Kun pitää sisustaa kokonainen talo tai asunto, miten päätätte värit? Määrääkö osin jokin tietty huonekalu, pyrittekö pysymään parissa kolmessa päävärissä vai vedättekö kaikki huoneet erilaisiksi ja erivärisiksi fiiliksen mukaan? Eniten mietityttää yläkerran 3 mh:tta ja aula, pitäisköhän värien "rimmata"? en halua että tunnelma on levoton.
Talon/asunnon värit?
Emily2
4947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloitamme rakentamaan ensi kesäkuun alussa perinnetaloa, johon tulee neljä makuuhuonetta olohuoneen lisäksi. Vaikka itse harrastan sisustamista ja rakastan huutokauupoja, päätin turvautua sisustussuunnittelijan apuun. Yläkerran suunnittelen itse, mutta alakerta, jossa ei ole selviä huonerajoja, jätän suunnittelijan huoleksi. Lattia-ja seinäpintojen sekä verhojen ( tankojen) suunnittelu maksavat yht. 180e. Todella halpaa mielestäni, eikä itse tarvitse juuri miettiä värisävyjä. Toki olen hänelle kertonut toiveistani ja värisävyistä. Niiden perusteella hän muokkaa hallitun kokonaisuuden. Yleisenä perussääntönä sanoisin, että tilat, jotka ovat suorassa yhteydessä toisiinsa, kaipaavat samaa värimaailmaa. Jos yläkerrassa saat oven kiinni ja tiloja eristettyä toisistaan, voit melko vapaasti sisustaa makuuhuoneita eri tyyleillä ja sävyillä.
Must oli aivan ihanaa ostaa ensiasunto. Ennen asuttu vuokralla ja mitään radikaalia ei uskallettu tehdä. Nyt kun pääs omaan (vielä työn alla) halusin käyttää värejä ja mieheni myös.
Ja tietysti taidetta. Makuuhuoneeseen, jossa nukutaan, ostettiin sellaista massaa (kevyt-rae)seiniin ja harjattiin tapettiharjalla vetoja. Tämän jälkeen kun se oli kuivunut, maalattiin huone tumman sähkönsiniseksi.
Kaverillani on ollut keltainen olohuone ja se oli aina valoisa. Niinpä maalasimme keittiön ja olohuoneen yhdistetyn seinän (tupakeittiö) keltaiseksi, tuli aivan mahtava, sellaisella kalkkimaalilla (hieman epätasainen).
Olohuoneen yksi pieni seinä on tummanpunainen, uusien sohvien mukaan ja on täydellinen piristysruiske keltaiselle. Muut seinät ovat valkoiset.
Toinen makkari on sitten maalattu kelta-oranssiksi. On tosi pirteä, tehty harjanvedoilla. Kattoon laitoimme vielä plafondin, jossa on keltainen aurinko. Isäni kommentti huoneesta oli, kun ensin kertaa näki "Voi perkele"... Mutta kyllä se siitä tykkää, harvat vaan uskaltavat käyttää värejä.
Nämä tuli ihan fiilispohjalta, halusin värejä, jotka eivät masenna, vaan ovat pirteitä. Olen ottanut aika paljon mallia Tikkurilan kaunis koti-korteista. Meidän koti ei jätä kyllä ketään kylmäksi, ja on kuitenkin hyvällä maulla tehty, vaikka on värikäs, suosittelen rohkeaa kokeilua ja värien käyttöä muillekin!
Olisko nähtävillä jossain?
Käy katsomassa Tikkurilan nettisivuilla. Siellä on havainnollinen ohjelma, jonka avulla voit kokeilla eri värisävyjä kodin eri huoneissa.
Jos joku kertoo sinulle, mikä on tämän hetken trendiväri, hylkää se ajatus. Se ei ole välttämättä paras mahdollinen. Värin tulee viihdyttää sinua vuosikymmeniä.
Kyllä värien tulee sointua keskenään, levotonta tunnelmaa on syytä välttää.
On tiettyjä värejä, joita tulisi välttää väripsykologisista seikoista. Pahin on purppura, mutta myös muut värit suurina, voimakkaina pintoina saattavat olla haitallisia pitemmällä aikajänteellä. Tällaisia ovat voimakkaan punainen ja oranssi. Punaisella voidaan saada aikaan jopa epileptinen kohtaus. Tiettyjä, voimakkaita värejä on käytetty hyväksi aikoinaan myös vankien aivopesun yhteydessä.
Vältä myös tummia värejä, ne tuovat synkkyyttä. Toki ne voivat johonkin yhteyteen sopia, mutta ole varovainen. Punaista ja oranssia voi toki käyttää pieninä pintoina ja ne ovatkin tällaisina suositeltavia.
Yksi väri, joka ei saisi puuttua sisätiloista, on vaalean taivaan sininen. Jos se puuttuu, on tällä puutteella havaittu olevan samanlaisia vaikutuksia kuin hengitysilman puuttteella. Vaaleansinisen puute voi aiheuttaa siis ahdistusta. Esim. katto voi olla hyvin vaaleansininen. Mikä tahansa vaaleansininen ei kelpaa, oikeasta on arkkitehti Rihlamalla tarkempaa tietoa. Hän kertoo näistä aiheista kirjassaan "Valaistus ja värit sisustussuunnittelussa". Suosittelen.
Myös vaaleanvihreä väri on suositeltava. Jos oranssi ja punainen olisi alunperin ajateltu hyviksi väreiksi, esiintyisi niitä luonnossa nykyisen vihreän ja sinisen sijasta.
Valaistus vaikuttaa myös ratkaisevasti väreihin. Jos valitset esim. sinisen värin tarkkaan ja valaisetkin sen lämminsävyisellä valolla, saat aikaan violetin värin. Samoin punaisesta tulee oranssi ja vaaleankeltaisesta tummemman keltainen.
Ehdotan, että kokeilet päivänvalonkaltaista valaistusta. Monet ovat jo siihen ihastuneet, sillä värit ovat täydelliset ja vanhanakin tällaisessa asunnossa nähdään kunnolla. Aivan toisin kuin kellertävässä valossa. Jos välttämättä haluat halogeeneja, hanki päivänvalohalogeeneja. Mutta niilläkään ei saa häikäistä ihmisiä eikä halogeeni missään tapauksessa sovellu yleisvalaistukseen. Monissa asuntomessutaloissa näkee tällaisia ratkaisuja ja ne ovat valaistuksellisesti täysin tuomittavia.
Jos asut lähellä Kouvolaa, kannattaa mennä kuuntelemaan sunnuntaina 13.4. luentoa aiheesta "Kodin valaistus ja värit". Kuuntelin saman (?) luennon Jyväskylän rakennusmessuilla ja ainakin minun asuntoni sähkösuunnitelma meni aivan uusiksi. Sain paljon uusia ajatuksia valaistuksesta ja myös valaistuksen lapsiturvallisuudesta. Hyviä vinkkejä oli myös väreistä.
Tästä löydät luentoajat (2 luentoa):
http://www.kymenlaaksonmessut.fi/rak/su.html