voinko luottaa?

Tulin juuri gynekologin pakeilta. Esitin endometrioosiepäilyni, sillä oireet näyttäisivät viittaavan juuri siihen. Hetkisen alapäätäni ropeloituaan lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa, ei ainakaan tuntunut olevan endometrioosi-kudosta. Jostain syystä itselläni on edelleen hyvin vahva tunne siitä, että minulla ON endometrioosi. Lääkäri sanoi, että vasta laparoskopiassahan se lopullisesti selviäisi. Lasta olemme yrittäneet nyt 9 kuukautta, tuloksetta. Hormoonilääkitystä en siitä syystä edes pidä minään vaihtoehtona. Lääkäri sanoi että koska olen niin nuori(!) (23), niin voisin ihan hyvillä mielin vielä syödä vaikka pillereitä ja unohtaa hetkeksi vauvahaaveet! Toisaalta tekisi mieli luottaa lääkäriin, mutta oireet kertovat jostain ihan muusta. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Asiallisista vastauksista erittäin kiitollinen!
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä yritystä vuoden, ja kävin just tiistaina lääkärissä. Samaa tutkittiin minulta, ja lääkäri sanoi kaiken olevan kunnossa, eli ei siis endometrioosia. Mulla ei oo ihan kaikkia oireita, yhdyntäkivut puuttuu, mutta muuten tuntuu että kaikki täsmäisi. Mutta kun kerran lääkäritäti sanoi ettei siellä ole mitään, niin kai se on uskottava...

Äänestä
  • oireita teillä on...? mekin ollaan yritetty vuosi ja kun kuukautiskierto oli vaan koko ajan enemmän sekaisin, kävin sitten yksityisellä pari kk sitten.. mulla oli vaan pienirakkulaisuutta munasarjoissa, mikä tarkottaa sitä että kuukautisia ei tuu.. sieltä sain keltarauhashormoonia joka tasottaa kuukautiset, nyt on tyhjennysvuoto tullu ja syön toista hormoonia jonka pitäisi irrottaa munasolu.. nyt sitten odottelen että tärppääkö... kyllä mun mielestä kannattaa mennä tutkimuksiin, siis parempiin jos ei rupea tärppimään.. koska pillereitten lopetuskaan ei enää voi vaikuttaa vuoden päästä raskautumiseen... teillä ei oo ollu kierto mitenkään sekiasin tai mitää muuta "vikaa"...? ja mieshän kannattaa kanssa tutkia jos ei vuoden jälkeen rupea onnistumaan...

    Äänestä

  • haahuilia kirjoitti:

    oireita teillä on...? mekin ollaan yritetty vuosi ja kun kuukautiskierto oli vaan koko ajan enemmän sekaisin, kävin sitten yksityisellä pari kk sitten.. mulla oli vaan pienirakkulaisuutta munasarjoissa, mikä tarkottaa sitä että kuukautisia ei tuu.. sieltä sain keltarauhashormoonia joka tasottaa kuukautiset, nyt on tyhjennysvuoto tullu ja syön toista hormoonia jonka pitäisi irrottaa munasolu.. nyt sitten odottelen että tärppääkö... kyllä mun mielestä kannattaa mennä tutkimuksiin, siis parempiin jos ei rupea tärppimään.. koska pillereitten lopetuskaan ei enää voi vaikuttaa vuoden päästä raskautumiseen... teillä ei oo ollu kierto mitenkään sekiasin tai mitää muuta "vikaa"...? ja mieshän kannattaa kanssa tutkia jos ei vuoden jälkeen rupea onnistumaan...

    Endometrioosin oireita on tärinäkipu alapäässä, yhdyntäkivut, kovat menkkakivut. Jos sulta löytyi pieniä rakkuloita, mutta lääkäri ei sanonut mitään, ni ei se varmaan oo sit kyseistä "tautia". Kohderyhmä oli muistaakseni 22-28 vuotiaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rimpsessa kirjoitti:

Tulin juuri gynekologin pakeilta. Esitin endometrioosiepäilyni, sillä oireet näyttäisivät viittaavan juuri siihen. Hetkisen alapäätäni ropeloituaan lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa, ei ainakaan tuntunut olevan endometrioosi-kudosta. Jostain syystä itselläni on edelleen hyvin vahva tunne siitä, että minulla ON endometrioosi. Lääkäri sanoi, että vasta laparoskopiassahan se lopullisesti selviäisi. Lasta olemme yrittäneet nyt 9 kuukautta, tuloksetta. Hormoonilääkitystä en siitä syystä edes pidä minään vaihtoehtona. Lääkäri sanoi että koska olen niin nuori(!) (23), niin voisin ihan hyvillä mielin vielä syödä vaikka pillereitä ja unohtaa hetkeksi vauvahaaveet! Toisaalta tekisi mieli luottaa lääkäriin, mutta oireet kertovat jostain ihan muusta. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Asiallisista vastauksista erittäin kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu