ja odotella sateita.
Ja kaikkein suuripalkkaisin!
Ja kaikkein suuripalkkaisin!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
nyt jurppii eniten jos se lilius on lahjottanu
optiorahoja kokoomustien vaalikassaan, niin
meikäläinenkin joutuu osallistumaan vasten
tahtoaan ahneiden propakantaan. Tana että ottaa päähän.
mitä johtaja sille mahtaa sataako vai ei, yhtiön tulos heiluu sen mukaan, mistä lähteestä energiaa kuluttajille hankitaan. Miten suu silloin pannaan kun sateita ei tule? Miten suu silloin pannaan, kun omistaja haluaa enemmän tulosta viivan alle, vaikka markkinahinnat eivät liiku? Johtajalla on valtava vastuu johtaa ja tehdä tulosta.
Johtaja painaa päälle punaisen valon ja syventyy sanomalehteen sekä ruuasta ja kahvista nautiskeluun.
Sitten luuri pöydälle ja nokoset.
Lounaalla tavataan työtovereita,
sitten huoneeseen, punainen valo ja luuri pöydällä.
Kohta kotiinlähdön aika.
Kaikki ovat tunnustaneet sen tosiasian, että kymmenien MILJOONIEN optiot EIVÄT OLLEET ANSAITTUJA. Johtuivat luonnon olosuhteista.
SUOMI on mennyt peffalleen löperöiden omavaltaisten sossu-pressojen aikana.
kyllä vielä helpompi on olla työtön.rahaa tulee,eikä mitään tartte tehdä.ja jos haluaa tieneta,niin firapelihommia tarjolla,niin pal ku jaksaa tehdä.
niitä sais?
tienestimies, puhhuu niin kuin pullopersesika.
Vae työttömänä sitä hankkii. Kerrohan meillekii ne konstit niin mekkii ruvetaan hankkimaan.
väitäks,että työttömyysrahan eteen tarvii jottain tehrä....ei eres jonottaa luukul..perkele,karun reunoil vaa roskii kokkoomaan senki rahan erest olis oikein.nyt selitettää ettei kannata mennä töihin...voi v...u.kyl jossain vikkaa ku noi voi sanoo
mene paikallisee baarii ja kysy joltai hommii...pub =paras tyäkkäri TÖITÄ haluavil
Feelix sitten käy? Olisko naisväelle hommia kans?
Kuka se on se joltai, jolta hommia vois kysyä?
Taitaa olla kaikki äijähommia, en oikeen usko sun puheesees.
halui mennä töihin, mut se on tämä ikä joka kerta esteenä.
Ei pääse enää edes kunnal haravoima, saati sitten minkä varamiespalvelun kautta edes.
Syyllistä ikärasismiin ei tartte kaukaa hakea.
roskia asuintalomme pihasta ja kadun varrelta muutenkin korvauksetta.
Mitä likaisempi/roskaisempi ympäristö, sitä enemmän roskaajia.
Ohikulkijat ovat suurimpia roskaajia ja likaajia.
On niin helppo heittää taskustansa kadulle ja toisaalta niitä roskiksia on liian vähän.
Kukaan siitä ei maksa minulle, vai pitäisikö ruveta keräämään rahaa jokaiselta, joka heittää jotain kadulle?
Puhu sinä siellä roskien keräämisestä, mutta tuskin sinä olisit valmis maksamaan omista rahoistasi kerääjälle esim. euron per roska.Olisitko?
kyl mä ihan äijä olen.ja äijien hommist oli puhe.melkeen baari ku baari käy.senkun kysyt.avaa suus !! muijillekki löytyy siivous hommia ainaski.
Toi onki sit jo eri juttu.et sä ole mikää luuseri,olet varmasti tehny hommii jo monta vuotta.se on väärin tosiaan toi IKÄRASISMI.Tsemppiä sulle ja TÖITÄ !!!
olet hieno ihminen.en maksais euroakaan,en.enkä myöskään heitä roskia kadulle.se juttu oli vihapäis kirjotettu.tarkotin terveitä nuoria,jotka eivät mitään tee leipäs eteen...hyvä sinä,kaikki kunnioitus,jatka samaan malliin.kunpa joku ottais opiksi.