattilaa soimaa, musta kylyki kummallaki. Kuinkaas sä itte ennätät päivisin tänne kirijoottamahan? Olit lähettäny viestis ihan parhaasehen työaikahan, aamupäivällä puoliyhyreltätoista. Silloonhan ollahan työnsyrijääs eikä tietokonehella, itte en ennätä päivällä tänne kiriijoottamahan muuta ku sunnuntaasin. Illat on asia eriksensä. Tätä viestiä et uskoosin voi ymmärtää väärin, pitääs olla selevää tekstiä.

    oli tarkootettu nimimerkille "aloittelija" äsköönen tuli väärähän välihin. Pyyrän nöyrimmästi anteeksi.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Pata kattilaa soimaa, musta kylyki kummallaki. Kuinkaas sä itte ennätät päivisin tänne kirijoottamahan? Olit lähettäny viestis ihan parhaasehen työaikahan, aamupäivällä puoliyhyreltätoista. Silloonhan ollahan työnsyrijääs eikä tietokonehella, itte en ennätä päivällä tänne kiriijoottamahan muuta ku sunnuntaasin. Illat on asia eriksensä. Tätä viestiä et uskoosin voi ymmärtää väärin, pitääs olla selevää tekstiä.

    työtäni on itseasiassa tällä hetkellä tehdä verkkoyhteisöjen analyysia siksi näissä kuvioissa pyöriskelen ja opettelen tätä. Samasta syystä myös päivällä aikaa pyöriä täällä.

    Äänestä

Leski saa osanottoja,lohdutusta...sympatiaa.Ja voi avoimesti surra tapahtunutta.Eronnut mies on hukassa,ei saa em;on sitten jättäjä tai jätetty...aina yhtä katkera ex-vaimolleen..ja pakenee uuteen suhteeseen joko ennen tai jälkeen eron,pian kuitenkin...ja siirtää ongelmat uuteen suhteeseensa.vai onko jollain joku muu kokemus?

Äänestä
  • naislesken plussat ja miinukset?
    onko niitä ollenkaan ,onko se naislesken syli yhtä lämpöinen kuin mieslesken,mene ja tiedä?

    Äänestä

  • naisleski kirjoitti:

    naislesken plussat ja miinukset?
    onko niitä ollenkaan ,onko se naislesken syli yhtä lämpöinen kuin mieslesken,mene ja tiedä?

    Naisleken sylihän se vasta lämmin onkin, uskoosin. Ainaki pojat on sanonu niin, kun ovat puhuneet tuolla pajaas. Täs meirän lähellä asuu sellaanen jo vanhee leskimies, ja soon riijannu leskinaista jolla on kakstoostalasta, ny jo aikaa kaikki aikuusia. Se toimitti tuolla pajaas ku puhuttihin notta, hän on kolomastoosta joka on "rinnalla" ja ensimmäänen joka on imeny seisaaltaan. Notta kyllä käy kateheksi ja aharistaa se naislesken syli.

    Äänestä

Sanoisin tämän viestiketjun perusteella, että todella nuori ja vailla elämänkokemusta...

Aina on väärä aika. Aina on joku menneisyydessä. Aina on jotain "kesken". Aina löytyy syy syyn hakijalla...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

plussat kirjoitti:

Kertokaa hyvät ihmiset mistä minulle on tullut mieleen että leskimies olisi parempi uutena kumppanina kuin eronnut mies? Kyseinen ajatus on ollut mielessäni jo parisen vuotta mutta enpä ole päässyt ajatukseni kanssa pitemmälle kuin tälle palstalle asti. Olen avoliitossa ollut ja joittenkin eronneitten kanssa seurustellut ja edelleenkin yksin. t nainen 50 v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu