Hukkareissu

Liquid

Pantasusi Sepe jolkotteli pitkin Kapiaveden jäätä. Nälkä oli kurninut suolissa jo pitkään, hirvenvasat ties missä ja jänikset samoin. Metsästäjien moottorikelkkojen pärinä sai suden kavahtamaan aukeita paikkoja, jossa se tulisi ihmisten näkemäksi.

Tarkka kuono sai vainun saaliista metsäisen saaren suunnassa. Susi loikkasi jäisen rantavallin yli ja nuuski saaren kivikkoista pintaa. Lievä hirvieläimen tuoksu lähti kanervikosta. Ehkä sittenkin raato? Saareen kuollut hirvenvasa?

Suden kuono tökkäytyi kohta lumen alta pilkottavaan eläimen karvapeitteeseen. Nälkäisen pedon pettymys oli suuri, raato se ei ollut, vaan suurehko, poroeläimen joskus nyljetty ja metsään jätetty talja. Susi kiskoi taljaa hieman lumen alta ja järsi torahampaillaan siihen kohtalaisen reiän yrittäessään tyydyttää nälkäänsä edes taljan nahkapuolta kaluamalla. Kaiken kukkuraksi taljassa oli käsittämättömän pistävä ja pinttynyt, vastenmielinen ihmisen haju. Varmuuden vuoksi susi virtsasi taljalle sen ihmislemun hävittääkseen.

Pää kääntyi moottorikelkkojen äänen kantautuessa järven takaa. Susi käännähti juosten metsän suojassa saaren halki. Jäisen salmen ylitettyään se katosi synkkään kuusikkometsään.

Sampo pysäytti äänekkään moottorikelkkansa rantakivikon eteen nähtyään suden jälkien johtavan saareen. Kivääri toisessa kädessä hän kahlasi suden jäljissä upottavaa lunta polkien. Harvan metsän läpi näki helposti, ettei hukka enää ollut lähimaillakaan, eikä sitä kahlaamalla kiinni saisi. Vaan mikäs tuolla oli sutta kiinnostanut? Ettei vain viime kesänä suden viemän naapurin Tessu-koiran jäännökset siellä lumen alla pilkottaisi? Tästäkin syystä Sampo vihasi susia.

Liian vaalea oli karva Tessu-koiraksi. Lapasella lunta kaivaen Sampo sai esille osin maahan kiinni koppuraksi jäätyneen porontaljan esille. Parkittua nahkaa, täytyi olla kesämökkiläisten roskia. Eivät roskiaan jaksaneet pois kantaa! Mutta isopa talja olikin, ehjäkin, mitä nyt susi oli nälissään yhden reiän järsinyt. Mies riuhtaisi jäätyneen taljan maasta raahaten sen kelkalle.

Vuohijärven yli talolle kelkalla hurautettuaan Sampo vei löytönsä saunaan sulamaan yrittäen oikoa sen jäisiä helmoja. Hauskaltapa harmaanvalkea talja näyttikin lauteille levitettynä. Tykkäisikö Leena istua sillä? Tai Leena…hyvä kun enää puhui hänelle. Mistä mieleen tulikin, että saunalla oli toinenkin homma tänään tehtävänä.

Nelikymppisen Sampon avioliitto oli kriisissä. Seksihommat eivät tuntuneet enää ärtyisälle vaimolle maistuvan. Sampo oli etsinyt kuihtuvalle seksielämälle korviketta löytäen nettiseksin, Suomi24:n seksinovellit ja purkanut tarmoaan myös kyläkunnan puolilaittomille salakaatoretkille. Sitten hän alkoi fantasioida ryhmäseksistä, alistamisesta, ja kiihottui ajatuksesta saada joskus nähdä vaimonsa rakastelemassa toisen miehen kanssa. Ehkä siten tyydytetyllä vaimolla olisi sen jälkeen antaa huomiota hänellekin.

Nyt Sampo oli fantasiassaan niin pitkällä, että hän oli kutsunut metsästyskaverinsa Ilpon saunomaan illalla. Sitä ennen piti tehdä erityisjärjestelyjä. Sampo kävi tarkistamassa saunan katonrajaan, koristeena toimivan vanhan saunavihdan taakse piilottamansa web-kameran kuvakulman. Tyttären entisestä webbikamerasta, jolla tämä oli pitänyt helsinkiläiseen kaukoihastukseensa yhteyttä, Sampo oli kunnostanut uuden vakoilulaitteen. Piuha pallonmuotoisesta kamerasta johti seinän läpi puuliiterin kätköihin piilotettuun tietsikkaan. Jonkun kerran Sampo oli istunut lauteilla antaen kameran käydä, ja hyvin oli mennyt: kaikki näkyisi ja menisi nauhoituksena webbikameran kautta suoraan Sampon tietsikalle.

Ilpo saapui alkuillasta. Leena keitti kahvit ja tuvassa juteltiin Valkealan kunnallispolitiikasta ja uudesta kirkkoherrasta. Ilpon kanssa oli sovittu, että saunottaisiin illalla ja otettaisiin parit oluet. Leenan kanssa tämä oli ollut tavanomainen saunapäivä, mutta Leena eli siinä uskossa, että Ilpo kävisi saunassa sen jälkeen kun Sampo ja Leena olisivat käyneet. Sampo antoi Leenan uskoa niin. Ilpolle hän uskotteli toisin.

- Ai niin, Ilpo, pohjusti Sampo kaveriaan varmistuttuaan ettei Leena ollut lähellä, - Sitten kun mennään saunaan niin mennään vain kaikki kerralla. Leena ei ole siitä moksiskaan, meillä on aina saunottu yhdessä. Me mennään tästä edellä, tule sitten perässä ja tuo vaikka se kaljakori jos viitsit.

Sampo ja Leena menivät tapansa mukaan saunaan, riisuutuivat ja asettuivat lauteille.

- Mistä sä tuonkin hirveen reuhkanan oot löytäny!, Leena aloitti tapansa mukaan ärtyisästi.

- Porontalja reuhkana! Arvokas talja. Myyn sen vaikka, kunhan oon pessyt sen. Kyllä siitä voi muutama satanen irrota.

Parinkunnan kotoinen torailu keskeytyi kun pukuhuoneesta kuului avautuvan oven ääni ja kaljakorin kilinää. Kauhistunut Leena tajusi Ilpon tulleen saunalle.

- Onko se…Ilpo?. Leena huudahti. Vastaus ei ehtinyt tulla, kun löylyhuoneen ovi aukesi ja Leena huomasi täysalastoman Ilpon astuvan sisälle saunaan pahaa aavistamatta. Sampo teeskenteli tietämätöntä ja Leenakin oli sen verran vieraskorea, ettei kehdannut huutaa ja rähjätä miehelleen vieraan nähden.

Kun vielä sattui niin, että Leena ja Sampo olivat istuneet lauteiden vastakkaisissa päissä, päätti Ilpo nopeasti ja reteesti asettua ainoalle vapaalle paikalle pariskunnan väliin. Vieraaltahan tämä tuntui Ilpostakin, mutta olihan Sampo vakuutellut, että Leena oli tottunut yhteissaunoja.

Sampo oli tuolla hetkellä ylpeä uhkeasta vaimostaan, joka ei aiheuttanut kohtausta, vaan yritti suhtautua tilanteeseen mahdollisimman luontevasti. Illalla kyllä Sampo saisi kuulla kunniansa. Ilpo oli tuonut mukanaan kaikille kolmelle avatut Karjalat, ja ottipa Leenakin kylmän oluen kiittäen vastaan.

Sampo heitti varovaisesti löylyä ja naukkasi olutta. Leena oli kahden vaiheilla, paljonko oli soveliasta peittää sulojaan. Leenan tänäkin kesänä rusketuksen välttänyt valkea vartalo oli kyllä alastomanakin katsomisen arvoinen. Jos jossain oli sitä extrapainoa, oli se siunaantunut rintoihin, jotka varsinkin kesäisin saivat puseron pullottamaan ja miesten katseet kääntymään. Sampoa miellytti vaaleatukkaisessa Leenassa myös se, että Leenan pää oli vartaloon nähden yllättävän pieni, mikä sai Leenan lihaisat tissit näyttämään sitäkin suuremmilta. Kun tähän lisättiin pieni suu, jonka huulet näyttivät alati olevan törröllään valmiina suudelmaan, niin jopa Sampo taas muisti mikä oli aikoinaan hänet saanut yhteen Leenan kanssa.

Edellä mainituista avuistaan Leena saattoi lauteilla Ilpon vieressä peitellä vain vähän. Sen verran kapeat olivat lauteet, että kolmea henkeä istui siellä miltei reisi reidessä kiinni. Omia jalkojaan tiukasti yhteen puristaen Leena varmisti sen, ettei paljaasta jalkovälistä näkynyt kuin ehkä aavistus karvoituksen yläosaa. Suurien rintojen peittäminen olisi taas vaatinut niin aktiivisia peittelytoimia, ettei Leena siihen ruvennut – olisihan se ollut kai epäluottamuslause saunavierasta kohtaan. Leena kuitenkin taivutti vartaloaan hieman kumaraan, jotta edes käsivarret peittäisivät rintoja sivuilta.

Kumarassa asennossa Leena tosin huomasi päänsä tulleen parikymmentä senttiä lähemmäs Ilpon paksua kalua, joka miehen sitä mitenkään peittelemättä lepäili tämän karvaisten reisien välissä. Sanomisen puutteessa Leena naukkasi hänkin oluttaan ja ensimmäiset pullot tyhjenivät kaikilta nopeasti.

- Hyvät löylyt, yritti Ilpo aloittaa keskustelua tuntien epäonnistuneensa. Sampoa alkoi vaivata se, että homma ei ehkä käynnistyisikään halutulla tavalla. Jotain piti keksiä.

- Ai perkele!, Sampo oli muistavinaan, - Kaljaa tässä vain tissutellaan, vaikka kossuakin olisi! Sehän tästä unohtui!

Sampo loikkasi lauteelta ja huikkasi ettei viipyisi kauan, kossupullo jäi sittenkin talolle. Leena ei ehtinyt esittää vastalausetta, kun Sampo oli jo ulkona ovesta ja Leena itse jäänyt kahden kesken täysin alasti myös alastoman miehen seuraan.

Yllättävä tilanne jätti Ilponkin sanattomaksi. Niin yllättyneitä molemmat olivat, ettei Ilpo edes huomannut vetäytyä väljemmälle laudetilan nyt Sampolta vapautuessa. Hetken tuntui kuin Leenan reisi olisi sittenkin liimattu hänen reiteensä kiinni. Olihan se ollut OK, mutta kahdestaan merkitsi näin lähellä oleminen helposti muuta kuin joukolla kylpiessä…

Ilpo liikautti kankkuaan hieman syrjemmälle ja Leenakin levitti hieman yllättyneenä asentoaan epähuomiossa siis jalkovälinsä suojauksen unohtaen. Hieman oikaistu istuma-asento toi myös Leenan suuret rinnat paremmin esille ja Ilpon ihailtaviksi. Kauhukseen Ilpo huomasi viisaasti hiljaa olleen kalunsa hieman jäykistyvän ja käyvän paksummaksi tavalla, joka ei tainnut jäädä Leenalta huomaamatta.

- Ootsä tuntenu Sampon kauan?, Leena keksi puheenaihetta.

- Pari vuotta sitten työpaikalla tutustuttiin pian mun avioeron jälkeen.

- Millainen vaimo sulla oli?

- Sellainen tummempi, ei siis niin vaalea kuin sinä…

- Mä olin viime kesän sisätöissä eikä tuota rusketusta ehtinyt tulla, Leena selitti naurahtaen ja hipaisten kämmenkupeillaan suuria valkeita rintojaan niiden molemmin puolin aivan kuin esitellen vaaleaa alastonta vartaloaan, jonka vaaleimmat osat tietenkin olivat hänen kauniit rintansa. Poikkeuksena vaaleudesta olivat Leenan rintojen suuret punaiset nännipihat ja kutsuvan esiinpistävät nänninnipukat, joihin Leena oli nyt sattumalta usuttanut Ilpoa kiinnittämään huomionsa.

Ilpo suorastaan hämääntyi: - Ei kun mä tarkoitin hiuksia, mun vaimon hiukset oli tummemmat…

Ilpo nolostui. Leena oli aivan kuin tarkoituksella esitellyt muotojaan, joista Ilpo ei nyt ollut saada katsettaan irti. Missä se Sampokin viipyi?

Sampo oli juossut kiireen vilkkaa liiterin puolelle ja tarkistanut webbikameran säädöt: ihan nappiin, nauhoitus kävi, ja lauteilla istujat olivat kameran tähtäimessä aivan prikulleen. Tästä tulisi hyvä pätkä kotivideota jonain iltana katsottavaksi ja samalla itsekseen vemppailtavaksi. Pariskunnalle oli vain annettava lisäaikaa toisiinsa tutustumiseen. Kun ei vielä kumpikaan ollut tullut saunasta kiljuen ulos, se voisi jopa onnistua.

- No loppuhan se kossu oli!, Sampo huusi saunan pukuhuoneesta löylyhuoneen suuntaan, - Nyt meni saunafiilikset! Jos autolla menee, vois vielä ehtiä kuudeksi Alkoon. Laittakaa vaikka illallispöytä valmiiksi sillä aikaa!

Sampo ei jäänyt edes kuuntelemaan vastalauseita vaan kiirehti sydän pamppaillen autolleen ja kaasutti ulos pihasta hiekkaiselle maantielle. Siitä kossupullosta ei tarvinnut välittää, semmoinen oli ollut Toyotan takaluukussa jo viime viikosta lähtien. Nyt tuli vain pysyä poissa kartanolta ehkä sen vajaan tunninajan, kun ajo kirkonkylän Alkolle ja takaisin kestäisi.

Oh my God, huokaisi Leena itsekseen. Sampo lähti ja tässä sitä nyt oltiin. Illallinenkin piti vielä viimeistellä…ja mitä tulisi peseytymisestä ventovieraan miehen kanssa samassa saunassa? Lannistettuna mutta oudolla tavalla helpottuneenakin Leena laski viimeisenkin suojauksensa. Mikä tässä auttoi kuin toimia kuin toimittu olisi muutenkin.

Portaat alas lauteilta olivat Ilpon puolella, joten Leena joutui nousemaan ja menemään alas Ilpon ohitse.

- Anteeks…mä taidan ruveta peseytymään…

Ilpoa ohittaessa Leena joutui kierähtämään ympäri kiukaalle pyllistäen. Leenan ja Ilpon polvet koskettivat toisiaan ja miestä ohittaessa Leenan suuret, saunassa kiiltävän märiksi hionneet suuret rinnat ohittivat Ilpon kasvot lähietäisyydeltä. Leena pani merkille oudon kiillon Ilpon silmissä ja selvän nytkähdyksen miehen kullissa.

Halusikohan Ilpo minua, Leena mietti täyttäessään pesusoikkoa lämpimällä vedellä. Erillistä pesuhuonetta kun saunassa ei ollut, tapahtuisi peseytyminenkin samassa tilassa. Eikä ollut suihkuakaan, mikä joskus tuotti ongelmia tukanpesulle. Näkisinköhän Ilpon kalun kovettuvan lisää, jos jatkaisin vielä keikistelyä tässä hänen edessään? Kuinka hyvin mies osaisi vastustaa primitiivireaktioita jalkovälissään?

Leena kumartui pesemään hiuksiaan pienessä vesisoikossa tietäen Ilpon varmasti tuijottavan hänen nyt alaspäin roikkuvia suuria rintojaan. Leena yritti olla katsomatta Ilpoon ja huomaamatta tätä, vaan sen sijaan hän kohta itsekin ääntään ihmetellen kysyi viattomasti:

- No nyt kun kerran oot siinä, voisitko kaataa tuota vettä mun päälle? Toi Sampo kun ei oo saanu suihkua aikaseks.

Kuuliaisesti Ilpo laskeutui lauteilta, ja kainalonsa alta kurkkaava Leena ehti nähdä vilauksen miehen jo koko lailla seisovasta kullista. Ilpo tarttui pesusoikkoon ja kaatoi tasaisesti vettä Leenan päähän. Leena huuhteli kaksin käsin loput shampoot hiuksistaan ja…olkoon, se oli ylimääräistä ja tarkoitettu ohjelmanumeroksi Ilpolle: hieroi saman suihkun alla myös saippuoita rinnoistaan.

Leena tiesi Ilpolla seisovan, mutta vielä nainen ei ollut näkevinään asiaa. Sen sijaan Leena käänsi selkänsä Ilpolle ja sanoi: - Viittisitkö vielä pestä mun selän. Saippuaa on siinä takana.

Selkänsä kääntämällä Leena halusi antaa Ilpolle tilaisuuden ihailla naisen alastonta vartaloa ilman että tarvitsi tuntea häpeää siitä, että Leena tarkkailisi hänen reaktioitaan. Ottaisiko Ilpo karkean harjan? Ei: mainiota, mies yksinkertaisesti siveli saippuaa käsiinsä alkaen sitten sivellä sitä pitkin Leenan yhä saunakuumaa selkää.

Leena nautti joka kosketuksesta ja kohta hän tunsi Ilpon häntä perusteellisesti pesevien käsien jo levottomina siirtyvän lanteilleen ja pakaroilleen. Eksyivätpä miehen saippuaiset kädet jo Leenan etupuolellekin vatsaa hyväillen ja selvästi miettien, jatkaako tästä vielä ylöspäin koskettaen Leenan jo valmiina odottavia rintoja.

Ikään kuin vatsaansa tunnustelevia käsiä arkaillen Leena otti tietoisen riskin ja painoi takamustaan taaksepäin. Lieväksi kumarrukseksi naamioidulla liikkeellä oli harkittu tarkoitus: Leena tunsi, kuinka Ilpon jo täysin kovaksi pakkautunut kulli kosketti naisen vasenta pakaraa. Leena työnsi takapuoltaan yllätyksellä reippaammin taakse niin, että nyt koko kulli seisoi kovana vasten hänen takapuoltaan.

Teeskentelyn aika oli ohi. Jos Sampo-paskiainen kerran oli noin viinan perään, sai syyttää itseään. Eikä Sampo ollut rakastellutkaan varmaan kolmeen kuukauteen! Sitä paitsi: jos Leena ja Ilpo aikoivat jotain tänä iltana tehdä, oli aloitettava toimiminen äkkiä. Ilpo ajaisi kirkonkylälle ja takaisin kolmessa vartissa.

Leena tarttui Ilpon käsiin, jotka tähän asti olivat hyväilleet hänen saippuaista vatsaansa, ja nosti ne miestä rohkaisten puristelemaan suuria lämpimiä rintojaan. Ilpon kulli vaihtoi paikkaa solahtaen Leenan jalkovälin alle ja pilkistäen ulos etupuolelta yllätyksenä naisen karvoituksen keskeltä. Leena painoi kätensä jalkoväliinsä hieroen ja rohkaisten pillunsa juurella jököttävää miehenkalua. Leena puristeli Ilpon punaista suurta terskaa sormissaan, jotka yhä olivat saippuasta liukkaat ja pyrkivät lipsumaan otteesta. Ilpon kädet vatkasivat Leenan rintoja yhä kovemmin ja vaativammin.

Leena kääntyi yhtäkkiä ympäri.

- Haluutsä panna mua? Okei, mut sitten nopeesti…

Leena kävi pitkälleen lauteille levitetylle porontaljalle, jota Ilpo alusta alkaen oli pitänyt ihan pervona esineenä saunassa, mutta nyt se voisi ollakin kiva pehmike Leenan alla. Aikailematta enempää Leena raotti etu- ja keskisormellaan turvonneita ja punaisia pillunhuuliaan esittäen näen tulkinnanvaraisuudesta vapaan kutsun Ilpon seisovalle muurinmurtajalle ryhtyä hommiin. Ilpo nousi lauteille ja käsiään porontaljaan Leenan molemmin puolin tukien tähtäsi keskelle kutsuvaa jalkoväliä. Entinen rannikkotykistön mies tiesi kyllä, milloin osui ja upposi…

Ilpo nai Leenaa pitkin vedoin. Leenalla oli vaikeuksia pysyä kapeilla lauteilla, kun porontalja alla luisti sekin hieman. Ilpon kalulla ei tuntunut olevan loppua, se tunkeutui aina vain syvemmälle ja tökki lopulta Leenan pillunpohjia tavalla, jota tämä ei ollut ennen kokenut!

- OOOH…OOOHH. ..lisää…lisää…, Leena voihki jo tajuntansa sumeten. Keskittyäkseen tapahtuvaan Leena naulitsi katseensa seinällä roikkuvaan kuivaan saunavihtaan, jota Sampo jostain syystä ei ollut suostunut heittämään pois ja Ilpon voimakkaisiin työntöihin vastaten Leena alkoi kiihdyttää nopeuttaan orgasminsa varmistaakseen.

Ilpo tuli kuin räjähtävä tulivuori. Leena tunsi miehen paksun ja täyteliään kalun paisuvan sisällään ja ruiskauttavan lasti toisensa jälkeen lämmintä spermaa Leenan pillun äärimmäisille pohjille asti. Leena kiljui ja tuli yhä uudelleen ja uudelleen toivoen, ettei Sampo autoineen olisi ainakaan kilometrin päässä, niin voimakkaalta taisi tuo huuto kuulua.

Leena supistukset työnsivät lopulta Ilpon veteläksi käynyttä kalua pois tuosta Leenan kaikkeinpyhimmästä, naisen hellästä, kuumasta kirnusta, joka oli joutunut olemaan jo kuukausia ilman Sampon huomionosoituksia. Ilpon kalu irtosi pillusta maiskahtaen kuin korkki olisi vedetty kalleimmasta shampanjapullosta. Yhdessä kalun kanssa ulos porontaljalle tuli, siltä näytti, jogurttipurkillisen verran miehen lämmintä valkoista siemennestettä.

Raukeana taljalla makaavan Leenan rintoja tuijottava Ilpo ei malttanut olla vielä runkkaamatta kaluaan lopullisesti tyhjäksi Leenan vatsalle. Ilpon mällit lensivät kaaressa Leenan rinnoille, vatsalle ja karvoitukselle valuen vielä siitäkin kovia kokeneelle, varmaan jo suurella vaivalla tässä saunassa pestylle ja kuivatulle porontaljalle.

Leena ja Ilpo huohottivat vielä lauteilta noustessaan ja pukeutuessaan. Häthätää he juoksivat pihan poikki talolle ja siellä jääkaapille alkaen valmistaa sovittua illallista. Sampo ei saanut tavata heitä saunalta, tai hän voisi vielä alkaa epäillä..

Sampon auto kurvasi pihaan viisi minuuttia myöhemmin. Illallinen maistui kaikille, mutta kossun naukkailusta näytti huolehtivan vain Sampo itse. Ilpo poistui autollaan pian iltakymmenen jälkeen, mutta Sampolla oli vielä tärkeä tehtävä. Miten lie nauhoitus pyörinyt?

Liiterin nurkasta tietsikan näppäimistön kaivettuaan Sampolle selvisi asian todellinen laita hyvin äkkiä. Kamera oli todella ollut priimapaikassa, mutta heti kun saunassa oli aloitettu löylyn lyöminen, oli kameran linssi huurtunut niin, että loppu filmistä oli yhtä harmaata sumua. Ei auttanut, vaikka miten muutti säätöjä ja tarkkuuksia.

Sampo huokaisi ja istahti halonhakkuupölkylle. Huomenna voisi taas – ajella moottorikelkalla.

3

17627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neitinuori

      Ei hele.. Vähän hyvä :)... Kiihotti, ja huvitti. Jätti hyvän fiiliksen. Kiitos.

      • tätä lisää

        Kerrankin ihan oikea tarina ja kunnollinen lopetus.Iso Kiitos.


    • Ite Minä

      Kyllä kovetti...

      Loppu oli huippu...jäniskevennys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      374
      3351
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      163
      1371
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1072
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      774
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      747
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      742
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe