Me olemme vanhoja, melkein yhtä vanhoja kuin maa.
Meidän laulumme on kaikunut taivaalla tuhansien kuunkiertojen ajan. Me kasvoimme teidän rinnallanne, opetimme teidän elämään, te kunnioititte meitä vielä silloin, mutta siitä on jo niin kauan.
Me metästämme, ja te vihaatte meitä siksi, vihaatte ja pelkäätte saman asian vuoksi jolloin te joskus kunnioititte meitä. Meidänkin täytyy syödä. Te olette tappaneet niin monia eläimiä, vaikka teidän ei olisi ollut pakko, ja halveksutte meitä koska me teemme sen syödäksemme. Me emme ole ahmoja, me emme tapa pelkästä ilosta. Me kunniotamme saaliimme sielua laulamalla sille, kasvattamalla pentumme sen lihalla.
Me laulamme kuulle öisin, se kauniille kasvoille, rakastamme sitä, palvomme sitä. Me rakastamme yötä, meidän on pakko, koska te ajoitte meidät pois päivänvalosta. Me olemme tanssivia varjoja puiden lomassa, metsän henkiä, emoja ja pentuja, veljiä, sisaria.
Te tapatte meitä aina kun voitte. Ette ymmärrä meidän elämäänne. Tuhlaatte elämänne etsimällä sen tarkoitusta. Meidän ei tarvitse, me tiedämme sen jo. Se on kirjoitettu teidänkin sieluunne, jos vain osaisitte etsiä.
Meidän laulumme on hyvin vanha. Se on ollut vanha jo maailman alusta asti. se soi ikuisesti vuorilta, kohti korkeuksia, kohti kuuta. Mutta te ette sitä ymmärrä. Ette ennekuin avaatte silmänne.
Meidän laulumme on kaikunut taivaalla tuhansien kuunkiertojen ajan. Me kasvoimme teidän rinnallanne, opetimme teidän elämään, te kunnioititte meitä vielä silloin, mutta siitä on jo niin kauan.
Me metästämme, ja te vihaatte meitä siksi, vihaatte ja pelkäätte saman asian vuoksi jolloin te joskus kunnioititte meitä. Meidänkin täytyy syödä. Te olette tappaneet niin monia eläimiä, vaikka teidän ei olisi ollut pakko, ja halveksutte meitä koska me teemme sen syödäksemme. Me emme ole ahmoja, me emme tapa pelkästä ilosta. Me kunniotamme saaliimme sielua laulamalla sille, kasvattamalla pentumme sen lihalla.
Me laulamme kuulle öisin, se kauniille kasvoille, rakastamme sitä, palvomme sitä. Me rakastamme yötä, meidän on pakko, koska te ajoitte meidät pois päivänvalosta. Me olemme tanssivia varjoja puiden lomassa, metsän henkiä, emoja ja pentuja, veljiä, sisaria.
Te tapatte meitä aina kun voitte. Ette ymmärrä meidän elämäänne. Tuhlaatte elämänne etsimällä sen tarkoitusta. Meidän ei tarvitse, me tiedämme sen jo. Se on kirjoitettu teidänkin sieluunne, jos vain osaisitte etsiä.
Meidän laulumme on hyvin vanha. Se on ollut vanha jo maailman alusta asti. se soi ikuisesti vuorilta, kohti korkeuksia, kohti kuuta. Mutta te ette sitä ymmärrä. Ette ennekuin avaatte silmänne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska sudet ovat mulle henki ja veri, tää runo kosketti mua tosi syvästi! Aivan ihana runo! :)