VIRALLINEN ositus miten...

teimme avioeron ollessa vireillä osituspaperin todistajalla, koska ex-puoliso jäi velkaa autosta. Mutta koska hänen ollessa vielä eronkin jälkeen velkajärjestelyssä, sovimme aikataulun velan maksamiselle sitten kun hän on vapautunut veloista.
Virallisesti ero tuli voimaan v. 2000, velka hänen olisi pitänyt maksaa viimeistään 2002 minulle. Tietenkään mitään ei kuulunut, ja hän sanoi minulle, että yrittää koko ajan järjestellä asiaa eteenpäin.
Sain myöhemmin tietää, että hän möi minun nimissä olevan auton autoliikkeessä ja samalla vaihtoi sen uudempaan omalle nimilleen suoraan. Rekisteriotteessa oli minun nimi, häntä ei mainittu lainkaan ja nyt minut oli ns. pyyhitty omistajuudesta kokonaan pois!
Voiko tätä enää mitenkään virallisesti hoitaa, jotta saan sen mitä minulle oli kuulunut?
Autoliike ei minulle anna mitään tietoja mahdollisesta luovutustodistuksesta, jolla voin todistaa, että en ole myynyt autoani siellä. Autoliikkeen johtaja sanoi, että ex-mieheni tässä on tehnyt petoksen, eikä heillä ole vastuuta siitä. Voiko kuka tahansa mennä myymään auton, jossa ei omistaja täsmää eikä edes paikkakunta?!??!
Vakuutusbonukset hän siirsi itselleen, väärentämällä nimeni paperiin, jonka sain nähdä itse vakuutusyhtiössä.
Menetin siinä melko paljon, josta olen itse maksanut seuraavasta autosta velkaa, vaikka sillä exän velalla olisin saanut itselleni auton ilman isompaa velkaa.
Hän jo tyhjensi tilini systemaattisesti eron alkuvaiheilla, koska olin tuona aikana muutaman kuukauden ulkomailla töissä. Hän lupasi hoitaa tulevat maksut minun osalta, mutta veikin kaikki palkkarahat, jotka sitten näin tullessani takaisin tiliotteelta nostoina.
Aikaa on mennyt taistellessa hänen kanssa monista muistakin asioista ja voimia vienyt paljon.
Eron jälkeinen aika, josta toipuminen vei miltein kolme vuotta.
Onko kaikki menetettyä vai voiko saada oikeutta asioihin???
7435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tee rikosilmoitus. Poliisin puheille siis.

Äänestä
  • voinko sen vielä tehdä???

    Äänestä

Ainakin tuo nimissäsi olleen auton myyminen vaikuttaa kavallukselta. Jos käytti siinä vielä väärennettyä valtakirja, syyllistyi lisäksi väärennykseen.

Äänestä
  • eikä mitään autoliike ole suostunut näyttämään, ei mitään papereita.
    AKEsta saadun raportin myötä, siinä näkyy ajat ja nimeni sekä muut tiedot.
    Mutta miten vien asiaa eteenpäin?

    Äänestä

"koska ex-puoliso jäi velkaa autosta"

Olisiko mahdollista, että osituspaperissa lukisi, että auto jää ex-puolisolle ja että siksi ex-puoliso jää velkaa sinulle? Oletko ajatellut, että auto toimisi lainasi vakuutena?

Miksi siis ex-puolisosi ajeli autollasi?

Äänestä
  • sovittiin yhteiskäyttöön eron jälkeen, mutta hänen työnsä vaati auton käyttöä joten hänellä oli auto käytössä pääasiassa koko ajan. Ja hän lupasi ns. lunastaa auton minulta mitä sovimme paperilla.

    Äänestä

  • ...sama kirjoitti:

    sovittiin yhteiskäyttöön eron jälkeen, mutta hänen työnsä vaati auton käyttöä joten hänellä oli auto käytössä pääasiassa koko ajan. Ja hän lupasi ns. lunastaa auton minulta mitä sovimme paperilla.

    Yhteiskäyttö on eri asia kuin yhteisomistus. Jos olette sopineet että ex lunastaa auton, niin silloin auto on ex:n ja vain rahat on saamatta.

    Näyttäisi siltä, että kyse ei ole rikollisesta toiminnasta vaan siitä, että ex on sinulle velkaa. Nyt sinun pitää ryhtyä perimään tätä velkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUIJATTUko kirjoitti:

teimme avioeron ollessa vireillä osituspaperin todistajalla, koska ex-puoliso jäi velkaa autosta. Mutta koska hänen ollessa vielä eronkin jälkeen velkajärjestelyssä, sovimme aikataulun velan maksamiselle sitten kun hän on vapautunut veloista.
Virallisesti ero tuli voimaan v. 2000, velka hänen olisi pitänyt maksaa viimeistään 2002 minulle. Tietenkään mitään ei kuulunut, ja hän sanoi minulle, että yrittää koko ajan järjestellä asiaa eteenpäin.
Sain myöhemmin tietää, että hän möi minun nimissä olevan auton autoliikkeessä ja samalla vaihtoi sen uudempaan omalle nimilleen suoraan. Rekisteriotteessa oli minun nimi, häntä ei mainittu lainkaan ja nyt minut oli ns. pyyhitty omistajuudesta kokonaan pois!
Voiko tätä enää mitenkään virallisesti hoitaa, jotta saan sen mitä minulle oli kuulunut?
Autoliike ei minulle anna mitään tietoja mahdollisesta luovutustodistuksesta, jolla voin todistaa, että en ole myynyt autoani siellä. Autoliikkeen johtaja sanoi, että ex-mieheni tässä on tehnyt petoksen, eikä heillä ole vastuuta siitä. Voiko kuka tahansa mennä myymään auton, jossa ei omistaja täsmää eikä edes paikkakunta?!??!
Vakuutusbonukset hän siirsi itselleen, väärentämällä nimeni paperiin, jonka sain nähdä itse vakuutusyhtiössä.
Menetin siinä melko paljon, josta olen itse maksanut seuraavasta autosta velkaa, vaikka sillä exän velalla olisin saanut itselleni auton ilman isompaa velkaa.
Hän jo tyhjensi tilini systemaattisesti eron alkuvaiheilla, koska olin tuona aikana muutaman kuukauden ulkomailla töissä. Hän lupasi hoitaa tulevat maksut minun osalta, mutta veikin kaikki palkkarahat, jotka sitten näin tullessani takaisin tiliotteelta nostoina.
Aikaa on mennyt taistellessa hänen kanssa monista muistakin asioista ja voimia vienyt paljon.
Eron jälkeinen aika, josta toipuminen vei miltein kolme vuotta.
Onko kaikki menetettyä vai voiko saada oikeutta asioihin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu