Olen vasta viime aikoina herännyt tajuamaan minkälaisessa perhehelvetissä olen elänyt koko ikäni 24 vuotta ja millaista kohtelua äitini on joutunut isäni taholta sietämään.
Jo ollessani pieni lapsi muistan kuinka jouduimme pakenemaan äidin kanssa taksilla mökiltä kun isä alkoi riehumaan, taisi heittää astioita seinään ja huuto oli hirmuinen. Riidat taisivat alkaa aina rahasta. Ainakin kerran muistan isän vääntäneen äidin silmälasit päästä talomme rappukäytävässä. Pelkäsin etenkin silloin kun isä oli humalassa, mutta niitä silmittömiä raivokohtauksia tuli kyllä muutenkin.
Nyt minäkin, perheen nuorimmainen olen muuttanut jo vuosia sitten pois ja olen alkanut pelkäämään äitini hengen puolesta. Tiettävästi isä ei ole käynyt häneen käsiksi vuosiin tai vuosikymmeneenkään, mutta väkivallan uhka on jatkuvaa. Esimerkiksi nyt joulun jälkeen sen jälkeen kun olimme poistuneet mieheni ja hänen pikkuveljen sekä isän kanssa lapsuudenkodistani, oli alkanut riehuminen mieheni pikkuveljen huonoista käytöstavoista (jotka eivät millään asteikolla ole kovin huonot). Äiti oli pelännyt saavansa turpaansa, mutta isä oli sanonut "vain aikoneensa vääntää nokasta".
Itsekin olin kai saada turpiini viime vuonna kun satuin olemaan viikonloppua viettämässä kotona ja erehdyin lähtemään kaverini kanssa ulos iltaa viettämään. Kun tulin aamuyöllä kotiin, meillä tuli isän kanssa pientä sanaharkkaa myöhäisestä kotiintulostani ja hän oli jo syöksymässä päälleni, mieheni joka seisoi oviaukossa taisi pelastaa minut.
Olen yrittänyt ehdottaa monia eri fyysisiä sairauksia potevalle äidilleni että hän kasaisi vähin äänin kimpsunsa, tekisi avioeropaperit ja häipyisi sitten jonkun tuttavansa luo mistä isäni ei häntä löytäisi. Isän elämä päättyisi luultavasti sen jälkeen oman käden kautta, mitä en oikeastaan enää edes surisi, koska olen alkanut häntä niin vihata viimeisen vuoden aikana.
Mitä aikuinen lapsi voi tehdä kahden kuuskymppisen asioiden eteen?
Jo ollessani pieni lapsi muistan kuinka jouduimme pakenemaan äidin kanssa taksilla mökiltä kun isä alkoi riehumaan, taisi heittää astioita seinään ja huuto oli hirmuinen. Riidat taisivat alkaa aina rahasta. Ainakin kerran muistan isän vääntäneen äidin silmälasit päästä talomme rappukäytävässä. Pelkäsin etenkin silloin kun isä oli humalassa, mutta niitä silmittömiä raivokohtauksia tuli kyllä muutenkin.
Nyt minäkin, perheen nuorimmainen olen muuttanut jo vuosia sitten pois ja olen alkanut pelkäämään äitini hengen puolesta. Tiettävästi isä ei ole käynyt häneen käsiksi vuosiin tai vuosikymmeneenkään, mutta väkivallan uhka on jatkuvaa. Esimerkiksi nyt joulun jälkeen sen jälkeen kun olimme poistuneet mieheni ja hänen pikkuveljen sekä isän kanssa lapsuudenkodistani, oli alkanut riehuminen mieheni pikkuveljen huonoista käytöstavoista (jotka eivät millään asteikolla ole kovin huonot). Äiti oli pelännyt saavansa turpaansa, mutta isä oli sanonut "vain aikoneensa vääntää nokasta".
Itsekin olin kai saada turpiini viime vuonna kun satuin olemaan viikonloppua viettämässä kotona ja erehdyin lähtemään kaverini kanssa ulos iltaa viettämään. Kun tulin aamuyöllä kotiin, meillä tuli isän kanssa pientä sanaharkkaa myöhäisestä kotiintulostani ja hän oli jo syöksymässä päälleni, mieheni joka seisoi oviaukossa taisi pelastaa minut.
Olen yrittänyt ehdottaa monia eri fyysisiä sairauksia potevalle äidilleni että hän kasaisi vähin äänin kimpsunsa, tekisi avioeropaperit ja häipyisi sitten jonkun tuttavansa luo mistä isäni ei häntä löytäisi. Isän elämä päättyisi luultavasti sen jälkeen oman käden kautta, mitä en oikeastaan enää edes surisi, koska olen alkanut häntä niin vihata viimeisen vuoden aikana.
Mitä aikuinen lapsi voi tehdä kahden kuuskymppisen asioiden eteen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti et voi tehdä juuri mitään konkreettista. Aikuisten ihmisten on itse tehtävä omat ratkaisunsa. Surullista, ettei äitisi ole vuosia sitten löytänyt itsestään voimaa hankkiutua eroon väkivaltaisesta (tai edes sillä uhkaavasta!) miehestä, kun te lapset olitte pienempiä. Väkivalta on varjostanut koko perheen menneisyyttä.
Voit kuitenkin kannustaa äitiäsi eroamaan, tekemään valinnan sanoutua irti tuollaisesta tilanteesta. Turvaan ei ole pakko mennä tuttavien tai sukulaisten luo, myöskin turvakoti on hyvä vaihtoehto. Monelle iäkkäämmälle naiselle perhehelvetin paljastaminen tuttaville voi olla liian kova paikka. Toki myös tuttavien luona majaileminen voi aiheuttaa näille vakavan uhan ja vaaratilanteita, jos mies kiertelee nurkissa uhoamassa. Ja niin varmasti käykin, tuskin äidilläsi on sellaisia tuttuja, joiden luota isäsi ei häntä osaisi etsiä.
Kun fyysinen (&henkinen) turvallisuus on taattu turvakodilla, pystyy elämäänsä järjestelemään askel kerrallaan eteenpäin. Voit tukea äitiäsi vahvasti siinä, ettei hän jää yksin vaikka eron ottaisikin. Raha-asiat selviävät varmasti jotenkin, hän pärjää takuulla itsellisenä naisena! Ja saa nauttia todellisesta elämästä, ei jatkuvasta pelosta, nöyryytyksestä ja piinasta. Kerro hänelle toistuvasti, että haluat auttaa häntä näissä konkreettisissa toimissa eron mahdollistamiseksi - ja tee niin! Täytä hänen kanssaan avioeropaperit, vie hänet tekemään rikosilmoitus pahoinpitelyistä, hae hänen kanssaan lähestymiskieltoa. Vakuuta hänet, että hänellä itsellään on valta saada aikaan muutos, jos hän tekee toisenlaisia valintoja.
Jos paikkakunnallasi toimii jonkinlainen kriisikeskus, sieltäkin saatte asiantuntevaa apua. Kriisityön kautta voi saada tukihenkilön hoitamaan näitä asioita äitisi kanssa. Väkivaltatyön ammattilaisen kanssa voi myös pikkuhiljaa ajan myötä käydä läpi väkivaltaista menneisyyttä, jotta äitisi uskaltaisi elää elämäänsä sen jälkeen. Myöskin sinun kannattaa hankkia itsellesi keskusteluapua, sillä perheväkivalta ja sen uhka ovat varjostaneet koko lapsuuttasi ja nuoruuttasi.
Tiedän, että vastaavanlaisia perhehelvettejä on tässä maassa paljon! Toivon kovasti voimia teille kaikille.
se lähtemisen halu täytyy löytyä äidistä itsestään mutta voit toki yrittää selittää hänelle näitä vaihtoehtoja!
se on varmaa että helppoa se ei tule olemaan.voin kuvitella että tuon ikäinen ihminen on jo niin turtunut kohtaloonsa ettei edes älyä lähteä.ja sitten on tosiaan se mahdollinen häpeä että mitä muut ajattelevat.monesti se perhe helvetti halutaan salata mahdollisimman pitkään.
tiedän itse sen omista vanhemmistani.tosin olen myös omassa avioliitossani joutunut kokemaan vieläkin hurjempaa väkivaltaa.
eron ottaminen on äärimmäisn raskas projekti mutta se tosiaan kannattaa!voi elää ja olla oma itsensä.raha asiatkin hoituvat pikkuhiljaa.itse makselen velkoja vielä vuosia mutta selviän niistä ja voin hymyillä ja olla vapaa!
voimia teille!
Kirjoitat ensin isällesi kirjeen jossa sanot vihaavasi häntä ja kerrot, että et ikinä aio olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja loppuun lisäät että hän tietää kyllä miksi.
Sitten sanot äidillesi että nyt mennään poliisin puheille ja jätät kirjeen sen kääkän luettavaksi