kiinteistä

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia siitä, kun vauva on päättänyt olla huolimatta kiinteää evästä. Oli jo alkanut sujua aika hyvin, mutta nyt kieltäytynyt avaamasta suutaan muutaman päivän ajan. Mikä siihen avuksi, aikako vain? Ahistaa! Vauva on 6 kk ja pienikokoinen eli pitäisi saada ruokaa menemään.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meidän tytöllä, nyt 9 kk oli suunnilleen samassa iässä ihan sama juttu. 4 kk iästä lähtien maisteltiin kiinteitä ja hyvin sujui, kunnes yhtäkkiä kieltäytyi totaalisesti kiinteistä. Muutamana päivänä yritin kärsivällisesti tarjota kiinteitä, mutta kun tyttö ei kerran edes suutaan suostunut avaamaan niin annoin sitten pelkkää maitoa. Muutaman päivän ajan annoin pelkkää maitoa (syötin useammin) ja sitten taas kokeilin kiinteitä ja tyttö suostui hiljalleen syömään paremmin ja paremmin. Eli aika tuohon auttaa. Ehdotukseni siis on, ettet edes tarjoa pariin päivään kiinteitä, ettei vauvasi turhaan stressaannu tuosta syömisestä. Kärsivällisyyttä ja hyvää tätä vuotta :)

Äänestä

Aloitus valitettavasti kyllä vaatii malttia,mutta kyllä se siitä.
Meillä kun kokeiltiin perunaa,niin pelkkä peruna ei uponnut millään,mutta porkkanan ja maissin kanssa siitä tuli sitten jo huomattavasti makeampaa ja sitä sitten suostui syömään.
Ehkä kannattaa alussa käytellä ns.vain muutamia makuja,ettei vaihda liian usein,jotta vauva tottuu ensi johonkin ja kun se uppoaa lisää pikku hiljaa. Itse syyllistyin varmaan siihen vaihteluun liikaakin, liekö vähän liian innoissani,mutta kun maltoin syöminenkin lähti liikkeelle :) Mutta lakkoilee tuo mukala välillä vieläkin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kieltäytyminen kirjoitti:

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia siitä, kun vauva on päättänyt olla huolimatta kiinteää evästä. Oli jo alkanut sujua aika hyvin, mutta nyt kieltäytynyt avaamasta suutaan muutaman päivän ajan. Mikä siihen avuksi, aikako vain? Ahistaa! Vauva on 6 kk ja pienikokoinen eli pitäisi saada ruokaa menemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu