Olen ns. paskaraossa. Olen nimittäin RAKASTUNUT kaveriin. No, eihän me aina olla kavereita oltu (alkuun ihastuneita molemmat), mutta vuoden verran ollaan tässä yksipuolisessa tilanteessa. Hän kaveeraa, minä rakastan. Ja tiedän todella rakastavani siksi, että eteeni voidaan marssittaa maailmankaikkeuden komeimmat miehet alastomina, ja minä ajattelen vain häntä.
Mutta kun... alan siis vähitellen pakottaa itseäni ajatukseen, etten ikinä saa vastarakkautta, ainoastaan kaveruutta, joten olen tutustunut toiseenkin mieheen, joka on minulle vain... ihoa. Tiedän koko ajan pakottavani itseäni ajattelemaan häntä miellyttävästi, mutta hän on vain selkä, jota vasten painua. Pimeässä ajattelen, että painun rakkaani selkää vasten.
Okei, tätä samaa juttua on roskakirjallisuus pullollaan, mutta sanokaa nyt jotain.
Mutta kun... alan siis vähitellen pakottaa itseäni ajatukseen, etten ikinä saa vastarakkautta, ainoastaan kaveruutta, joten olen tutustunut toiseenkin mieheen, joka on minulle vain... ihoa. Tiedän koko ajan pakottavani itseäni ajattelemaan häntä miellyttävästi, mutta hän on vain selkä, jota vasten painua. Pimeässä ajattelen, että painun rakkaani selkää vasten.
Okei, tätä samaa juttua on roskakirjallisuus pullollaan, mutta sanokaa nyt jotain.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, että lopulta jäät yksin. Kaverisi on selvästi kiinostunut sinusta vain ystävänä. Ehkä sinun pitäisi luopua myös siittä ystävyydestä jotta voisit jatkaa elämääsi. Onko tämä "korvike" millainen? Uskotko, että hän voisi olla se oikea jos unohdat tämän ystävän tai et olisi häntä koskaan tavannutkaan? Itse olen vähän saman kaltaisessa tilanteessa ja tiedän, ettei unohtaminen ole todellakaan helppoa:/
Olen vähän kateellinen sinulle nyt. Sinulla on kuitenkin se yksi tai ne kaksi. Itse olen ihastunut ja rakastunut moneen ja usein, eikä kukaan heistä ole ollut kiinnostunut minusta. Pahinta tässä on ollut se, että he eivät ole olleet kiinnostuneita edes kaveripohjalta.
Alan kohta ajatella että tyhjyydessäkin on parempi. Viimeisen jälkeen olen pannut poikki sen kanssa, joka oli musta kiinnostunut. Eli nyt mulla on jäljellä enää unelma ja toive. Ja ystävä. Sattuu aika helkkaristi.
Itse olen ollut yksin viime marraskuusta asti. En kaipaa kuin tätä yhtä ja en ota ketään tilalle. Muutama "pano" on ollut, mutta niistä jäi kovin tyhjä ja likainen olo. Sitä vaan toivoo, että jokin äkillinen sairauskohtaus veisi pois. No ainakin nyt uskon, että homokin voi rakastaa, enkä olekkaan sellainen "jokapaikan höylä" kuin ennen.