Kansainvälinen adoptio on viime kuukausina ollut esillä eri
medioissa ajoittain hyvinkin tunteisiin vetoavasti. On erittäin
positiivista, että maailman lasten tilanne herättää keskustelua ja
tunteita.
Keskustelun lähtökohtana on kuitenkin usein ajatus adoptioiden
helpottamisesta. Tästä lähdettiin myös Helsingin Sanomien 21. 12.
avaamassa verkkokeskustelussa.
Jokainen maailmaan syntynyt lapsi on jonkun lapsi. Valitettavasti
kaikilla ei ole mahdollisuutta jatkaa elämää biologisessa
perheessään.
Kansainvälinen adoptio voi olla ratkaisu yksittäisen, ilman
huoltajaa jääneen lapsen elämässä. Se ei kuitenkaan ole
kaikenkattava ratkaisu huonoissa oloissa elävien lasten
tilanteeseen.
Ulkomailta adoptoitavissa olevia lapsia on vähemmän kuin heitä
toivovia adoptiohakijoita. Kansainvälinen adoptio voi olla
mahdollinen vasta kun on todettu, ettei lapselle löydy perhettä tai
muuta hänen etunsa mukaista ratkaisua syntymämaassa.
Yhä useampi lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi voi, esimerkiksi
lyhyen sijoituksen jälkeen, palata takaisin biologisen perheensä luo
tai saa tarvitsemansa adoptio- tai sijaiskodin syntymämaassaan. On
myös maita, joissa ei ole adoptiota mahdollistavaa lainsäädäntöä.
Ennen kuin kansainvälinen adoptio toteutuu, ovat lapsi ja tulevat
adoptiovanhemmat tahollaan läpikäyneet monia vaiheita. Tätä
moititaan turhaksi byrokratiaksi ja samalla toivotaan adoptoinnin
olevan helpompaa.
Mutta pitääkö päätöksenteon toisen ihmisen synnyttämän lapsen
elämästä edes olla helppoa? Juuri äsken eräs television
dokumenttisarja näytti puhuttelevia esimerkkejä helpoista
adoptioista.
Adoptiovanhemmuus on erityistä vanhemmuutta, joka ei ole suoraan
verrattavissa biologiseen vanhemmuuteen. Hyvä adoptiovanhemmuus
edellyttää ymmärrystä ja joustavuutta; henkisiä ja fyysisiä
voimavaroja kohdata adoptiolapsen erityiset tarpeet tämän kaikissa
ikävaiheissa.
Tulee myös tiedostaa, että yhä useampi kansainvälisen adoption
kautta kodin tarvitseva lapsi on jo hieman vanhempi tai erityisen
tuen tarpeessa. Usein adoptiohakijoiden on jo oman ikänsäkin
puolesta mahdollista adoptoida vain hieman vanhempi lapsi.
Adoptoitavalla lapsella voi olla taustallaan mm. hoitoa vaativa
terveydentila tai hyvinkin vaikeita kokemuksia varhaisissa
kehitysvaiheissaan.
Nämä seikat asettavat adoptiovanhemmuudelle monia haasteita. Pelkkä
halu adoptoida ei enää riitäkään vaan adoptiovanhemmilla tulee olla
valmiuksia kohdata nämä tarpeet.
Adoptioprosessiin lähdettäessä unohdetaan myös helposti, että
adoptiolapsella on oikeus kasvaa jaksavien vanhempien, ja myös
isovanhempien, kanssa vähintään seuraavat 20–30 vuotta.
Mikäli tietoisesti otetaan se riski (esim. sairaus tai ikä), että
adoptiolapsi voi menettää vanhempansa liian varhain, hän tarvitsee
kannattelevan läheisverkoston ympärilleen. Tällaisessa tilanteessa
voi tulla esiin jopa verisiteiden merkitys. Kannatteleeko
sukulaisverkosto silloin ihan oikeasti?
Nykypäivän maailmassa, myös Suomessa, rajat ovat entistä helpompia
ylittää ja ihmisillä on kansainvälisiä suhteita monissa maissa.
Tässä maailmassa lapsia myös jopa myydään ja varastetaan. Kiusaus
käyttää oikotietä ja helpottaa adoptioprosessia voi olla suuri.
Tällöin lapsen juridinen asema sekä esim. taustatiedot voivat jäädä
selvittämättä. Mahdollisuus biologisen taustan selvittämiseen on
kuitenkin jokaisen adoptoidun oikeus.
Miten vastataan lapsen kysymyksiin, jos adoptio on tapahtunut
yksityisesti ja epävirallisia teitä? Kuinka saadaan tietoa siitä,
miksi lapsen biologiset vanhemmat ovat hänet luovuttaneet adoptioon
ja miten lapsi on päätynyt adoptioperheeseen?
Adoption taustoihin liittyvät salaisuudet voivat aiheuttaa
ylimääräistä traumaa lapselle jo varhaisessa vaiheessa, mutta
viimeistään silloin, jos selviää, että adoption taustalla on
mahdollisesti rikos.
Adoptiolla ratkaistaan lapsen koko loppuelämä. Lapsen syntymämaan
viranomaisten tulee riittävän luotettavalla tavalla voida arvioida
lapsen tilanne ennen mahdollista päätöstä sijoittaa hänet
ulkomaiseen perheeseen.
Näin voidaan varmistua siitä, että lapsen tilanne on selvitetty ja
että lapsen tiedossa oleva historia ja tausta tulevat myös
mahdollisimman totuudenmukaisesti kirjattua.
Vastuu tulevien adoptiovanhempien valmentamisesta on vastaanottavan
maan viranomaisilla. Lapsen syntymämaan viranomaisten on voitava
luottaa siihen, että kodin vieraasta maasta tarvitseva lapsi saa
tarpeitaan vastaavan kasvuympäristön.
Kansainvälinen adoptio on ymmärrettävä lapsen mahdollisuutena uuteen
perheeseen. Se voidaan toteuttaa kansallisten ja kansainvälisten
sopimusten ja lakien avulla. Ne tekevät adoption mahdolliseksi,
mutta eivät anna oikeutta adoptoida.
Tarkoituksena on turvata lapsen asema ja etu. Adoptioprosessissa
vain lapsella on oikeus – oikeus vanhempiin.
AULIKKI HAIMI-KAIKKONEN
johtava sosiaalityöntekijä
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto
ANJA OJUVA
adoptiopalvelun päällikkö
Interpedia ry
TUULA KUMPUMÄKI
kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö
Pelastakaa Lapset ry
medioissa ajoittain hyvinkin tunteisiin vetoavasti. On erittäin
positiivista, että maailman lasten tilanne herättää keskustelua ja
tunteita.
Keskustelun lähtökohtana on kuitenkin usein ajatus adoptioiden
helpottamisesta. Tästä lähdettiin myös Helsingin Sanomien 21. 12.
avaamassa verkkokeskustelussa.
Jokainen maailmaan syntynyt lapsi on jonkun lapsi. Valitettavasti
kaikilla ei ole mahdollisuutta jatkaa elämää biologisessa
perheessään.
Kansainvälinen adoptio voi olla ratkaisu yksittäisen, ilman
huoltajaa jääneen lapsen elämässä. Se ei kuitenkaan ole
kaikenkattava ratkaisu huonoissa oloissa elävien lasten
tilanteeseen.
Ulkomailta adoptoitavissa olevia lapsia on vähemmän kuin heitä
toivovia adoptiohakijoita. Kansainvälinen adoptio voi olla
mahdollinen vasta kun on todettu, ettei lapselle löydy perhettä tai
muuta hänen etunsa mukaista ratkaisua syntymämaassa.
Yhä useampi lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi voi, esimerkiksi
lyhyen sijoituksen jälkeen, palata takaisin biologisen perheensä luo
tai saa tarvitsemansa adoptio- tai sijaiskodin syntymämaassaan. On
myös maita, joissa ei ole adoptiota mahdollistavaa lainsäädäntöä.
Ennen kuin kansainvälinen adoptio toteutuu, ovat lapsi ja tulevat
adoptiovanhemmat tahollaan läpikäyneet monia vaiheita. Tätä
moititaan turhaksi byrokratiaksi ja samalla toivotaan adoptoinnin
olevan helpompaa.
Mutta pitääkö päätöksenteon toisen ihmisen synnyttämän lapsen
elämästä edes olla helppoa? Juuri äsken eräs television
dokumenttisarja näytti puhuttelevia esimerkkejä helpoista
adoptioista.
Adoptiovanhemmuus on erityistä vanhemmuutta, joka ei ole suoraan
verrattavissa biologiseen vanhemmuuteen. Hyvä adoptiovanhemmuus
edellyttää ymmärrystä ja joustavuutta; henkisiä ja fyysisiä
voimavaroja kohdata adoptiolapsen erityiset tarpeet tämän kaikissa
ikävaiheissa.
Tulee myös tiedostaa, että yhä useampi kansainvälisen adoption
kautta kodin tarvitseva lapsi on jo hieman vanhempi tai erityisen
tuen tarpeessa. Usein adoptiohakijoiden on jo oman ikänsäkin
puolesta mahdollista adoptoida vain hieman vanhempi lapsi.
Adoptoitavalla lapsella voi olla taustallaan mm. hoitoa vaativa
terveydentila tai hyvinkin vaikeita kokemuksia varhaisissa
kehitysvaiheissaan.
Nämä seikat asettavat adoptiovanhemmuudelle monia haasteita. Pelkkä
halu adoptoida ei enää riitäkään vaan adoptiovanhemmilla tulee olla
valmiuksia kohdata nämä tarpeet.
Adoptioprosessiin lähdettäessä unohdetaan myös helposti, että
adoptiolapsella on oikeus kasvaa jaksavien vanhempien, ja myös
isovanhempien, kanssa vähintään seuraavat 20–30 vuotta.
Mikäli tietoisesti otetaan se riski (esim. sairaus tai ikä), että
adoptiolapsi voi menettää vanhempansa liian varhain, hän tarvitsee
kannattelevan läheisverkoston ympärilleen. Tällaisessa tilanteessa
voi tulla esiin jopa verisiteiden merkitys. Kannatteleeko
sukulaisverkosto silloin ihan oikeasti?
Nykypäivän maailmassa, myös Suomessa, rajat ovat entistä helpompia
ylittää ja ihmisillä on kansainvälisiä suhteita monissa maissa.
Tässä maailmassa lapsia myös jopa myydään ja varastetaan. Kiusaus
käyttää oikotietä ja helpottaa adoptioprosessia voi olla suuri.
Tällöin lapsen juridinen asema sekä esim. taustatiedot voivat jäädä
selvittämättä. Mahdollisuus biologisen taustan selvittämiseen on
kuitenkin jokaisen adoptoidun oikeus.
Miten vastataan lapsen kysymyksiin, jos adoptio on tapahtunut
yksityisesti ja epävirallisia teitä? Kuinka saadaan tietoa siitä,
miksi lapsen biologiset vanhemmat ovat hänet luovuttaneet adoptioon
ja miten lapsi on päätynyt adoptioperheeseen?
Adoption taustoihin liittyvät salaisuudet voivat aiheuttaa
ylimääräistä traumaa lapselle jo varhaisessa vaiheessa, mutta
viimeistään silloin, jos selviää, että adoption taustalla on
mahdollisesti rikos.
Adoptiolla ratkaistaan lapsen koko loppuelämä. Lapsen syntymämaan
viranomaisten tulee riittävän luotettavalla tavalla voida arvioida
lapsen tilanne ennen mahdollista päätöstä sijoittaa hänet
ulkomaiseen perheeseen.
Näin voidaan varmistua siitä, että lapsen tilanne on selvitetty ja
että lapsen tiedossa oleva historia ja tausta tulevat myös
mahdollisimman totuudenmukaisesti kirjattua.
Vastuu tulevien adoptiovanhempien valmentamisesta on vastaanottavan
maan viranomaisilla. Lapsen syntymämaan viranomaisten on voitava
luottaa siihen, että kodin vieraasta maasta tarvitseva lapsi saa
tarpeitaan vastaavan kasvuympäristön.
Kansainvälinen adoptio on ymmärrettävä lapsen mahdollisuutena uuteen
perheeseen. Se voidaan toteuttaa kansallisten ja kansainvälisten
sopimusten ja lakien avulla. Ne tekevät adoption mahdolliseksi,
mutta eivät anna oikeutta adoptoida.
Tarkoituksena on turvata lapsen asema ja etu. Adoptioprosessissa
vain lapsella on oikeus – oikeus vanhempiin.
AULIKKI HAIMI-KAIKKONEN
johtava sosiaalityöntekijä
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto
ANJA OJUVA
adoptiopalvelun päällikkö
Interpedia ry
TUULA KUMPUMÄKI
kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö
Pelastakaa Lapset ry
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.