osaa ja ei osaa

Kerronpas vaan, mitä en ole itse osannut tehdä ensimmäisen koirani kanssa, joka on nyt 1v 1kk vanha. Koiria ei osata ohittaa lenkillä, vieraiden ei anneta tulla rauhassa sisään eikä myöskään anneta olla rauhassa myöhemminkään. Eikä koiraa myöskään voisi enää pitää irti, koska lähtisi heti kulkeen, kun näkisi jotain jännää. Ulkona ei tottele kunnolla, istu, maahan ym. vasta kun siellä on oltu monta tuntia.

No onko tämä koira oppinut mitään, on se sisäsiisti, ei ole purrut kuin yhden sohvan sisukset pienenä, ei ole vihainen minkäänlaisille koirille vaan tulee toimeen kaikkien kanssa, osaa sanat istu, tassu, toinen, irti, maahan, vapaa, paikka, ja katso (sisällä), pallo ja jotain muita.
Haluaisin yrittää päästä noista "huonoista" tavoista eroon, jotka olen kuitenkin itse saanut aikaiseksi, kun en ole osannut koiraa oikein kouluttaa. Mistä olisi hyvä aloittaa, koirakoulutuksiin en oikein pääse, koska niihin on niin pitkä matka.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä aikuinenkin koira uusia temppuja oppii..

Aloitat vain noiden asioiden harjoittelun alusta niinkuin pienen pennun kanssa. Ja yrität nyt saada kontaktia koiraan. Kun muutut kiinnostavaksi koiran silmissä niin saat helpommin sen huomion lenkillä muita koiria ohittaessanne, luoksetuloa harjoitellessa ym.. Ulkona tuntuukin koirallasi olevan monta muuta paljon mielenkiintoisempaa asiaa kuin istuminen ja maahanmeno (kun siellä on oltu monta tuntia niin muut mielenkiintoiset jutut on katsottu jo huolella läpi). Kokeile mikä toimii koiraasi -äännähdykset, leikit, namipalat.. Tärkeintä, että saat koiran huomion. kehu kun koirasi kiinnittää huomion sinuun ja opeta koirasi sitten katsomaan sinua saadakseen haluamiaan asioita..

Sitten vain harjoittelemaan pikkuhiljaa.. kontakti koiraan kun muita koiria tulee vastaan, mielellään jo ennenkuin koira on itse vastaantulijoita kerennyt huomatakaan.. Luoksetuloa ensin (varmuuden varassa) narun kanssa, sitten lyhyitä matkoja, sitten pitempiä..
Ennen kaikkea -kärsivällisyyttä..

Äänestä

Voin kertoa sinulle että nuo ongelmat mitkä mainitsit eivät varsinaisesti ole temppuja vaan ne pystyt korjaamaan aika hyvin johtajuuden avulla.
Kun kerroit koirastasi tuli heti mieleen että se ehkä kuvittelee että sen pitää ensin tsekata esim vieraat koirat ja vieraat ennen sinua koska se kuvittelee olevansa johtaja. Ihmiset usein mieltävät että koira joka on siinä asemassa on agressiivinen mutta on monia koiria joilla tuo ilmenee juuri tuollaisena sähellyksenä ja sillä että korvat katoavat kun hihna lähtee irti ja ei niitä oikein muutenkaan löydy jos ei ole nakkia kädessä.

Oma koira on pennusta asti osannut ties mitä ja kiipeää vaikka puuhun nakkimakkaran toivossa.
Silti sen peruskäytös oli ihan mahdotonta. Ja mielestäni koiran ei pidä olla käskyn alla koko aikaa, ja saada nakkia palkaksi, esim ohittaessa tai vieraiden ollessa kylässä vaan sen pitää vain yksinkertaisesti käyttäytyä nätisti.
Sain asian korjattua www.koiraneuvola.fi ohjeilla. Jos luet ihan ajatuksella niitä keskusteluja läpi niin saat myös apua.

Eli meillä asiaan pureuduttiin toisin tavoin lopulta kuin mitä vinkkejä sain muilta. Eli koiraa ei koulutettu vaan omistaja muutti käytöstään. Ja kummasti kuukauden kuluttua koiralta löytyi korvat kun se oli/on vapaana ja nykyään vieraiden tullessa se odottaa nätisti ja antaa minun tervehtiä ensin. Koirien ohitus oli vaikeaa mutta kun koira alkoi kunnioittaa minua enemmän niin se myös kuunteli enemmän. Eli oli hyvin helppo saada sen huomio. Ja se kiinnostus kyllä väheni myös.

Kaikki tuo perustuu sellaiseen peruskäytökseen jossa koiralle näytetään johdonmukaisesti että ihminen on johtaja. Kaikki tämä on koiralle joka on laumaeläin hyvin loogista. Lauman alempi jäsen ei saisi hakea johtajalta huomiota ja se ei saa tervehtiä vieraita ensin ilman lupaa. Koiraa ei siis minkään pahoinpidellä, siihen ei edes tarvitse koskea. Jos se hakee huomiota,se muristaan pois tai kielletään ei-sanalla. Voin kertoa että oma koira hämmästyi tästä todella paljon ja sen ilme on näkemisen arvoinen. Meni pari päivää niin se rauhoittui jo silmissä. Viikko niin se oli jo niin tyytyväinen koira että kouluttajakin oli hämmästynyt.

Joillakin koirilla se käytös ensin pahenee, eli retuutetaan sohvatyynyjä yms mutta silloin sitä ei saa vain huomioida niin se käytös loppuu.

No...www.koiraneuvola.fi sivuilta lisää. Rekisteryidy ja kirjoita oma kysymys sinne. Muista koiran ikä, rotu yms tärkeä.

Äänestä

...ToKo (istu, maahan, jne...) toimii sisällä sinun täytyy vaikeuttaa sitä siirtymällä esim. ulos, jolloin koirallasi olisi muuta mielenkiintoista tekemistä. Ongelma kuulostaa aika normaalilta tilanteelta, kun koiraa on koulutettu sisällä.

Kokeile tehdä ToKo harjoituksia aluksi omalla pihamaalla, joka on koiralle tuttu ja siten siellä ei ole mahdottoman paljon uusia mielenkiintoisia juttuja. Tärkeää on että komennat koiraasi vain kerran, jos kerrasta ei tottele laitat koiran istumaan. Aluksi voi olla hyvä tehdä ToKo harjoituksia hihnassa esim. maahanmeno seuraavasti;

Komennat koiran sivullesi istumaan (paikalla), otat pari askelta eteen ja käännyt koiraasi päin. Komennat koirasi maahan (hihnasta voit nykäistä koiraasi alaspäin, jos ei meinaa totella). Siirryt suoraan takaisin koiran vierelle ja komennat koiran istumaan. Taputtele ja vapauta koira "Vapaa" komennolla. Aina kun komennat koiraasi maahan, istumaan, tms... muista vapauttaa koira komennosta, joillekin koirille komento jää "päälle" ja into touhuun lösähtää koiralta, jos sitä ei vapauteta komennosta.

Hihnan kanssa on hyvä ja helppo tehdä harjoituksia jonkin aikaa, etenkin jos on pelkona että koirasi alkaa mielummin puuhastella kaikkea muuta kuin tokoa kanssasi. Hihnalla voit kutsua koiran luoksesi, jos ei tottele nykäiset hieman hihnasta.

Tärkeä pointti meinasi unohtua, jotta saat koirasi paremmin tottelemaan katsekontakti ja innostaminen ovat tärkeitä. Innostamisella en tarkoita, että koirasi täytyy riehua ja vimmata innosta, vaan se että se kiinnostuu touhuamaan kanssasi. Vimmaava koira täytyy ensin rauhoitella, ennen harjoituksia.

Äänestä

Kiitos vinkeistä. Arvelen itsekin, että johtajuutta voi korjata, sillä joskus käytös vaikuttaa siltä, että koira yrittää suojella ja tarkastaa itse tilanteita.. Mutta pitää yrittää myös ulkona enemmän istu ja maahan jne. koulutusta. Koira on siis sekarotuinen 28 kg, jossa belgianpaimenkoiraa ja jotain muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kerronpas vaan, mitä en ole itse osannut tehdä ensimmäisen koirani kanssa, joka on nyt 1v 1kk vanha. Koiria ei osata ohittaa lenkillä, vieraiden ei anneta tulla rauhassa sisään eikä myöskään anneta olla rauhassa myöhemminkään. Eikä koiraa myöskään voisi enää pitää irti, koska lähtisi heti kulkeen, kun näkisi jotain jännää. Ulkona ei tottele kunnolla, istu, maahan ym. vasta kun siellä on oltu monta tuntia.

No onko tämä koira oppinut mitään, on se sisäsiisti, ei ole purrut kuin yhden sohvan sisukset pienenä, ei ole vihainen minkäänlaisille koirille vaan tulee toimeen kaikkien kanssa, osaa sanat istu, tassu, toinen, irti, maahan, vapaa, paikka, ja katso (sisällä), pallo ja jotain muita.
Haluaisin yrittää päästä noista "huonoista" tavoista eroon, jotka olen kuitenkin itse saanut aikaiseksi, kun en ole osannut koiraa oikein kouluttaa. Mistä olisi hyvä aloittaa, koirakoulutuksiin en oikein pääse, koska niihin on niin pitkä matka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu