Vanhemmat kättelyssä ja

Usein näkee, että kätellään hääparin lisäksi vanhemmat. Mutta viimeksi kun olin häissä vaan hääpari. Itse ajattelin, että vanhemmat eivät ole meidän häissä kättelemässä. Mutta mietin, että onko se kovin harvinaista ja ihmeellistä, että vanhemmat eivät ole käteltävinä? Vaikka kai sitä saa tehdä miten tykkää...

Mutta vielä erikoisempaa lienee, että morsiamen vanhemmat ei osallistu tanssiin? Äitini ei tanssi lainkaan. Ei osaa, ei halua, eikä kuntokaan riitä (on jo aika iäkäs). Mutta mites, jos isä haluaisikin tanssia niin voisiko mieheni tanssia sillä välin oman äitinsä kanssa? Tai vaikka kaason (siskoni)?

Ehkä hölmöjä kysymyksiä, mutta en ole ollut kovin paljon häissä (tai pitkään aikaan ainakaan) ja muutenkin pihalla näistä.
4874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta vanhempien kättely kuuluu tilanteeseen, jossa esim. morsiamen vanhemmat ovat olleet kutsujien asemassa.

Kuka teillä kutsuu/maksaa häät? Jos vanhempanne osallistuvat, olisi kai paikallaan kätellä myös heidät, mutta jos maksatte/kutsutte itse niin silloin voitte myös kätellä yksin.

Meillä vanhempamme olivat (kunnia)vieraitamme muiden vieraiden joukossa ja vain me kättelimme.

Äänestä
  • Me maksamme häät kokonaan ja kutsumme vieraat. (ja suurinosa vieraista on sellaisia joita vanhempani eivät ole edes tavanneet)

    Äänestä

  • tanssissa... kirjoitti:

    Me maksamme häät kokonaan ja kutsumme vieraat. (ja suurinosa vieraista on sellaisia joita vanhempani eivät ole edes tavanneet)

    Siinä tapauksessa on kyllä ihan loogista, että vain te kättelette. Eikä kättelemättömyys estä vieraitanne käymästä jututtamassa myös vanhempianne illan kuluessa.

    Äänestä

Ne on teidän häät, ja saat seistä vaikka päälläsi koko illan jos haluat, osaat ja jaksat. Vanhemmat kättelevät yleensä, jos ovat kutsussa kutsujina (joka on mielestäni hölmöä, jos pariskunta on asunut omillaan jo pidemmän aikaa), maksavat häät (mikä myös on mielestäni hölmöä, jos pariskunta on asunut omillaan jo pidemmän aikaa) tai muuten vain näin halutaan. Eli nykyisin se on makuasia miten toimitaan. Olen ollut 10-15 häissä ja aika fifty-fifty homma menee.
Tanssista. Ei ole omituista jos äitisi ei osallistu tanssiin, eikä sekään, että miehesi tanssittaa äitiään tai kaasoa kun tanssit isäsi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanssissa kirjoitti:

Usein näkee, että kätellään hääparin lisäksi vanhemmat. Mutta viimeksi kun olin häissä vaan hääpari. Itse ajattelin, että vanhemmat eivät ole meidän häissä kättelemässä. Mutta mietin, että onko se kovin harvinaista ja ihmeellistä, että vanhemmat eivät ole käteltävinä? Vaikka kai sitä saa tehdä miten tykkää...

Mutta vielä erikoisempaa lienee, että morsiamen vanhemmat ei osallistu tanssiin? Äitini ei tanssi lainkaan. Ei osaa, ei halua, eikä kuntokaan riitä (on jo aika iäkäs). Mutta mites, jos isä haluaisikin tanssia niin voisiko mieheni tanssia sillä välin oman äitinsä kanssa? Tai vaikka kaason (siskoni)?

Ehkä hölmöjä kysymyksiä, mutta en ole ollut kovin paljon häissä (tai pitkään aikaan ainakaan) ja muutenkin pihalla näistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu