Primolut

Olen menossa kohdun toimenpiteeseen ja sen vuoksi kiertoa siirretään Primolutilla. Söin 10 päivän kuurin ko. lääkettä ja nyt on mahtavat vaihdevuosioireet! Kuumia aaltoja ja hirveä kylmyys vaihtelee. Kasvoihin on ilmestynyt kipeitä näppylöitä, ei varsinaisia finnejä, isompia. Olen vasta 40 vuotias ja kierto on ollut pitkä, mutta aika säännöllinen. Aiemmin ei ole ollut minkäänlaisia vaihdevuosiin liittyviä oireita. Runsaat kuukautiset, vaivaa, siksi operaatio. Onko jollain tietoa, aavistusta, onko nämä oikeita vaihdevuosiin liittyviä oireita, vai voiko johtua hormoonilääkityksestä? Olisin kiitollinen vastauksista.
41479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minulle. Sain siitä samoin ihan kuin menkkoja edeltäviä oireita tai vaihdevuosivaivoja. Keltarauhashormooni ei sovi kaikille, oli tosi kireä olo. Käytin vuoden estrogeenilaastarin kanssa. Nyt myös kohdunpoistoa odottelen. Sillä sitten pääsee kovista menkoista. Jaksellaan.

Äänestä
  • mahapuolelle pienen paiseen tapainen näppylä. Yleensä minulla ei moisia ole koskaan, joten voi johtua 1 kk käyttämästäni Primolutista.
    Samoin alavatsanipistelyjä oli pari päivää Primolut-kuuurin lopussa, mitkä äkkiseltään vähän pelotti, koska tavallisesti ei tällaisia kuukautisia edeltäviä oireita ole minulla ollut.
    Primolutin kanssa kannattaa myös tarkkailla pohkeiden tai muun jalkojen kipeytymistä, koska voi ennakoida veritulppaa.
    Muuten ok valmiste, enkä säikähtänyt niin etten voisi käyttää pari kk kuurit lisää. Liikaestrogeenin aiheuttama kamala turvotus häipyi Primolutilla tiehensä ja kk:t tulivat taas.

    Äänestä

No jo voi oireet mennä erilailla.mulle määrättiin Primolutia epäsäännöllisiin menkkoihin,nyt ne on normaalit,ennen kuuria kk-vuotoja tuli milloin sattui ja kesti viikkotolkulla.mulla pelkkää hyvää Primolutista..ainakin tietää milloin menkat alkaa/loppuu,ei minkäänlaisia vv-oireita (ei tosin ennenkään),seksihalut huipussaan,ainoa että muutamana päivänä kuukaudessa särkee päätä.
kaikille ei siis sovi.mutta sitä rätnäilen että onko hyväksi popsia Primolutia pitemmän päälle,olen kuullut rintasyöpäriskistä.

Äänestä

Johtuu varmaan Primolutista. Itseltäni on leikattu endometrioosi ja ennen leikkausta pesäkkeitä yritettiin kuivattaa pois hormoonilääkkeillä. Primolutikin tuli silloin tutuksi ja oireet olivat kuin vaihdevuosissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuumia aaltoja?? kirjoitti:

Olen menossa kohdun toimenpiteeseen ja sen vuoksi kiertoa siirretään Primolutilla. Söin 10 päivän kuurin ko. lääkettä ja nyt on mahtavat vaihdevuosioireet! Kuumia aaltoja ja hirveä kylmyys vaihtelee. Kasvoihin on ilmestynyt kipeitä näppylöitä, ei varsinaisia finnejä, isompia. Olen vasta 40 vuotias ja kierto on ollut pitkä, mutta aika säännöllinen. Aiemmin ei ole ollut minkäänlaisia vaihdevuosiin liittyviä oireita. Runsaat kuukautiset, vaivaa, siksi operaatio. Onko jollain tietoa, aavistusta, onko nämä oikeita vaihdevuosiin liittyviä oireita, vai voiko johtua hormoonilääkityksestä? Olisin kiitollinen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu