Ihmettelen todella kovasti, että miksi kylmästä tundra-Suomesta Japaniin muuttaneet haluavat asua jossakin kylmän alueen Hokkaidoolla tai Toohokussa. Sapporo tai Asahikawa = ei kiitos. Minulle on Japani Tokiosta etelään ja länteen OK. Perustelkaa valintojanne.
Sitä minä ihmettelen
5
749
Vastaukset
- meitä on moneksi
Kuka mistäkin tykkää. Etelässä ja lännessä kesät ovat tuskaisen kuumankosteita (mushiatsui) verrattuna pohjoiseen. Sapporossa useimmiten on kunnon talvikin, toisin kuin esim. Oulun eteläpuolisessa Suomessa tällä hetkellä.
- sasae
Kävin viime talvena helmikuussa Hokkaidolla, missä oli 2 metrin luminietokset. Siellä tuntui lämpimämmältä kuin Tokiossa! Tokion ilma on sellaista kylmännihkeänkosteaa, joka menee vaatteista läpi. Kämpät ovat todella kylmiä, kun taas Hokkaidolla keskuslämmitys on tosi yleinen. Ja tuo yllä mainittu loppukesän kuumuus Tokiossa on aika väsyttävää. Silloin menisin mielelläni Hokkaidolle.
Sitä paitsi ei Japaniin tullessa välttämättä voi valita asuinpaikkaansa, vaan sinne mennään mistä järjestyy opiskelupaikka, työpaikka tai vaikkapa puoliso joillakin. - Sutoobu
sasae kirjoitti:
Kävin viime talvena helmikuussa Hokkaidolla, missä oli 2 metrin luminietokset. Siellä tuntui lämpimämmältä kuin Tokiossa! Tokion ilma on sellaista kylmännihkeänkosteaa, joka menee vaatteista läpi. Kämpät ovat todella kylmiä, kun taas Hokkaidolla keskuslämmitys on tosi yleinen. Ja tuo yllä mainittu loppukesän kuumuus Tokiossa on aika väsyttävää. Silloin menisin mielelläni Hokkaidolle.
Sitä paitsi ei Japaniin tullessa välttämättä voi valita asuinpaikkaansa, vaan sinne mennään mistä järjestyy opiskelupaikka, työpaikka tai vaikkapa puoliso joillakin.Eikö Hokkaidoollakin ole kaminalämmitys aika yleinen? Lämmitellessä kehon etupuoli hikoaa, mutta selkäpuolta palelee. Nante karada ni warui koto!
- Docomo
Niinpa, tanakin aamuna piti tehda lumityot ja raapata auton ikkunat!! Eli kylla elema on rankkaa taalla pohjoisessa. Mutta toisaalta, kaze no naka de sodatta ki wa ne ga tsuyoi...niinkun taalla pruukataan sanoa. Sapporo kara yoroshiku!
- hyvä neuvo
Ei kukaan, jonka pääasiallinen motiivi muuttaa pois Suomesta on lämpimämpi ilmasto, muuta Japaniin. Japaniin mennään ihan muista syistä. Mene jonnekin Kaakkois-Aasiaan, Itä-Aasiassa on vuodenaikoja, jolloin kaikkialla on kylmä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2942983Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482017- 1181784
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661337
- 651337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223