Kun työ ei

On karmeeta kuunneltavaa ja katseltavaa kun pilalle passattu nuoriso nyrpistelee ja kieltäytyy työn teosta, ihan oikeesti hei, ei se äiskäkään loputtomasti jaksa passata.

Näiden nirppanokka-nuorien takia joutuvat sitten muutkin työntekoon oikeesti motivoituneetkin kärsimään, kuten tuossa alla joku kertoo, lapsenhoitovaikeuksista ja työaikaongelmistaan.
3569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

varmasti kelpaa kenellekkään

Äänestä

Hei haloo, hyvä ihminen, älä toistele toisten valmiita ajatuksia vaan ajattele itse.

Kaivappas nyt esiin tilastot avoimista työpaikoista ja hakijoista ja arvioipas karkeesti todennäköisyys niiden perusteella saada työpaikka.

Seuraa nyt edes vähän työmarkkinoiden toimintaa, jotta niistä tietäisit. Sitä aivan hämmästelee, miten onnettomat tiedot voi joillakin olla yhteiskunnan perusasioista. Pitäisi niistäkin jotenkin saada näköjään perussivistystä jaettua.

Ensinnäkin, esim. siivous- ja raksatyöt ovat joko määräaikaisia tai kausiluonteisia, joten pakostakin joutuu välillä kortistoon vaikka näitä hommia tekisikin. Näin Filatov kertoi radiossa.

Toisaalta, vaikka kaikki työnhakijat saisivat mitä tahansa työtä koulutuksesta riippumatta, vain neljäs- tai viidesosa työnhakijoista työllistyisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelpaa kirjoitti:

On karmeeta kuunneltavaa ja katseltavaa kun pilalle passattu nuoriso nyrpistelee ja kieltäytyy työn teosta, ihan oikeesti hei, ei se äiskäkään loputtomasti jaksa passata.

Näiden nirppanokka-nuorien takia joutuvat sitten muutkin työntekoon oikeesti motivoituneetkin kärsimään, kuten tuossa alla joku kertoo, lapsenhoitovaikeuksista ja työaikaongelmistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu