BERAS

Mikä ettei maataloustuella voisi uudistaa maataloutta kehittymään niin, että sillä olisi myös tulevaisuutta? Jos ottaa huomioon elintarviketuotannon omavaraisuuden, energiatalouden, ympäristön ja Itämeren pelastamisen kuolemalta, joutuu uudelleen palaamaan tuoreeseen Beras-tutkimukseen. Aikaisemmin viittasin siihen, mutta tuloksena oli vain yksi suunsoittajan kommentti. Asiahan on kuitenkin enemmän kuin suunsoiton väärtti. Otetaan uusiksi.

Beras käsittelee kahdeksan Itämeren ympärysmaan viljelyä. Siinä lasketun typpitaseen mukaan Suomessa saavutettiin jo 1950-luvun aikana raja, jolloin maataloustuotantoon tilan ulkopuolelta tuodun keinotekoisen typen määrä ylitti maataloustuotteiden sisältämän typen määrän. 1980 tuotantoon täytyi panostaa keinotyppeä jo yli nelinkertaisesti se, mitä tuotannosta saatiin ulos. Tuottavuuden pienentyminen oli dramaattista. 90-luvulla ajauduttiin panos/tuotossuhteessa jo lähelle viittä. Valtaosa lannoituksesta meni ympäristön saastuttamiseen. Suomen maatalous onkin asukaslukuun suhteutettuna Itämeren pahin saastuttaja. Kun sen jälkeen pyrittiin vähentämään typpipanostusta, mm. vesistöjen rehevöitymisen takia, mainittu suhdeluku putosi 2000-luvulla lukemaan 3,2. Mutta energiaa tuhlataan edelleen eikä Itämeren tila ole parantunut. Kuka uskoo, että energian hinta tästä eteenpäin halpenisi? Ja kuitenkin surutta maataloustukien kannustamana ajetaan energiaa typpeen ja typpeä vesistöön ja ilmakehään. Maatalous vaatii muutoksen ennemmin tai myöhemmin. Muutos on sitä kipeämpi, mitä pitemmälle huonoon suuntaan kuljetaan.

Viljatiloilla ei ole nyt omavaraista lannoitusta, mutta kylläkin laatuongelmia. Liiallisella typellä tuottavuus aina pienenee ja laatu huononee. Karjatiloilla taas on niin suuri eläintiheys pinta-alaa kohti, että ne toimivat osittain ostorehun varassa ja pinta-alaan nähden liika orgaaninen lanta on ympäristön saaste.

Yhden johtopäätöksen tästä voi jo vetää; maataloustuen määrä on sidottava tuotantoyhteisön eläintiheyteen, nautayksikkömäärään hehtaaria kohden. Jos se on liian pieni tai suuri luonnon asettamiin puitteisiin verraten, tuki pitäisi portaittain lopettaa. Tuotantoyhteisön voisi muodostaa myös viljatila ja karjatila yhdessä siten, että niiden välillä elonkierto toimisi ja kumpikin voisi tuottaa sitä mitä mieluiten haluaa.

Tuotannon hinta jonkin verran kallistuu, mutta plus-puolelle voi laskea lisäksi parantuneen työllisyyden, maaseudun kulttuurin elpymisen, maukkaamman ruoan, kuluttajien terveyden ja hedelmällisyyden parantumisen ja suopeamman ilmapiirin maataloustuille. Maailmalla on alettu kampeamaan maataloutta luomun suuntaan. Siitä voi lukea mm. Jukka Rajalan toimittamista ja suomentamista uutisista: http://www.luomu.fi/alkutuotanto/uutisia.htm
521877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

siis korvattaisiin pelloilta ravinnon mukana pois siirretyt ravinteet?

Typpi muuten hajoaa bakteerien toiminnan seurauksena typpikaasuksi.

Äänestä
  • Vastasin jo kerran tähän viestiin, mutta se taisi mennä bittien taivaaseen, kun ei ole sivustolla näkynyt. Voi tulla toistoakin samasta syystä.

    Typen suhteen asia on sanotaan 70 vuotta sitten hoidettu apilan avulla. Kun keinotyppeä alettiin käyttää, apilan viljely tuli yhä vaikeammaksi. Nyt apilanviljelyn elvytys on varmasti työn takana, mutta tehtävähän se on ennemmin tai myöhemmin.

    Kun maa on elvytetty karjanlantakompostilla yms. uudelleen eloon, se itse osin hoitaa tarvittavien aineiden muodostumisesta. Se on tuo vanha kysymys; kasvattaako maa kasveja vai kasvit maata?

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Vastasin jo kerran tähän viestiin, mutta se taisi mennä bittien taivaaseen, kun ei ole sivustolla näkynyt. Voi tulla toistoakin samasta syystä.

    Typen suhteen asia on sanotaan 70 vuotta sitten hoidettu apilan avulla. Kun keinotyppeä alettiin käyttää, apilan viljely tuli yhä vaikeammaksi. Nyt apilanviljelyn elvytys on varmasti työn takana, mutta tehtävähän se on ennemmin tai myöhemmin.

    Kun maa on elvytetty karjanlantakompostilla yms. uudelleen eloon, se itse osin hoitaa tarvittavien aineiden muodostumisesta. Se on tuo vanha kysymys; kasvattaako maa kasveja vai kasvit maata?

    ongelmanahan ovatkin ne muut ravinteet.

    Äänestä

Kaupunkien jätevedenpuhdistamot laskevat typpeä lävitseen vesistöihin aivan sikana. Sanovat, ettei typpi rehevöitä koska fosfori on minimiravinne. Onkos se maatalouen typpi sitten vaarallisempaa vesistöille kuin kaupunkityppi?

Kaupunkilaiset elää illuusiossa, että jätevedenpuhdistamot estää päästöt mutta typpeä ei oikestaan edes tosissaan yritetä pois jätevedestä, fosforikin vain kierrätetään toista kautta mereen. Sinne ne kaupunkilaisten kakat lopulta kuitenkin päätyy.

Äänestä
  • En ole asiaa itselleni vielä selvittänyt, mutta näyttää siltä, että vaikka kaikki ihmisten ruokansa mukana saama typpi laskettaisiin puhdistamatta jätevesien mukana vesistöön, niin ei millään päästä siihen typen määrään, mikä maataloudesta jää typen ylijäämäksi, panoksen ja tuotoksen erotukseksi.

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    En ole asiaa itselleni vielä selvittänyt, mutta näyttää siltä, että vaikka kaikki ihmisten ruokansa mukana saama typpi laskettaisiin puhdistamatta jätevesien mukana vesistöön, niin ei millään päästä siihen typen määrään, mikä maataloudesta jää typen ylijäämäksi, panoksen ja tuotoksen erotukseksi.

    otetaan keskimäärin yhtä paljon ravinteita kuin peltoon laitetaan.Mistäs sinä sen erotuksen saat?

    Äänestä

  • sadon määrässä kirjoitti:

    otetaan keskimäärin yhtä paljon ravinteita kuin peltoon laitetaan.Mistäs sinä sen erotuksen saat?

    Se ei ole niin kuin otaksuit. Kuten kirjoitin, niin esimerkiksi typen suhteen 90-luvulla Suomessa maahan pantiin lähes viisinkertaisesti se määrä, mitä maataloudesta tuotteiden mukana saatiin takaisin. Hyötysuhde oli silloin luokkaa 20% kun sen pitäisi olla lähempänä 80 prosenttia. Maataloudessa ei ole enää pitoa, se lipsuu kovasti.

    muuten en usko.

    Äänestä

  • laitatko jostain tilastoa kirjoitti:

    muuten en usko.

    Tässä sinulle eräs linkki, jota olen itse tarkastellut. Sivun 11 grafiikka, oikeanpuoleinen.
    http://www.jdb.se/beras/files/BERAS executive summary final.pdf

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Tässä sinulle eräs linkki, jota olen itse tarkastellut. Sivun 11 grafiikka, oikeanpuoleinen.
    http://www.jdb.se/beras/files/BERAS executive summary final.pdf

    Niin, ja tämän propagandapläjäyksen oli kasannut teikäläisten omat miehet tukemaan teidän omia mielipiteitä.

    samat piiraat on suomessa piirtänyt syke-niminen pulju. se vika noissa on että maatalouden osalta puhutaan arvioidusta valumariskistä. sitten mitataan yhdyskuntien ja tehtaiden purkuputkesta lukemat, vaikka valuma riski niillä molemilla on suurempi, jos käytetään samaa taseteoriaa kuin maataloudessa. lopuksi piirretään maatalouden arvioidusta valumariskistä ja mitatuista yhdyskuntien päästöistä yhteiset piiraat, pylväät ja muutamia muita kuvaajia ja laitetaan esitelmä jakoon.

    Äänestä

  • P Veli kirjoitti:

    Niin, ja tämän propagandapläjäyksen oli kasannut teikäläisten omat miehet tukemaan teidän omia mielipiteitä.

    Odotan mielenkiinnolla oman tahosi tutkimusta, joka päätynee siihen, että maatalouden tuottavuus nousee kohisten eikä Itämeren tilassa mitään huolta ole. Ehkä siihen vielä kuuluu selvitykset siitä, että kansa on tervettä ja ruoan laatu on moitteetonta.
    Kansainvälisen Beras-tutkimuksen osa-alueita on ollut selvittämässä joukko eri alojen tohtoreita ja maistereita. Pane vaan paremmaksi oman mielipiteesi tueksi.

    Äänestä

  • jurtprruukkareprkl kirjoitti:

    samat piiraat on suomessa piirtänyt syke-niminen pulju. se vika noissa on että maatalouden osalta puhutaan arvioidusta valumariskistä. sitten mitataan yhdyskuntien ja tehtaiden purkuputkesta lukemat, vaikka valuma riski niillä molemilla on suurempi, jos käytetään samaa taseteoriaa kuin maataloudessa. lopuksi piirretään maatalouden arvioidusta valumariskistä ja mitatuista yhdyskuntien päästöistä yhteiset piiraat, pylväät ja muutamia muita kuvaajia ja laitetaan esitelmä jakoon.

    Tarkoitatko sanomallasi, ettei Suomen Ympäristökeskus ole tehtäviensä tasalla? Oletko yrittänyt opastaa heitä?

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Tarkoitatko sanomallasi, ettei Suomen Ympäristökeskus ole tehtäviensä tasalla? Oletko yrittänyt opastaa heitä?

    toimittiin naturassa. Osoittaa suurta piittaamattomuutta säännöistä väittää että jollain alueella esiintyy jotain eläintä sillä perusteella, että se ympäristön puolesta olisi mahdollista.

    Muualla euroopassa tehtiin oikeasti havainnot ja luokiteltiin alueet todellisten esiintymien mukaan. Täällä hallinto tiesi kaiken tutkimatta.

    Erityisesti oli kummallista että asioita salailtiin ja että papereista oli useampia virallisia versioita. Eu:lle siis toimitettiin eri paperit kuin mitä täällä käytettiin.

    Taistolaisethan nuo ympäristöjutut aikanaan miehittivät.

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    En ole asiaa itselleni vielä selvittänyt, mutta näyttää siltä, että vaikka kaikki ihmisten ruokansa mukana saama typpi laskettaisiin puhdistamatta jätevesien mukana vesistöön, niin ei millään päästä siihen typen määrään, mikä maataloudesta jää typen ylijäämäksi, panoksen ja tuotoksen erotukseksi.

    Kyllä minun tietääkseni Suomessa asutuksen jätevesien typpimäärä on suunilleen sama kuin mitä maataloudesta väitetään tulevan valumia. Mutta typpi kuulemma ei rehevöitä Itämerta vaan fosfori, paitsi ilmeisesti maataloudesta oleva typpi jonka päästöjä pyritään rajoittamaan.

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Tarkoitatko sanomallasi, ettei Suomen Ympäristökeskus ole tehtäviensä tasalla? Oletko yrittänyt opastaa heitä?

    väitätkö ja väitätkö, senhän nyt näkee erkkikin että tuo tilasto on puutteellinen. Haluat keskustella aiheesta, ota sitten kantaa väitteeseen piiraasi jakaumien uskottavuudesta. On toki helppo piiloutua jonkun tohtorilauman taakse, mutta järjestelmällistä sokeutta siltikin on väittää että ravinteet pelloilta menevät automaattisesti mereen, mutta viherrakentamisesta ei.

    Äänestä

yhteisön jne....elonkierto toimisi ja voisi tuottaa mitä haluaa. Kas kun et ehdota suoraan ,että minä ja vaimosi voisimmme muodostaa yhteisön missä verenkierto toimisi ja kumpikin voisi tehdä mitä haluaa.

Äänestä
  • Terve maatalous on aina omavarainen. Se tuottaa pääosan tarvitsemastaan lannoitteesta ja rehusta itse. Mutta kun ottaa huomioon, miten vinoon kehitys on maataloudessa jo mennyt, omavaraisuudesta voi puhua vain juhlapuheissa, katsoin tarpeelliseksi esittää esim. kahden erillisen välisen yhteistyön. Toinen eläintila tuottaa jälkimmäiselle lannoitetta ja toinen taas edelliselle rehua. Käytännössähän tällainen on mahdollista järjestää ilman, että vaihdetaan vaimoja.

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Terve maatalous on aina omavarainen. Se tuottaa pääosan tarvitsemastaan lannoitteesta ja rehusta itse. Mutta kun ottaa huomioon, miten vinoon kehitys on maataloudessa jo mennyt, omavaraisuudesta voi puhua vain juhlapuheissa, katsoin tarpeelliseksi esittää esim. kahden erillisen välisen yhteistyön. Toinen eläintila tuottaa jälkimmäiselle lannoitetta ja toinen taas edelliselle rehua. Käytännössähän tällainen on mahdollista järjestää ilman, että vaihdetaan vaimoja.

    eikö terveen autoilunkin pitäisi olla omavaraista.Eli ruokaa ei pitäisi siis tuoda ulkomailta kun ruoan liikuttaminen ei ole omavaraista? Eihän viikonloppuautoilukaan kesämökille ole omavaraista.silti se hyväksytään.

    Äänestä

  • autoilu sitten on? kirjoitti:

    eikö terveen autoilunkin pitäisi olla omavaraista.Eli ruokaa ei pitäisi siis tuoda ulkomailta kun ruoan liikuttaminen ei ole omavaraista? Eihän viikonloppuautoilukaan kesämökille ole omavaraista.silti se hyväksytään.

    Ensi sijaisesti tarkoitin sitä, että maatalouden pitäisi lähes kokonaan tuottaa lannoitteensa ja rehunsa elonkierron ansiosta. Silloin maatila on omavarainen. Maaseudulta asutuskeskusten kauppoihin toki tarvitaan autoja, eivätkä ne nykyään ole omavaraisia. Kun maailmanmeno on sitä mitä se on, on myös turvallisuusriski, jos maatilat eivät ole omavaraisia.

    ,että maatilojen pitäisi olla omavaraisia lannoitteiden suhteen.Luomussahan ajatus periaatteessa toteutuu ainakin typen kerääjäkasvien osalta,Toisaalta puolet pellosta onkin sitten typpikasveja tuottamatta ruokaa.Ongelmana on kuitenkin keskisato ja tuet suhteessa tuotettua kiloa kohti paljon suuremmat kuin ns. normaaliviljelyssä.

    Äänestä

  • tuntuu ajatus kirjoitti:

    Katsopa maailmaa ympärilläsi. Monella on takki tyhjä,on vaikeuksia selvitä työelämästä hengissä. Osin on kai tuo jaksamattomuuden stressi, joka sekoittaa ihmiset lopullisesti. Työkyvyttömyyseläkkeelle sirrytään kovin usein mielenterveysongelmien takia. Sekin maksaa. Se pitää ottaa huomioon kun lasketaan taloutta.

    Eläinten osuutta maanviljelyssä tai yleensä kasvintuotannossa ei voi liikaa painottaa. Se on nimittäin ihmisille terveen elämisen ehto. Eräs luonnon salaisuuksista on, että heinäkasvit kykenevät keräämään sellaista, mitä muut kasvit eivät ja jota ihminen tarvitsee. Kun heiniä ihminen ei voi syödä, se täytyy kierrättää eläinten kautta. Lehmä on siinä mielessä aineenvaihdunnan mestariteos. Kun eläin saa heinää maa puolestaan saa kompostoitua lantaa, silloin muutkin kasvit kuin heinäkasvit kykenevät saamaan kasvuunsa tuota ihmisen tarvitsemaa. Ilman sitä ilmisten takki pyrkii tyhjentymään. Kysymys ei saa olla mitä se maksaa, vaan pitää osata vastata kysymykseen, mitä me tarvitsemme elääksemme. Vasta sen jälkeen tulisi kysymys, miten talouskakkua pitää jakaa, että me kaikki pystyisimme elämään.

    kierrätettynä maapallon ruoantuotantokyky on paljon huonompi kuin söisimme suoraan kasveja.Toisaata mitä sillä on väliä jos ruoka on kortilla saahan ainakin oikean hinnan.

    Äänestä

  • että eläinten kautta kirjoitti:

    kierrätettynä maapallon ruoantuotantokyky on paljon huonompi kuin söisimme suoraan kasveja.Toisaata mitä sillä on väliä jos ruoka on kortilla saahan ainakin oikean hinnan.

    Ruoan riittävyys ei ole ollut Suomen keskeisimpiä maatalousongelmia. Määrälliseen tuotantoon on etelämpänä paremmat mahdollisuudet kuin meillä pohjoisessa. Mutta meidän pitää selvitä vuosittain kaamoksen yli niillä voimilla, joita saamme ravinnostamme. Jos maa ei ole neljään vuoteen saanut lantakompostia, sen tuottamat kasvit ovat varsin köyhiä ihmisravinnoksi. Voidaan tietysti vedota viherlannoitteeseen ja onkimatoihin humuksen tuottajina, mutta lämmintä eläintä, etenkään lehmää, ne eivät maan elävöittäjinä korvaa. Vanhaa määräajattelua on harjoitettu tässä maassa valtion tuella aivan liian kauan. Nyt on laatuajattelun aika.

    Äänestä

Tuli vaan mieleen kalareissu joskus lapsena 70-luvulla. Oltiin isäni kanssa ongella ja isä ihmetteli rantojen heinittymistä ja sanoi jotenkin niin että 50-luvulla maatalous oli sellaista kun pitääkin, ei ollut apulantaa ja vedet pysyi puhtaana. Kalastusta harrastavat maanviljelijätkin tiesivät seuratessaan järvien rehevöitymistä että kaikki lannoitteet ei jää peltoon.

Äänestä
  • ainoa huono puoli siinä on se,että jos kaikki maat olisivat tuotannossa 50-luvun tasolla niin jopa Euroopasta loppuisi ruoka ja olisi hintansa väärti.

    Äänestä

  • maatalous on todella romant... kirjoitti:

    ainoa huono puoli siinä on se,että jos kaikki maat olisivat tuotannossa 50-luvun tasolla niin jopa Euroopasta loppuisi ruoka ja olisi hintansa väärti.

    kokonaisuudessaan alasajaa 50-luvun tasolle, riitäisi jos esim tukiehtoja kiristämällä vesistöpäästöt saataisiin 50-luvun tasolle. Esim lietelannan levitykssä on varmasti kehittämisen mahdollisuuksia. Apulannan osalta kysymys on ainoastaan siitä minne ja minkä verran laitetaan, tekniikka ei ole ongelma.

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    et tainnut tajuta mitä tarkoitin. Ihan yks vitun hailee millä koneilla työt teet,jos ei lannotteita käytetä kuin nimeksi kuten 50 luvulla ja suurin osa fosforia.Tiedätkö monenteenko osaan satotaso putoaa 50-luvun lannoitemäärillä? Euroopassa tulee noilla opeilla nälänhätä ja palkasta 90% menee ruokaan.

    Äänestä

  • maatalous on todella romant... kirjoitti:

    ainoa huono puoli siinä on se,että jos kaikki maat olisivat tuotannossa 50-luvun tasolla niin jopa Euroopasta loppuisi ruoka ja olisi hintansa väärti.

    Täällä ei ollut mökkejä tungettuna vieriviereen niin olivat rannat puhtaana, toista seon nytten

    Äänestä

  • sylvi sentään kirjoitti:

    et tainnut tajuta mitä tarkoitin. Ihan yks vitun hailee millä koneilla työt teet,jos ei lannotteita käytetä kuin nimeksi kuten 50 luvulla ja suurin osa fosforia.Tiedätkö monenteenko osaan satotaso putoaa 50-luvun lannoitemäärillä? Euroopassa tulee noilla opeilla nälänhätä ja palkasta 90% menee ruokaan.

    lannoite ei kasvata satoa vaan särkiä. En vastusta lannoitteiden käyttöä vaan sitä että edelleen liikaa ravinteita joutuu vesiin.

    Äänestä

  • maatalous on todella romant... kirjoitti:

    ainoa huono puoli siinä on se,että jos kaikki maat olisivat tuotannossa 50-luvun tasolla niin jopa Euroopasta loppuisi ruoka ja olisi hintansa väärti.

    Älä usko kaikkea, mitä Kemiran mies sinulle esittää. Kun aikanaan katselin satotilastoja, niin panin merkille, että vuoden 1938 sadot olivat sellaisia, että saman suuruisiin satoihin päästiin vasta pitkän ajan kuluttua, vaikka silloin oli jo apulantakausi jatkunut pitkään. Tarkempaan en muista tuota, mutta jokainenhan voi tiedot itse tilastoista tarkistaa.

    Beraksen tutkimusraportin typpitaseen grafiikasta voi lukea, että sadoissa korjattu typpi oli 2000-luvulla vain 37% enemmän kuin 1950. Jutuissasi on kovasti ilmaa, ehkä sitä typpeä. Kuinka paljon tästä 37 prosentista omivatkaan eläinjalostajat ja kasvinjalostajat?

    Äänestä

  • maatalous on todella romant... kirjoitti:

    ainoa huono puoli siinä on se,että jos kaikki maat olisivat tuotannossa 50-luvun tasolla niin jopa Euroopasta loppuisi ruoka ja olisi hintansa väärti.

    Pidän tuosta Beras-raportin grafiikasta. Se antaa tunteettoman kuvan maatalouden kehityksestä. Siitä voi lukea, että kun maataloustuotannon mukana saatiin 50-luvulla typpeä takaisin noin 15 yksikköä, niin 2000 luvulla määrä oli kasvanut 26 yksikköön. Nykyinen biodynaaminen viljely näyttää pääsevän parempaan tulokseen kuin 50-luvun viljely. Puheet ruoan puutteesta ovat usein apulantamiesten oman omantuntonsa rauhoittamista, vaikka täytyy tunnustaa, että ei tule olemaan helppoa siirtää nykyisiä peltoja takaisin elävien maiden piiriin. Väkiluku oli 1950 noin 4 miljoonaa, nyt noin 5 miljoonaa.
    Peltoa on nyt vähemmän kuin ennen. Tulen aina murhemielelle, kun katson hylättyjä peltoja. Ajattelen aina sitä valtavaa isiemme työn määrää, mitä on tarvittu jo yhdenkin sentin humuskerroksen aikaansaamiseksi ja nyt se haaskataan hukkaan.

    ei kukaan maanviljelijä ole huolissaan ruuan riittävyydestä oikeasti. Raha ratkaisee. Apulannan ja saastuttamisen puolustelu nälänhädän varjolla on vain omantunnon tuuletusta.

    maatalouden tuottavuutta pitäisi saada nostettua n. 25% 1950 vuoden tasosta. Tai paljon vähempikin kuin 1950-taso riittäisi, koska ruokaa tuodaan nykyään enemän kuin 1950.

    maatalouden tuottavuuden palauttaminen 1940 luvun tasolle on kuitenkin tältä porukalta liikaa vaadittu, kun kaikki tunnusluvut ovat noloja.

    Äänestä

  • apulantamies kirjoitti:

    sitten siirrymme hevosiin traktorien sijalla ja hankimme jostain myös ne puuttuvat työntekijät. Pitää muuten muistaa että ennen keinolannoitteita ravinnekierto oli melkolailla suljettu ja peltojen ravinnetaso kohotettiin alunperin metsälaitumia köyhdyttämällä.

    Se vain on niin, että mikäli kuluttaja asuu muualla kuin pellon laidalla, niin jotenkin ne siirretyt ravinteet pitää saada takaisin. Raakafosfaattia tietysti levitetään noissa luomusysteemeissäkin, mutta hölmöähän se on sivukiveä kuljettaa kalliilla öljyllä.

    Äänestä

EU pyysi Suomelta selvitystä kaupunkien jätevesipäästöistä?

Äänestä
  • asiantuntija ei mielellään puhu mitään.Miksiköhän? Voisiko olla että asia on arkaluontoinen ja jäänyt kokonaan maatalouden vastustajilta huomioimatta.

    Äänestä

mutta asennevammaiset viljelijät tuskin ymmärtävät. Suhtautuminen tuntuu edelleen osalla viljelijöistä olevan semmoinen että omilla pelloillani teen mitä haluan. Tosiasia kuitenkin on että viljelystä ympäristölle aiheutuvat haitat koskettaa pääasiassa muita kuin viljelijöitä. Näin ollen on oikeus ja kohtuus vaatia haittojen minimointia vaikka sitten tukiehtojen kiristämisellä. Minäkin olen muuten maanviljelijä mutta vesien suojeluun suhtaudun monia kollegoita myönteisemmin.

Äänestä
  • jos sitten kävisit kalalla, kun se on sitä parasta vesistönsuojelua.

    Äänestä

  • mitäs. kirjoitti:

    jos sitten kävisit kalalla, kun se on sitä parasta vesistönsuojelua.

    käydäkin

    Äänestä

Myyn vuosittain lihaa reilut 20 tonnia ja lisäksi luovutan lantaa viljatiloille reilut 1000 kuutiota, mutta lannoitteita levitän pelloilleni n 4 tonnia nurmen y kakkosta. Ojalan laskuopin mukaan tase jää alle yhden...

Äänestä
  • ravinnetaseita tietävät missä menevät. Esim, tällä hetkellä alamme saada riittävää tilastoa oman tilamme lohkokohtaisita taseista.

    Nyt näyttää siltä, että viimeisen ympäristötuen sitoumuskauden aikana taseet nurmiviljelyssä ovat jääneet keskimäärin hiukkasen miinukselle. Rehuviljan viljelyssä taas hiukkasen plussalle. Jos otetaan vaikka 3 vuoden (2 nurmea, 1 rehuviljaa, keskiverto vuosi) jaksolla ja lasketaan niistä taseet yhteen ollaan melko lailla /- nolla tilanteessa. Hieman nyt vaikeuttaa arviointia vuodet 2004 ja nyt 2006. Mutta suuruusluokka on tuo.

    Jos siis lannoitusta nykyisestä lasketaan niin tase menee miinukselle ja homma alkaa kusta. Siloin jostain pääravinteesta tulee pula ja kasvin kasvu heikkenee. Kun kasvi ei kasva ja käytä (muita pääravinteita) niiden huuhtoutuminen kasvaa.

    Ja karjanlannan myrkyllisyydestä, sitähän käytetään analyysitietoihin nojaten, lannoitusmaximeita noudattaen. Saman määrän saa käyttää keinolannoitteitakin, eli pääravinteiden käyttömäärä on sama. Miten siis karjanlanta voi olla vesistöille haitallisempaa???

    Uusi ympäristötukiluonnos on sekä luonnolle, että myös viljelijöille enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

    Itse olenkin tullut siihen tulokseen että en uutta sitoumusta tee. Silloin minua koskee vain nitraattidirektiivi, joten saan korkeamman satotason takia kurottua sen takaisin mitä ymp tuessa häviäisin. Tämä onnistuu vain siksi että vuokrasopimukset on nyt katkolla ja koska sain loppuvuodesta ostettua mukavasti lisämaata, ei mun tarvitse vanhoja sopimuksia uusia.

    Mitä sanotte arvon kollegat? Minä veikkaan että kun vuosien päästä huomataan että nämähienot uuden ymp tuen ehdot ovat olleet luonnolle ja kansantaloudelle enemmän haitaksi kuin hyödyksi niin silloin taas taatusti syytetään meitä viljelijöitä, kun syyttävän sormen pitäisi näyttää ihan jonnekin muualle.......

    Äänestä

Todella hurjalta näyttää tuo typpitase "90-luvulla ajauduttiin panos/tuotossuhteessa jo lähelle viittä."

Oletetaan, että viljanviljelyssä sato on 4500 kg/ha. Vähennetään siemenvilja 250 kg/ha poistumaksi jää 4250 kg/ha. Sen mukana poistuu typpeä 85 kg. Jos ravinnetase on 1:5 niin typpeä pitäisi lisätä 5 x 85 = 425 kg/ha. Jos lannoitteessa on esin 20 kg/100 kg typpeä niin lannoitemäärä olisi 2125 kg/ha. Tämähän on aivan tolkuton määrä, nykyään käytetään jotain 400 - 600 kg/ha.

Äänestä
  • siemenviljan?

    Äänestä

  • miksi vähennät kirjoitti:

    siemenviljan?

    tuon tajuavat. Siemenviljahan palaa pellolle, eivätkä ravinteet siis poistu.

    Äänestä

  • miksi vähennät kirjoitti:

    siemenviljan?

    "kerro miksi vähennät siemenviljan?" hehh tämä herra linkittää näitä raportteja tänne ja kommentointi on tätä tasoa. Itse asiaan ei ota mitään kantaa vaan "kyllä herrat tietää" ja "miksi vähennät siemenviljan" höpöhöpö mies-linkittää höpöhöpö-raportteja ilman omaa ajattelua

    Äänestä

  • Käyty keskustelu on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut eteen uusia näkökulmia keskusteltuun aiheeseen. Kiitos siitä keskustelijoille.

    Aloin jo epäillä Berasin ja Syken lukuja, koska keskustelussa esitettiin laskelmia, jotka saivat ne näyttämään epäilyttäviltä, mutta sitten katsottuani Saksan tilastoja ja tietoja Suomen viime vuoden luvuista, päädyin käsitykseen, että Berasin tiedot saattavat vastata kansainvälistä käsitystä asiasta eikä niitä esiin tuoduilla perusteilla voi vielä kumota. Sen asian selvittely olisi kyllä tavallisen keskustelijan kapasiteetin ylittävä työ.

    Esitetty typpitaseen tilasto on koko maata kattava keskimääräinen tilasto. Yksittäisellä kouluesimerkillä sen saat näyttämään kummalliselta. Otit viljanviljelyn sadoksi 4500 kg/ha. Suurin ha-sato saatiin Suomessa viime vuonna vehnästä. Se oli keskimäärin 3500 kg, sama kuin koko 2000-luvun vehnän keskisato. Leipäviljasato oli keskimäärin 3420 kg/ha ja rehuviljasato 3260 kg/ha. Kymmenen vuoden keskiarvot vastaavasti 3160 ja 3210. Laskelmassasi käytit noin 40 % suurempaa satoa.

    Mutta kun poimii Tiken viljasatotiedoista ja Eviran viljan laatuseurannasta muutamia tietoja vuodelta 2006, saa lisää ajattelemisen aihetta:

    Vehnäsadosta 42 prosenttia leipäviljakelpoista
    Vajaa kolmannes mallasohrasta soveltuu mallastukseen
    Suurimokauran hehtolitrapainorajan (58 kg) ylitti 32 prosenttia sadosta.

    Palataan jälleen laatuasiaan, joka ei voi olla erillinen asia, kun tarkastelee typpitasetta. Oma laskelmasi on ehkä tehty keskimääräisellä tai hyvällä valkuaisainepitoisuudella, mutta niin ei 2006 taaskaan ollut, valkuaisainepitoisuus oli alhainen. Selvitä itse, kuinka paljon liioittelit sitä esim. vuoden 2006 keskimäärään verraten. Se vaikuttaa typpitaselaskelmaan. Kun kakkoslaadun vilja menee muuhun kuin alunperin suunniteltuun tarkoitukseen, esim eläintuotantoon, typen hyötysuhde taas putoaa. Kun mm. nämä seikat ottaa huomioon, niin miltä totuus silloin näyttää?

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Käyty keskustelu on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut eteen uusia näkökulmia keskusteltuun aiheeseen. Kiitos siitä keskustelijoille.

    Keskisato 3000 kg josta 1/3 elintarvikkeeksi ja 2/3 valkuaispitoisuudeltaan 50% joten rehuksi josta edelleen 2/3 takaisin peltoon ja 1/3 lihaksi.

    1/5 typpihyötysuhde vaatisi edelleen 600-700 kg/ha lannoitemäärää.

    Äänestä

  • päissään laskija kirjoitti:

    Pidän tuollaisista hätäpäissään tehdyistä suuruusluokkalaskelmista, niillä pysyy usein riittävässä tuntumassa todellisuuteen. Kun nyt käytit suuruusluokalleen vuoden 2006 lukuja sadon määrässä ja laadussa, niin vaihdetaan tuo 1990-luvun alimman typpihyötysuhteen paikalle Beras-raportin tuorein luku, joka lienee hieman lähempänä vuoden 2006 vielä tuntematonta lukua kuin 90-lukulainen. Grafiikasta voi tämän uudemman arvioida olevan lähempänä arvoa 3,15. Kun sillä korjaa laskemaasi lannoitemäärää 600 – 700 kg/ha, niin saa uusiksi arvoiksi hätäpäissä kalkylaattorista tempaisten lannoitemäärän 380 – 440 kg/ha. Se ei ole kovin kaukana siitä, mitä aiemmin esitit ”nykyään käytetään jotain 400 - 600 kg/ha”. Olisikohan Beraksen tiedot sittenkin riittävän oikeita? Mutta ennen kaikkea korostaisin tuota ruoan laatua. Sille pitäisi kansanterveyden nimissä tehdä jotain. Elonkierto pitäisi uudelleen käynnistää.

    typpihytysuhde voi olla pahimmillan 1:2 ja fosforilla 2:1. Muuta en usko ilman tarkempaa selvitystä laskelmin ja luottetavin lähtötiedoin.
    Tuo tase sitten muuten ei ole toteutunut valuma, vaan riski valumalle jos kaikki jäljellejäävät ravinteet livahtaisivat vesistöön.
    Sadon mukana poistuneet ravinteet ovat myös valumariski, ja niistä varmasti liukenee vesiin kaupungeissa ja puistoissa suurempi osa kuin peltoon jäävistä ravinteista.

    Äänestä

  • päissään laskija kirjoitti:

    Keskisato 3000 kg josta 1/3 elintarvikkeeksi ja 2/3 valkuaispitoisuudeltaan 50% joten rehuksi josta edelleen 2/3 takaisin peltoon ja 1/3 lihaksi.

    1/5 typpihyötysuhde vaatisi edelleen 600-700 kg/ha lannoitemäärää.

    jos 2/3 sadosta menee rehuksi ja sisältää 50% ravinteista, joista 1/3 hyödynnetään suoraan esim lihaksi loppu 2/3 tuosta puolikkaasta menee lannoitteeksi ja siitä edelleen 1/3 ravinnoksi ja 2/3 rehuksi.... loppujenlopuksi teoreettinen valumariski on 0,000

    Äänestä

  • kerran vielä kirjoitti:

    Käyty keskustelu on ollut hyödyllistä, koska se on tuonut eteen uusia näkökulmia keskusteltuun aiheeseen. Kiitos siitä keskustelijoille.

    Aloin jo epäillä Berasin ja Syken lukuja, koska keskustelussa esitettiin laskelmia, jotka saivat ne näyttämään epäilyttäviltä, mutta sitten katsottuani Saksan tilastoja ja tietoja Suomen viime vuoden luvuista, päädyin käsitykseen, että Berasin tiedot saattavat vastata kansainvälistä käsitystä asiasta eikä niitä esiin tuoduilla perusteilla voi vielä kumota. Sen asian selvittely olisi kyllä tavallisen keskustelijan kapasiteetin ylittävä työ.

    Esitetty typpitaseen tilasto on koko maata kattava keskimääräinen tilasto. Yksittäisellä kouluesimerkillä sen saat näyttämään kummalliselta. Otit viljanviljelyn sadoksi 4500 kg/ha. Suurin ha-sato saatiin Suomessa viime vuonna vehnästä. Se oli keskimäärin 3500 kg, sama kuin koko 2000-luvun vehnän keskisato. Leipäviljasato oli keskimäärin 3420 kg/ha ja rehuviljasato 3260 kg/ha. Kymmenen vuoden keskiarvot vastaavasti 3160 ja 3210. Laskelmassasi käytit noin 40 % suurempaa satoa.

    Mutta kun poimii Tiken viljasatotiedoista ja Eviran viljan laatuseurannasta muutamia tietoja vuodelta 2006, saa lisää ajattelemisen aihetta:

    Vehnäsadosta 42 prosenttia leipäviljakelpoista
    Vajaa kolmannes mallasohrasta soveltuu mallastukseen
    Suurimokauran hehtolitrapainorajan (58 kg) ylitti 32 prosenttia sadosta.

    Palataan jälleen laatuasiaan, joka ei voi olla erillinen asia, kun tarkastelee typpitasetta. Oma laskelmasi on ehkä tehty keskimääräisellä tai hyvällä valkuaisainepitoisuudella, mutta niin ei 2006 taaskaan ollut, valkuaisainepitoisuus oli alhainen. Selvitä itse, kuinka paljon liioittelit sitä esim. vuoden 2006 keskimäärään verraten. Se vaikuttaa typpitaselaskelmaan. Kun kakkoslaadun vilja menee muuhun kuin alunperin suunniteltuun tarkoitukseen, esim eläintuotantoon, typen hyötysuhde taas putoaa. Kun mm. nämä seikat ottaa huomioon, niin miltä totuus silloin näyttää?

    Tämä 4500 kg/ha perustuu aivan omakohtaiseen kokemukseen Etelä-Suomesta, lähinnä ohrasta ja kaurasta. Joskus tulee enemmän, joskus vähemmän, ja kyseessä on 100 % viljanviljely, karjanlantaa ei käytetä lainkaan. Ja kun noita typpitaseita laskeskelee, niin noin 70 - 80 % lannoitteen typestä poistuu em. laskutavalla myydyn sadon mukana. Tiedän kyllä, että Suomen keskisadot ovat jotain 3500 kg/ha, mutta toisaalta 3500 kg/ha satoon riittänee vähäisempikin lannoitemäärä.
    Ja kotieläinpuoli kyllä mutkistaa tätä typpitasetta, ja tase lienee siellä huonompi. Siihen puoleen en ole perehtynyt.

    Äänestä

Muistelin lukeneeni jotain asiasta,ja eikun arkistoa
kaivelemaan.loytyikin New Scientist vuodelta 1988,oct.8.
Artikkelin nimi on Farmers,fertilisers and the nitrogen flood.
Selvyytta haettiin typpihuuhtoutumiseen ja varsinaisesti siihen
mita tapahtuu jos typpilannoitusta vahennetaan paastovahennuksen toivossa.
Paljon hyvaa tiedetta kaytiin lapi,esim.isotooppimarkkereilla tehdyt
huuhtoutumiskokeet.
Johtopaatos oli ettei kaytannossa ole juuri mitaan saavutettavissa.
Syyna tahan on etta 25 sentin kerros viljeltya maata sisaltaa noin
10 tonnia elavaa ainesta hehtaaria kohti, ja tama seka muu aines sisaltaa typpea
noin 5 tonnia ha.
Hylattysta viljelymaasta huuhtoutuu typpea Englannin olosuhteissa noin 45 kiloa
vuodessa hehtaarilta ja tama jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Viljelyssa pidettyn maan sato taas pystyy sitomaan typpea siina maarin etta
typpilannoituksen pudottaminen 190 kilosta puoleen vahensi ainoastaan 4%
kokonaisvalumaa.
No mitapa mielta pitaisi olla tasta Beras hankkeesta? Tutkijoidenkin pitaa
leipansa tienata ja mikapa on helpompaa kuin hoynayttaa tyhmia rahoittajia
kuin keksia jokin mieltakuohuttava ongelma jonka tutkiminen on otollista.
Siita viis etta asia on jo aikaa sitten selvitetty
Leipapapit asialla, haistattelen.
Lisaksi sinileva sitoo itse typpea ilmasta joten turhaa touhua.
Tavallinen kuusimetsakin saa typentarpeensa sinilevien kautta, ne nimittain
muodostavat symbioosin maata peittavan sammalen kanssa.Tuleeko kuusikoista
typpivalumia ? Empahan tuota tieda,-lisaa tutkijoita?.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vielä kerran pojat kirjoitti:

Mikä ettei maataloustuella voisi uudistaa maataloutta kehittymään niin, että sillä olisi myös tulevaisuutta? Jos ottaa huomioon elintarviketuotannon omavaraisuuden, energiatalouden, ympäristön ja Itämeren pelastamisen kuolemalta, joutuu uudelleen palaamaan tuoreeseen Beras-tutkimukseen. Aikaisemmin viittasin siihen, mutta tuloksena oli vain yksi suunsoittajan kommentti. Asiahan on kuitenkin enemmän kuin suunsoiton väärtti. Otetaan uusiksi.

Beras käsittelee kahdeksan Itämeren ympärysmaan viljelyä. Siinä lasketun typpitaseen mukaan Suomessa saavutettiin jo 1950-luvun aikana raja, jolloin maataloustuotantoon tilan ulkopuolelta tuodun keinotekoisen typen määrä ylitti maataloustuotteiden sisältämän typen määrän. 1980 tuotantoon täytyi panostaa keinotyppeä jo yli nelinkertaisesti se, mitä tuotannosta saatiin ulos. Tuottavuuden pienentyminen oli dramaattista. 90-luvulla ajauduttiin panos/tuotossuhteessa jo lähelle viittä. Valtaosa lannoituksesta meni ympäristön saastuttamiseen. Suomen maatalous onkin asukaslukuun suhteutettuna Itämeren pahin saastuttaja. Kun sen jälkeen pyrittiin vähentämään typpipanostusta, mm. vesistöjen rehevöitymisen takia, mainittu suhdeluku putosi 2000-luvulla lukemaan 3,2. Mutta energiaa tuhlataan edelleen eikä Itämeren tila ole parantunut. Kuka uskoo, että energian hinta tästä eteenpäin halpenisi? Ja kuitenkin surutta maataloustukien kannustamana ajetaan energiaa typpeen ja typpeä vesistöön ja ilmakehään. Maatalous vaatii muutoksen ennemmin tai myöhemmin. Muutos on sitä kipeämpi, mitä pitemmälle huonoon suuntaan kuljetaan.

Viljatiloilla ei ole nyt omavaraista lannoitusta, mutta kylläkin laatuongelmia. Liiallisella typellä tuottavuus aina pienenee ja laatu huononee. Karjatiloilla taas on niin suuri eläintiheys pinta-alaa kohti, että ne toimivat osittain ostorehun varassa ja pinta-alaan nähden liika orgaaninen lanta on ympäristön saaste.

Yhden johtopäätöksen tästä voi jo vetää; maataloustuen määrä on sidottava tuotantoyhteisön eläintiheyteen, nautayksikkömäärään hehtaaria kohden. Jos se on liian pieni tai suuri luonnon asettamiin puitteisiin verraten, tuki pitäisi portaittain lopettaa. Tuotantoyhteisön voisi muodostaa myös viljatila ja karjatila yhdessä siten, että niiden välillä elonkierto toimisi ja kumpikin voisi tuottaa sitä mitä mieluiten haluaa.

Tuotannon hinta jonkin verran kallistuu, mutta plus-puolelle voi laskea lisäksi parantuneen työllisyyden, maaseudun kulttuurin elpymisen, maukkaamman ruoan, kuluttajien terveyden ja hedelmällisyyden parantumisen ja suopeamman ilmapiirin maataloustuille. Maailmalla on alettu kampeamaan maataloutta luomun suuntaan. Siitä voi lukea mm. Jukka Rajalan toimittamista ja suomentamista uutisista: http://www.luomu.fi/alkutuotanto/uutisia.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu