Kyll järkytti katsoa!

Surffasin kasvisruokaohjeita, ja osuin oikeutta eläimille sivuille. Petatv:n sivuilla oli järkyttävä video kiinalaisesta turkistarhasta jossa nyljettiin elävänä eläimet. Vieläkin tekee pahaa...Suomessa sentään kunnioitetaan eläimiä!
303648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei Suomessa tuotantoeläinten hyvinvoinnista aina kehuttavasti huolehdita. Toki ongelmia on vähemmän kuin ajatellaan muualla maailmassa olevan ja ongelmat ovat usein lievempiä, mutta kyllä ongelmia Suomessakin on yllättävän paljon. Suomessa ongelmat joko pidetään piilossa/sivussa tai hyväksytään ja se on erittäin valitettavaa se. Ongelmien piilottaminen/sivussa pitäminen ja hyväksyminen on perisuomalaista ja se koskee lähes kaikkea suomalaista elämää.

Toki tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehditaan suurimmaksi osaksi vähintään välttävästi ja usein jopa kehuttavasti, mutta ongelmiakin on kaikissa tuotannon vaiheissa. Valitettavasti ongelmia on erittäin vaikea nostaa esiin ja vielä vaikeampaa on ongelmien ratkaiseminen.

Äänestä
  • Esimerkkejä?

    Äänestä

  • Kuinka monessa eläintuotantotilassa olet käynyt? Annappa esimerkkejä, mikä on yleisin eläinsuojelurikkomus tuotantotiloissa? Näitä kyllä on, mutta ei voida puhua mistään yleisestä ilmiöstä.Nostappa nyt niitä ongelmia esiin, niin voidaan niistä keskustella.

    Äänestä

  • Elukoitten olot kirjoitti:

    Kuinka monessa eläintuotantotilassa olet käynyt? Annappa esimerkkejä, mikä on yleisin eläinsuojelurikkomus tuotantotiloissa? Näitä kyllä on, mutta ei voida puhua mistään yleisestä ilmiöstä.Nostappa nyt niitä ongelmia esiin, niin voidaan niistä keskustella.

    En ole kirjoittanut mitän noista aiemmista, mutta olen käynyt/ollut pidempiä jaksoja aika monessa tuotantotilassa ihan työn puolesta.

    Sanoisin, että useimmissa on asiat ihan mallillaan monissa aivan viimeisen päällekin, mutta sitten on näitä ikävämpiä tapauksia.

    Näissäkin yleensä huolehditaan kyllä lopputuotteen talteen keräämisestä, mutta puhtaudesta ei sitten niin välitetä (tästä taas seuraa hiirien ja rottien sukujuhlat, johon ei tehoa mikään määrä myrkkyä ja/tai kissoja) samoin kuolleet eläimet saattavat olla viikonkin niiden elävien seassa.

    Äänestä

  • Elukoitten olot kirjoitti:

    Kuinka monessa eläintuotantotilassa olet käynyt? Annappa esimerkkejä, mikä on yleisin eläinsuojelurikkomus tuotantotiloissa? Näitä kyllä on, mutta ei voida puhua mistään yleisestä ilmiöstä.Nostappa nyt niitä ongelmia esiin, niin voidaan niistä keskustella.

    omakohtaisia kokemuksia on seuraavanlaisia: Seuraavat esimerkit ovat kaikki eri tiloilta. etten voi puhua mikä olisi yleisin.

    Eläimien lietelantakouru oli täyttynyt paskasta ja eläimet joutuivat makaamaan paskassaan. Karvat olivat lähteneet kyljistä ja paljas nahka vaan paistoi.

    Toinen esimerkki. vesikuppien johto oli rikki joten vesikuppeja pidettiin auki aamusin puolituntia ja illalla puolituntia.Isäntävki ei viitsinyt edes korjata tilannetta koko viikon aikana.

    kolmas. on länkiparret mistä eläin saa vedettyä päänsä läpi. Joten sidotaan pää kiinni länkeen niin, että lenkistä puuttuu se mahdollisuus, että se voi pyöriä ja monella eläimellä kiertymisen ja hiertymisen takia niskassa kunnon verta vuotava repeämä.

    neljäs. ei seurata ummessaoloaikana lehmien utareliivejä vaan annetaan niiden ns kasvaa kiinni mahan alta. sen kun repäsee auki ja taas verta valuva järkyttävä haava.

    viides. ei seurata eläinten kaulan kasvua ja kettingit kasvavat kiinni ihon sisään.

    kuudes. Jätetään eläimet vallan kuivittelematta joten paska panssari on huomattava.

    seitsemän. ei viitsitä seurata lietelantaritilöiden ruostumista. Joten se tippuu eläimen alta ja eläin kiristyy ja kuristuu.

    kahdeksan. Uusille juuri syntyneille vasikoille laitetaan kuikkeeksi homeisia heiniä.

    yhdeksän. eläimiä pihalla talvella ilman suojakatosta ja vesiastia aina jäässä.

    Kymmenen. ei seurata vasikkakarsinoiden pohjien kuntoa ja vasikka putoaa ritilän läpi. tai seisoo vallan paskansapäällä. eikä tietenkään kuivikkeita.

    Tässä esimerkkejä. Voimmeko keskustella?

    Äänestä

  • voin sanoa kirjoitti:

    Joo ei lihasikojenkaan elämä herkkua ole. Itte töissä siellä (rahanpuutteesta, muuten en ois) pikku pätkän ja eipä oo pahemmi tullu syötyä possua enää...

    Kovin on kipuinen puolivuotinen elämä enne ihmisen lautaselle päätymistä =(

    Äänestä

että kyseessä oli kiinalainen turkistarha.

Olen itsekin joskus selaillut tämän tyyppisiä sivuja ja siellä kyllä johdatellaan ihmisiä aika vahvasti. Mm Animalian sivuilla on kuvia häkkikanoista.Nokat typistetty, eli kuva ei ollut Suomesta. Sitä ei kylläkään missään mainittu. Suomessahan sellainen toimepide on kielletty. Eli ei kannata niellä ihan kaikkea karvoineen päivineen.

Tuota kiinan turkis videota en yhtään kyseenalaista. Enkä myöskään sitä, etteikö meillä suomessakin olisi vielä asioissa parantamisen varaa. Mutta nämä fanaattiset ryhmät ja ihmiset vaan tuppaavat pilaamaan hyvän asian välillä. Asioita ei pitäisi katsoa vaan yhdeltä kantilta. Esimerkkinä; nykyään puhutaan, että luomutuotanto on suurinta eläinrääkkäystä.

Sitäpaitsi moni "kettutyttö" käy paasaamassa kouluilla nahkatakki päällä. Monella on itsellä hanstereita häkissä ja isoja koiria pienissä kerrostalo yksiöissä jne... Eikö sitten mietitä asioita loppuun asti, vai onko koko asian ydin hukassa.

Äänestä
  • Eihän eläimiä Suomessa nyt aivan yltiopäisesti kiduteta, mutta monet häkkikanalat ovat aivan ala-arvoisia (olen itse käynyt monissa). Häkit ovat pieniä, eläimet uivat paskassaan ja kuolleet kanat ovat elävien seassa.

    Lehmiä, tai oikeastaan sonneja monet kasvattavat lihan takia. On kamalaa katsoa aivan ylisuurta sonniraukkaa, joka ei meinaa pysyä jaloillaan ahtaassa pilttuussaan. Sonni rupeaa väkivaltaiseksi kun turhautuu ja sitä hakataan. Ja lopuksi teuraaksi.

    Eläinkuljetukset muihin maihin ovat lisääntymässä. Eläimistä halutaan parempi hinta ja niinpä ne viedään monien satojen kilometrien päähän. Ne sullotaan todella pieniin autoihin kylki kyljessä ja viedään kesäkuumalla kaikessa rauhassa. Vettä on usein vähän ja ruokaa ei ole nimeksikään. Kuolleet eläimet kaatuvat muiden jalkoihin. Ja kun lopulta ollaan määränpäässä, niin eläimet tapetaan raa'asti.

    Turkistarhaus ei ole meilläkään Suomessa inhimillistä. Yhä aivan liiat pienet häkit, eläimet aivan liian lihavia. Eivät saa olla ulkona ja lopuksi nirri pois. Olen itse käynyt muutamalla turkistilalla (tosin taitavat olla nyt lopetettu), jossa eläimet tapettiin siten, että niiltä revittiin elävänä turkki päältä ja sitten.. jätettiin siihen. Kyllähän ne kuolivat sitten. Laitonta tai ei, sitä en tiedä.

    Ja on olemassa oikeasti ihmisiä, jotka elävät sen mukaan kun puhuvat. Itse en voisi kuvitellakaan käyttäväni nahkatakkia, kenkiä tai mitään. En todellakaan.

    Äänestä

  • Ginnyskainen91 kirjoitti:

    Eihän eläimiä Suomessa nyt aivan yltiopäisesti kiduteta, mutta monet häkkikanalat ovat aivan ala-arvoisia (olen itse käynyt monissa). Häkit ovat pieniä, eläimet uivat paskassaan ja kuolleet kanat ovat elävien seassa.

    Ehkä parempi kirjoitella vaikka EVRn sivuille,siellä näitä uskotaan.
    Se eläin jota pilttuussa pidetään on muuten hevonen eikä sonni.

    Nyt et taida puhua ihan totta. Tai sitten olet osunut käymään juuri niissä, mitkä voidaan luokitella eläinrääkkäykseksi. Toimivat lakien vastaisesti. Miksi et tehnyt ilmoitusta?!

    häkkikanoista tiedän eniten. Häkeillä on lakisääteinen minimikoko, Mm animalian sivuilla väitettiin, että kanat eivät mahdu niissä seisomaan suorassa.Kyllä siinä tapauksessa kanoilla on korkokengät. Määräyksiä tarkennettiin muutama vuosi sitten siten, että kanoille jää enemmän tilaa häkeissä. Häkkikanalassa ei ole mitenkään mahdollista myöskään se, että kanat uivat paskassaan. Lattiakanaloissa ehkä, koska kanat ovat koko kanalassa olo aikansa saman turpeen/ kutterin purun (vai mitä niissä käytetään nykyään) päällä. Lanta ja puru poistetaan samalla kun kanatkin. Eikä kenelläkään, joka aikoo saada elantonsa eläintenhoidosta ole varaa pitää eläimiään kirjoittamallasi tavalla. Sitäpaitsi kanatiloilla käy eläinlääkäri kerran vuodessa tarkistamassa asiat. Sen lisäksi on muita yllätystarkastuksia kuten EU-tarkastukset. Itsekin olen osunut jo kahteen kertaan "arpaonnella" tarkastukseen, missä nimenomaan käydään mittaamassa häkkien kokoa, kynsiviiloja ja muita olosuhteita. Ja tulevat muuten niin lyhyellä varoitusajalla, että ei siinä pysty pluffaamaan, jos asiat ovat jotenkin huonosti. Ja niitä kuolleita kanoja löytyy tuotantosuunnasta riippumatta lajitoveriensa joukosta, ellei töitänsä hoida niin kuin pitää.

    Eikä kannata vättää, että sonneja hakataan.

    Eläinkuljetuksista on myös olemassa erittäin tarkat säädökset ja valvonta. Kesäkuumalla kuljetettavat eläimet kuljetetaan usein öisin ja autoissa on ilmastointi laitteet joka tapauksessa. On olemassa enimmäiskuljetus ajat yms. Ja kuljetuspuolellekin tuli äskettäin uusia määräyksiä.Muistaakseni suurimmat laiminlyönnit viime vuosina on löytynyt hevoskuljetuksista. Nyt näiden viimeisten muutosten jälkeen tuli hevospuolellekin tarkemmat säännöt.

    Ja sitä asiaa en usko alkuunkaan, että olet turkistarhalla ollut katsomassa kun eläimiä on nyljetty elävänä. Ettet vaan olisi katsonut netistä sitä Kiinan videota ja muistat nyt vähän väärin? Luulempa että siinä vaiheessa viimeistään olisit tehnyt ilmoituksen viranomaisille!

    Aina löytyy ikävä kyllä poikkeuksiakin.Aina välillä tulee ilmi eläinrääkkäystapauksia. Joku pieksee koiraansa joku jättää lehmänsä hoitamatta. Tuotantoeläinpuolella näitä tapauksia on selvitelty, ja silloin takana on aina ollut joku psyykkinen juttu. Yleensä loppuunpalaminen.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että eläimet pitää hoitaa hyvin, mikäli sellaisia on ottanut. Eläin on ihmisen armoilla. Olen itsekin joutunut tekemään ilmoituksen eräästsä kennelistä.

    Äänestä

  • Nautamies kirjoitti:

    Ehkä parempi kirjoitella vaikka EVRn sivuille,siellä näitä uskotaan.
    Se eläin jota pilttuussa pidetään on muuten hevonen eikä sonni.

    selasin ko nimimerkin muita kirjoituksia, ja tyttö on vasta 15 vuotias. Eli ehkä miettii vielä jossain vaiheessa kantaansa. Vai onkohan joku käynyt jo koululla luennoimassa ja jakamassa sitä kuuluisaa valtion kustantamaa materiaalia.

    Äänestä

  • Ginnyskainen91 kirjoitti:

    Eihän eläimiä Suomessa nyt aivan yltiopäisesti kiduteta, mutta monet häkkikanalat ovat aivan ala-arvoisia (olen itse käynyt monissa). Häkit ovat pieniä, eläimet uivat paskassaan ja kuolleet kanat ovat elävien seassa.

    Lehmiä, tai oikeastaan sonneja monet kasvattavat lihan takia. On kamalaa katsoa aivan ylisuurta sonniraukkaa, joka ei meinaa pysyä jaloillaan ahtaassa pilttuussaan. Sonni rupeaa väkivaltaiseksi kun turhautuu ja sitä hakataan. Ja lopuksi teuraaksi.

    Eläinkuljetukset muihin maihin ovat lisääntymässä. Eläimistä halutaan parempi hinta ja niinpä ne viedään monien satojen kilometrien päähän. Ne sullotaan todella pieniin autoihin kylki kyljessä ja viedään kesäkuumalla kaikessa rauhassa. Vettä on usein vähän ja ruokaa ei ole nimeksikään. Kuolleet eläimet kaatuvat muiden jalkoihin. Ja kun lopulta ollaan määränpäässä, niin eläimet tapetaan raa'asti.

    Turkistarhaus ei ole meilläkään Suomessa inhimillistä. Yhä aivan liiat pienet häkit, eläimet aivan liian lihavia. Eivät saa olla ulkona ja lopuksi nirri pois. Olen itse käynyt muutamalla turkistilalla (tosin taitavat olla nyt lopetettu), jossa eläimet tapettiin siten, että niiltä revittiin elävänä turkki päältä ja sitten.. jätettiin siihen. Kyllähän ne kuolivat sitten. Laitonta tai ei, sitä en tiedä.

    Ja on olemassa oikeasti ihmisiä, jotka elävät sen mukaan kun puhuvat. Itse en voisi kuvitellakaan käyttäväni nahkatakkia, kenkiä tai mitään. En todellakaan.

    kuolee, mikäli se kuolee vanhuuttaan. (siis ei tapaturmaisesti tai esim suden raatelemana). Se kuolee nälkään! Sen hampaat kuluvat niin paljon, että se ei enää pysty syömään.

    Eli ei se elämä luonnossakaan ole ihan Disneyn elokuvien mukaista.

    Äänestä

  • nahkatakit kirjoitti:

    Nyt et taida puhua ihan totta. Tai sitten olet osunut käymään juuri niissä, mitkä voidaan luokitella eläinrääkkäykseksi. Toimivat lakien vastaisesti. Miksi et tehnyt ilmoitusta?!

    häkkikanoista tiedän eniten. Häkeillä on lakisääteinen minimikoko, Mm animalian sivuilla väitettiin, että kanat eivät mahdu niissä seisomaan suorassa.Kyllä siinä tapauksessa kanoilla on korkokengät. Määräyksiä tarkennettiin muutama vuosi sitten siten, että kanoille jää enemmän tilaa häkeissä. Häkkikanalassa ei ole mitenkään mahdollista myöskään se, että kanat uivat paskassaan. Lattiakanaloissa ehkä, koska kanat ovat koko kanalassa olo aikansa saman turpeen/ kutterin purun (vai mitä niissä käytetään nykyään) päällä. Lanta ja puru poistetaan samalla kun kanatkin. Eikä kenelläkään, joka aikoo saada elantonsa eläintenhoidosta ole varaa pitää eläimiään kirjoittamallasi tavalla. Sitäpaitsi kanatiloilla käy eläinlääkäri kerran vuodessa tarkistamassa asiat. Sen lisäksi on muita yllätystarkastuksia kuten EU-tarkastukset. Itsekin olen osunut jo kahteen kertaan "arpaonnella" tarkastukseen, missä nimenomaan käydään mittaamassa häkkien kokoa, kynsiviiloja ja muita olosuhteita. Ja tulevat muuten niin lyhyellä varoitusajalla, että ei siinä pysty pluffaamaan, jos asiat ovat jotenkin huonosti. Ja niitä kuolleita kanoja löytyy tuotantosuunnasta riippumatta lajitoveriensa joukosta, ellei töitänsä hoida niin kuin pitää.

    Eikä kannata vättää, että sonneja hakataan.

    Eläinkuljetuksista on myös olemassa erittäin tarkat säädökset ja valvonta. Kesäkuumalla kuljetettavat eläimet kuljetetaan usein öisin ja autoissa on ilmastointi laitteet joka tapauksessa. On olemassa enimmäiskuljetus ajat yms. Ja kuljetuspuolellekin tuli äskettäin uusia määräyksiä.Muistaakseni suurimmat laiminlyönnit viime vuosina on löytynyt hevoskuljetuksista. Nyt näiden viimeisten muutosten jälkeen tuli hevospuolellekin tarkemmat säännöt.

    Ja sitä asiaa en usko alkuunkaan, että olet turkistarhalla ollut katsomassa kun eläimiä on nyljetty elävänä. Ettet vaan olisi katsonut netistä sitä Kiinan videota ja muistat nyt vähän väärin? Luulempa että siinä vaiheessa viimeistään olisit tehnyt ilmoituksen viranomaisille!

    Aina löytyy ikävä kyllä poikkeuksiakin.Aina välillä tulee ilmi eläinrääkkäystapauksia. Joku pieksee koiraansa joku jättää lehmänsä hoitamatta. Tuotantoeläinpuolella näitä tapauksia on selvitelty, ja silloin takana on aina ollut joku psyykkinen juttu. Yleensä loppuunpalaminen.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että eläimet pitää hoitaa hyvin, mikäli sellaisia on ottanut. Eläin on ihmisen armoilla. Olen itsekin joutunut tekemään ilmoituksen eräästsä kennelistä.

    Ikävä kyllä minä puhun totta. Tarkennan nyt siis viestiäni, sillä muuten tulee kuva, että minä en tekisi asioille mitään.
    Tätini on eläinsuojeluvalvoja (aika vaikutusvaltainenkin, jos leuhkin) ja olen hänen kanssaan vapaaehtoisena käynyt useissa erilaisissa paikoissa ympäri Suomea. Useimmiten huonoissa, eikä eläimiä läheskään kaikki ihmiset pidä noin surkeissa oloissa. Vähän kärvistelyä ja yleistyksen sävyä oli saarnassani.
    Ilmoitukset oli jos siis tehty ja siksi olin mukana.
    Ja olen nähnyt ketuille tehtävän toimituksen oikeasti, Suomessa. En viitsi kertoa tarkkaan, että missä, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin minuun voi ottaa yhteyttä ([email protected])
    Tämä turkistila oli pystyssä vielä muutama vuosi sitten, mutta lopetti omistajan kuoleman jälkeen.
    Eläinkuljetuksista sen verran, että puhuin muutaman vuoden takaisista tapahtumista, jotka näin omin silmin. Uskon kyllä, että laki on jo korjannut puutteita, mutta se oli kamalaa.

    Olen nuori, mutta minusta se ei tarkoita sitä, etten voisi olla tarpeeksi kypsä puhumaan näistä asioista. Olen hyvin pikkuvanha ikäisekseni ja mielestäni ihan tarpeeksi kokenut puhuakseni asioista.

    Hevoset asuvat karsinoissa, jotka ovat "umpinaisia". Hevoset ovat karsinoissaan (tai boxissa, kumpaa nimeä haluaa käyttää) irti. Lehmät taas ovat joskus pilttuussa (ainakin tilalla, missä asuin ja missä olen käynyt) ne ovat kaulastaan kiinni ketjulla tai sellaisella (tai ei ketjulla, kaulassa on ns. "panta", mikä lie nimeltään) ja ne ovat pilttuussa, jossa ei ole takaseinää. Eli sivulla on seinät ja edessä. Edessä olevassa seinässä on kolo, josta eläin työntää päänsä ulkopuolelle, jossa on heinää. Toki on lehmiä, jotka elävät navetassa irti.
    Korjatkaa, jos olen väärrässä, silä termini ovat hiukan hakusessa :)

    Äänestä

  • nuori vielä kirjoitti:

    selasin ko nimimerkin muita kirjoituksia, ja tyttö on vasta 15 vuotias. Eli ehkä miettii vielä jossain vaiheessa kantaansa. Vai onkohan joku käynyt jo koululla luennoimassa ja jakamassa sitä kuuluisaa valtion kustantamaa materiaalia.

    Ja sinulle haluan sanoa sen verran, että minä EN ole nahkatakissa hyppivä humanisti- tai anarkistityttö, joka saarnaisi vihreästi elämästä. Se ei ole minun tehtäväni. Enkä minä kuulu Animaliaan. En. Ja tätini muiden sukulaisteni, jotka ovat eläimiin liittyvillä aloilla, takia. Minua on turha haukkua :) Oikeasti, mä en vaan kestä niitä nahkatakkityttöjä, jotka saarnaa ja tunkee Animalian monisteita turvan alle.

    Äänestä

  • Ginnyskainen91 kirjoitti:

    Eihän eläimiä Suomessa nyt aivan yltiopäisesti kiduteta, mutta monet häkkikanalat ovat aivan ala-arvoisia (olen itse käynyt monissa). Häkit ovat pieniä, eläimet uivat paskassaan ja kuolleet kanat ovat elävien seassa.

    Lehmiä, tai oikeastaan sonneja monet kasvattavat lihan takia. On kamalaa katsoa aivan ylisuurta sonniraukkaa, joka ei meinaa pysyä jaloillaan ahtaassa pilttuussaan. Sonni rupeaa väkivaltaiseksi kun turhautuu ja sitä hakataan. Ja lopuksi teuraaksi.

    Eläinkuljetukset muihin maihin ovat lisääntymässä. Eläimistä halutaan parempi hinta ja niinpä ne viedään monien satojen kilometrien päähän. Ne sullotaan todella pieniin autoihin kylki kyljessä ja viedään kesäkuumalla kaikessa rauhassa. Vettä on usein vähän ja ruokaa ei ole nimeksikään. Kuolleet eläimet kaatuvat muiden jalkoihin. Ja kun lopulta ollaan määränpäässä, niin eläimet tapetaan raa'asti.

    Turkistarhaus ei ole meilläkään Suomessa inhimillistä. Yhä aivan liiat pienet häkit, eläimet aivan liian lihavia. Eivät saa olla ulkona ja lopuksi nirri pois. Olen itse käynyt muutamalla turkistilalla (tosin taitavat olla nyt lopetettu), jossa eläimet tapettiin siten, että niiltä revittiin elävänä turkki päältä ja sitten.. jätettiin siihen. Kyllähän ne kuolivat sitten. Laitonta tai ei, sitä en tiedä.

    Ja on olemassa oikeasti ihmisiä, jotka elävät sen mukaan kun puhuvat. Itse en voisi kuvitellakaan käyttäväni nahkatakkia, kenkiä tai mitään. En todellakaan.

    kanat häkissään. Mahtaa olla sitten umpinaiset pohjat niissä. Itse olen nähny häkkakanaloita jossa kanat ovat hyvinvoivia ja kaakattaneet touhukkaasti.
    Ja häkkejä on pölyhuiskulla pölytetty ettei muniin tulisi ruutukuviota.
    että taidat nyt vähän laitella "omiasi".

    Äänestä

  • uivat kirjoitti:

    ... samantyyppiset ihmiset muuttavat maalle kaupungista, ottavat pihaansa muutaman kanan, pihattoon pari lammasta ja koiran joka juoksentelee sitten vapaana pitkin kyliä. (saahan se juosta, kun kerta ollaan maalla!!!)

    Pellolle viskataan vähän siemeniä ja liitytään Luomu-liittoon. Vuoden päästä ihmetellään, kun on rotta ongelma, niitä pikku karitsoja ei sit syntynytkään, eikä muutenkaan tunnu enää kovin kivalta....

    Äänestä

  • Ginnyskainen91 kirjoitti:

    Eihän eläimiä Suomessa nyt aivan yltiopäisesti kiduteta, mutta monet häkkikanalat ovat aivan ala-arvoisia (olen itse käynyt monissa). Häkit ovat pieniä, eläimet uivat paskassaan ja kuolleet kanat ovat elävien seassa.

    Lehmiä, tai oikeastaan sonneja monet kasvattavat lihan takia. On kamalaa katsoa aivan ylisuurta sonniraukkaa, joka ei meinaa pysyä jaloillaan ahtaassa pilttuussaan. Sonni rupeaa väkivaltaiseksi kun turhautuu ja sitä hakataan. Ja lopuksi teuraaksi.

    Eläinkuljetukset muihin maihin ovat lisääntymässä. Eläimistä halutaan parempi hinta ja niinpä ne viedään monien satojen kilometrien päähän. Ne sullotaan todella pieniin autoihin kylki kyljessä ja viedään kesäkuumalla kaikessa rauhassa. Vettä on usein vähän ja ruokaa ei ole nimeksikään. Kuolleet eläimet kaatuvat muiden jalkoihin. Ja kun lopulta ollaan määränpäässä, niin eläimet tapetaan raa'asti.

    Turkistarhaus ei ole meilläkään Suomessa inhimillistä. Yhä aivan liiat pienet häkit, eläimet aivan liian lihavia. Eivät saa olla ulkona ja lopuksi nirri pois. Olen itse käynyt muutamalla turkistilalla (tosin taitavat olla nyt lopetettu), jossa eläimet tapettiin siten, että niiltä revittiin elävänä turkki päältä ja sitten.. jätettiin siihen. Kyllähän ne kuolivat sitten. Laitonta tai ei, sitä en tiedä.

    Ja on olemassa oikeasti ihmisiä, jotka elävät sen mukaan kun puhuvat. Itse en voisi kuvitellakaan käyttäväni nahkatakkia, kenkiä tai mitään. En todellakaan.

    tähän sonniasiaan on vähän pakko puuttua... totta että niitä kasvatetaan teuraaksi ja vain harvoilla on elämässää toinen tarkoitus, siemennys sonni. mutta ei kaikissa paikoissa ole ahtaat "pilttuut" (jotka muuten on karsinoita. monet kasvattavat sonninsa ulkoaitauksessa. olen ollut töissä (kyllä ihan oikeassa työssä.opiskelen maataloutta) paikassa jossa sonnit ovat suuressa ulkoaitauksessa jossa niillä on iso halli suojana, aitauksessa on myös puita joita ne mielellään kaatelevat... sonneja pidetään keskimäärin 2 vuotta ja siinä ajassa ainakaan "minun tilallani" ne eivät kasva ylisuuriksi. jotkit on pidettävä siellä pidempäänkin liian pienen koon takia... ja kyllä joskus sonni on väkivaltainen vaikka sitä ei hakattaisikaan kun se alueelle mennään. jos ne vauhkoontuvat niitä ei pidättele mikään.... montako teurasautoa olet nähnyt sisältä? etkai suinkaan luule että se on sisältä yhtenäistä tilaa kuin paketti auto?? miten sinne muka silloin saisi edes eläimiä useampia kuin yhden... auto on sisältä eräänlainen häkeistä tehty "sokkelo" joten eläimet EIVÄT voi talloa kovin paljon toisiaan jos yhdessä osiossa on vain esim. 2 hiehoa. myös auton katto on täynnä tuuletus luukkuja vaikka eihän ne kunnon ilmastointia voita.. onko autossa ilmastointia.. sitä en tiedä.

    ja se raaka teurastus... ainakin suomessa se on yksi isku päähän jonka jälkeen eläin ei enää tiedä mitään. sähköshokki.

    peta tv:n lehmänteurastus on harhaanjohtava video. ainakaan suomessa se ei ole sellaista. ja mikä maa antaisi hullun lehmän taudin löydyttyä tai muutenkaan eläimen toisensa jälkeen uida toistensa veressä? elintarvike teollisuudessa hygienia on todella korostettua.. ainakin omien kokemusteni perusteella.

    en tarkoita että puolustaisin eläin tuotantoa tai teurastamoita mutta kuitenkin asiasta pitäisi jotai tietää ennenkuin valistaa netissä.

    toki sekaan mahtuu huonompiakin tiloja...

    Äänestä

  • Ginnyskainen91 kirjoitti:

    Ikävä kyllä minä puhun totta. Tarkennan nyt siis viestiäni, sillä muuten tulee kuva, että minä en tekisi asioille mitään.
    Tätini on eläinsuojeluvalvoja (aika vaikutusvaltainenkin, jos leuhkin) ja olen hänen kanssaan vapaaehtoisena käynyt useissa erilaisissa paikoissa ympäri Suomea. Useimmiten huonoissa, eikä eläimiä läheskään kaikki ihmiset pidä noin surkeissa oloissa. Vähän kärvistelyä ja yleistyksen sävyä oli saarnassani.
    Ilmoitukset oli jos siis tehty ja siksi olin mukana.
    Ja olen nähnyt ketuille tehtävän toimituksen oikeasti, Suomessa. En viitsi kertoa tarkkaan, että missä, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin minuun voi ottaa yhteyttä ([email protected])
    Tämä turkistila oli pystyssä vielä muutama vuosi sitten, mutta lopetti omistajan kuoleman jälkeen.
    Eläinkuljetuksista sen verran, että puhuin muutaman vuoden takaisista tapahtumista, jotka näin omin silmin. Uskon kyllä, että laki on jo korjannut puutteita, mutta se oli kamalaa.

    Olen nuori, mutta minusta se ei tarkoita sitä, etten voisi olla tarpeeksi kypsä puhumaan näistä asioista. Olen hyvin pikkuvanha ikäisekseni ja mielestäni ihan tarpeeksi kokenut puhuakseni asioista.

    Hevoset asuvat karsinoissa, jotka ovat "umpinaisia". Hevoset ovat karsinoissaan (tai boxissa, kumpaa nimeä haluaa käyttää) irti. Lehmät taas ovat joskus pilttuussa (ainakin tilalla, missä asuin ja missä olen käynyt) ne ovat kaulastaan kiinni ketjulla tai sellaisella (tai ei ketjulla, kaulassa on ns. "panta", mikä lie nimeltään) ja ne ovat pilttuussa, jossa ei ole takaseinää. Eli sivulla on seinät ja edessä. Edessä olevassa seinässä on kolo, josta eläin työntää päänsä ulkopuolelle, jossa on heinää. Toki on lehmiä, jotka elävät navetassa irti.
    Korjatkaa, jos olen väärrässä, silä termini ovat hiukan hakusessa :)

    Olet siis käynyt tiloilla, joista on tehty ilmoitus eläinsuojelijalle. Luonnollisesti tällaisilla tiloilla on epäkohtia, et voi ottaa sellaista paikkaa esimerkiksi suomalaisten kotieläinten kohtelusta.

    Eläinsuojelusäännöksiin tulee jatkuvasti muutoksia, lehmien on nykyään saatava ulkoilla, häkkikanalakielto on tulossa, vuohia ei enää saa pitää kytkettynä, jne. Lisää uudistuksia on tulossa, kuulopuheiden mukaan tulevaisuudessa mm. laumaeläinten pitäminen yksin tulisi rangaistavaksi. Eli vuosien takaisista jutuista monet on todettu eläinsuojelullisesti arveluttaviksi ja niistä on luovuttu ; niitä ei voi enää käyttää argumenttina maataloutta vastaan.

    Myös 15-vuotiaalla on oikeus tulla otetuksi keskusteluissa vakavasti. Kyse ei ole iästä, vaan väitteistä ja niiden perusteluista.

    Äänestä

  • nahkatakit kirjoitti:

    Nyt et taida puhua ihan totta. Tai sitten olet osunut käymään juuri niissä, mitkä voidaan luokitella eläinrääkkäykseksi. Toimivat lakien vastaisesti. Miksi et tehnyt ilmoitusta?!

    häkkikanoista tiedän eniten. Häkeillä on lakisääteinen minimikoko, Mm animalian sivuilla väitettiin, että kanat eivät mahdu niissä seisomaan suorassa.Kyllä siinä tapauksessa kanoilla on korkokengät. Määräyksiä tarkennettiin muutama vuosi sitten siten, että kanoille jää enemmän tilaa häkeissä. Häkkikanalassa ei ole mitenkään mahdollista myöskään se, että kanat uivat paskassaan. Lattiakanaloissa ehkä, koska kanat ovat koko kanalassa olo aikansa saman turpeen/ kutterin purun (vai mitä niissä käytetään nykyään) päällä. Lanta ja puru poistetaan samalla kun kanatkin. Eikä kenelläkään, joka aikoo saada elantonsa eläintenhoidosta ole varaa pitää eläimiään kirjoittamallasi tavalla. Sitäpaitsi kanatiloilla käy eläinlääkäri kerran vuodessa tarkistamassa asiat. Sen lisäksi on muita yllätystarkastuksia kuten EU-tarkastukset. Itsekin olen osunut jo kahteen kertaan "arpaonnella" tarkastukseen, missä nimenomaan käydään mittaamassa häkkien kokoa, kynsiviiloja ja muita olosuhteita. Ja tulevat muuten niin lyhyellä varoitusajalla, että ei siinä pysty pluffaamaan, jos asiat ovat jotenkin huonosti. Ja niitä kuolleita kanoja löytyy tuotantosuunnasta riippumatta lajitoveriensa joukosta, ellei töitänsä hoida niin kuin pitää.

    Eikä kannata vättää, että sonneja hakataan.

    Eläinkuljetuksista on myös olemassa erittäin tarkat säädökset ja valvonta. Kesäkuumalla kuljetettavat eläimet kuljetetaan usein öisin ja autoissa on ilmastointi laitteet joka tapauksessa. On olemassa enimmäiskuljetus ajat yms. Ja kuljetuspuolellekin tuli äskettäin uusia määräyksiä.Muistaakseni suurimmat laiminlyönnit viime vuosina on löytynyt hevoskuljetuksista. Nyt näiden viimeisten muutosten jälkeen tuli hevospuolellekin tarkemmat säännöt.

    Ja sitä asiaa en usko alkuunkaan, että olet turkistarhalla ollut katsomassa kun eläimiä on nyljetty elävänä. Ettet vaan olisi katsonut netistä sitä Kiinan videota ja muistat nyt vähän väärin? Luulempa että siinä vaiheessa viimeistään olisit tehnyt ilmoituksen viranomaisille!

    Aina löytyy ikävä kyllä poikkeuksiakin.Aina välillä tulee ilmi eläinrääkkäystapauksia. Joku pieksee koiraansa joku jättää lehmänsä hoitamatta. Tuotantoeläinpuolella näitä tapauksia on selvitelty, ja silloin takana on aina ollut joku psyykkinen juttu. Yleensä loppuunpalaminen.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että eläimet pitää hoitaa hyvin, mikäli sellaisia on ottanut. Eläin on ihmisen armoilla. Olen itsekin joutunut tekemään ilmoituksen eräästsä kennelistä.

    Lainaus: "Nyt et taida puhua ihan totta. Tai sitten olet osunut käymään juuri niissä, mitkä voidaan luokitella eläinrääkkäykseksi. Toimivat lakien vastaisesti. Miksi et tehnyt ilmoitusta?!"

    Totta puhun, ikävä kyllä. Kai nämä olisi luokiteltava eläinrääkkäykseksi? Olen ilmoittanut pomolle, mutta tämä ei käsittääkseni ole tehnyt asialle mitään. Minullahan on vaitiolovelvollisuus, joten asia on vähän hankala. Esimiehen kuuluisi hoitaa asia eteenpäin.

    Lainaus:" Häkkikanalassa ei ole mitenkään mahdollista myöskään se, että kanat uivat paskassaan."

    Kyllähän se paskassa "uiminen" onnistuu, kun jättää lantamatot käyttämättä niin, että sontaa ulottuu lähelle häkin verkkopohjaa. Häkki alla lattialla taas pölyä rikkinäisiä munia ja rehun jämiä niin, että hiirillä on juhlat meneillään jatkuvasti.

    Lainaus: "Mm animalian sivuilla väitettiin, että kanat eivät mahdu niissä seisomaan suorassa.Kyllä siinä tapauksessa kanoilla on korkokengät."

    Kyllä niissä seisomaan mahtuu...Kuljetuslaatikoissa sen sijaan ei mahdu.

    Lainaus:"Sitäpaitsi kanatiloilla käy eläinlääkäri kerran vuodessa tarkistamassa asiat. Sen lisäksi on muita yllätystarkastuksia kuten EU-tarkastukset.

    Itsekin olen osunut jo kahteen kertaan "arpaonnella" tarkastukseen, missä nimenomaan käydään mittaamassa häkkien kokoa, kynsiviiloja ja muita olosuhteita. Ja tulevat muuten niin lyhyellä varoitusajalla, että ei siinä pysty pluffaamaan, jos asiat ovat jotenkin huonosti. "

    Kyllä pluffaus onnistuu jossain määrin. Olen ollut itse todistamassa tapausta.

    Mistä hiton kynsiviiloista puhut??? Eihän ne ole pakollisia ennen virikehäkkien tuloa pakolliseksi.

    Lainaus "Ja niitä kuolleita kanoja löytyy tuotantosuunnasta riippumatta lajitoveriensa joukosta, ellei töitänsä hoida niin kuin pitää."

    Joo, ja kyllähän niitä kuolleita silti jää huomaamatta(löytyy sitten seuraavana päivänä), mutta eri juttu jos niitä on todella paljon ja mädän lihan "tuoksu" leijailee sieraimiin, kun astuu sisään. Pieninä paloina ne sitten saa repiä häkin pohjasta irti kaikin voimin.

    Joku väitti häkkikanalakiellon tulevan voimaan, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Nykyisen laiset häkit kielletään vuonna 2012, mutta virikehäkki sallitaan. Se ei oikeistaan ole KOVIN paljon parempi nykyiseen verrattuna.

    Tosin ei se lattiakanalakaan ole mikään täydellinen idylli suurine eläin määrineen jolloin eläimet eivät voi mitenkään tunnistaa toisiaan ja tämän takia tulee "kiistoja" yms. ongelmia. Pakkautuminen nurkkiin on myöskin joskus ongelma näissä suurissa laittia yksiköissä (=tukehtumisia).

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    1. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa eläinrääkkäys epäilyistä. Eli ei sinun tarvitse pomoasi tähän sekoittaa. Tietääkseni ne voi tehdä jopa nimettömänä.

    2.Jos asiat ovat todella niin huonosti, ettei lantaa ole edes ajettu, niin sitä suuremmalla syyllä: tee se ilmoitus!

    3. Kerropa vähän tarkemmin, miten se pluffaus onnistuu? Jos kanalassa ovat asiat noin huonosti, niin muutaman tunnin varoitusajalla ei taatusti pysty asioita korjaamaan. Eikä tämäkään ole kiinni tuotantosuunnasta. Vaan edelleen eläinten hoitajasta.

    4. Ja ne kuolleet lajitoverit... Sanoit että joskus jää huomaamatta, mutta seuraavana päivänä löytyy. Miten tämä asia on riippuvainen tuotantosuunnasta? Kyllä se on kiinni hoitajasta. Aivan sama, onko kyseessä häkki-, lattia- tai luomu kanala, jos siellä ei kierretä säännöllisesti ja hoidella hommiaan. Esim juuri kuolleiden poistaminen. Tiedätkö muuten, että kuolleisuus prosentti on pienin häkkikanaloissa?

    5. HÄKKIKANALOISSA TULIVAT KYNSIVIILAT PAKOLLISIKSI 1.1.2003. Asia ei liity mitenkään virikehäkkeihin. (paitsi, että niissäkin pitää olla samaiset kynsiviilat)

    Taidat puhua enemmänkin tunnepohjalta? MUTU-juttuja? Faktat kannattaisi ainakin tarkistaa.

    Äänestä

  • Muupipuija kirjoitti:

    Olet siis käynyt tiloilla, joista on tehty ilmoitus eläinsuojelijalle. Luonnollisesti tällaisilla tiloilla on epäkohtia, et voi ottaa sellaista paikkaa esimerkiksi suomalaisten kotieläinten kohtelusta.

    Eläinsuojelusäännöksiin tulee jatkuvasti muutoksia, lehmien on nykyään saatava ulkoilla, häkkikanalakielto on tulossa, vuohia ei enää saa pitää kytkettynä, jne. Lisää uudistuksia on tulossa, kuulopuheiden mukaan tulevaisuudessa mm. laumaeläinten pitäminen yksin tulisi rangaistavaksi. Eli vuosien takaisista jutuista monet on todettu eläinsuojelullisesti arveluttaviksi ja niistä on luovuttu ; niitä ei voi enää käyttää argumenttina maataloutta vastaan.

    Myös 15-vuotiaalla on oikeus tulla otetuksi keskusteluissa vakavasti. Kyse ei ole iästä, vaan väitteistä ja niiden perusteluista.

    vaan pitäis olla uskottavia.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    En ole tietääkseni väittnyt, että olisi tuotantosuunnasta kiinni se jääkö kuolleita huomaamatta tai onko hoito huonoa vai ei. Se on nimenomaan ihmisestä itsestään kiinni.

    olen ollut todistamassa tapausta, jossa el on soittanut ja ilmoittanut tulevansa huomenna tarkastus käynnille. Heti soiton jälkeen alkoi mieletön siivous rumba. Tosin heillä ei ollut mitään syytä moiseen, sillä heillä paikat olivat ja ovat AINA siistit. Isompaa siivousta ei kyllä varmasti ehtisi tehdä tuossakaan ajassa varsinkaan jos ei edes kiinnosta.

    Jep...tiedän häkkikanalan kuolleisuus prosentin olevan pienin. Johtuisikohan siitä, että kanat tuntevat häkkitoverinsa ja ei tule turhia tappeluita, eikä voi tukehtua toisten jalkoihin jne...

    Kynsviilasta löytyi tosiaan tälläinen(lähde: Terve ja hyvinvoiva kana): Häkissä on oltava asianmukainen varuste, johon kanojen kynnet hioutuvat.

    Mutta tälläisiä viiloja tai edes mitään sellaiseksi tulkittavaa en ole missään tilalla nähnyt. Vaikka olen useasti taukosiivoustakin olen ollut tekemässä?!

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    aika samoilla linjoilla.

    Eräässä ohjeessa kerrotaan kynsiviiloista seuraavaa; "Täyttääkseen tehtävänsä, paras viilan sijoituspaikka on häkin sisäpuolella, munakourun kyljessä. Tällöin kanojen syödessä niiden kynnet hioutuvat viilaa vasten"

    Eli kokeile ensi kerralla kädelläsi löytyykö viila. Itse viila voi olla tarraa, santa maalia , "rälläkällä" ajettu ura tms. Eli ei kovin kummoinenkaan nähtävyys sinänsä. Ihme kyllä tekee tehtävänsä.

    Äänestä

  • olemmekin kirjoitti:

    Ei ole tuollaista ollut missään kanalassa. Yhdessä on kyllä ilmeisesti jämät tuollaisista tarra mallisista viiloista (kuin santapaperia olisi liimattu kourun kylkeen), mutta jäljellä on vain 1cm * 3mm palaset, eikä kaikissa häkeissä edes sitäkään. Ei varmaan paljon auta?

    ps. Tein sen ilmoituksen äsken! Nimettömänä kylläkin :/ Tuntuu jotenkin törkeältä tehdä nimetön ilmoitus.

    kuin kokonaan tekemättä. Ei kannata katsoa vierestä, jos näkee,että asiat ovat päin mäntyä.

    Täällä päin eläinlääkärit muuten tarkistavat ne kynsiviilatkin kerran vuodessa normaali tarkistus/salmonella käynnin yhteydessä. Ja taatusti huomautetaan jos ovat esim päässeet kulumaan pahasti. Eri paikkakunnilla pelataan ilmeisesti vähän eri tavalla.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ei ole tuollaista ollut missään kanalassa. Yhdessä on kyllä ilmeisesti jämät tuollaisista tarra mallisista viiloista (kuin santapaperia olisi liimattu kourun kylkeen), mutta jäljellä on vain 1cm * 3mm palaset, eikä kaikissa häkeissä edes sitäkään. Ei varmaan paljon auta?

    ps. Tein sen ilmoituksen äsken! Nimettömänä kylläkin :/ Tuntuu jotenkin törkeältä tehdä nimetön ilmoitus.

    kuin kokonaan tekemättä. Ei kannata katsoa vierestä, jos näkee,että asiat ovat päin mäntyä.

    Täällä päin eläinlääkärit muuten tarkistavat ne kynsiviilatkin kerran vuodessa normaali tarkistus/salmonella käynnin yhteydessä. Ja taatusti huomautetaan jos ovat esim päässeet kulumaan pahasti. Eri paikkakunnilla pelataan ilmeisesti vähän eri tavalla.

    Äänestä

  • Muupipuija kirjoitti:

    Olet siis käynyt tiloilla, joista on tehty ilmoitus eläinsuojelijalle. Luonnollisesti tällaisilla tiloilla on epäkohtia, et voi ottaa sellaista paikkaa esimerkiksi suomalaisten kotieläinten kohtelusta.

    Eläinsuojelusäännöksiin tulee jatkuvasti muutoksia, lehmien on nykyään saatava ulkoilla, häkkikanalakielto on tulossa, vuohia ei enää saa pitää kytkettynä, jne. Lisää uudistuksia on tulossa, kuulopuheiden mukaan tulevaisuudessa mm. laumaeläinten pitäminen yksin tulisi rangaistavaksi. Eli vuosien takaisista jutuista monet on todettu eläinsuojelullisesti arveluttaviksi ja niistä on luovuttu ; niitä ei voi enää käyttää argumenttina maataloutta vastaan.

    Myös 15-vuotiaalla on oikeus tulla otetuksi keskusteluissa vakavasti. Kyse ei ole iästä, vaan väitteistä ja niiden perusteluista.

    kuolleita kanoja joka ikinen aamu!

    Hirvittävä, lomittajalle päänsäryn aiheuttava ammoniakkikäry, jossa kanaraukat joutuvat olemaan koko elinikänsä.

    Elintilana A4-arkin kokoinen tila! Tuotantovaiheen loppuaikakana kanat ovat laihtuneet niin raaskoiksi, etteivät kelvanneet enää teurastamoon!

    Kanan elo häkkikanalassa on kärsimystä alusta loppuun! Tämän tiedän, koska maatalouslomittajana toimiessani lomitin myös häkkikanaloissa.

    Äänestä

Huomasithan, että katsomassasi videossa on erittäin hyvä kuvanlaatu, eikä ihmisten kasvoja näytetä. Eläinten pahoinpitelijä vielä suorastaan esittelee työtään kameralle.
Peta on valtava organisaatio, jolla on varaa ja intressejä ajaa omaa asiaansa keinolla millä hyvänsä.

Äänestä

Tämän videon ovat tehneet aktivistit itse ja heidät on tuomittu kiinassa siitä. Oli viime vuonna siitä juttua tiedotusvälineissä. Kaikkea ei kannata uskoa mitä netistä löytää.

Äänestä

Haeeeeeeeeeeee

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalaiska kirjoitti:

Surffasin kasvisruokaohjeita, ja osuin oikeutta eläimille sivuille. Petatv:n sivuilla oli järkyttävä video kiinalaisesta turkistarhasta jossa nyljettiin elävänä eläimet. Vieläkin tekee pahaa...Suomessa sentään kunnioitetaan eläimiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu