Tapaamisoikeudet?

Kuinka paljon saatte tavata lapsianne, ja millaisissa oloissa?

Itse tapaan lastani yhtenä päivänä viikossa joka toinen viikko lapseni tulee yöksi viikonloppuna.

Aika vähän, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa...
12738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kerran viikossa 2 h kerta ja
joka viikonloppu lapsi tuli kotiin.

Hain hänet klo 15 perjantaisin ja saatoin takaisin sunnuntai-iltaisin klo 18.

Vaikka siis meillä oli ns. runsaat tapaamiset, oli se silti meille liian vähän. Sairaalan tutkimusjaksolla tapasimme joka päivä, joskus 2 x/pv, kuten nyt normaalisti vanhemmat käyvät lastaan katsomassa, joka on joutunut sairaalaan.

Oli järkyttävää kun LAITOS rajoitti tapaamiset vain yhteen kertaan viikossa arkipäivisin ihan vain siksi, että heillä oli aina ollut sellainen KÄYTÄNTÖ. Sitten ilkeävät väittää vielä ottavansa huomioon lapsen yksilölliset tarpeet!

Äänestä
  • Ja siis miksi? Eiköhän lapsikin olisi onnellisempi ja tervehtyisi nopeammin kun olisi rakkaat ihmiset lähellä... Tuo on noita kummallisuuksia... Muistan kyllä, että nuortenpsykiatrisella polilla on sellainen käytäntö, että vanhemmat eivä saa ensimmäiseen kahteen viikkoon tulla tapaamaan nuortaan. Ihmettelen vaan, että mikä se järki tässä on..?

    Missä laitoksessa lapsesi muuten oli, jos saa kysyä?

    Äänestä

  • tekivät...? kirjoitti:

    Ja siis miksi? Eiköhän lapsikin olisi onnellisempi ja tervehtyisi nopeammin kun olisi rakkaat ihmiset lähellä... Tuo on noita kummallisuuksia... Muistan kyllä, että nuortenpsykiatrisella polilla on sellainen käytäntö, että vanhemmat eivä saa ensimmäiseen kahteen viikkoon tulla tapaamaan nuortaan. Ihmettelen vaan, että mikä se järki tässä on..?

    Missä laitoksessa lapsesi muuten oli, jos saa kysyä?

    paikka ollenkaan, vaikka muutamalta vanhemmalta olen kuullut myönteisiäkin kokemuksia.

    Esim. osa-aikainen sijoitus oli minulle ihan uutta kun kuulin siitä vähän aikaa sitten. Äiti ja lapsi olivat siihen kuitenkin tyytyväisiä.

    Ilmeisesti meille ei tuollaista edes tarjottu, koska lääkäreiden arvio oli pitempi hoitojakso lapselle ja intensiivihän kestää sen pari vuotta, jolloin vaaditaan huostaanotto.

    Äänestä

  • hänelle sopiva kirjoitti:

    paikka ollenkaan, vaikka muutamalta vanhemmalta olen kuullut myönteisiäkin kokemuksia.

    Esim. osa-aikainen sijoitus oli minulle ihan uutta kun kuulin siitä vähän aikaa sitten. Äiti ja lapsi olivat siihen kuitenkin tyytyväisiä.

    Ilmeisesti meille ei tuollaista edes tarjottu, koska lääkäreiden arvio oli pitempi hoitojakso lapselle ja intensiivihän kestää sen pari vuotta, jolloin vaaditaan huostaanotto.

    kiinnittymisjakso alussa, joka oli lapselle yhtä tuskaa. Ei mitään järkeä!

    Kyllä minun lapseni olisi paremmin sopeutunut sinne, mitä enemmän olisin saanut käydä ja muutenkin yhteyttä pitää häneen siellä ollessaan.

    Äänestä

  • ns. kahden viikon kirjoitti:

    kiinnittymisjakso alussa, joka oli lapselle yhtä tuskaa. Ei mitään järkeä!

    Kyllä minun lapseni olisi paremmin sopeutunut sinne, mitä enemmän olisin saanut käydä ja muutenkin yhteyttä pitää häneen siellä ollessaan.

    jopa aikuisille jos joutuvat olemaan erossa vaikka puolisostaan, joten mitä se tekee lapselle joka on tottunut vanhempiensa jatkuvaan läsnäoloon... Ei ole lapsella paljon työkaluja käsitellä asiaa tunnepuolelta...

    Äänestä

  • on pitkä aika kirjoitti:

    jopa aikuisille jos joutuvat olemaan erossa vaikka puolisostaan, joten mitä se tekee lapselle joka on tottunut vanhempiensa jatkuvaan läsnäoloon... Ei ole lapsella paljon työkaluja käsitellä asiaa tunnepuolelta...

    huomioon, että koko huostaanotto oli aiheeton.

    Kyllä lapsilla on oltava oikeus saada erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa ilman huostaanottoa SILLOIN kun kotiolot eivät ole sairastuttaneet lasta.

    Lastensuojelussa tehdään niin paljon virheitä ja PAHAA LAPSELLE, että on se nyt ihme, jos vanhemmat eivät saisi epäkohdista puhua!

    Äänestä

  • Varsinkin, kun ottaa kirjoitti:

    huomioon, että koko huostaanotto oli aiheeton.

    Kyllä lapsilla on oltava oikeus saada erikoissairaanhoidon tasoista hoitoa ilman huostaanottoa SILLOIN kun kotiolot eivät ole sairastuttaneet lasta.

    Lastensuojelussa tehdään niin paljon virheitä ja PAHAA LAPSELLE, että on se nyt ihme, jos vanhemmat eivät saisi epäkohdista puhua!

    Mitkä siihen ovat syyt ja perusteet? Mielenkiinnosta kysyn koska asia on mulle ihan uusi.

    Äänestä

  • hoidollisista syistä? kirjoitti:

    Mitkä siihen ovat syyt ja perusteet? Mielenkiinnosta kysyn koska asia on mulle ihan uusi.

    heti huostaanoton kun hoito kestää kauemmin kuin 3kk. hän itse määräsi heti lapseni hoitoajaksi kaksi vuotta! kirjoitin paperin jossa pyysin hoitoa mutta vastustin huostaa. hallinto-oikeus vahvisti huostan. hoito lopetetaaan, huosta?

    Äänestä

  • hoidollisista syistä? kirjoitti:

    Mitkä siihen ovat syyt ja perusteet? Mielenkiinnosta kysyn koska asia on mulle ihan uusi.

    jälkeen sain hänet viimein 2 kk:n tutkimusjaksolle Yliopistolliseen Keskussairaalaan, josta hänet määrättiin pika lähetteellä pitempi aikaiseen psykiatriseen hoitoon. Psykiatrit eivät ottaneet kuuleviin korviinsa, vaikka pyysin lapselle laajaa neurologista arviota. Lapsen avun tarpeesta olin lääkäreiden kanssa yhtä mieltä, mutta tyrmistykselläni ei ollut rajaa kun lekurit alkoivat selittää, että sairaalapaikkojen puutteen takia saadaan paikka huomattavasti nopeammin lastensuojelulaitoksesta, jonne pääsemiseksi vaaditaan huostaanotto.

    Paikka oli hirveä, laitoksen oma lääkäri myönsi myös hoitovirheen tapahtuneen, eikä asiaa mitenkään yritetty korjata laitoksen taholta. Niin otin lapsen sieltä pois 3,5 kk:n kuluttua ja huostaanotto purettiin. Oli tuuria mukana, että oli fiksut sossut, jotka ymmärsivät tilanteen ja suostuivat purkuun. Keskussairaala kuitenkin käänsi meille selkeänsä, eikä 'pikaisesti pitkä aikaista hoitoa' tarvitsevalle lapselle ole sen jälkeen annettu yhtään vastaanotto- tai tutkimusaikaa.

    Vein lapsen yksityiselle laajaan neurologiseen arvioon, jossa hänelle varmistui Aspergerin syndrooma. Siis pelkkä psykiatrinen hoito oli tämän lapsen kohdalla pelkkää puoskarointia ja pelleilyä. Yksityiset tutkimukset ovat tähän mennessä kustantaneet 1500 e ja kaiken lisäksi tutkimuksesta, joka lapsen olisi kuulunut saada julkisesta terveydenhuollosta.

    Asperger-liitosta sanottiin, että psykiatrien tieto-taito ei riitä aina arvioimaan neurologisen arvion tarvetta. Ala-asteikäinen lapsi on tästä tumpeloinnista menettänyt toista vuotta arvokasta terapia- ja kuntoutusaikaa, jota hän olisi ehdottomasti tarvinnut koulusta suoriutumiseen. Puhumattakaan niistä traumoista, joita hänelle aiheutti kauhea huostaanotto ja vielä kauheampi sijoituspaikka. Järjettömät tapaamis- ja yhteydenpitorajoitukset astuivat voimaan välittömästi papereiden allekirjoituksen jälkeen aivan samoin kuin jos lasta olisi hakattu ja kaltoinkohdeltu huumeperheessä.

    Eikö ihmisiä kiinnosta lasten oikeus saada terveyshuoltoa samoin kuin aikuistenkin? Miksi lapsia saa kohdella miten tahansa tämän suomalaisen järjettömän lastensuojelun nimissä?

    Kaiken takana on sellainen tolkuton tilanne, että vuodesta -89 asti HUS:n alueella lasten psykiatrinen hoito on ollut sosiaaliviraston alaista, eikä terveysviraston kuten suurimmassa osassa maata. Mutta hoidollisia huostaanottoja on tehtailtu jo vuosien ajan muuallakin maassa, eikä vain Helsingissä. Tämä on vain niin vaiettu aihe, että mediakin antaa ymmärtää kaikkien huostaanottojen muka tapahtuvan vain todella huonoista oloista, mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Hoidolliset huostat eivät ole ainoat järkeä vailla tapahtuvat huostaanotot tässä maassa.

    Olen jutellut kansanedustajien, huippujuristien ja lastensuojelujärjestöjen ihmisten kanssa, he kaikki tietävät ja myöntävät tilanteen järjettömyyden ja lasten oikeudettoman aseman, mutta onko todellista muutosta näköpiirissä? Siihen on vaikea vastata.

    Muiden aiheettomien huostaanottojen lisäksi on aivan väärin tälläkään palstalla mesoa pelkästään juopoista vanhemmista, niin kuin heidän raitistumisensa mukamas saisi huostaanotot Suomessa loppumaan. Siihen tarvittaisiin perhepolitiikan täydellistä suunnan muutosta ja perheille tarvittavan tuen järjestämistä alkaen taloudellisesta tuesta, kodin- ja lastenhoitoavusta, tukiperheistä ja lasten terveydenhuollon saattamisesta asiaan kuuluvalle tasolle.

    Äänestä

Huostaanoton alussa : ensimmäinen puhelinsoitto lapselle 2 vkon kuluttua. Ensimmäisen kerran pääsimme tapaamaan lasta sijoituspaikassa kun kuukausi oli kulunut.Kotilomaviikonloppu lapsella on periaatteessa 3 viikon välein, mutta loma perutaan hyvin usein vaihtelevilla syillä, usein rangaistuksena jostakin. Sijoituspaikkana yksityinen lastensuojelulaitos.

Äänestä
  • biot käyvät 1x5vkon välein nykyään 3h, alussa oli joka toinen viikonloppu 2h toinen viikonloppu ja jokatoinen oli 3h. ja heillä on kerran viikossa soittopäivä, millon yleensä txt viesteilee.

    Äänestä

mulla kahden viikonvälein tunti valvotusti ja puolisossa silloin kun hän haluaa ja vapaasti viikonloppuja ja loma-aikoja. miksi näin puolueellista? koska hän väittää että muuten kaappaisin lapsen ulkomaille! olen äiti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten teillä? kirjoitti:

Kuinka paljon saatte tavata lapsianne, ja millaisissa oloissa?

Itse tapaan lastani yhtenä päivänä viikossa joka toinen viikko lapseni tulee yöksi viikonloppuna.

Aika vähän, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu