Kirjoittamisen vaikeudesta

Vaikeinta:
Miten saada tarinasta/tekstistä käsinkosketeltava, todellinen?

Tuohon auttaa se että päähenkilöstä tekee aluksi taviksen, ihan kuin kuka tahansa meistä. Alussa laitetaan tyyppi tekemään hyvä työ, josta näkee että tyyppi on kiltti. Tuon jälkeen laitetaan tyyppi kärsimään epäoikeudenmukaisesti. Noin lukija säälii päähenkilöä ja tuntee tarvetta puolustaa tätä pahaa vastaan.

Miten saada kerronnasta/kuvailusta vahvaa, tukevaa, täyteläistä, ei vain kevyttä raapaisua sieltä täältä?

Kerrontaan kannattaa käyttää todellisia maisemia, tuoksuja, hajuja, ääniä, noin juttuun tulee toden haju.


Miten saada henkilöistä/dialogeista aitoja, luontevia, mahdollisia?

Kirjoita dialogit ensin puhekielellä, anna tyyppien puhua rumasti ja tyhmästi murteella. Vasta toisella kirjoituskerralla korjaa dialogi kirjakieliseksi, mutta jätä muutama murresana, slangisana näyttämään mitä ikäryhmää/murrealuetta henkilö edustaa.

Ja kaikesta helposti seurattavaa, sopivasti kertovaa, kiinnostavaa, mukaansatempaavaa, yhtenäistä, tasapainoista, aidosti jatkuvaa?

Tuohon on vaikeampi löytää oikeaa vastausta, mutta jotain ohjetta tuohonkin on.

Lukijan on tiedettävä enemmän kuin päähenkilön, laita lukija huutamaan "Älä mene sinne"

Sääli ja pelko= samaistuminen ja jännitys, eli lukija kokee jännitystä vain siitä.. mitä voisi tapahtua, enteet, pelotteet ja pahat aavistukset nalkittavat lukijan paremmin kuin pahoilla asioille märehtiminen.

Ennen onnettomuutta lukijan on tiedettävä mitä kamalaa voisi tapahtua, noin lukija pelkää päähenkilön puolesta. Onnettomuus on oltava liki väistämätön... ja sitten vapautetaan lukija yllättävällä käänteellä, pelastumisella.. joka on pohjustettu aiempana tekstissä, eikä tule liian ihmeenä kohdalle. Eli päähenkilö on kasvatettu voittamaan onnettomuus.

...

Hei! Aloin pontevasti kirjoittamaan kysymästäsi aiheesta, mutta nyt kun luin tämän viritelmäni, niin toivonpa vain, että ymmärrät edes yhden harmaan aavistuksen mitä olen yrittänyt selitellä (ja kait lähinnä itselleni loppujenlopuksi).
Juu, seuraavaa:

Miten saada henkilöistä/dialogeista aitoja, luontevia, mahdollisia?

Henkilöt todellakin aiheuttavat minullekin kirjoittaessani yhtä sun toista. Joissakin jutuissani (kirjoitan lyhyttä ja pitkää, kaikenlaista sillisalaattia) joku mielessäni jo aivan jämpti henkilö alkaakin sitten ns. irrotella, ja yllätys yllätys osoittautuu minulle sitten loppujenlopuksi aivan tuntemattomaksi suuruudeksi. Näin on minulle kirjoittaessani tarinaa käynyt useammin kuin kerran.
Niin että yritäpä siinä sitten kirjoittajana olla jämpti ja korrekti ja johdatella se henkilö kirjoituksissasi hänelle mielestäsi sopivaan rooliin. Aika vaikeaa on se.
Olen useasti joutunut nöyrtymään sen alunperin ”keksimäni” henkilön edessä, sillä hän nappaakin suvereenisti yhtäkkiä koko shown, kuljettelee ja ohjaileekin minua jokseenkin kuin marionettinukkea!
Ihme tyyppejä!

Ja aika vaikeaa on toisinaan sekin, kun kirjoittaa eri sukupuolta edustavasta henkilöstä mitä itse on. Tosin mitä enemmän kirjoittaa sitä helpompaa se on, mutta aina silloin tällöin tulee eteen henkilö, joka alkaakin tökkiä niin pahasti, että hänet on heivattavakin ulos koko systeemistä. Eli tökkii sillä tavalla, etten osaa selvittää uskottavasti, aidosti ja luontevasti sitä tyyppiä, koska olen aivan eri aaltopituudella sen kanssa.

Aika vaikeaa on minulle usein myös kirjoittamani tekstin tuhoaminen. Tarkoitan, kun on useampi sata sivua (romaani), niin kasattaessa onkin leikattava aina niin rajusti, ja usein jopa niin, että se alkuvaiheessa itselleen tärkein tekstiosuus onkin viisainta jättää romaanista kokonaan pois. Teksti ei vaan sovi raameihin vaikka se olisi itselle sitä kirjoittaessaan ollut todella tärkeä.
(Tässä on ehkä hyvä vielä mainita, että kirjoitan paljon ja nopeasti raakaa tekstiä ja viilailen ja höyläilen sitten tarvittaessa. Toisethan kirjoittavat melko hitaasti ja lähes valmista tekstiä, jota ei paljoa tarvitse sitten leikkailla.)

Ei ole helppoa ei.

Joskus harjoittelen kirjoittamalla muutamia sivuja jonkun kirjailijan kirjaa, eli kirjoitan samaan tyyliin omaa tekstiä. Ne ovat usein aika vinkeitä juttuja sitten kun lukee aikaansaannostaan vaikkapa parin päivän kuluttua. Se on jännä juttu kuinka muutama päivä ikäänkuin selventää syvällisemmin ne jutut mitä uutta on kirjoitustavasta löytänyt.

Toki omassa tekstissä pätee sama, kun heittää tekstinsä joskus kuukaudeksikin lepäämään ja lukee kriittisesti uudelleen, niin moni juttu aukeaa, tietää heti heittääkö roskikseen vai arkistoonsa.

Eikä siltikään ole helppoa, ei.

Itseäni ärsyttää toisten teksteissä eniten se että lukijaa aliarvioidaan. Tarkoitan esim. sitä, että liian tarkasti kuvaillaan ja rajataan ihmisiä ja asioita. Mielestäni lukijalle pitää jättää aina niitä omia mielen mentäviä ”aukkoja”, että lukija lukemansa tarinan sisälle voi ikäänkuin rakentaa ja täydentää oman juttunsa.

Ei kirjoittaminen todellakaan aina suju, vaikka kuinka olisi juonikäänteet ja muut selvitellyt pitkällekin. Usein juttu jota olen lähtenyt kirjoittamaan onkin valmiina täysin erilainen mitä sen piti olla. Mutta jollakin kummallisella tavalla tiedän aina siitä kasaamastani paperipinkasta kuitenkin, että nyt se viilaaminen ja höylääminen riittää ja piste.
Enkä säilyttele ”valmiita” juttujani laatikossa vaan laitan vahingon kiertämään, lähettelen sinne sun tänne. Toki joskus joitakin mielestäni mielettömän timanttisia juttuja saatan sitten myöhemmin muokkailla uuteen uskoon ja kasata niistä palapeleistä taas uusia juttuja.

Hauskaahan kirjoittaminen on. Ei helppoa, ei. Ehkä meitä kirjoittajia juuri sentähden onkin Suomessa niin paljon.

?

Koska itsekin olen paininut noiden ongelmien kanssa ja yhä painin, yritän tuoda hieman omaa valoani tietämättömyyteen.

"Miten saada tarinasta/tekstistä käsinkosketeltava, todellinen?"

Tähän kysymykseen käytän samaa vastausta, jota Robert McKee soveltaa: tiedolla. Kirjoittajana teidän on tunnettava tarinanne maailma ja ihmiset TÄYDELLISESTI. Mikään ei saa tapahtua ilman että te tietäisitte siitä ja jos kirjoittamasi henkilö yhtäkkiä tulisi tapaamaan sinua osaisit sanoa hänen salatuimmat asiat ilmi.

"Miten saada kerronnasta/kuvailusta vahvaa, tukevaa, täyteläistä, ei vain kevyttä raapaisua sieltä täältä?"

Tuo on vielä vaikeampaa. Se, mikä tuntuu luontevalta on yleensä parasta. Älä liioittele, mutta älä missään nimessä vähättele kerrontaa. Epäonnistunut minimalismi on aivan yhtä kamalaa luettavaa kuin turvonnut teksti täynnä koristelua.

"Ja kaikesta helposti seurattavaa, sopivasti kertovaa, kiinnostavaa, mukaansatempaavaa, yhtenäistä, tasapainoista, aidosti jatkuvaa?"

Pysy tietoisena tarinasi tapahtumista. Pidä kirjaa tapahtumista ja tee kaavioita siitä kuka menee minnekin, miksi ja mitä tekemään ja mitä hän lopulta tekee. Hyppää kärpäseksi kattoon ja katsele kuinka nappulat liikkuvat ja kun haluat toimintaa liikutat jotain niistä ja alat seurata toimintaa.

Ihanaa että muutkin ovat miettineet samoja asioita. Kiitos paljon kommenteista, herättivät ajatuksia kyllä.

Nyt kun mietin noita omia kriteereitäni, niin niissä tosiaan näkyy oma tyylini ja just ne asiat jotka omassa jutussani ovat tärkeitä ja vaikeita. Kirjoitan fantasiaa, joten just tuo todellisuuden luominen on tärkeää. Pitää oikeasti olla sitä tietoa ja paljon. Itse pitäisi tietää vielä enemmän kuin mitä laittaa tekstiin, koska itsellä täytyy tavallaan olla kaikki taustatieto, jotta pystyy kirjottamaan luontevasti.

Sitten mulla on monta päähenkilöä, jotka seikkailevat yhdessä ja erikseen. Aiemmin olen saanut kustantamosta palautetta, että tarinassani on ollut liikaa aineksia ja välillä ollut vaikea seurata, koska näkökulma vaihtelee henkilöiden välillä. Tämä on siis tosi tärkeä asia, koska huomaan, että tässäkin tarinassa on paljon henkilöitä ja miljöitä, ja nyt jälkeenpäin niiden poistaminen on NIIN vaikeaa... Että miten esittää asiat sillä tavalla, että lukija pysyy mukana, mutta ei kuitenkaan pidetä lukijaa tyhmänä. Kyseessä on kyllä nuortenkirja, mutta ei nuorillekaan tarvi kaikkea rautalangasta vääntää.

No, kai on vaan saatava tuo jotenkin kasaan ja haettava sitten palautetta. Tässä kyllä huomaa, kuinka huonosti itse oikeasti pystyy arvioimaan tekstiään. Esim. kun scrab mainitsi tuon sukupuoliasian, niin mulla ei ole enää hajuakaan, miten uskottavia mun miespuoliset henkilöt on. Aluks olin epävarma niiden kanssa, mutta nyt ne on niin tuttuja, että mulle on ihan itsestään selvää mitä ne tekee ja sanoo missäkin tilanteessa. Mutta en pysty katsomaan niitä ulkopuolisen silmin!

Kirjoitan itsekin fantasiaa ja kässärini on tällä hetkellä kustantamoiden kourissa (ollut jo turhauttavan kauan...). Olen kuitenkin sitä ennen käyttänyt tekstini NVL:ssä (suosittelen, vaikka onkin hintavaa ja kestää) sekä kierrätyttänyt sen useammalla koelukijalla (10 kpl).

NVL:llän kriitikko oli erityisen viehtynyt tapaani kirjoittaa dialogia. Se selvästi on vahvin ja suvujin osa-alueeni. Oma tapa tulee selkärangasta, kun niin monta monituista vuotta on tullut kirjoiteltua. Panostaisin kuitenkin ehdottomasti kahta asiaa: keskustelun on _toimittava_, sen täytyy johtaa johonkin. Mulla on (paha) tapa keskustella itsekseni dialogit läpi peilin edessä (luonnollisesti eläytyen). Hahmot on myös tarpeellista tuntea läpikotaisin, niillä täytyy olla motiivit, persoonallisuudet ja syy käydä sitä keskustelua.

Lainaukset kertovat enemmän hahmosta kuin kuvaukset, niissä päästään ytimeen, siihen, mitä pään sisällä liikkuu.

Mitä sitten taas kerrontaan tulee, se on vähän vaikeampi juttu. Tyylejä on yhtä paljon kuin kirjoittajia, toiset tykkää yhdestä, loput jostakin muusta. Yhtä ainutta oikeaa tietä ei ole olemassakaan. Mulla itselläni on kerronnan sujuvuuden kanssa ollut oma nyrkkisääntöni: jos pystyn itse uppoutumaan ja eläytymään tekstiin, se on hyvää ja se toimii. Paras koelukijalta saamani palaute oli: "En päässyt käymään kaupassa, kun en millään malttanut lopettaa lukemista." Silloin se toimii :)

Kun siitä tykkää itse, silloin yleensä muutkin tykkäävät. Samaa kikkaa käytän melkein kaikessa muussakin: teen maailmasta itselleni todellisen, teen dialogeista itselleni mielenkiintoiset, antoisat, hedelmälliset. Teksti on toimivaa silloin, kun toivoisit ITSE olevasi lukija.

Ison pinon editoiminen ja muokkaaminen käy oikeasti työstä (paljonko sulla on tekstiä?). Mutta omasta mielestäni se on myös kirjoittamisen antoisin ja vapauttavin puoli. Kriteerisi ovat suurimmalta osalta mun mielestäni itsestäänselvyyksiä, joita tekstissä on oltava: kerronnan on oltava vahvaa, henkilöiden aitoja, dialogin toimivaa, tekstin sujuvaa ja mukaansatempaavaa. Jos joku noista ontuu, se vaikuttaa heti kokonaisuuteen.

Jos mielestäsi tekstissä tökkii jokin, kannattaa paperit hetkeksi siirtää syrjään ja miettiä, mikä ei toimi. Itselläni tuo on toiminut hyvin, vaikka miettimisprosessi on joskus kestänyt viikkojakin. Jos myös tuntuu siltä, ettet pysty objektiivisesti käsittelemään tekstiäsi, siirrä se taas syrjään, vähintään kuukaudeksi. Subjektiivisuus ja rakastuminen omaan tuotokseen ovat asioita pahimmasta päästä; pitää olla valmis luopumaan mistä tahansa kohdasta, henkilöstä, tapahtumasta, miljööstä, lauseesta, yms. Kaikki kokonaisuuden tähden. Niin, ja on ihan hyvä käyttää ulkopuolisia koelukijoita tai vaikka lähettää tekstiä arvioitavaksi jollekin kriitikolle. Mikään ei karaise niin kuin kunnon rakentava kritiikki. Parhaimmassa tapauksessa siitä suuttuu niin paljon, että ihan piruuttaankin kirjoittaa jotakin parempaa :)

Moikka! Menisitkö tämän palstan eli kirjat ja novellin ekaan juttuun eli "Miten tehdä oma kirja"? olisi kysyttävää vielä. Kirjoitin takas sinulle siitä mitä kirjoitit mulle. :)