onko hoitajapula Imatralla todellinen vai eikö ole vaan varaa palkata henkilökuntaa ?
kertokaapa
hoitajat
191854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aina sillon tällön pääsen ainakin minä keikkailemaan ja mielelläni teenkin pieniäkin pätkiä.
En ole hoitsu, mutta poissaoloista sijaistetaan noin 30%.
Oon hoitsuna vakituisessa työsuhteessa kaupungilla. Kyllä sairaslomia on paljon nykyään,mutta yrittäävät kuulema kuitenkin palkata sijaisia, mikä on paljolti paskapuhetta. Usein kuulee tutuilta,ettei heille ole ainakaan soiteltu, että tulla töihin. Siellä me muutama akka painellaan vajaalla miehityksellä yrittäen hoidella apua tarvitsevat ja kuolevat,mut aina ei ennätä hätiin. Kamalaa leikkiä ihmishengellä.
Kun puhutaan poissaoloista, niin kaupunki ei erittele loma ja sairauspoissaoloja. Joku kattelee kristallipallosta mikä paikka tarvitsee tuuraajan. Kumminkin kaikkilla yksiköillä ja osastoilla on normi henkilöstö. Jos poissaoloja ei korvata, niin voi hyvin kuvitella tilanteen. Muistetaan, että tilannetta pahentaa ylipaikoilla olevat. Kun luin tänään lehdestä tuon tyilmapiiri mittauksen ja jo eilen luin illalla sen tulokset, koska ne tuli seminaari aineiston mukana. Kaikki asiat oli muka paremmin kuin muualla. Jotenkin ei käy yhteen nämä asiat, eli vajaalla teko ja tyytyväisyys. Koko ajan tiedetään, että pitkiä sairauslomia on ja muut rasittuu niistä.
katsos soitappa itse sijainen jos osastolla vajaata miehitystä.. Mene koneelle ja sieltä h asema sos.terv yleiset ja sieltä sijaislista.Siintä sitten vaikka ekaan soitat ni saat ainakin sijaisen tain kaksikin, kyllähän ne sijaiset mitä siellä listalla on ovat valmiita tulemaan( ;
Meilläpä ei saa soittaa sijaista ihan noin vain,vaíkka toi on ihan tuttu juttu,tuo sijaisluettelo. Vaihdellaan keskenään vuoroja,jos mahdollista,johon en itse ole vielä alentunut koskaan. Tai sit yleensä ollaan ilman sijaista.
Täytyy myöntää, etten, itse viitsinyt vastata koko ilmapiirikyselyyn, eikä moni muukaan. Mutta me akat (ne) ovat niin nöyriä,että vaikenevat tosipaikan edessä, ettei joudu "mustalle listalle", vaikka vastaukset menivätkin kuuleman anonyyminä. Onhan meillä kuulema tämä hyvin avointa työntekijöiden kuuleminen ja keskustelu...Meitä kuullaan. Myö tehdään töitä,eikä joudeta vastailemaan kaiken maailman hölöpölö juttuihin, joilla ei ole mitään merkitystä meille. Antas meille rauhan edes tehdä töitä ja auttaa ihmisiä,jota haluamme,mutta tunnemme kamalaa riittämättömyyden tunnetta,kun aikaa ei ole kuin kyselyihin ja muihin mittareihin vastailuun, joihin potilaat lokeroidaan.
Niin- tonkivat kyllä nimet selville. Näin on käynyt mm.kutsetilla ja potkut tullut.On kaiken maailman koodisysteemiä, joilla vastaajat selvitetään.
Paskaouhetta ne tutkimustulokset.
Siis, että hoitajat soittaisivat sijaiselle, että tulehan työhön. Nyt meni kyllä vähän yli. Jos sijaistuksiin on varattu määräraha, niin kyllä meillä sen soittamisen hoitaa tehovarma. Se hoitaa sijaisuus asiat muutenkin.
Kyllä hoitajatkin niitä sijaisia töihin soittelee. Hassua että se kuulosti sinusta niin oudolta!?
Valehtelua kaikki se, että ei saada hoitajia. Tässäkin asiassa se Ritan porukka huijaa. Teetetään vain työt pienellä porukalla, että jää virkamiehille(ja akoille) rahaa matkustella ympäri maailmaa ja otetaan vain henkilökunnasta kaikki irti.Poistetaan vielä ne työyhteisöstä, jotka uskaltavat puolustaa työkavereita, kuka milläkin syyllä.
Osa hoitajia on siirtynyt Ritan hoviin hännystelemään ja hoitamaan tyhjänpäiväisiä asioita. Olisi nekin akat tekemässä kunnon työtä ettei henkilökunnan tarvitsisi raataa itseään hengiltä. ja onhan rouva Ritakin hoitajankoulutuksen saanut, joten siitä vaan kokeilemaan työtä osastoille erityisesti silloin, kun poissaolojen takia henkilökunta on minimissään.
buukattu etukäteen valmiiks et kun sijaista tarvitaan ei oo ketään ketä käyttää, varsinkin juhlapyhinä. sit tehdään kahta vuoroo peräkkäin...
Oikeassa olet. Näihin turhiin kyselyihin niiden kaupungintalon akkojen aika kuluu ja samalla veromarkat. Kyselyt muokataan ja jos ne ovat epämieluisat,niin niistä vaietaan. En myöskään vastannut kysymyksiin ja käytän senkin paperipalan parempaan tarkoitukseen wc:ssä.
Eiköhän sillä Ritalla ja sen kätyreillä ole jo tarvittavan pitkä musta lista.
Joo, ykskin hännystelijä pitää taidenäyttelyä , kun ei piikkiä edes osaa pistää!Ja aina vaan töitä riittää.
Soittaa, soittaa hoitajakin, mutta esimiehen luvalla ja määräyksestä. Jokainen soittamiseen käytetty minuutti on pois hoidettavilta eli potilailta. tehovarman väki on suunniteltu jo ennakoon työvuoroihin ja poissaoloja paikataan pitkillä työvuoroilla ja vuoroja vaihtamalla. Pitisi olla varahenkilöstö, joka olisi erityisesti varalla näihin tilanteisiin. Kannattaisi kaupungin varmasti sellaistakin pitää, kun virkamiehet käyttävät rahaa turhempaankin (samoin työaikaa ).
Muu voi olla totta, mutta ei siinä taidenäyttelyssä mitään pahaa. Jos joku hynän hyvyyttään ja ilmaiseksi antaa iloa ja väriä valkeisiin seiniin niin ei siinä mitään pahaa ole vaan hyväähän siinä on ajateltu ja kiitos sen ilontuottajalle- oli hännystelijä tai ei.Kovastihan sellainen henkilö on nähnyt vaivaa asian eteen, joka taulut on tuonut.
Eiköhän hoitajan tehtävä ole hoitaa ihmisiä eikä askarrela-
vai luuletko, että omana aikanaan on tauluja ripustellut?
Sellainen pitäisi olla talkootyötä- toivottavasti on. Muuthan ne muuten joutuvat varsinaiset hommat hoitamaan.