heippa

minkä ikäisiä koiranne olivat oppiessaan sisäsiisteiksi?mulla on 3kk ikäinen pentu, ei kai siis vielä huoleen kun ei osaa pyytää ulos pissalle..
6246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

yksilöllistä, mutta oma pentuni alkoi pyytää ulos 4kk vanhana. Toki teki tarpeensa ulos aina kun ulos vei jo aiemmin, mutta varsinaisesti sitten pyysi ulos kulkemalla perässä ja vinkuen mainitsemani iässä. Eli hyvin kerkii teilläki jos on hiffannut miksi siellä ulkona usein piipahdellaan.

Äänestä

tuo pentusi. Keskivertona noin 5kk lie se ikä jolloin alkavat olla sisäsiistejä. Toki vahinkoja voi sattua senkin jälkeen.
Toinen oppii aikaisemmin kuin toinen.

Äänestä

nyt ja jo kaksikuisena ei tehnyt sisälle! tosin ei pyydä ulos vieläkään, mutta eipä ole lirahdellutkaan. kait se oppi ulkoiluajat ja oottaa niitä...

Äänestä
  • "pieni" laskuvirhe tuli...siis kolmikuisesta asti sisäsiisti.

    Äänestä

n. 5kk:n ikäselle koiralle on fyysisesti mahdollista pidättää. toisille ehkä aikaisemmin, toisille myöhemmin.
meidän koira on nyt 1,5v eikä osaa pyytää ulos. ei tietenkään sisällekään tee, mutta ei tosiaan itke ovella, että ulos tarttis päästä. varmaan oppinut ne ulkoiluajat koska mennään. ja käydään tarpeeksi usein, että hätä ei ole päässyt yllättämään. en tiedä.

Äänestä

Toinen oli 9vk, toinen 4 vuotta. Riippuu hirveesti siitä onko kasvatuskodissa ollut selkeät rajat missä nukutaan ja mihin pissataan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaisin tietää kirjoitti:

minkä ikäisiä koiranne olivat oppiessaan sisäsiisteiksi?mulla on 3kk ikäinen pentu, ei kai siis vielä huoleen kun ei osaa pyytää ulos pissalle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu