Pettikö YLE taas

YLE mainosti ja lupasi koko viime syksyn "digimainoksissaan", että kaikki FST:n ohjelmat siirtyvät vuoden vaihteessa omalle digi-FST5 -kanavalleen.

Onko todellisuudessa tapahtunut mitään muutosta FST:n pujottelulle YLE:n analogisilla kanavilla.

Mahdollisesti kaikki tai ainakin valtaosa FST:n ohjelmista häiritsee poukkoilullaan edelleen suomalaisten analogikanavien lähetystä.
2455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki siirtyvät FST5:lle 1.9.2007 mennessä.

Äänestä

Ylellä on missio.

Sen on kaksikielistettävä suomalainen kansa. Siis ruotsalaistettava.

Siksi ruotsalaiset eivät jätä omankielisiä ohjelmiamme rauhaan.

Aikaisemmin, joskus viitisentoista vuotta sitten todettiin että ruotsinkielinen ohjelmisto saa 20% ylen budjetista.
Nyt on kysyttävä, saako suomenkielinen ohjelmsito 20% budjetista?

Suomenkielisiä ohjelmia tuskin on enää olemassakaan. Ovat näes ruotsalaiset soluttautuneet nimellisesti suomenkielisiin ohjelmiin kuten runoraati (jota siis ei enää viitsi katsoa).

Muuten on suomenkieliset ohjelmat tehty halvimman kaavan mukaan. Istutaan studiossa. Haastattelija yhdestä korkeintaan kolmen haastateltavan kanssa. Se ei maksa paljon.
Ehtona ohjelmille on että niiden pitää kuvata jotain kamalaa ongelmaa, huumetta, itsemurhaa, pahoinpitelyä, sairautta.
Suomenkieli on syytä identifioida kurjuuteen, puutteeseen ja köyhyyteen.


Yle:n ruotsinskielisillä on paljon harrastuksia. Istuvat harvoin studiossa.
Parhaalla ohjelma-ajalla saamme ylen mission kautta oppia että ruotsalaisuus on ikäänkuin tie pois kurjuudesta, huumeista, puuttesta, köyhyydestä.

Koska ruotsinkieli tekee ihmisestä aktiivisen, iloisen, onnellisen ja harrastava ihmisen, joka kutoo mattoja , kalastaa ja grillaa, haluamme mekin oppia ruotsinkielen. Kukapa ei halua olla aktiivinen ja iloinen.

Ylen on selvästi käyttänyt mainostoimistoja laatiessaan rungon nationalistiselle missiolleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


katsojansa kirjoitti:

YLE mainosti ja lupasi koko viime syksyn "digimainoksissaan", että kaikki FST:n ohjelmat siirtyvät vuoden vaihteessa omalle digi-FST5 -kanavalleen.

Onko todellisuudessa tapahtunut mitään muutosta FST:n pujottelulle YLE:n analogisilla kanavilla.

Mahdollisesti kaikki tai ainakin valtaosa FST:n ohjelmista häiritsee poukkoilullaan edelleen suomalaisten analogikanavien lähetystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu