Tänään on ollut ilon ja onnen päiväni! Hallituksen puheenjohtaja on vielä talvilomalla, joten hän on jättänyt toimitusjohtajan (siis minut) rauhaan. Btw, mut rekrytoitiin aika juuri, kun sain Mikkelistä markkinointi-MBA:n paprut.
Iloisuuttnai on lisännyt korkojen eksponentiaalinen nousu, joka rommauttaa vuorenvarmasti hinnat. Kerroin tässä aika selvin sanoin iltapäivällä kaffepöydässä, ja kaikki ottivat uutisen riemuiten vastaan. Sen verran hymyssä suin kaikki minua katsoivat.
Nauroin myös koko matkan pankkiin. Nyt on lainalupaus taskussa, kun ostan rommauksen jälkeen. Sehän tulee tänä vuonna seuraavan massatyöttömyyden ja massiivisen korkojen nousun myötä.
Olin pankissa aloitteellinen ja iskin heti valtit pöytään: kerroin ottavani 10 vuoden kiinteän koron (7 %). Ilmoitus sai pankkineidin aika hiljaiseksi, joten hän riensi kysymään konttorinjohtajalta. Ilmeisesti avaussiirtoni oli sen verran jäätävä, että minut pyydettiin johtajan pakeille. Hän hymyili leveästi ja pyysi lainaneuvottelijaa hakemaan kahvit molemmille samalla, kun konjakkipullo ilmestyi kaapista neuvottelupöydälle. Pomomies kertoi, että kaltaisiani asiakkaita ei ihan joka päivä näekään, joten ajatteli tarjota vähän "parempaa".
Näin päivä menikin rattoisasti, kunnes tulin kotiin. Kahvi alkoikin jo hiukan kuplia, joten onneksi mainospläjäys oli saapunut, joten suoritin tarpeeni tällä kertaa oikein siivosti.
Iloinen päivä kaiken kaikkiaan!
Täältä tuonne.

Vastaukset 8
Vanhimmat
unta näet ....meneppäs työkkäriin ja sossuun et saat taas vuokran hoidettua!!!!!
Juttusi oli liian pitkä.
Sen olis voinut lyhentää että kävit essolla kaffella
Kahvin maksoit visalla, kassaneiti hymyili ja sinä myös.
Kahvi alkoi kuplia ja paskansit yksiösi postiluukusta ilmaantuneiden mainoksien päälle
Persoonani ja koulutukseni herättää ilmeistä mielenkiintoa niin tuulipukujen kuin tuhnuttajienkin keskuudessa.
Täältä tähän Puffelsson
Sä uhosit että oot käyny kaupa korkean lahessa. Kaikkihan sen tietää että lahessa ei ole kaupa korkeaa vaan yli opisto.
Jos mielenkiinnoksi kutsutaan sitä, että voimme huvittaa itseämme kun leuhkit liukuhihnaostotutkinnolla sekä kirjoittelet loputtomia typeryyksiä tajuamatta talouden perusfundamenteista mitään, olet oikeassa.
Ojasta allikkoon, Pufelsonni
Kuulepa, Sonni, sä kuulostat aidosti kateelliselta. Olisiko itsekin kannattanut kouluttautua, sen sijaan, että ostaa sopulien joukossa neukkuläävän hintaan katsomatta?
Puffelsson täältä tähän
En pienimmässäkään määrin voi olla kateellinen sellaiselle, joka jonkinlaisesta koulutuksesta huolimatta arvioi maailman tilan noin persiilleen.
Sen sijaan kouluttautumisesta olen samaa mieltä. Perustutkinnon (AMK-insinööri) lisäksi työnantajani on kouluttanut minua runsaalla kädellä. Jos meinaa pysyä maailman menossa mukana, niin kannattaa lukaista muutakin suoli24ää ja Akua. Suosittelen sullekin, niin uskallat kentien joskus mennä sinne pankkiin, missä et ilmeisesti ole käynyt tietämättömistä kommenteista päätellen. (Eihän ne siellä mitään maksukykyä laske!) :D
Oikea Puffelsson ei ole koskaan käynyt pankissa. Ainoastaan sen kaverit on käyny, kun niillä on asunnot.