Verkkokauppa

trend-on mainoksista seuraavaa.

Jokaiselle keskusteluosioille on hankittu omat mainoksen suunilleen ja nuorten palstoilla ei ole sinänsä ihme, etteikö joku anorektikko kirjoittaisi "oonx mää lihava?" tyylisiä tekstejä.

Kyseinen mainitsemani mainos, jonka olen nähnyt varsinkin nuorten palstoilla koko ajan hyppivän silmille, sisältää vähäpukeisia naisia, eli pehmopornoa ja vieläpä nämä naiset ovat hoikkia.

Miksi ihmeessä siis suomi24 sallii nuorten palstoille käyttöön tuollaisia mainoksia aivopestäkseen samalla nuoria ajattelemaan/toimimaan:

1. Olevansa liian lihava, vaikka olisi lahtumisen kannalta kuoleman porteilla.

2. Saavansa nuorten ostamaan lähes turhia vaatteita, joiden tarkoitus on vain paljastaa.

3. Nuori olettaa olevansa muodista pois, josta tietenkin saattaa seurata vaikeuksia ellei osta.

Ai niin. Rahanhimohan se nykymaailmaa johtaa. Vaan eipäs tällainen köyhä yksinäinen maailmantallaaja voi näihin asioihin paljoa vaikuttaa ja rikkaat "porsaat" saavat silti rahat pusseihinsa, ja jokapuolella kulkee vähäpukeisia ja anorektikkoja.

Jos nyt jotenkin olevan väärässä asioiden suhteen, niin valaistakaa.
0181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nunchaku-overlord kirjoitti:

trend-on mainoksista seuraavaa.

Jokaiselle keskusteluosioille on hankittu omat mainoksen suunilleen ja nuorten palstoilla ei ole sinänsä ihme, etteikö joku anorektikko kirjoittaisi "oonx mää lihava?" tyylisiä tekstejä.

Kyseinen mainitsemani mainos, jonka olen nähnyt varsinkin nuorten palstoilla koko ajan hyppivän silmille, sisältää vähäpukeisia naisia, eli pehmopornoa ja vieläpä nämä naiset ovat hoikkia.

Miksi ihmeessä siis suomi24 sallii nuorten palstoille käyttöön tuollaisia mainoksia aivopestäkseen samalla nuoria ajattelemaan/toimimaan:

1. Olevansa liian lihava, vaikka olisi lahtumisen kannalta kuoleman porteilla.

2. Saavansa nuorten ostamaan lähes turhia vaatteita, joiden tarkoitus on vain paljastaa.

3. Nuori olettaa olevansa muodista pois, josta tietenkin saattaa seurata vaikeuksia ellei osta.

Ai niin. Rahanhimohan se nykymaailmaa johtaa. Vaan eipäs tällainen köyhä yksinäinen maailmantallaaja voi näihin asioihin paljoa vaikuttaa ja rikkaat "porsaat" saavat silti rahat pusseihinsa, ja jokapuolella kulkee vähäpukeisia ja anorektikkoja.

Jos nyt jotenkin olevan väärässä asioiden suhteen, niin valaistakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu