Minulla on 10v ja 17 v ikäiset lapset edellisestä liitosta ja 3 alle kouluikäistä lasta nykyisen miehen kanssa. Ongelma on se, ettei mieheni voi sietää lapsiani, jotka asuvat kanssamme ja ovat suunnilleen aina kotona. Nuorempi viettää ehkä pari kertaa kuussa viikonlopun isänsä luona, mutta vanhempi ei koskaan. Isot lapset ovat varsin rauhallisia eikä heistä pitäisi varsinaista häiriötä olla, mutta kun yksi jos toinenkin piirre tuntuu ärsyttävän, esim. suihkussa käyminen (aina on väärä aika), nukkumaanmenoaika (aina väärä), ruokailutavat (sekoittaa ketsupin makaronin joukkoon), kolistelee astioita jne. Varsinaisesti miestä ärsytttää se, ettei ole aikaa olla "oman perheen kesken", vaan aina on vierasta porukkaa (siis nuo 2) ympärillä. Tilanne kiristää vanhempien välejä. Mikä neuvoksi?
Mieheni ei voi sietää lapsiani!
Ondilino
364627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
hemmettiin.kai lapsesi tärkeämpiä ovat ?
Tärkeitä ovat lapset, myös yhteiset. Pienemmät lapset jumaloivat isäänsä, ja mies pitää heistä todella hyvää huolta, hän on heille hyvä isä (ja minulle hyvä mies). Eron sattuessa mies tulee tekemään kaikkensa saadakseen pienet itselleen. Erotilanteessa kärsivät kaikki, eivätkä vähiten pienet lapset. Sitä paitsi ero ei ole ensisijainen ratkaisu, vaan vasta vihon viimeinen , kun ei enää muuta keksi. Kai perheen eteen jotain muutakin on tehtävissä, ainakin toivon niin.
miksi piti ruveta tuollaiseen touhuun,kun ei ole kerran edellisessäkään liitossa pärjännyt ,niin pitäisi jo mielestäni tyytyä siihen mitä on.Julmasti kai sanottu.
Minulle kävisi juuri noin,en koeta tosiaan "opettaa ylhäältäpäin",jokaisen on helppo olla kriitikko sivusta mutta sen vain tekee mieli sanoa,että miksemme me suomalaiset pysty myöntämään sitä vaikealuontoisuuttamme,kun se on niin selviö.Nyt puhun siis siitä kakkosmiehestä.
Minä ainakin olen miehenä itsekeskeinen MUTTA pystyn sen verran sen myöntämään ,etten edes yritä tarjoutua mihinkään yhteiseloon - eipä sillä, ei ole kukaan huolinutkaan!
No, ei voi sympatiaa yrittää jakaa,onhan Sinulla hyvä omatunto kun asiat ovat puoleltasi kunnossa,et voi/et tarvi enempää tehdä ,vaikka mitäpä tämä kenenkään mieltä nostaa .
On se tosiaan niin merkillistä ,että ihminen on ikääkuin "tiellä" vaikka vain on...
Ajattelen kuitenkin ,että muutamien vuosien kuluttua tilanne on jo leppoisampi,eiks niin,toivotaan yhdessä.Elämä on.
No kersojen pääkoppa voi olla siihen mennessä suht "sekaisin", kun äijä saa vihdoin ja viimein "rauhansa"...
tunteita hyvinkin. Itse olen juuri vältellyt samanlaista asemaa, kuin hän, enkä sitä varten ole kiirehtinyt uusperheen perustamisessa.
Ärsyttää kumppanini ipanan käytös jo nyt, niin mitä se on sitten muutaman vuoden päästä... Jos ei jo seurusteluvaiheessa ole selvillä perheenjäsenten tasa-arvoisuus ja kaikinpuolinen kunnioitus, niin kannattaa olla perustamatta uusperhettä ollenkaan.
Tämä asia on sekä lasten, että vanhempien/ kumppaneiden yhteisellä vastuulla. Muksut ei saa hyppiä silmille, eikä aikuiset nokkia liikaa.
Jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan, niinkuin teidän tilanteessanne, olisi teidän aikuisten hyvä käydä keskustelu perheen säännöistä. Ei miehesi välttämättä ole ihan väärässä. Isompien lasten on otettava huomioon pienempiäkin.
ainakaan miehen silmille, eivätkä normaalisti minunkaan. Ovat aika lailla omissa oloissaan, eivät metelöi tai kuuntele musiikkia lujalla, ottavat pienet huomioon, joutuvat usein olemaan lapsenvahtina ja ovat siinä oikein hyviä ja luotettavia, pitävät pieniä siskoinaan ja veljinään, joten erimielisyyksiäkin joskus on. Miehelle eivät ole pahaa sanaa koskaaan sanoneet, eivät juuri muutakaan, eikä mieskään. Monta vuotta olemme yksissä eläneet emmekä haluaisi eri teillekään lähteä. Kunpa joku nyt osaisi antaa jotain vinkkiä, miten tilannetta voisi kohentaa eroamatta.
Joo, minäkin ihmettelen tuota "katrasta", vaikka onhan tuon "välttelyn" ja piikittelyn pitänyt näkyä jo SEURUSTELUvaiheessa!
Mutta kersaa on pukannut...nyt se olisikin sitten vähän kurjaa lähteä VIIDEN ipanan kanssa yh-meininkin...tai kelle ne lapset sitten jäävätkään.
Ensinnäkin ihmettelen suuresti näitä ala-arvoisia kommentteja, joissa ihmetellään, miksi olet lapset tehnyt. Se kun ei ollut viestisi kysymys, niin luulisi aikuisten(?) ihmisten keskittyvän olennaiseen.
Asiaan :) Olisiko miehesi valmis lähtemään asiaa miettimään vaikka kunnalliselle perheneuvojalle? Ei siitäkään takeita ole, että jonkun onnen tai hyvän lopputuloksen tuo, mutta yrittänyttä ei laiteta :) Teillä tuntuu olevan aika iso ongelma, siis sellainen, joka varmasti vaikuttaa myös kaikkiin lapsiin, ei vain noihin "syrjittyihin".
Sinulle kuitenkin sanoisin, että olet varmasti hyvä äiti, empaattinen ja rakastava, kun huomaat epäsuhdan.
Hyvää jatkoa Sinulle, lapsillesi ja myös miehellesi!
Teitkö liikaa uusia lapsia ettei äijällä enään hermot kestä? Kaikki kiukku puretaan sitten niihin syyttömiin entisiin lapsiin. Tällaistahan tämä uusperhe paska sitten on. Lapset ovat eriarvoisessa asemassa.
Oikein pahaa tekee niiden lasten puolesta tuollaiset hitlerit, oli sitten naisia tai miehiä jotka keskittyy vain kumppaninsa edellisen liiton lapsien sortamiseen. Ei pidä perustaa uusperhettä jos sellaiseen ei ole älykkyyttä ja sydäntä pitää kaikkia samanarvoisia riippumatta kuka ne on tehnyt. Lapset kuin lapset pitäisi aina uusperheessä olla samanarvoisia. Miehelläsi tuntuu olevan mielenterveys ongelmia ja minä kyllä puuttuisin kovalla kädellä niihin etteivät vanhemmat lapsesi joutuisi kärsimään.
Moi
Ei ole mitenkään tavatonta että vanhemmat lapset varsinkin murrosiässä alkavat käymään vanhempien hermoille varsinkin ymmärrän sen hyvin jos 17 v vain on kotona ilman nyt että tekisi mitään. Kyllä meilläkin kotona oli sanomista tuossa iässä jos vaan siellä vetelehdittiin vaikkakin kyseeessä oli ydinperhe. Meillä vanhemmat oli kovia tekemään työtä joten itsekin jouduttiin töihin veljen kanssa (kesällä 14-15v) ja talvihommia tehtiin lukioaikaan jo vallan. Myös kotitöiden jakamisesta käytiin paljon kiistaa.
Nyt itselläni uusperhe ja siinä 10 vuotias minun poikani joka välillä käy puolisoni hermoille. Aiheena yleensä on oman huoneen siivous tai muuten vaan käytöstavat. En kyllä ole pitänyt pahana sitä jos hän opastaa / neuvoo / kieltää poikaani jossain asioissa ja täytyy sanoa että kyllä hän tietää / näkee paljon syvemmälle pikkujätkän ajatuksiin ja huomaa helposti koska poika vedättää äitiään. Meidän äitien on kovin vaikea välillä nähdä ruusunpunaisten lasien läpi omien pikkunuppujen touhuja jotka ei aina nyt kuitenkaan niin puhtosia ole kuin äiti näkee.
Sitäpaitsi fakta on että ei sinun kuten minunkaan mies voi niin pyytettömsti rakastaa niitä "vieraita" lapsia koska eivät ole samalla tavalla kasvaneet niihin kiinni. Tässä pätee varmasti se sama naapurin kakarat ja meidän lapsukaiset juttu.
Huolestuneenpi olisin tuon 10v suhteesta mieheesi sillä tuo 17 v nyt alkaa olemaan jo aikuinen eikä välttämättä enää kauaa asu edes kotona.
Anneli
Vastasit minun kirjoitukseeni vaikka varmaankin tarkoitit alkuperäiselle.
Vastaan kuitenkin sillä olen itse uusperheestä enkä ole tehnyt ainuttakaan kakaraa. Rakastan tasapuolisesti kaikkia ympärilläni eläviä ihmisiä enkä lajittele ketään eri kategoreihin.
Mihinkään ei pidä niin kasvaa kiinni etteikö lasien läpi näe. Monet palvoo lasien läpi esim. omaa sukuaankin niin täydellisesti ettei näe heissä mitään pahaa niin kuin muissa näkee.
Opastaminen on kyllä vielä eri asia kuin se että minä sain remmiäkin isäpuolelta paljaalle persuuksille murrosiässäkin eikä haitta minkä tein niin ollut mikään paha. Join isäpuolen viinat. Ennen lyötiin heti eikä puhuttu yhtään mitään. Kostan vanhemmilleni sillä että lapsia en tee ikinä. Nyt elän elämääni vain hemmoittelemalla itseäni enkä sukuani jatka.
Niin täysin vituttaa nämä karmeat uusperheet ja se miten uusiokumppanit kohtelevat törkeästi niitä edellisen suhteen lapsi parkoja jotka ovat täysin syyttömiä vanhempien touhuihin. Lapsethan aina oirehtii uusperheissä mitä erilaisimmilla tavoilla ja jos ruoskaa käytetään niin tässähän sen näkee vanhempien heikkouden ja kyvyttömyyden hoitaa asioitaan.
Miltä se itsestäsi lapsena tuntuisi jos joku täysin vieras ihminen tulisi tyrannisoimaan perheeseen? Omilta kakaroilata miehetkin sallii mitä tahansa mutta jos ne eivät ole omia niin niitä pahoinpidellään raakasti niin kuin meilläkin tapahtui. Palakoon helvetin tulessa isäpuoleni joka oli todella raaka meitä kohtaan mutta kun teki omia kakaroita niin niitä kohteli silkkihansikkain. Eikö teillä äideillä ole sisua edes puolustaa niitä edellisen suhteen lapsia vaan annatte uusien äijien kurittaa ihan mielivaltaisesti vaan sen munan takia mitä saatte?
Kerroin, että isommat lapset ovat lähes aina kotona. Tällä tarkoitin sitä, etteivät he juurikaan ole poissa iltaisin tai viikonloppuisin.17v on lukiolainen, joka lähtee kouluun 6.40 aamulla ja on taas kotona illalla joko klo 17 tai 18 riippuen päivästä. Sen jälkeen on kohtuullisen paljon kotiaineita, esseitä m läksyjä tehtävänä ja läksyjä luettavana. Ilta on aika lyhyt enkä voi odottaa kovin suurta panostusta kotihommiin. Hän kyllä tyhjentelee tiskikonetta, laittaa ruokaa, imuroi, tyhjentää kompostiroskia, hoitaa nuorempia sisaruksia. 10v:kin tekee jonkin verran kotihommia, kuten hakee puita ja leikittää pienempiä, hakee postin ja auttaa ruoanlaitossa. Olisin kiitollinen, jos mies opastaisi lapsiani, mutta hän ei puhu heille koskaan sanaakaan, neuvomisesta puhumattakaan. Hän käyttäytyy niin kuin heitä ei olisikaan tai häipyy toiseen huoneeseen, jos lapseni ovat paikalla. Hän kuulemma saattaisi päästellä suustaan vähemmän miellyttävää tekstiä, jos avaisi suunsa. Parempi ehkä niin, ettei tule haukkumista ja räyhäämistä ja sitä kautta vielä hankalampaa vastakkainasettelua.
En koskaan ole kuvitellutkaan, että mies voisi rakastaa minun lapsiani, mutta tietynasteinen sietäminen helpottaisi elämää. 17v lähtee todennäköisimmin vuoden kuluttua opiskelemaan, mutta 10v:llä on vielä pitkä tovi vietettävänä perheyhteisössämme. Sen vuoksi kyselenkin, jos jollakulla olisi jotain rakentavaa ehdotettavana.
teillä ja neuvoa en ehkä osaa. Ainoa konsti millä tuon voisi saada loppumaan olisi miehen kanssa keskustelu ja jos hänet vaikka saisi jotenkin käsittelemään asiaa mikä lapsissa ärsyttää.
Jollain tavalla tiedän miehen tunteet, sillä minä käyttäydyn juuri samalla tavoin aina kun miehen lapset ovat käymässä meillä; en halua olla samassa huoneessa enkä jutella heille kuin pakolliset. He eivät ole varmastikaan vielä ainakaan aistineet mitään erilaista, koska eivät tunne minua millainen olen muulloin. Lapselle on vahingollista jos tuntee olonsa ei toivotuksi omassa kodissaan tai etäkodissaan sen toki tiedän ja siksi olenkin koettanut miettiä mikä heissä ärsyttää ja miten asiaa voisi muuttaa. Jonkinlaista edistystä onkin jo tapahtunut itsetutkiskelun avulla, olen puhunut asiasta kaverini kanssa ja kertonut hänelle kaameimmatkin ajatukset asiasta. Periaatteessa ei lapsissa mitään vikaa ole vaan tässä koko tilanteen hankaluudessa. En minäkään osaa oikein lukea näitä etälapsia omaan perheeseeni kuuluvaksi. Vaistomaisesti perheestä kysyttäessä ilmoitan vain miehen ja omat lapseni.
Mielestäni ratkaisun avain on miehesi ja sinun tulisi tiedustella olisiko hän valmis jotain asialle tekemään. Jos ei ole niin se vaara on olemassa että 10 vuotiaasi saattaa jonkinlaisia traumoja saada lapsuudestaan jos yhteiselämää jatkatte.
Rakastaa ei tarvitse muuta kuin älykkyyttä kohdella samanarvoisesti kaikkia perheen jäseniään.
Tuntuu siltä kuin sinulla ovat malli lapsia edellisen suhteen lapset mutta sekään ei riitä uudelle miehellesi. Otat nyt sen äijäsi käsittelyyn ja ruuvipenkkiin. Naisena ota ohjat käsiisi ja sanot suorat sanat sille mulkulle.
Minä en antaisi lasteni kärsiä vaan aikuisena ottaisin ohjat omiin käsiini jos epäkohtia ilmenee. Ja lapsia ei saa koskaan ajaa kotoo pois jonkun mulkun takia jolla on sopeutunmis vaikeuksia. Nyt sinun itse tarvii ottaa sitä äijää korvista kiinni ja ojentaa. Missä on sisusi? Jos lapsia olet tehnyt ja kasvattaja olet niin kasvat äijänkin siinä sivussa.
Kuinka voit rakastaa tuollaista kumppania joka kohtelee sinun edellisiä lapsia eriarvoisesti? Etkö äitinä kärsi siitä? Minä en alkaisi yhtäkään kakaraa tekemään sellaiselle joka sortaisi edellisiä lapsia. Sinussa on vika ja lapset kärsii sen takia kun sinulle kelpaa kuka tahansa päästään vialla oleva mulkku joka vaan omiaan suosii. Ihan turhaan kyselet opastusta kun itse olet heikko ja myyt vaikka lapsesi jonkun sairaan mulkun takia.
väkivaltaaa! Näytät sanattomuudellasi ettet hyväksy etälapsia. Mitä jumalauta menette sellaisen kanssa yhteen jolla lapsia on?
Oletko mustasukkainen kumppanisi edellisille lapsille? Jos noin on niin kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin ottaa sellaisen jolla on lapsia edellisestä suhteesta. Omat ja yhteisetkö sinäkin vain kuulutat? Uusperhe olisi kiellettävä noin ahdasmielisiltä mustasukkaisilta.
Uusperheellisillä pitäisi olla laaja sydän jonne mahtuu kaikki riippumatta onko niitä itse tehty sillä eihän kumppaniakaan kukaan ole itse tehnyt. Miksi kumppani mahtuu perheeseen vaikka sitä ei ole itse tehty mutta lapset eivät? Hankalia tapauksia ei ole muita kuin oma itsensä. Itsetutkiskelua voi jokainen harrastaa vapaasti ja huomata loppujen lopuksi että se hankaluus onkin ihan itsestä johtuvaa!
Sä haluaisit neuvoja tilanteeseesi, mutta mitä sille asialle voi tehdä, jos oikein mietit! Taisit sanoa että olette jo olleet yhdessä useamman vuoden. Onko miehesi koko sinä aikana kohdellut lapsiasi niin kuin heitä ei olisikaan? Voi rakas ihminen, miksi olet valinnut itsellesi sellaisen puolison? Tietenkin hänellä on oikeus käyttäytyä kuten haluaa, ei toista voi pakottaa toimimaan vastoin tahtoaan. Mutta sinun vanhemmat lapsesi tarvitsevat sinua myös? Mietitkö sitä miltä lapsistasi tuntuu jos miehesi kohtelee heitä kuin eivät olisi olemassakaan? Sen täytyy olla lapsille tosi ahdistavaa, tyyliin "anteeksi kun olen olemassa". Näillä vanhimmilla lapsillasi ei ole muita kuin sinut ilmeisesti elämässä, ja sinäkin olet heidät tavallaan hylännyt. Ei se mielestäni riitä että miehesi on sinulle ja omille lapsilleen hyvä. En voi kuin ihmetellä valintaasi. Kyllä maailmassa olisi ollut miehiä jotka hyväksyvät myös toisenkin lapset. Puhun kokemuksella. Aikoinaan itsekin tapailin muutamaa miestä, mutta eivät hyväksyneet lastani, joten jutut jäivät siihen. Miehiä on maailma täys, mutta lapsella ei ole kuin vanhempansa, ja mitä se on jos oma vanhempi lapsensa "hylkää" miehen takia. Enkä tarkoita tällä kirjoituksellani että olisin mikään pyhimys, vaan sitä että lapsen etu on mielestäni aina tärkein, ei omat halut ja yksinäisyydet tai vastaavat. Miehesi käyttää henkistä väkivaltaa lapsiasi kohtaan poistumalla huoneesta ym. selvästi käytöksellään viestittää lapsille ettei pidä heistä. Itse en olisi koskaan voinut rakastua mieheen joka olisi kohdellut lastani kuten sinun miehesi. Olitko niin yksinäinen ja kiitollinen miehestä elämässäsi että sama vaikka lapsillasi ei ole hyvä olla. Luultavasti suutut kirjoituksestani, mutta minua ihmetyttää että näin vuosien jälkeen vasta alat miettiä asioita joita sinun olisi jo pitänyt miettiä suhteen alussa.Oletko lastesi kanssa keskustellut miltä heistä tuntuu? Miehesi on kypsymätön mutta syy ei ole yksin hänessä vaan sinussa itsessäsi myös, koska olet hänet itse puolisoksesi valinnut ja sallinut hänen tapansa kohdella lapsia. Olen pahoillani jos kirjoitukseni loukkaa sinua, mutta minä näen asian näin. Enkä usko että miehesi tulee käytöstään muuttamaan koskaan ja lapsesi luultavasti "kärsivät hiljaa" niin kauan kun kotoa pois muuttavat. Ja kuule kyllä niitä sellaisia miehiä on jotka pystyy rakastamaan toisen lapsia. Nykyinen mieheni haluaisi adoptoida lapseni, ja on tämän asian itse ottanut puheeksi.
Joo, samaa ihmetellyt. Luulisi, että OMA vanhempi - oli se sitten isä tai äiti - puolustaisi TARVITTAESSA (ei taas ylikorostetusti) aina "ykkösperheen" lapsia, jos "kakkosperheessä" tulee ongelmia.
Menevätkö nämä vässykät sitten aina naimisiin jonkun dominoivan luonteen kanssa, (jolta saavat sitä mulkkua/pildeä) ja joka sitten ottaa koko katraan "ohjan käsiinsä"?!?
"Miksi kumppani mahtuu perheeseen vaikka sitä ei ole itse tehty mutta lapset eivät?"
Kun siltä saa mulkkua/pildea ja tietyissä tapauksissa rahaa ja kaikkee jännää.
Pitäisiköhän kaikkien alkaa valitsemaan, että millaisen lapsen haluaa lapsipuoleksi ja ottaa se ukko/akka kylkiäisinä... Noh, siitäkin syntyisi mekkala.
voisiko poika muuttaa isälleen, ei oma rakkautesi siihen loppuisi, häntä kohtaan, koska oman poikasi "tukihenkilö" muuttaa opiskelemaan pois, ja tullessaan teille, toiseen omaan kotiin, saisi olla myös "pienten" isoveikkana ja isosiskona, parhaimmalla katsomallaan tavoillaan, eikä isäpuoli kiinnitä enää huomiotaan "huonoihin" käytöstapoihin, mitä ei itse-asiassa edes ole ollutkaan, kun isot katsovat sitten harvoin pienten perään, ja te saatte sitä laatu-aikaa itsellenne, tässä vain yksi mielipide, tsemppiä!!!
Hakeeko uusperheen ressukka vanhemmat "laatu aikaa" kaitsemalla vanhemmilla lapsilla näitä uusperhe kakaroita?
Kehoitat isojen kaitsevan pieniä joka on ihan sairasta. Miksi vanhempien pitäisi saada laatu aikaa jos kerran kakaran ovat hankkineet? Yks mielipideon se että en suostuisi hoitamaan ollenkaan vanhempieni uusperhe kakaraa. Minkä ihmeen takia kun minä en ole sitä tehnyt vaan hoitakoon ne jotka ovat sen väkisin tehnytkin.
Johan ihmeajatus heittoja viljelet?
Ajatusta olen joskus itsekin mieleeni väläytellyt. Sen toteuttamiseen on pari jarruttavaa tekijää. Lapsen isä ei mielestäni ole kovin terveellinen vaihtoehto. Hän pitää kyllä lapsesta ja haluaa hänen parastaan, mutta ei esimerkiksi viikonloppuina, jolloin lapsi on hänen luonaan, malta pysyä selvin päin, ja usein lähtee baariin ryyppäämään ja jättää lapsen pelailemaan pleikkarilla.Lapselle tulee raskas huoltajan rooli, kun pitää tarkkailla, milloin isä tulee kapakasta, löytääkö avaimet, päseekö sisään. selviytyykö sänkyyn saakka, jos kaatuu, pääseekö ylös, sammuuko tupakka suussa jne.Välillä lapsen isä on useitakin viikkoja selvin päin, mutta sitten taas sama meininki jatkuu. En jaksa uskoa, että asiat hoituisivat sen paremmin, jos lapsi asuisi hänen luonaan. Jos isä olisi suht koht kunnollinen, pitäisin lapsen muuttamista isän luo jopa hyvänä vaihtoehtona.
vaikka oot ollut jo kolmeen otteeseen synnytyslaitoksella äijän kanssa?
noh eihän tohon mitään ihmeratkaisua ole ...tämä on vaan sitä hintaa jota lapset sitten maksavat aikuisten itsekkyydestä kun joku neropatti on keksinyt että hei perheitähän voi sekoitellä ristiin rastiin ja panna ketä haluu.
itse oon uusperhe paskasta kotoisin ja sinne oman lapseni kanssa joudun varmasti (koska isä jätti meidät) ja niin helvetin turhautunut tähän maailmaan jossa
LAPSET TULEVAT AINA VIIMEISENÄ!
kiusaaja. Tiesitkö, että täyshiljaisuus on yksi passiivis-agressiivisuuden muoto? Mies vihaa lapsia, koska ne muistuttavat häntä sinun menneisyydestäsi. Mutta syyttömiä ne lapset siihen on, syyllinen olet sinä ja hän itse, kun on niin mustasukkainen ja heikko luonne. Nyt äkkiä jonnekin perheterapiaan, ettei lapsistasi kasva niin empaattisia ihmisiä, että ne pitävät sinun tunteita ja muiden ihmisten tunteita aina omiaan olennaisimpina niin, että sairastuvat itse myöhemmin masennukseen, kun heistä tuntuu että heillä ei ole mitään arvoa.
Muuten en moista ennustaisi, mutta olin itse teini-ikäisenä just niin kuin vanhempi lapsesi: kiltti lapsi, joka enimmäkseen lukee omassa huoneessaan, ei ole käynyt murrosikää läpi. Nyt olen 28-v., toista vuotta psykoterapiassa vakavan masennuksen takia. Terkut mutsille, olet ihan vitun paska ämmä.
Jep. Puhut asiaa.
jotka halveksivat miehen lapsia ja kaikin keinoin yrittävät päästä heistä eroon ja lopullisesti erottaa isälapsi suhteen toisstaan täysin.
Olin aika yllättynyt että mies, kun yleensä he ovat aika suvaitsevaisia.
Täällä on yllättävän paljon negatiivisia tunteita ja sinällään minusta ihmeellistä monikin asia.
Ensinnäkin miksi isommat ei voisi vahtia välillä pienempiään. Niinhän aina on ollut eikä perheessä voi olla "vapaamatkustajia" joiden ei tarvitsisi tikkua ristiin perheen eteen tehdä. Isommat lapset ovat kuitenkin verisukulaisia pienemmille ja ehkä teilläkin helpottaisi jos vanhemmat saisi joskus itselleen yhteistä aikaa. Ihmettelen suuresti miten voi olla niin että sisarpuolia ei muka tarvitsisi kaitsea. Itse ainakin kaitsin siskoani jo 11 vuotiaana enkä minä siitä saanut mitään traumoja. Ehkä lapsille pitäisikin antaa valtaa ja vastuuta niin he kasvaisivat nopeammin edes itsestään huoltapitäviksi aikuisiksi.
Ei lukio estä etteikö lapsi voisi tehdä työtä. me molemmat sisarukset kävimme iltaisin työssä lukion aikaan ja silti molemmat kirjoittivat hyvät paperit ja opiskelivat pitkälti eteenpäin. ehkä juju onkin siinä että me molemmat huomasimme että mitään ei saa ilmaiseksi ja opimme pitämään itsestämme huolta.
Minusta tuntuu kovin vähältä jos lukioikäisen perheen velvoitteet ovat ne mitä kerroit..?
Toisaalta minä itse kysyisin mieheltä mikäriepoo koska kuten jo edellä sanoin ei hän voi rakastaa niitä sinun lapsiaan kuten omiaan mutta jos saisitte edes rauhan perheeseen olisi sekin hyvä alku. Kuitenkin ymmärsin että ei hän hakkaa tai muutakaan vaan käyttää ns. henkistä väkivaltaa. Tämä henkinen väkivalta, mykkäkoulut, tiuskimiset ja kiristykset varmasti valitettavasti kuuluu myös niiden ydinperheiden arkeen mutta usein sitä käyttää nainen joten miehen tuollainen käytös on harvinaista..
Ota kissa pöydälle ja kysy mikä mättää, onko jotain mitä perheessä pitäisi muuttaa, onko hänellä stressiä esim. työstä joka puretaan valitettavan usein kotona. Ehkä miehesi voisi avautua ja kertoa mikä häntä harmittaa ja sitten vaan perheparlamentti kokoon ja keskustelette mitä pitäisi tehdä että hommat sujuisi kaikkien kannalta hyvin.
Mies usein ottaa perheen elättäjän roolin rankasti ja jos työssä mättää purkaa sitä väärään kohteeseen ja sinun lapset taitaa olla teillä se kohde ja tavallaan hän rankaisee samalla koko ajan sinua koska äitinä otat nämä asiat lastesi puolesta rankasti ja tunnet olevasi siinä välissä puskurina... Voiko kuitenkin olla että teidän välillä mättää ja hän rankaisee sinua käytöksellään. Nouse taistoon ja sano jos on jotain asiaa voi kertoa sen sinulle suoraan huom! kaksinkesken.
Tsemppiä ja yritä jutella...
Anneli
ap:lle annetaan neuvoja "keskustele miehesi kanssa..." Eikö näistä asioista olisi kuulunut keskustella jo seurusteluvaiheessa, kuten joku jo täällä aiemmin sanoi. Johan se mieskin jo ihmettelee miksi asiasta aletaan keskustelemaan vasta vuosien päästä. Ja Anneli 33 kun kirjoitit että ydinperheissäkin harjoitetaan mykkäkoulua ja henkistä väkivaltaa, mitä tarkoitit? Ap. kirjoituksesta jos oikein ymmärsin kyse oli mykkäkoulusta ym. lapsia kohtaan. En usko että kukaan täyspäinen vanhempi ydinperheessä kohtelisi lapsia kuten ap. mies, eli poistumalla huoneesta kun lapset tulee huoneeseen ym. Mielestäni sairasta. Eikä minunkaan ymmärrys riitä ap:lle, miksi vuosien päästä ruveta miettimään asioita? Ja se että "olisi rauha perheessä", mitä se tarkoittaa? Eikö perheessä nimenomaan ole se rauha jo nyt, lapset ovat mahdollisimman paljon omissa oloissaan, pois miehen silmistä, mies ei huuda lapsille eikä muuta vaan hiljaisuudessa näyttää mitä lapsista ajattelee.
ap:lle annetaan neuvoja "keskustele miehesi kanssa..." Eikö näistä asioista olisi kuulunut keskustella jo seurusteluvaiheessa, kuten joku jo täällä aiemmin sanoi. Johan se mieskin jo ihmettelee miksi asiasta aletaan keskustelemaan vasta vuosien päästä. Ja Anneli 33 kun kirjoitit että ydinperheissäkin harjoitetaan mykkäkoulua ja henkistä väkivaltaa, mitä tarkoitit? Ap. kirjoituksesta jos oikein ymmärsin kyse oli mykkäkoulusta ym. lapsia kohtaan. En usko että kukaan täyspäinen vanhempi ydinperheessä kohtelisi lapsia kuten ap. mies, eli poistumalla huoneesta kun lapset tulee huoneeseen ym. Mielestäni sairasta. Eikä minunkaan ymmärrys riitä ap:lle, miksi vuosien päästä ruveta miettimään asioita? Ja se että "olisi rauha perheessä", mitä se tarkoittaa? Eikö perheessä nimenomaan ole se rauha jo nyt, lapset ovat mahdollisimman paljon omissa oloissaan, pois miehen silmistä, mies ei huuda lapsille eikä muuta vaan hiljaisuudessa näyttää mitä lapsista ajattelee.
Kiitos Anneli järkevästä kirjoituksestasi. Olemme miehen kanssa puineet asioita jo jonkin aikaa, sen jälkeen kun asia alkoi häntä itseään vaivata toden teolla. Mieheni on aina suhtautunut hyvin pidättyvästi muihin ihmisiin, etenkin kaikenlaisiin tunteen ilmauksiin.Tiesin jo alusta lähtien, etteivät hänen ja lasteni suhteet tule muodostumaan lämpimiksi ja rakastaviksi, eikä se ollut mielestäni tarpeenkaan. Asialliset ja neutraalit välit riittivät. Miehessä on jostain syystä, joka on vielä selvittämättä, vuosien mittaan ruvennut kasvamaan vastenmielisyys lapsiani kohtaan, ja nyt se on ylittänyt rajan, jossa jotain on tehtävä ja nopeasti tai lyötävä hanskat tiskiin ja lähdettävä eri teille saman tien.
Yhdessä elettyä arvokasta elämää kaikkine kokemuksineen, joita en tässä käy ruotimaan, on kertynyt niin paljon, ettei sitä taistelematta halua heittää hukkaan. Ammattiauttajien luona olemme käyneet yhdessä jo kerran kartoittamassa tilannettamme. Seuraava aika on sovittu, ja varsinainen prosessi on edessä päin. Halusin kuitenkin palstan kautta saada hieman laajennettua omaa näkemystäni, jos se vaikka auttaisi meitä löytämään ratkaisuja, joiden avulla voisimme jatkaa perheenä eteen päin.
Mieheni ei huuda, räyhää, käy käsiksi lapsiini. Sen harvan kerran, kun hän huomauttaa heille suoraan jostain asiasta, hän tekee sen hyvin asiallisella äänellä ja asiallisin sanakääntein.
Sisarusten lapsenhoitoasioista olen Annelin kanssa samaa mieltä. Minusta on täysin luonnollista, että nuorempia sisaruksia hoidetaan. Olisi aika luonnotonta kutsua kotiin vieras hoitaja, kun siellä on jo valmiiksi 17-vuotias, joka voi käydä hoitamassa jonkun toisen lapsia. Jos lähdemme miehen kanssa esim. konserttiin tai teatteriin, maksamme lapsenvahdille myös pientä palkkiota.
Miehellä on työssä rankkaa, ja hän ottaa sieltä helposti paineita, jotka helposti räjäyttävät tilanteen kotonakin. Perheen elättämisestä hänellä ei ole huolta, koska käymme molemmat töissä ja pärjäämme taloudellisesti. Meillä on molemmilla omat rahat enkä edes tiedä, paljonko hän hankkii. Kumpikin osallistuu todellisiin kustannuksiin jyvitysosuuksiensa mukaan, joten hänen ei tarvitse maksaa senttiäkään minun lasteni elatuksesta.
On tietysti mahdollista, että meidän kahden välillä on jotain, joka häntä riipii. Siitä ei ole tullut vielä minulle mitään tietoa.
Moi
Ymmärsin että miehesi on ihan fiksu ja että rakastat häntä. Hän ei vaan osaa suhtautua lapsiisi oikein tai pahimmassa tapauksessa hän kuvittelee kasvattavansa lapsiasi omasta mielestään oikein mutta ei hallitse sitä mitä tekee. Olen kuitenkin tyytyväinen että olette niin fiksuja ihmisiä että lähdette ammattiauttajalle avaamaan solmuja ettekä ensimmäisenä heitä hanskoja tiskiin kun tulee vaikeaa..
Minun mieheni on myös tällainen aika hitaasti syttyvä tapaus ja koska hän on kasvanut kokonaan ilman isää hän on ottanut vakavasti juuri sen kasvatusvastuun mitä hän tuntee minun pojastani. Itse olisin löysempi monessa tapauksessa mutta olen kyllä nähnyt että hänellä on johdonmukainen tapa / näkemys mitä pikkumiehet osaa ja mihin kaikkiin typeryksiin he osaavat mennä kavereineen mukaan... Tunteiden esilletuominen on myös äärimmäisen vaikeaa enkä itsekkään odota mitään ihmeitä kunhan kaikilla perheessä on hyvä olla.
Mitä enenmmän luen kirjoitustasi sen varmemmaksi tulen itse siitä että ongelma taitaakin olla teidän välillä ja lapset joutuvat siitä kärsimään.
Oletko miettinyt koskaan miehesi uskollisuutta..? Itse erosin 6 vuotta sitten ja viimeinen vuosi oli sellaista pyristelyä mistä olin ihmeissäni kun en osannut mitään eikä mikään kelvannut. Vuoden päästä selvisi kaiken maailman naisjuttuja jotka oli vaihtelevasti kestäneet lähes vuoden. Silloin itse mietin sitä että yrittikö hän mielessään tehdä minusta syyllisen / huonon ihmisen jotta olisi saanut tekosilleen tätä kautta "siunauksen". perhe-elämä oli kuulemma tylsää ja minä sellainen ja sellainen. Johonkin hänen piti pahaa mieltään purkaa, minä en 12 vuoden päästä enää yhtäkkiä osannutkaan mitään ja huono omatunto nähtävästi kalvoi.
Toinen selitys jopa luonnollisempi voisi olla tuo työstressi tai kolmas jopa mustasukkaisuus. Voiko olla niin että hän tuntee saavansa sinulta liian vähän huomiota (lapset vie vrmasti pääosan) ja on "mustasukkainen" siitä. Valitettavasti isot miehet ovat tuossa suhteessa aika lapsia muiden lastesi lisäksi. Työstressi kyllä imee vahvemmastakin ihmisestä kaikki mehut ja jäljelle jää asuminen "ruutitynnyrin" kanssa.
Itse olen kasvanut ydinperheessä missä äitini käytti mökötystä, tiuskimista yms aseena ja en muista yhtään joulua kun olisi ollut kivaa kun marttyyri alkoi riehumaan joululaittamisista aina niin että koko joulu meni kaikilta pilalle.
Itse olenkin päättänyt että on paljon parempi keskustella vaikka sekin kipeää tekee ja vaikka kaivaa väkisin ne mieltä kalvavat jutut ennen kuin niistä tulee liaan suuria.
Minä edottaisin teille viikon lomaa lämpimässä KAHDESTAAN sillä uskon vakaasti että jos teillä kahdella on hyvä olla niin koko perhe voi siitä paremmin.
Anneli
Hei!
Hieno ehdotus tuo viikon loma kahdestaan. Ajatus kuitenkin kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Tällaiselle laumalle on mahdotonta saada viikoksi ympärivuorokautista hoitajaa/hoitopaikkaa enkä näin pitkää jaksoa voisi omalle lukiolaisellekaan antaa. Jos jostain saisi luotettavan hoitajan, se varmasti maksaisi melkoisesti niin kuin myös itse matkakin. Toinen ongelma on se, että nuorin on vielä rintaruokinnassa enkä halua vielä lopettaa imettämistä. Näin ollen loma-ajatusta joutuu vielä siirtämään hamaan tulevaisuuteen.
Tosin hiljattain palasimme seurusteluaikojen tunnelmiin ottamalla illan itsellemme eräässä yökerhossa, jossa oli molempien suosikkiesiintyjiä. Vietimme oikein romanttisen ja onnistuneen illan ja yön, ja pystyimme työntämään kaikki ristiriitamme taka-alalle sanatonta sopimusta noudattaen. Tällainen pieni lomanenkin auttaa paljon.
onko asia todella uusi vai onko se vasta nyt pulpahtanut ongelmaksi?
Vanhin lapsista on jo murkkuiän ohi ja kohta omillaan. Luulisi, että persoona olisi jo aiemmin ärsyttänyt jos on ärsyttääkseen. Nuorempi alka aolla iässä jossa persoona alka anäkyä ja usein myös kuulua. Periaatteessa voisi siis ajatella, että kyse on siitä ettei lapset ole enää niin joustavia ja mukautuvia aikuisten tahtoon kuin ennen..
Ainoa ohje on kai se kuuluisa keskustelu? Asiat on puhuttava järjestykseen ei ne muuten suttaannu. Olette ilmeisen pitkään jo olleet yhdessä joten jo on kumma jos taloudessa asuu oma aja vierasta väkeä. Kyllä naisen ottaessaan pitää olla selvää, että lapsia seuraa mukana ja ne ovat samaa pakettia. Kumpaakaan ei saa ilman toista.
Voihan olla, että aikanaan nuo pienemmät kokevat saman kohtalon...
Jos ei juttelu auta niin alkaa olla ota tai jätä vaihtoehdon paikka. Eihän tuollaisessa toraisessa ilmapiirissä kukaan jaksa kauaa olla. Kahden lapsen kanssa lähtö on varmasti jo ollut hankala ja viiden kanssa tilanne on entistä pahempi. Todella tukala tilanne, mutta ainakin itselläni lapset ovat ykkönen eikä kukaan voi oikeasti vaatia äitiä asettamaan lapsiaan tärkeysjärjestykseen ja sitähän mies tavallaan nyt vaatii..
Minä löysin uuden mieheni -81 vuonna.Minulla oli entisestä aviliitosta 7 ja 3 vuotias poika.Mentyämme naimisiin mun mieheni otti sukunimelleen nämä mun pojat.Meille tuli kaks yhteistä lasta.Mieheni on pitänyt koko ajan kaikkia neljää saman arvoisena.Ei ikinä ole huonommasti kohdellu.Pojat kutsuu vielä tänä päivänäkin isäksi.Kyllä olen ollut onnellinen ettei mun lapset ole tarvinnut kärsiä koskaan.Ja meillä ei ole koskaan ollut sisarpuolia vaan sisarruksia.
Meillä vähän sama juttu,mies ei siedä poikaani.Yhdessä oltu jo useampi vuosi eikä mies vieläkään ole hyväsynyt lastani.Miehellä omia lapsia kaksi jotka meillä joka toinen viikonloppu.Itse tulen miehen lasten kanssa hyvin toimeen mutta mieheni ei edes yritä rakentaa suhdetta poikaani.Hän puhuu pojalle hyvin vähän ja nyt tullu esille että kun minä en paikalla hän nimittelee ja irvistelee pojalle.Olen sanonut asiasta miehelle mutta hän ei myönnä mitään väittää pojan valehtelevan.En ymmärrä mieheni käytöstä ja olen nyt miettinyt että olisiko parempi erota.Myös poikani on sanonut minulle että haluaisi asua kahdestaan kanssani eikä tuon miehen kanssa.Mikä ihme saa mieheni käyttäytymään noin ja vielä isä ihminen hänkin!!
miehesi käytöksestä, oletko ollenkaan ajatellut sitä? Sinun lapsesi ovat kuitenkin sinun lapsiasi ja sinun kuuluu heidän äitinään pitää huolta, että eriarvoisuutta ei ole. Jos on, lähdet lätkimään muualle. Asut omassa huushollissa ja tapaat miestäsi silloin, kun on mahdollista.
Kenenkään penskan ei pitäisi joutua katselemaan tuollaisia lapsellisuuksia. Varsinkaan, kun oma äly ja kehitys ei riitä viskaisemaan moista käytöstä mappiin ö.
Joutuvat lopunikänsä tuntemaan huonommuutta asiasta, mikä on vaan aikuisten typeryyttä.