Onko missään olemassa jotain koko maata koskevaa säännöstä/ohjeistusta paljonko otetaan toimeentulotukeen huomioon silmälasihankinnassa (kehykset linssit)vai voiko jokainen kunta päättää kuinka paljon (=vähän) korvaa näinkin isossa hankinnassa??
Silmälasien osto
toimeentulotuella
12912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jokainen kunta päättää itsenäisesti siitä minkä verran myöntää silmälaseihin toimeentulotukea ja kuinka usein. Kuitenkin pitää myöntää niin paljon, että kunta pystyy osoittamaan ko. rahalla olevan mahdollista saada asianmukaiset lasit, ja niin usein, ettei uusimattomuus aiheuta merkittävää haittaa.
Petri Nurminen
http://www.petrinurminen.net
kansanedustajaehdokas (ps.)
Sehän siinä vitsikästä onkin kun 33e korvaus kehyksiin ja 26e yksiteholaseihin joten mielenkiintoista olisi nähdä mistä ko. hinnoilla mitään silmälaseihin viittaavaa saisi.
sain moniteholinsseihin koko määrän ja sankoihin 100 euroa. Ja koska halusin vähän paremmat sangat, niin jouduin maksamaan niistä itse sen ylimenevän 36 euroa.
En ymmärrä miten noin suuria eroja voi korvattavuudessa olla.Aika eritasoista kohtelua kansalaisten kesken! Pistää vihaksi!
Täytyy muistaa, että jotkut eivät saa lainkaan tukea silmälasien ostamisen.
Eräälle henkilölle silmälääkäri määräsi uudet voimakkuudet, mutta sossun mielestä vanhoilla tuli hyvin toimeen. Kyseinen henkilö osti lasit ilman lisätukia.
...tai rahaa saa liian vähän niin siitä kannattaa ehdottomasti tehdä oikaisuvaatimus ja sen jälkeen valittaa hallinto-oikeuteen. Unohtamatta vaatia 100 euron korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Petri Nurminen
http://www.petrinurminen.net
Miten tuollainen on edes mahdollista, siis noin pienet summathan on suorastaan pilkkaa??? Itse sain vanhojen silmälasieni rikkimentyä harkinnanvaraisesti koko summan sossusta (jos en nyt ihan väärin muista) eli sain siis ihan kauniit sangat ja lasit ohennuksineen, koska vahvuuteni on yli -10. Tarjous pyydettiin hyvältä optikolta mutta mitään halvimpia sankoja ei edes tarvinnut ottaa. Ja sossutäti vielä ihmetteli, että onpa hyvä optikko kun noin edullisesti saa!
Eli ilmeisesti kansalaisia kohdellaan kunnista riippuen todellakin eriarvoisesti!
oikeuteen, niin luulisi sielläkin pikkuhiljaa herättävän siihen, että jotain on sossun menettelytavoissa toivomisen varaa, jos jatkuvasti perusteluja valituksia oikeuslaitoksen käsiteltäväksi joudutaan ottamaan.
Ja tosiaan aina kannattaa vaatia vähintään tuo 100 euroa valituksesta hallinto-oikeuteen "vastapuolen" (kunnan) kustannettavaksi, miksei vähän enemmänkin jos on työläs valitus. Tuosta oikaisuvaatimusmenettelyssä (kunnan toimielimessä) ei oikeudenkäyntikuluja voi vaatia, kun sitä ei ainakaan toistaiseksi ole katsottu oikeusprosessiksi, joten siihen vaiheeseen ei kannata oikaisuvaatimuskirjelmään kauheasti ruutia tuhlata. Lyhyesti vain kuvataan mikä päätöksessä mättää ja voi perustella vaikkapa vain kirjoittamalla sen olevan lainvastainen.
noin mitättömät summat. Eihän noilla mitenkään saa kehyksiä ja linssejä hankituiksi. Oma pelkkä kehykseni hajosi viime keväänä ja n. 80 e maksoin siitä töineen päivineen, vaikka myyjätyttö antoi parikymppiä alennusta, kun häntä hypnoottisella katseellani valmistelin kauppatapahtumaa varten. No, ehkä ei ihan noin mennyt - muuta kuin omassa pienessä mielessäni.
saanu maksusitoumuksen optikolle, joka on tiettyyn summaan asti (en muista paljonko). Halvimmasta päästä oli kehykset ja linssejä ei saanu hiottua, se piti maksaa itse. Mutta kehykset ja linssit sain kokonaan sossun kautta.
kehyksiä mutta on yksi eri juttu se, korvaako kunta toimeentulotuin tämäntyyppisen hankintakeinon ja toinen eri juttu se, että kirpputoreilla myytävät pokat saattavat olla rikollisin keinoin hankittuja.
Linssien hinnan ja asennuksen esimerkiksi kirpputorilta ostettuihin kehyksiin sosiaalitoimiston maksusitoumus on ainakin aiemmin kattanut.
Entäpä jos köyhä hankkisi prillid Eestistä?
hanki näinkin tärkeää juttua!