Koira haisee

Juu, koira haisee hiivalle tai eltaantuneelle rasvalle. Ei auta pesut, ei ole lääkäreistä apua. Määrääväät rapsutukseen kortisonia tai salvaa tai paikallista liuosta.
Siirrytty kotiruokaan pari vuotta sitten: kanaa riisiä vihanneksia. Lisänä Aptus Senior vitamiineja ja keitettyjä kanamunia myös silloin tällöin ja piimää.
Koira on kohta 10-vuotias.

Uusia konsteja mielellään vastaanotetaan.
6625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi todennäköisesti. Vie koira ELL, otata kokeen ja saatte lääkityksen jos on tätä

Äänestä
  • Ollut jo lääkitys muutama vuosi, ei auta.

    Äänestä

Hejssan!

Meidän aiemman koiran kanssa oli sama ongelma monta vuotta. Eikä siihen sitten loppujen lopuksi mitään selkeää lääkettä löytynyt. Meille ELL sanoi kuitenkin että haju lähtee rasvasta, talista. Koiran turkki rasvoittui ja hilseili helposti, ja kuulemma tämä rasva/tali nousee iholle haisemaan?
ELL kehoitti kuitenkin antamaan koiralle RASVAA ruokaan: ideana siis että koira saa hyviä ja terveellisiä kasvirasvoja jotka ovat hyväksi turkille (Omega ym. rasvahappoja).
Meillä myös tämän nykyisen koiran rapsutusongelmaan eräs toinen ELL määräsi myös öljyä.
Nämä öljyt molemmissa tapauksissa ovat siis ruokaan lisättäviä (n. 1tl päivässä, toki riippuen koiran koosta, ja ylipaino-asia huomioitava, jos koiralla sitä on! Rasva on rasvaa).

En tiedä auttaako yhtään, mutta ainakin kannan korteni kekoon. Tiedän miltä tuntuu kun ei huvita edes silittää omaa karvakuonoaan kun kädet jää haisemaan :/

Näitä tuotteita saa apteekeista ja joistain eläinkaupoista (tai useimmista sanotaanko?). Asiastahan voi kysäistä ELL:ltä. :)

Äänestä
  • Nyt olen käyttänyt ihan ruokaöljyä, yleensä kylmäpuristettua rypsiöljyä, mutta käynpä vielä apteekissa. Muistaakseni Viacutan olisi sellainen?

    Äänestä

  • Käy kirjastosta semmoinen kirja kuin KOIRAN LUONNONMUKAINEN HOITO. Siitä voisi olla apua. sisältää myös homeopatiaa ja ruokinta ohjeita ilman teollisia ruokia.

    Äänestä

sentään kiinnität huomiota asiaan.
Monilla kun tuntuu olevan sellainen harhaluulo että koiran KUULUU haista!
Niin ei todellakaan ole!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eltaantuneelle rasvalle kirjoitti:

Juu, koira haisee hiivalle tai eltaantuneelle rasvalle. Ei auta pesut, ei ole lääkäreistä apua. Määrääväät rapsutukseen kortisonia tai salvaa tai paikallista liuosta.
Siirrytty kotiruokaan pari vuotta sitten: kanaa riisiä vihanneksia. Lisänä Aptus Senior vitamiineja ja keitettyjä kanamunia myös silloin tällöin ja piimää.
Koira on kohta 10-vuotias.

Uusia konsteja mielellään vastaanotetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu